Omaiselle...

Mitä ja miten haluaisitte sanoa omaiselle, joka on menettänyt läheisensä? Mitä kirjottaisitte omaiselle kirjeeseen?
2544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

elämyksiä sen mukaan mihin surevan voimavarat riittävät. Aineksia kasvuun, musiikkia, elokuvia, luontoretkiä, valokuvia, taidenäyttelyitä, konsertteja... sellaista mitä on helppo hengittää. Tämä vaatii tietysti jonkin verran ihmistuntemusta, että osaa tarjota oikeanlaista materiaalia, ja joskus ihminen on niin syvällä surussa että hiljaisuus on parasta lääkettä. Puutarhanhoito,ja puutarhoissa käyskentely, siinäpä oiva lääke muuten. Kun painaa kätensä multaan ja tuntee olevansa yhtä maan kanssa, ja tuntee sen kasvun voiman ja energian. Itse asiassa kun mietin niin väkevimmät muistot mun elämässä liittyy joko musiikkiin tai puutarhoihin. Brysselissäkin käydessä, joka on siis oli muuten aivan kammottava betonikasa koko kaupunki, oli yömajamme sisäpihalla aivan ihastuttava puutarha, jota heräsin aamuvarhaisella ihailemaan. Kun katson valokuvaa siitä hetkestä, tunnen vieläkin sen tuoksun. Aistielämykset on mielestäni siis surevalle parasta terapiaa.

Äänestä

En tiedä helppottaako mikään sanominen, mutta lohduttavimmat sanat minulle ystäväni menetettyäni olivat, että "Jos ei ikävää ja surua olisi, niin ei olisi koskaan rakastanutkaan." sekä "Ole onnellinen siitä, että sait tuntea hänet tämänkin aikaa".

Nämä näin hyvin lyhyesti ilmaistuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omainen kirjoitti:

Mitä ja miten haluaisitte sanoa omaiselle, joka on menettänyt läheisensä? Mitä kirjottaisitte omaiselle kirjeeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu