Sen verran tunnen ja olen tavannut maamme elokuva- ja muuta filmintekijäväkeä, että voin sanoa siinä olevan todella tyhmää ja fakkiutunutta sakkia. Se väki ei osaa puhua mistään muusta kuin tekniikasta eikä ajatella yhtään itse. Filkkaväki tarjoaa jatkuvasti vain trendi-ideoita joka suuntaan (tai siihen suuntaan kuin heidän tunnelinäkönsä antaa nähdä) ja psyykkaa oman alansa erinomaisuutta ja suurta ammattitaitoa.
Saattaa olla että jotkut muusikot rokkipuolelta ovat yhtä daijuja, mutta kyllä saa etsiä vastaavaa, luulen.
Filmiväki - se daijuin väki
13
991
Vastaukset 13
- Tunteet on siitä
hankalaa, tai kiehtovaa, kauppatavaraa että niitä ei oikein voi arvottaa. Ihmisellä joko on karismaa tai sitä ei ole, sillä on loppujen lopuksi älykkyyden kanssa hyvin vähän tekemistä. Taiteessa on kyse tunteiden, ei tiedon rakastamisesta, ja halusta löytää riisuttu ihminen, jonka löytäminen taas on... hankalaa, etupäässä suomalaiseen identiteettiin sidotun häpeän vuoksi.
- syynä?
Onko siis suomalaiseen identiteettiin liittyvä häpeä syynä että Suomessa tehdään niin huonoja elokuvia?
- häpeä?
syynä? kirjoitti:
Onko siis suomalaiseen identiteettiin liittyvä häpeä syynä että Suomessa tehdään niin huonoja elokuvia?
Mikä häpeä siis? Mitä suomalaisten pitää hävetä?
- Töpsel
Vaikuttaa siltä, että olet ollut avustamassa mainostuotannossa, jossa kaikki assistentit on mediakoululaisia. Eipä tuo juuri muusta filmiväestä mitään kerro.
- hille2
Ajattelin ihan samaa, että mihinkähän AMK-porukkaan on ap. törmännyt.
- mies median alalta
Omat kaverit ovat opiskelemassa amiksessa elokuva-assareiksi, ja ne eivät puhu mistään muusta kuin jutuista, mitkä kaikki jollakin tavalla liittyvät elokuviin tai sen tekemiseen.
..tosin minä itsekkin olen alan puoliammattilainen, joten ehkä siitä johtuvat puheenaiheemme.. - Töpsel
mies median alalta kirjoitti:
Omat kaverit ovat opiskelemassa amiksessa elokuva-assareiksi, ja ne eivät puhu mistään muusta kuin jutuista, mitkä kaikki jollakin tavalla liittyvät elokuviin tai sen tekemiseen.
..tosin minä itsekkin olen alan puoliammattilainen, joten ehkä siitä johtuvat puheenaiheemme..Kysy kavereiltasi, miksi ne puhuu siviilissä leffantekemisestä, mutta tunneilta pelkästään edellisillan bailuista? Kysy niiltä, mikä on mise-en-scene, kultainen leikkaus, dramaturginen kaari, riivaaja, istutus, takauma tai vaikka budjetin overhead, niin veikkaan että väki käy hiljaiseksi.
- Amk-ylpeä
hille2 kirjoitti:
Ajattelin ihan samaa, että mihinkähän AMK-porukkaan on ap. törmännyt.
... pääsi vaikka karhun perseeseen.
Eli josko kahteltaisiin sitä mitä ihmiset osaa ja tekee, eikä sitä, missä puljussa ovat sattuneet aikansa haaskaamaan.
Huonojakin ammattikorkeakouluja on, mutta käsittääkseni Törhösen kaudella elokuvakoulutksensa saaneilla taiteen maistereilla ei ole ainakaan koulutuksen puolesta paljoa kehuskeltavaa. - Amk-ylpeä
Töpsel kirjoitti:
Kysy kavereiltasi, miksi ne puhuu siviilissä leffantekemisestä, mutta tunneilta pelkästään edellisillan bailuista? Kysy niiltä, mikä on mise-en-scene, kultainen leikkaus, dramaturginen kaari, riivaaja, istutus, takauma tai vaikka budjetin overhead, niin veikkaan että väki käy hiljaiseksi.
Ota vähän virkavapaata sieltä amiksesta.
- Töpsel
Amk-ylpeä kirjoitti:
... pääsi vaikka karhun perseeseen.
Eli josko kahteltaisiin sitä mitä ihmiset osaa ja tekee, eikä sitä, missä puljussa ovat sattuneet aikansa haaskaamaan.
Huonojakin ammattikorkeakouluja on, mutta käsittääkseni Törhösen kaudella elokuvakoulutksensa saaneilla taiteen maistereilla ei ole ainakaan koulutuksen puolesta paljoa kehuskeltavaa.Törhönen oli hyvä etsimään rahoituskanavia, mutta vastaavasti yhtä huono henkilöstöpolitiikassa. Yksi Törhönen ei kuitenkaan paljoakaan kykene vaikuttamaan opetuksen sisältöön, joka on Taikissa aivan omalla tasollaan verrattuna mihinkään muuhun puljuun tässä maassa.
Tiedä sitten maistereitten tasosta tässä maassa, mutta ainakin työllistyminen on hieman toista kuin amkkilaisilla. Sitä sentään proggiksissa pääsee ihan oikeasti ilmaisukysymysten pariin eikä liikenteen ohjaajiksi. - Töpsel
Amk-ylpeä kirjoitti:
Ota vähän virkavapaata sieltä amiksesta.
Onneksi opettaminen ei ole sentään päätyö, vaikka sitä paljon teenkin. Näin eri oppilaitoksia kolutessani olen huomannut, ettei sillä tasolla ole käytännössä mitään eroa opettaako amiksessa vai amkissa. Sitten varsinkin kun ollaan kentällä, tahtovat amislaiset vetää ainakin harjoittelijoina pidemmän korren.
Parhaimmat ja motivoituneimmat opiskelijat toki sisäistävät jutut oppilaitoksesta riippumatta - tai huolimatta. Käsistasolla amkeissa kyllä puidaan juttuja, mutta kun puhutaan elokuvailmaisullisista kysymyksistä, niin opetusten anti on aikalailla perseestä kautta linjan. - Amk-ylpeä
Töpsel kirjoitti:
Törhönen oli hyvä etsimään rahoituskanavia, mutta vastaavasti yhtä huono henkilöstöpolitiikassa. Yksi Törhönen ei kuitenkaan paljoakaan kykene vaikuttamaan opetuksen sisältöön, joka on Taikissa aivan omalla tasollaan verrattuna mihinkään muuhun puljuun tässä maassa.
Tiedä sitten maistereitten tasosta tässä maassa, mutta ainakin työllistyminen on hieman toista kuin amkkilaisilla. Sitä sentään proggiksissa pääsee ihan oikeasti ilmaisukysymysten pariin eikä liikenteen ohjaajiksi.No onhan se hienoa että opetus on ihanaa ja mahtavaa, mutta itse kaikenmoisiin karvalakkiopettajiin törmänneenä voin kertoa että lopulta se on oppilaan laatu joka ratkaisee, ei opettajan. Itse on itseään eteenpäin potkittava jos jotain haluaa saavuttaa.
Oman linjani pääsyprosentti oli 10, ja näin jälkikäteen katsottuna juuri sopiva: hullut ja tallukat karsiutuivat, ja jäljelle jäivät ne joissa jotain ainesta oli - siis ne joiden pitäisi kouluihin päästäkin.
Kun prosentti menee alle kymmenen, voidaan minusta sanoa että valintaraati pääsee turhan helposti päättämään minkälaisia naamoja huvittaa kattella maisterijurnutuksen ajan.
On tullut muutama Taik-näytös Tampereella nähtyä, ja kyllähän nuo ihan sileää tuubaa tuppaavat työntämään. Mainostuotannot näkyvätkin pyörivän ihan kivasti noilla Taik-voimilla - eri asia sitten kuinka syvällisestä elokuvataiteesta voi kevytlevitemainoksessa olla kyse.
Saahan niistä rahaa, tietty, eli tulevaisuudessa Taikkilaisen ja amkkilaisen tunnistaa ehkä siitä että Taikkilaisella on kivempi iPod.
- järkevämpää
Leffaväki on keskimääräistä järkevämpää suomalaista väkeä eli eipä juuri kovinkaan järkevää väkeä. Mutta menepäs vaikkapa teekkari - iltoihin mukaan taikka vaikka lääkäreiksi opiskelevien illanistujaisiin niin saat vähän tutumaa siitä mitä täydellinen fakkiutuminen on. Ei leffaväki erota tässä mielessä mistään muustakkaan ammattiryhmästä, koska kaikilla on omat typerät ja joskus ehkäpä fiksutkin sisäpiirin juttunsa. Kulttuuri erot ehkäpä vaikuttavat, mutta sitä pitäisi käydä testaamassa ensin esim. espanjalaisen sekä britannialaisen ja vaikkapa ranskalaisen leffaryhmän kanssa.
Ja anyway; täytyykö joka ikisen käydyn keskustelun ollakaan mitään kosreinta filosofiaa, jota puhuessa räjähtää pää ja laajenee mieli ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1101346
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.94485Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20480Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e93456Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
- 49447
- 51445
- 42410
- 52403