Miksi tielaitos saa yksinoikeudella levittää suolaa sekä saastuttaa luontoa sen mukana tuomia yksityisten omaisuutta pilaamalla.Olisikohan aika ruveta keräämään kansalais adressia ja vaatimaan tielaitokselta korvauksi toisen henkilön omaisuudelle tahalliseesti aiheutetusta vahigosta näihän tekevät kaikki yhteiskuntaa johtavat valtioliset ja kunnalliset (demkraatiset) yksiköt.
jopas jotakin
putputin
5351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Olisikohan aika ruveta keräämään kansalais adressia ja vaatimaan tielaitokselta korvauksi toisen henkilön omaisuudelle tahalliseesti aiheutetusta vahigosta"
Jos suolaus lopetettaisiin, Etelä-Suomessa kertyisi yhdessä talvisessa viikonlopussa satoja korvausvaatimuksia Tielaitokselle tienpidon laiminlyönnistä.
Suolaamatta jättäminen aiheuttaa nykyliikenteessä enemmän vahinkoja kuin suolaaminen.
Pohjavesien likaaminen on laissa kielletty.
Yksiselitteisesti.
Kenes yksityistä omaisuutta se pilaa ja miten?
Miksi jaksat vaahdota tuollaisesta? Suolausta ei lopeteta niin pitkään kun suomessa on talvi.
yksi syy, miksi joukkokannetta ei Suomessa voikaan nostaa. Tulisi saastuttajalle ja kansalaisten yksityisomaisuuden tahalliselle tuhoajalle tyyriiksi, kun olisi varaa joukkokanteeseen. Yksityinen ei pysty maksamaan ahneille tuomareille niin paljon, että oikeutta saisi.
ei se suolaus ole ainoa vastuuton teko,
tuntuu et tiestön reijät aiheuttaa
myös hyvin paljon onnettomuuksia esim.
motoristeille kaatumisia ja autoilijoille
lisää remonttia. minne voi vahinkokorvauksen
laittaa jos tien huonokunto rikkoo ajoneuvon ?
"suolauksesta" se kansalaisadressi ei olisi
pahitteeksi.