Jumalaa ei ole olemassa.

Ei ole olemassa.

En ole koskaan aikaisemmin ruokoillut Jumalalta apua, mutta nyt viimeisen 1 kuukauden aikana oli erittäin vaikeita hetkiä, niimpä päätin turvautua Jumalaan. Rukoilin päivittäin apua tilanteeseen, välillä montakin kertaa päivässä. Lupasin lisäksi Jumalle rukoilla häntä elämäni loppuun asti joka päivä, jos hän vain auttaa minua tilanteessani, koska silloin tietäisin hänen olevan olemassa, enkä riko lupauksiani. Olisin rukoillut, ja olisin uskonut, mutta ilmeisesti Jumala ei tarvitse lisää uskojia ja rukoilijoita joukkoonsa. Ei voi mitään. Olishan se ollutkin helppoa, jos Jumalaan tukeutumalla olisin selvinnyt onnellisesti läpi niiden vaikeiden tilanteiden. Näin hän sai yhden ihmisen lisää joka ei usko häneen.

26

608

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trubaduuri

      Kirkastettu ja voideltu ihmisen Poika, Kristus opetti tavallisille ihmisille vain yhden keinon ja tämän rukouksen, jonka ohessa taivaallinen Isä kuulee myös meidän kaikki huolemme ja murheemme.

      Elikkä ole hyvä.

      "Isä meidän joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päälle niinkuin taivaissa; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme; äläkä saata meitä kiusakseen vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima sekä kunnia, iankaikkisesti. Amen."

    • on jumala

      Jos jumalaan uskominen tuntuu vaikealta, voisitko ajatella tutustuvasi vaikkapa buddhalaisuuteen?

    • Oletko muualta hakenut apua.Käynyt missään seurakunnassa yms. Kannattaisi hakeutua niihin tai sitten puhelinluettelosta saattaisi löytyä päivystävän papin puhelin.
      Jumala on halukas auttamaan mutta aina se ei tule tavalla jolla odotamme.

      • gazpacho

        Jumala siis ainoastaan papin kautta?

        Tarvitseeko Jumalan tuntemiseen maksaa kymmenykset kirkolle?


      • kaatis
        gazpacho kirjoitti:

        Jumala siis ainoastaan papin kautta?

        Tarvitseeko Jumalan tuntemiseen maksaa kymmenykset kirkolle?

        hengellisiä asiota.


      • gazpacho
        kaatis kirjoitti:

        hengellisiä asiota.

        uskovaisia minä en ymmärrä.


      • kaatis
        gazpacho kirjoitti:

        uskovaisia minä en ymmärrä.

        näitä hengellisiä asioita.


      • gazpacho
        kaatis kirjoitti:

        näitä hengellisiä asioita.

        ymmärrän kyllä hengellisiä asioita.

        Sensijaan uskovaisia minun on välillä vaikea ymmärtää.


      • kaatis
        gazpacho kirjoitti:

        ymmärrän kyllä hengellisiä asioita.

        Sensijaan uskovaisia minun on välillä vaikea ymmärtää.

        uskis olenkin.


      • nnnnnnnnnnnnn
        kaatis kirjoitti:

        uskis olenkin.

        "...vaikka uskis olenkin."

        Etkä ole. Valehtelet. Kuka haluaisi olla toiset tuomitseva jeesuspelle?!


      • kaatis
        nnnnnnnnnnnnn kirjoitti:

        "...vaikka uskis olenkin."

        Etkä ole. Valehtelet. Kuka haluaisi olla toiset tuomitseva jeesuspelle?!

        olen tuominnut, ja sitä paitsi ei ole valtaa.


      • nnnnnnnnnnnnn
        kaatis kirjoitti:

        olen tuominnut, ja sitä paitsi ei ole valtaa.

        Olet sen verran vanhuudenhöperö, ettet varmaan huomaakaan, kun tuomitset muita.


    • Merkatut housut

      Sinun olisi pitänyt rukoilla sellaista asiaa joka olisi tapahtunut muutenkin ja sit uskotella se jumalan tekosiksi.

      PUAAAHHHHH ... HEH HEH HEH ....

      • mie vain

        Ei pilkkaamisesi satu kuin itseesi, ja jos se johonkin sattuu, niin itseesi kaikkein eniten. Itse tokaistu jää mieleen parhaiten itsellesi!


      • Merkatut housut
        mie vain kirjoitti:

        Ei pilkkaamisesi satu kuin itseesi, ja jos se johonkin sattuu, niin itseesi kaikkein eniten. Itse tokaistu jää mieleen parhaiten itsellesi!

        Noo ... Tuo HEH HEH ... on vain huumorin säestys ...

        Faktaa on ettei yksikään rukous ole koskaan toiminur. EI KOSKAAN. Lue rehellisten ihmisten tekemiä tutkimuksia.


    • tarvitset viisi minuuttia t...
    • Teitkö sen, mikä oli vallassasi vai odotitko ihmettä? "Kun itse koettaa, niin Jumalakin auttaa." Joskus rukouksiimme vastataan niin, että saamme viisautta ja voimia ratkaista tilanteemme. Joskus Herra voi koetella meitä. Tästä on Job hyvä esimerkki. Job ei koettelemuksita huolimatta menettänyt uskoaan. Arvelen, että Jobin kirjan lukeminen antaisi sinulle ymmärrystä.

    • mie vain

      Rukoile Jeesuksen nimessä, ja halutessasi vie esirukouspyyntö jonkun kirkon esirukouksia vastaanottavaan laatikkoon. Kun moni rukoilee puolestasi niin kyllä se menee perille. Elämässä on joskus tilanteita kun ihminen aivoittelee oman tiensä, ja luulee sen olevan ainoa oikea tie tai tapa ratkaista elämään liittyviä ongelmia. Mutta Jumala on viisas, viisaampi kuin ihminen, ja hän oikeasti tietää mikä on ihmiselle parasta. Itse olen joskus kun minulla oli samantapanen tilanne saanut lohdutuksen Raamatusta vaikka tämä vertaus on hieman erikoinen, ja kertoo naisesta joka pyysi kuningasta kuulemaan itseään että hän saisi oikeutta. Tämä kuningas ei ollut hyvä kuningas, joka mielellään jakoi ihmisille oikeutta. Mutta nainen ei antanut kuitenkaan periksi vaan sitkeästi tuli joka päivä uudestaan pyytämään että hän saisi oikeutta. Lopulta tällä kununkaalla tuli "mitta täyteen" ja hän sanoi: Saakoon tuo neinen oikeutta, koska en jaksa enää kuunnella kun hän tulee joka ikinen päivä uudestaan takaisin ja esittää minulle tuon saman pyynnön. Se vertaus tarkoitti sitä että kannattaa jatkaa pyytämistä, kyllä sinä lopulta saat oikeutta, vaikka se ei tapahtuisikaan ihan tässä ja nyt.

      • paikka löytyy tästä

      • Matteus kirjoitti
        paikka löytyy tästä kirjoitti:

        http://www.patmos.fi/Esirukouspyynto_lomake.htm

        Trubaduuri! >
        " Kirkastettu ja voideltu ihmisen Poika, Kristus opetti tavallisille ihmisille vain yhden keinon ja tämän rukouksen, jonka ohessa taivaallinen Isä kuulee myös meidän kaikki huolemme ja murheemme. "
        <

        Matteus! >
        ""
        "Isä meidän joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päälle niinkuin taivaissa; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme; äläkä saata meitä kiusakseen vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima sekä kunnia, iankaikkisesti. Amen." ""


    • kaatis

      tää viesti.

      • Ei ole olemassa.

        Ensinnäkin minun aloitusviesti ei ollut mikään keksitty juttu, vaan täysin totta. Oma elämä on ollut täyttä paskaa aikuisikään asti, ja edelleen näköjään jatkuu. Halusin kerrankin edes pientä jotain iloa omaan elämääni, halusin sitä niin kovaa, että jopa rukoilin epätoivon vallassa Jumalalta apua. Yhdessä vaiheessa luulin jo todella, että rukoukseni oli kuultu, mutta lopuksi kaikki haaveet pienestä onnesta romahtivat päälleni. Lupasin Jumalalle, että rukoilen häntä päivittäin loppuelämäni ja enkä tule pyytämään mitään koskaan enää, jos ja vain jos tämä pieni toiveeni toteutuisi.

        Mutta se ei toteunut. Aivan kuin olisin tehnyt jotain helvetin väärää, että en ansaitse edes pientä onnea elämääni. En ainakaan keksi mitä niin pahaa olen tehnyt, etten ansaitsisi edes yhtä pientä ilonpilkahdusta omaan elämääni. Se oli ainut asia jota olen koskaan halunnut niin paljon. Tein kaikkeni sen eteen, jopa rukoilin kuukauden päivittäin useasti päivässä, mutta mistään ei ollut loppujen lopuksi hyötyä. Ei näköjään tarvi edes rukoilla enää tai uskoa Jumalaan.


      • kaatis
        Ei ole olemassa. kirjoitti:

        Ensinnäkin minun aloitusviesti ei ollut mikään keksitty juttu, vaan täysin totta. Oma elämä on ollut täyttä paskaa aikuisikään asti, ja edelleen näköjään jatkuu. Halusin kerrankin edes pientä jotain iloa omaan elämääni, halusin sitä niin kovaa, että jopa rukoilin epätoivon vallassa Jumalalta apua. Yhdessä vaiheessa luulin jo todella, että rukoukseni oli kuultu, mutta lopuksi kaikki haaveet pienestä onnesta romahtivat päälleni. Lupasin Jumalalle, että rukoilen häntä päivittäin loppuelämäni ja enkä tule pyytämään mitään koskaan enää, jos ja vain jos tämä pieni toiveeni toteutuisi.

        Mutta se ei toteunut. Aivan kuin olisin tehnyt jotain helvetin väärää, että en ansaitse edes pientä onnea elämääni. En ainakaan keksi mitä niin pahaa olen tehnyt, etten ansaitsisi edes yhtä pientä ilonpilkahdusta omaan elämääni. Se oli ainut asia jota olen koskaan halunnut niin paljon. Tein kaikkeni sen eteen, jopa rukoilin kuukauden päivittäin useasti päivässä, mutta mistään ei ollut loppujen lopuksi hyötyä. Ei näköjään tarvi edes rukoilla enää tai uskoa Jumalaan.

        kauppoja! Taidat olla nuori vielä, ja niinollen et ymmärrä näitä hengellisiä asioita.


      • nnnnnnnnnnnnn
        kaatis kirjoitti:

        kauppoja! Taidat olla nuori vielä, ja niinollen et ymmärrä näitä hengellisiä asioita.

        No eipä näytä tuo vanhuuskaan viisautta lisäävän.


    • Oh my Lord

      "Oh lord can you buy me a Mercedes Benz, my friends al drive Porsches…."

    • mietiskelijämiekkonen

      Lupasit rukoilla, ehkä tarkoitit myös uskoa?, joka päivä, JOS auttaa sinua... Asetit Kaikkivaltiaalle ehdon: uskon sinuun JOS autat nyt minua, muuten en usko. Siitä tuskin pitää. Ei Luoja tarvitse yhtään ihmistä, me ihmiset tarvitsemme Häntä. Kovin helpostipa Luojasi hylkäsit... Uskollisuutta Hän vaatii ihmisiltä, eikä ainakaan juttusi perusteella sitä sinulta saanut/ saa. "Näin hän sai yhden ihmisen lisää joka ei usko häneen" sanoit... Enpä ole varma että uskoit aiemminkaan. Taisit vaan kokeilla varmuuden vuoksi sitäkin keinoa, kun apua tarvitsit? Älä koskaan "vaadi" Jumalaa auttamaan, äläkä aseta ehtoja Hänelle... jos pyydät jotain, pyydä uskoen ja nöyränä. Ja vielä yksi juttu: selvisit kuitenkin "läpi niiden vaikeiden tilanteiden"? Mitä jos sittenkin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      533
      1758
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      711
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      65
      608
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe