absolut torr!

Siis, olen lukenut nyt jos jonkinmoisilta palstoilta tästä hientulon lopettavasta aineesta, ja ohjeen mukaanhan absolut torria kuuluu laittaa täysin kuivalle iholle, mutta silti joka toisessa viestissä ihmiset kirjoittavat kuinka kutina ja kirvely ovat päätä huimaavia.
Eli mietinkin, että eikö se sitten riipukkaan siitä vaikka iho olisi kuinka kuiva jos kirvely vain ottaa ilmaantuakseen?? Vai eivätkö ihmiset vain kuivaa kainaloitaan tarpeeksi huolellisesti?

kiitän nopeista vastauksista
51026
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulla se kirvelee tai sitten ei. Kuivaan kyllä huolella ja katson että on kuiva iho.

Äänestä

AT:ia laitetaan kyllä kuivalle ja puhtaalle iholle, mutta sen vaikutus ei ala heti. Iho hikoilee aineen laiton jälkeen ja hien aiheuttama kosteus aiheuttaa sitä inhottavaa kutinaa ja pistelyä.

Absolut Torrin teho näkyy vasta käyttöä seuraavana päivänä, jollakin voi vaatia useamman "hoitokerran" ennen kuin hikoilu lakkaa. Säännöllisesti käytettynä ei kirvellä. Ensimmäiset kerrat on niitä pahimpia. Näin ainakin minulla.

Äänestä

laittaessani ensimmäisen kerran torria olin jo valmiiksi hermostunut juuri sen takia kuinka olin lukenut että se nipistelee ja kirveltää.
mutta lohduttaakseni sinua ja muita: minua se nipisteli ensimmäisellä kerralla vain nimeksi! ja kuitenkin hermostuksissani hieman hikoilin jolloin kainalot eivät tietenkään voineet olla täydellisen kuivat.

en tiedä oliko tämä nyt ripeä vastaus mutta vastaus kuitenkin
:)

Äänestä

Laittakaa ihmiset PALJON talkkia (esim. vauvatalkkia) kainaloihin ennen nukkumaanmenoa, kun olette antaneet absolut torrin imeytyä ensin sen ajan, kun ohjeessa neuvotaan.

Jättäkää talkki sängyn vierelle ja lisätkää sitä, jos alkaa kirvelemään niin, että heräätte. Talkkia kainaloon ja pää tyynyyn uudestaan.

Talkki auttaa oikeasti, se imee kosteuden pois. Kirvely lakkaa. Nukkukaa myös vähän kylmemmällä peitolla, ettei hikoiluta paljon.

Äänestä
  • Talkki voisikin olla ihan toimiva vaihtoehto. Itse olen aina AT:n laittamisen jälkeen kymmenisen minuuttia kädet ylhäällä sivuilla jotta aine kerkeää imeytymään eikä hikoiluta, toimii miulla :)!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukka kirjoitti:

Siis, olen lukenut nyt jos jonkinmoisilta palstoilta tästä hientulon lopettavasta aineesta, ja ohjeen mukaanhan absolut torria kuuluu laittaa täysin kuivalle iholle, mutta silti joka toisessa viestissä ihmiset kirjoittavat kuinka kutina ja kirvely ovat päätä huimaavia.
Eli mietinkin, että eikö se sitten riipukkaan siitä vaikka iho olisi kuinka kuiva jos kirvely vain ottaa ilmaantuakseen?? Vai eivätkö ihmiset vain kuivaa kainaloitaan tarpeeksi huolellisesti?

kiitän nopeista vastauksista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu