Vuonna 1939 natsi Saksan – stalinistisen Neuvostoliiton joukot vyöryivät yhteisellä Molotov – Ribbentrob sopimuksellaan Puolaan jakaen sen ennakkosuunnitelmansa mukaisesti. Sitä ennen oli muuan Itävaltalainen salaseuran jäsen Adolf Hitler taustajoukkoineen ottanut vallan Saksassa. Ja entinen pappiskokelas ja ”teologian kanditaatti” Josef Stalin Neuvostoliitossa. Tässä tarkastelussa me emme paneudu jälkimmäisen eli Josefin mielipuoliseen maailmankatsomukseen, vaan keskitymme jälkimmäisen luoman yhteiskunta mekanismin yleisen ilmapiiri vaikutuksen ja nykyisen suomalaisen yhteiskunnan samankaltaisuuksiin.
Aivan samoin kuin 1939 Saksan aikoihin niin myös nykyisin Suomessa on vastuu lähimmäisistä sysätty yhteiskunnalle. Ja lähemmin tarkasteltuna ilmiötkin voivat olla kovin samankaltaisia, vaikka yhteiskunnan yleinen eetos onkin kovasti toisenlainen esimerkeiksemme ottamissamme yhteiskuntamalleissa. Mutta, joka lähemmin tarkasteltuna osoittaa kyllä paikkaansa pitävyyden.
Tässä me siis keskitymme siihen mitä ulkoistettu vastuu lähimmäisistämme saa aikaan.
Ensimmäisessä yhteiskunta esimerkissämme oltiin yhteiskuntaa uhkaaviksi tekijöiksi määritelty esim. Juutalaiset, Romaanit ja yhteiskunnallisesti erilaisesti ajattelevat. Tässä keskitymme ensiksi mainittuihin eli Juutalaisiin. Ensiksi heidät syyllistettiin, merkittiin, omaisuus särjettiin, takavarikoitiin, erotettiin yhteiskunnasta ja lopulta heidät kuljettiin pois ja tuhottiin. Mutta mitä tästä ajatteli tavallinen Saksalainen? Oliko hänellä muuta mahdollisuutta, kuin turruttaa ja sulkea mielensä siltä tapahtumalta, että ihmisiä heidän läheltään katosi? Puuttuminen tapahtumiin olisi sen sijaan saanut aikaiseksi sen, että puuttuja olisi itse kenties joutunut yhteiskunta rakenteen ulkopuolella. Sillä vallassa olevat tarjosivat leivän, koska he olivat ottaneet valtaansa sen koneiston, joka tuotti ja vastasi leivän jakelusta. Ja kovin suuri yleinen vastustus oli myös vaarallista hengissä pysymisen tavoitteen kannalta, mikäli sellaista yksilöllä ilmeni. Muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin olla ajattelematta tai kärsiä hiljaisesti (mikä ei vapauta vastuusta huom!). Mutta voithan yrittää itse esittää nykyään erilaista kantaa nykyisiin asioihin, mikäli muodollinen asemasi ei anna siihen mahdollisuutta, ja kokeile kestätkö sen loppuun? Teepä se vaikka kotonasi, koulussasi, työpaikallasi tai erilaisten yhteiskunnan soppaluukkujen takana jonottaessasi.
Suomaisesta yhteiskunnasta me voimme kaivaa esimerkiksi asunnottomat, velkaantuneet tai alkoholistit jne. Heitä on sijoitettu meidän kotiemme ympärille, työmatkojemme varsille ja lähes joka puolelle ympärillemme. Mielissämme ja yleisesti me olemme syyllistäneet heidät (tapauksia tuntematta), mahdollisesti halveksimme heitä (tietämättömyyttämme) ja kohteleepa osa yleisöstä, jopa kaltoin heitä. Ja näinhän oli juuri esimerkki vuotemme 1939 jälkeen myös Saksassa eräiden ihmisten osalta. Ja molemmissa tapauksissa ei haluttu naapuriin epätoivottujen lähimmäisten jälleenkäsittelylaitoksia, ennen leirejä ja nykyisin yömajoja yms.
Yhteistä näille molemmille järjestelmille onkin juuri se, että molemmat tekevät mahdottomaksi lähimmäisen auttamisen. Toki korpit ei korpin silmää noki ja ystävät ovat yhteistyössä keskenään kunnes tapahtuu jotain, joka muuttaa entisen. Ja yhteiskunta tekee (ikävät) asiat, siksi, ettei meidän vain tarvitse ottaa kantaa siihen ovatko teot oikeutettuja. Huomattavasti helpompaahan on silloin, kun asiat on pois mielestä ja silmistä, varsinkin jos oma ekologinen lokero on sellainen, jossa minimi ponnistuksin saadaan aikaan elämiseen tarvittavat resurssit (esim. em. palkkatyö). Ja ainoaksi ongelmaksi jää iänikuinen ihmissuhde ongelmien vatvominen ja erilaisten ryhmien sisäisen kurin kontrollointi. Kiirettä pitää pitää, että olisi tärkeä!
Yleinen ja omien asioiden touhuaminen tekee suomessa mahdottomaksi minkäänlaisen puuttumisen hädänalaisten lähimmäistemme elämään. Ensiksikin sillä, että se ei missään koulutuksensa muodossa anna minkäänlaisia valmiuksia tällaiseen työhön ((yhteiskunnallisten ongelmien korjaamiseen (tai myönnetä, että myös yhteiskunta muodostaa ongelmia)). Ja tällöin sen jäsenet ovat täysin kyvyttömiä toimimaan tilanteissa, jotka voisivat olla pitemmän päälle jopa moraaliselta kannalta yksilön omakohtaisesti toiminnalla ratkaistavia asioita. Olemme siis ”umpipäitä” näiden asioiden suhteen. Toinen sokeuttava tekijä nykyään on työ. Työlle ja omalle ruumiille annetaan kaikki. Ja tämän jälkeen takki onkin sitten tyhjä kaikelle muulle toiminnalle, kuin mahdollisesti omille perheen jäsenille ja salarakkaille.
Nykyisin käytössä oleva Marxilais- Leninistinen yhteiskuntaselitys on kuin hindulainen kastijärjestelmä, jos olet syntynyt johonkin tilanteeseen (tai olet jossain tilanteessa), ei siihen muutosta ole saatavilla. Tai sen esittäminen on yhteiskuntarauhan vastaista toimintaa (jos tahdot tuoda esiin jotain sellaista, jonka sinun henkilökohtainen toimintojesi summa on aikaansaanut mistä tahansa).
Kaikki on kuin suurta sumutusta. Sillä nykyisin ei ole kuin neljä yhteiskuntaluokkaa, ne jotka vastustavat muutoksia, ne jotka tarvitsevat muutoksen, ne, jotka on toisten toimesta heitetty syrjään ja ne jotka joutuvat ajattelemaan.
Muun esittäminen on kuin Leninin junan lämmittäjänä toimiminen, sillä sen välivaiheen jälkeen muodostunut yhteiskunta kokeilu, toki sopi niille, jotka halusivat tanssia, niin häissä, kuin hautajaisissa, mutta eivät omin toiminsa silti osanneet toteuttaa tilanteen mukaan niitä asioita, kuin kulloinkin olisi pitänyt.
Koska siihen ei ollut tarvetta, sillä leipä tuli ensisijaisesti henkilökohtaisilla suhteilla, yleisellä ja erityisellä myötäilyllä. Toinen tunsi toisen ja kolmas tiesi neljännen paikan missä mitäkin oli tarjolla. Hyvää siinä kait oli ns. ”Miras-huumori” ja pilakuvat jotka pystyivät ja jostain syystä saivat osoittaa, että tavoiteltu unelma todellisuudessa vain kangasti yhteiskunnan eteen tuomalla tarjottimella.
Ja lopulta totuus tekikin heidät vapaaksi, kunnes uusi ja ”toisen blokin” valhe taas vangitsi itä rajan takaiset kansat siihen heidän perinteiseen valheen verkkoon, jossa luullaan, että koska ei ole julkisesti havaittavaa salaista toimintaa, on sen oltava sellaista, että se voi olla vaaraksi kenelle tahansa ja siksi onkin sen yhteiskunnan kannalta parempi, että annetaan esille, että olisikin olemassa uusi julkinen salaisuus ja tietyt piirit joiden tapaa toimia lähelle pääsemällä voisi olla vallanportaita nousemalla se mies tai nainen, joka olisi viilein ja viriilein tyyppi lähipiirissään, sekä tärkeiden ihmisten parissa?
Totuus on kuin pikkulintu, et voi vaientaa sen laulua kuin tuhoamalla sen.
Aivan samoin kuin 1939 Saksan aikoihin niin myös nykyisin Suomessa on vastuu lähimmäisistä sysätty yhteiskunnalle. Ja lähemmin tarkasteltuna ilmiötkin voivat olla kovin samankaltaisia, vaikka yhteiskunnan yleinen eetos onkin kovasti toisenlainen esimerkeiksemme ottamissamme yhteiskuntamalleissa. Mutta, joka lähemmin tarkasteltuna osoittaa kyllä paikkaansa pitävyyden.
Tässä me siis keskitymme siihen mitä ulkoistettu vastuu lähimmäisistämme saa aikaan.
Ensimmäisessä yhteiskunta esimerkissämme oltiin yhteiskuntaa uhkaaviksi tekijöiksi määritelty esim. Juutalaiset, Romaanit ja yhteiskunnallisesti erilaisesti ajattelevat. Tässä keskitymme ensiksi mainittuihin eli Juutalaisiin. Ensiksi heidät syyllistettiin, merkittiin, omaisuus särjettiin, takavarikoitiin, erotettiin yhteiskunnasta ja lopulta heidät kuljettiin pois ja tuhottiin. Mutta mitä tästä ajatteli tavallinen Saksalainen? Oliko hänellä muuta mahdollisuutta, kuin turruttaa ja sulkea mielensä siltä tapahtumalta, että ihmisiä heidän läheltään katosi? Puuttuminen tapahtumiin olisi sen sijaan saanut aikaiseksi sen, että puuttuja olisi itse kenties joutunut yhteiskunta rakenteen ulkopuolella. Sillä vallassa olevat tarjosivat leivän, koska he olivat ottaneet valtaansa sen koneiston, joka tuotti ja vastasi leivän jakelusta. Ja kovin suuri yleinen vastustus oli myös vaarallista hengissä pysymisen tavoitteen kannalta, mikäli sellaista yksilöllä ilmeni. Muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin olla ajattelematta tai kärsiä hiljaisesti (mikä ei vapauta vastuusta huom!). Mutta voithan yrittää itse esittää nykyään erilaista kantaa nykyisiin asioihin, mikäli muodollinen asemasi ei anna siihen mahdollisuutta, ja kokeile kestätkö sen loppuun? Teepä se vaikka kotonasi, koulussasi, työpaikallasi tai erilaisten yhteiskunnan soppaluukkujen takana jonottaessasi.
Suomaisesta yhteiskunnasta me voimme kaivaa esimerkiksi asunnottomat, velkaantuneet tai alkoholistit jne. Heitä on sijoitettu meidän kotiemme ympärille, työmatkojemme varsille ja lähes joka puolelle ympärillemme. Mielissämme ja yleisesti me olemme syyllistäneet heidät (tapauksia tuntematta), mahdollisesti halveksimme heitä (tietämättömyyttämme) ja kohteleepa osa yleisöstä, jopa kaltoin heitä. Ja näinhän oli juuri esimerkki vuotemme 1939 jälkeen myös Saksassa eräiden ihmisten osalta. Ja molemmissa tapauksissa ei haluttu naapuriin epätoivottujen lähimmäisten jälleenkäsittelylaitoksia, ennen leirejä ja nykyisin yömajoja yms.
Yhteistä näille molemmille järjestelmille onkin juuri se, että molemmat tekevät mahdottomaksi lähimmäisen auttamisen. Toki korpit ei korpin silmää noki ja ystävät ovat yhteistyössä keskenään kunnes tapahtuu jotain, joka muuttaa entisen. Ja yhteiskunta tekee (ikävät) asiat, siksi, ettei meidän vain tarvitse ottaa kantaa siihen ovatko teot oikeutettuja. Huomattavasti helpompaahan on silloin, kun asiat on pois mielestä ja silmistä, varsinkin jos oma ekologinen lokero on sellainen, jossa minimi ponnistuksin saadaan aikaan elämiseen tarvittavat resurssit (esim. em. palkkatyö). Ja ainoaksi ongelmaksi jää iänikuinen ihmissuhde ongelmien vatvominen ja erilaisten ryhmien sisäisen kurin kontrollointi. Kiirettä pitää pitää, että olisi tärkeä!
Yleinen ja omien asioiden touhuaminen tekee suomessa mahdottomaksi minkäänlaisen puuttumisen hädänalaisten lähimmäistemme elämään. Ensiksikin sillä, että se ei missään koulutuksensa muodossa anna minkäänlaisia valmiuksia tällaiseen työhön ((yhteiskunnallisten ongelmien korjaamiseen (tai myönnetä, että myös yhteiskunta muodostaa ongelmia)). Ja tällöin sen jäsenet ovat täysin kyvyttömiä toimimaan tilanteissa, jotka voisivat olla pitemmän päälle jopa moraaliselta kannalta yksilön omakohtaisesti toiminnalla ratkaistavia asioita. Olemme siis ”umpipäitä” näiden asioiden suhteen. Toinen sokeuttava tekijä nykyään on työ. Työlle ja omalle ruumiille annetaan kaikki. Ja tämän jälkeen takki onkin sitten tyhjä kaikelle muulle toiminnalle, kuin mahdollisesti omille perheen jäsenille ja salarakkaille.
Nykyisin käytössä oleva Marxilais- Leninistinen yhteiskuntaselitys on kuin hindulainen kastijärjestelmä, jos olet syntynyt johonkin tilanteeseen (tai olet jossain tilanteessa), ei siihen muutosta ole saatavilla. Tai sen esittäminen on yhteiskuntarauhan vastaista toimintaa (jos tahdot tuoda esiin jotain sellaista, jonka sinun henkilökohtainen toimintojesi summa on aikaansaanut mistä tahansa).
Kaikki on kuin suurta sumutusta. Sillä nykyisin ei ole kuin neljä yhteiskuntaluokkaa, ne jotka vastustavat muutoksia, ne jotka tarvitsevat muutoksen, ne, jotka on toisten toimesta heitetty syrjään ja ne jotka joutuvat ajattelemaan.
Muun esittäminen on kuin Leninin junan lämmittäjänä toimiminen, sillä sen välivaiheen jälkeen muodostunut yhteiskunta kokeilu, toki sopi niille, jotka halusivat tanssia, niin häissä, kuin hautajaisissa, mutta eivät omin toiminsa silti osanneet toteuttaa tilanteen mukaan niitä asioita, kuin kulloinkin olisi pitänyt.
Koska siihen ei ollut tarvetta, sillä leipä tuli ensisijaisesti henkilökohtaisilla suhteilla, yleisellä ja erityisellä myötäilyllä. Toinen tunsi toisen ja kolmas tiesi neljännen paikan missä mitäkin oli tarjolla. Hyvää siinä kait oli ns. ”Miras-huumori” ja pilakuvat jotka pystyivät ja jostain syystä saivat osoittaa, että tavoiteltu unelma todellisuudessa vain kangasti yhteiskunnan eteen tuomalla tarjottimella.
Ja lopulta totuus tekikin heidät vapaaksi, kunnes uusi ja ”toisen blokin” valhe taas vangitsi itä rajan takaiset kansat siihen heidän perinteiseen valheen verkkoon, jossa luullaan, että koska ei ole julkisesti havaittavaa salaista toimintaa, on sen oltava sellaista, että se voi olla vaaraksi kenelle tahansa ja siksi onkin sen yhteiskunnan kannalta parempi, että annetaan esille, että olisikin olemassa uusi julkinen salaisuus ja tietyt piirit joiden tapaa toimia lähelle pääsemällä voisi olla vallanportaita nousemalla se mies tai nainen, joka olisi viilein ja viriilein tyyppi lähipiirissään, sekä tärkeiden ihmisten parissa?
Totuus on kuin pikkulintu, et voi vaientaa sen laulua kuin tuhoamalla sen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.