Ihmiset ajattelevat yleensä asioita niin matalalta perspektiiviltä, etteivät tajua kuinka lyhyt aika yhden ihmisen elämä maapallon historiassa on. Maapallo on muuttunut sen olemassa olon aikana useita kertoja ja sen myötä on eliolajit tuhoutuneet ja uusia syntynyt lukemattomia määriä. Luultavasti tällaisia ihmisen kaltaisiakin eläjiä on ollut täällä ennenkin. Se ajatus on vain hyväksyttävä, että tämänkin elämäntapa tulee häviämään, ei pelkästään ihmisen oman toiminnan tuloksena vaan myös historiallisten tilastojen perusteella. Ihmisraukka on vain niin lyhytnäköinen, että ajattelee kaiken pyörivän vain hänen ympärillään ja hänen vuokseen. Maapallo ei tarvitse ihmistä, mutta me tarvitsemme maapalloa.Me olemme eräälainen syöpä täällä, joka tuhoaa isäntänsä ja sitä myöten itsensä. Eli suomeksi sanottuna; sahataan poikki oksaa, jolla istumme. On väistämätöntä, että jokin luonnon katastrofi hävittää jälleen kerran tuntemamme elämänmuodon täältä. Vaan aikojen kuluessa jälleen sieltä nostaa päänsä uusi eliömuoto, joka tulee jatkamaan meidän kesken jättämäämme työtä. Oli se mikä tahansa.
Ei pidä tuudittautua siihen uskoon, että täällä oltaisiin ikuisesti. Me ollaan täällä kusiaisen valtuuksin, vaikka onkin saatu niitä väärinkäyttämllä paljon pahaa aikaan.
Maailman loppu tulee varmasti
Eikku
1
345
Vastaukset
- josta nyt
viimeiset ovat menossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760