Autojen laadusta

Lueskelin BMW keskusteluita. Siellä oli kinaa BMW:stä ja Opelista. Kaveri väitti, että Opelissa on parempi suorituskyky kuin Bemarissa ja joku totesi, että kummassahan mahtaa olla parempi laatu. Ei jää varmasti kenellekään epäselväksi, että hän tarkoitti BMW:tä.

Meidän perheessä on kaksi autoa, minulla 520i -95, vaimolla Vectra 1.8 -95, vaikka Bemarimies olen henkeen ja vereen, täytyy todeta, että minun autoni on viettänyt merkkihuollossa paljon aikaa, toisin kuin vaimon kulkuväline.

Minulla ei ole ollut ikinä muuta autoa kuin BMW, kuulun merkkikerhoon ja olen ylpeä autostani. Kortti minulla on ollut 22 vuotta ja siinä ajassa on ollut 11. Bemaria, vm -77 - 95.
Olen vahvasti sitä mieltä, että BMW:n laatu ei ole enää sitä, mitä se oli 20 vuotta sitten, siihen aikaan se oli esim. Opelia valovuoden edellä. Nykyään voin sanoa, että asiat on toisin, suurin osa automerkeistä painii laadullisesti samassa isossa kastissa ja Bemari kuuluu myös siihen.

Ihmisille on jäänyt sellainen kuva, että asiat olisi samoin kuin ennen, Fiatissa jatkuvasti sähkövikoja, Opelit ja Hyundait ruostuu vuodessa puhki, MB ja BMW jatkaa kärjessä. Asia ei ole näin.

Toiseen aiheeseen:

Olen seurannut paljon näitä Suomi24.fi autokeskusteluita, lähes joka merkin. Tuntuu, että täällä keskustelee teini ikäisiä mopoilijoita, eikä autojen omistajia. Sen huomaa esimerkiksi juuri BMW osastolta, en tarkoita kaikkia, toki asiallisiakin on.
Nostan hattua Alfa Romeo osastolle kirjoittaville, on fiksua porukkaa. He eivät vähättele toisten autoja, osalla heistä on uusi sportti, osalla taas vanha kosla. Tästä huolimatta, he ovat ns. "tasa-arvossa" kaikki, harmi että näin ei ole BMW osastolla.

T. Jarmo K
151769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

...kieltämättä olen samaa mieltä opel-laadusta ainakin tekniikan suhteen...vectra 1.6 i kat vm-90, ajettu 530.000 km ilman koneremonttia...tietenkin nokkahihnoja ja vesipumppuja on menny repullinen 1kpl latureita...mutta siinäpä ne suurimmat korjaukset...meinaan vaan että noille km-lukemille ja vähillä kustannuksilla monet sanoo pääsevänsä vain volvoilla tai mersuilla...ylipäätään autoissa taitaa olla samoja vikoja merkistä riippumatta tyyppiviat päälle.

opel

Äänestä

.

Äänestä
  • ,

    Äänestä

En usko, että omistat bemaria, taidat olla opel mies "henkeen ja vereen".
Mulla on ollut "vain" neljä bemua (316, 2pl 320 ja nykyinen 325) kaikki yhtä lukuun ottamatta uutena ostettuja ja jokaisella olen ajanut n. 200 000km.
Yhdessäkään ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia laadun suhteen, ainoastaan jakohihnan vaihtaminen 60 000 km:n välein ottaa päähän.
Kyllähän myös tutkimukset tyytyväisimmistä autonomistajista kertovat vahvasti BMW:n puolesta, ei kait kukaan huonoon ole tyytyväinen?

Äänestä
  • Sama se on minulle, uskotko minua vai et. Näin on kuitenkin asiat. En sanonut missään vaiheessa, että en olisi Bemariin tyytyväinen, tai että se olisi huono. Olen tyytyväinen autooni, miksi muuten olisin omistanut yksitoista BMW:tä ja kuulunut merkkikerhoon melkein kahdeksan vuotta.

    T. Jarmo K.

    Äänestä

Kilpailuhan tekee sen että laatuerot tasottuu. Autothan ovat paljon lähempänä toisiaan nykyään kuin esimerkiksi 80 luvun autot.

Mutta kenties vieläkin ne erot on olemassa, eli ne ketkä on luotettavia tehnyt ennenkin tekevät niitä vieläkin ja jne. Kilpailu onneks huolehtii siitä että ihan skeidaa ei voi päästää markkinoille.

Mutta vastapuolikin siinä on :) Kilpailussa
Kun kilpailu on kovaa kaikki ei pysy mukana ja uusi automalli tuodaan vaikka väkisin markkinoille vaikkei sitä ole keritty tarpeeksi testata ja hioa. Sitten tulee niitä korjaamo käyntejä ja auto vasta lopullisesti tulee valmiiksi joskus..................

Äänestä

Mun auto oli tunnetun brittilaisen autolehden mukaan huonolaatuisin tuotannossa oleva auto vuonna -99. Itsellani ei kuitenkaan ole ollut mitaan vaikeuksia kyseisen auton kanssa.... Mene ja tieda...

Äänestä

Itselläni on alla käytettynä hankkimani BMW 316i Compact vm-98, aj. 57 tkm. Eihän autolla ole paljoa ajettu vielä, mutta eipä ole vikojakaan ollut. Laatu koostuu muistakin asioista kuin pikkuvioista.

Laatu BMW:ssä kokemukseni mukaan:
-yleinen jämäkkyys/tukevuus (oven sulkemissta lähtien, kuten MB)
-korin, sisustuksen viimeistely
-ajoasennon ergonomia
-viimeisen päälle mietityt varusteet, ei pelkkä varusteiden lukumäärä
-ajamisen ilo (varsinkin tällä versiolla, missä ASC ,myös talvella)
-kiusallisten pikkuvikojen puute

En väitä, etteikö joku japanilainen kestä koneen puolesta vielä pidemmälle, ja etteikö niidenkin viimeistely ole korkeaa luokkaa, mutta se keveyden ja muovisuuden tunne...Opelista ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta mitä olen tuttaviltani/naapureiltani suoraan kuullut kommentteina, ja mitä autoalan lehdistä lukenut, eivät kokemukset kovin valoisia ole aina olleet. Näiden tietojen perusteella ainakin näyttäisi siltä, että ongelmattomin malli olisi Corsa. Mene ja tiedä, varmaan yksilöerojakin on ja ainahan mallisarjan loppupään autot ovat vähävikaisempia (lastentaudit poissa)...

Äänestä
  • Totta on se, että juuri Corsasta tulee ylivoimaisesti vähiten reklamaatiota Opelille. Ja BMW:ssä on auton tuntua monin verroin japanilaisiin verrattuna.

    Äänestä

Hyundaita ei ole maalattu vesiväreillä niinkuin Opelia, ei ruostu. Toki jos haluaa nähdä ruosteisen Hyundain, kannattaa etsiä joku yli 10 vuotias jossa on jo ruostetta niinkuin muissakin vanhuksissa.

Äänestä
  • Jaa että yli 10 vuotias auto on vanhus? Enpä ole samaa mieltä.

    Ja ei ne laadukkaasti maalatut yli 10 vuotiaat ole ruosteessa jos vähänkään on hoidettu.

    Äänestä

  • 0,9kS kirjoitti:

    Jaa että yli 10 vuotias auto on vanhus? Enpä ole samaa mieltä.

    Ja ei ne laadukkaasti maalatut yli 10 vuotiaat ole ruosteessa jos vähänkään on hoidettu.

    Ei ruostu jos pidetään huolta. Eu mittapuun mukaan 10 vuotta on vanha auto. Otetaas vaikka -91 pony, lancer tai corolla, mikään näistä ei oo kallis auto enää eikä ole koskaan ollutkaan. Yleensä (huom. yleensä) tuon hintaisista ei enää paljoa jakseta huolehtia, ovat vain arkisia käyttöautoja toisin kuin vaikka -91 BMW jota kaiken järjen mukaan kannattaa pitää kunnossa.

    Äänestä

Toi 95 mallinen Vectra on viimeista A mallin vuosikertaa eli toisin sanoen hyvä vuosikerta, ei enää lastentauteja. Mulla oli aikoinaan 94 ja siihenkin olin hyvin tyytyväinen. 96 tuli Vectra B ja vikoja kuulopuheiden mukaan riitti taas enemmän kun lääkäri sallii.

Äänestä

Totta toinen puoli. Itselläni on ollut autoja vuodesta -67 saakka. Eri merkkejä idästä länteen eli Ladasta Mersuun. Vanhat 2002 Bemarit hakkasi ajo-ominaisuuksiltaan monet uudemmat mallit. Keskusteluista; varsinkin Opel-palstalla on liikaa asiattomia kirjoituksia jotka eivät liity millään lailla kyseiselle palstalle eikä edes autoiluun vaan ovat keskinäistä v:lua. Samoin pitää kestää asiallista kritiikkiä ja pysyä asiassa, mutta jos ei ole lusikalla annettu ei voi kauhalla ottaa, vanha totuus. Samoin pitäisi lippispäille ja mopopojille varmaan perustaa oma palstansa jossa voisivat haistatella keskenään ja heitellä asiattomat kommenttinsa.

Äänestä

Ja tämän kirjoitti paikallisen Alfa Romeo-ompeluseuran sihteeri!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BMW & Opel kirjoitti:

Lueskelin BMW keskusteluita. Siellä oli kinaa BMW:stä ja Opelista. Kaveri väitti, että Opelissa on parempi suorituskyky kuin Bemarissa ja joku totesi, että kummassahan mahtaa olla parempi laatu. Ei jää varmasti kenellekään epäselväksi, että hän tarkoitti BMW:tä.

Meidän perheessä on kaksi autoa, minulla 520i -95, vaimolla Vectra 1.8 -95, vaikka Bemarimies olen henkeen ja vereen, täytyy todeta, että minun autoni on viettänyt merkkihuollossa paljon aikaa, toisin kuin vaimon kulkuväline.

Minulla ei ole ollut ikinä muuta autoa kuin BMW, kuulun merkkikerhoon ja olen ylpeä autostani. Kortti minulla on ollut 22 vuotta ja siinä ajassa on ollut 11. Bemaria, vm -77 - 95.
Olen vahvasti sitä mieltä, että BMW:n laatu ei ole enää sitä, mitä se oli 20 vuotta sitten, siihen aikaan se oli esim. Opelia valovuoden edellä. Nykyään voin sanoa, että asiat on toisin, suurin osa automerkeistä painii laadullisesti samassa isossa kastissa ja Bemari kuuluu myös siihen.

Ihmisille on jäänyt sellainen kuva, että asiat olisi samoin kuin ennen, Fiatissa jatkuvasti sähkövikoja, Opelit ja Hyundait ruostuu vuodessa puhki, MB ja BMW jatkaa kärjessä. Asia ei ole näin.

Toiseen aiheeseen:

Olen seurannut paljon näitä Suomi24.fi autokeskusteluita, lähes joka merkin. Tuntuu, että täällä keskustelee teini ikäisiä mopoilijoita, eikä autojen omistajia. Sen huomaa esimerkiksi juuri BMW osastolta, en tarkoita kaikkia, toki asiallisiakin on.
Nostan hattua Alfa Romeo osastolle kirjoittaville, on fiksua porukkaa. He eivät vähättele toisten autoja, osalla heistä on uusi sportti, osalla taas vanha kosla. Tästä huolimatta, he ovat ns. "tasa-arvossa" kaikki, harmi että näin ei ole BMW osastolla.

T. Jarmo K

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu