Perimmäinen kysymys näin lauantai-iltana. Oletko ollut RAKASTUNUT tosissasi ja pystynyt unohtamaan hänet????? Tuoko kesä kipeitä muistoja? Pistääkö joku kappale kiemurtelemaan kaipuusta? Tekisikö mielesi huutaa ja kirkua ikävästä, kun muistat hänet?
Onko välillä pakko hukuttaa suru pulloon?
Onko välillä pakko hukuttaa suru pulloon?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Mutta aika aikaansa kutakin ?
Eikö sulla oo mies,mitäs noita siellä turhia huutelet,vai jotain teinirakkauttako muistelet,höh!
Tiedätkö miten uteliaille dekkareissa käy?
Ei passaa olla liian utelias.
olen utelias,siksihän näitä luetaan,höh!
Siinä toinen perimmäinen kymysys?
En huutele, vaan hiljaa kyselen toisten kokemuksia?
Teinirakkauskin voi olla koko elämän kantava muisto!
Mutta, jos aihe on ikävä ja suoraan sanonko mistä, niin katoan!
ammutaan aamunkoitteessa!
minä teen poikkeuksen!
*PUMMMM*
vaan kun kirjoitat siihen malliin että kaipailet jotain,mutta no,mitäpä se minulle kuuluu,ehkä sitä voi kaipaillakin jotain vaikka elää parisuhteessa,mutta silloinhan ei kaikki oo kohalla.
Sä oot niin ihana :D
Toki aika kivut parantaa. Mutta unohtaa ei täysin voi.
On yksi musiikkikappale joka aikanaan auttoi tuossa surussa. Pyöritin sitä levyä koko ajan.
Kaikki palasi mieleen kun sain häneltä joku aika sitten tekstiviestejä vuosien päästä, mutta ei niin kivuliaana. Hän on nyt naimisissa mutta ei ole minuakaan voinut kuulema unohtaa.
kun aina kun avaan kirjahyllyn laatikon niin esiin putkahtaa kymmeniä ja taas kymmeniä valokuvia eri vuosilta...
Pulloon en kyllä tartu, ei ole ollut koskaan mun juttuni. Siitä kärsisi koko kroppa.
Etsiä pullo!
pulloja olla mutta ei niistä tarvitse juoda. Munkin on turha ostaa mitään viinejä kun on viime juhannukseksi ostettu roséviinipullo avaamatta ja samoin toissavuotinen syntymäpäivälahjaksi saatu punaviinipullo:/
Mä en juo koskaan kotona, vain jos olen viihteellä niin lasillisen tai pari valkkaria.
Aikoinaan oli kamalaa kun jouduimme eroon. Näin jatkuvasti hänestä unta ja aamuisin oli kamala tunne kun tajusi ettei enään tavatakkaan ja kaikki olikin unta. Kai se pulloon tarttuminen tuntui hetkellisesti tuovan lohtua, mutta pitemmän päälle se vain lisäsi sitä tuskaa, kun rypi itsesäälissä.
ihminen tarttuu pulloon.
Mutta ei sitä nuorena ajattele sellaista. Viina voi viedä kenet tahansa siinä iässä.
Kohta 45 vee. Se pulloon tarttuminen on harvinaista, mutta ihminenhän menee taaksepäin vanhemmiten. Eli onko sitä edelleen teini, kun siitä pullosta hakee lohtua? Hetkellisesti!
lapsellista ja tyhmää aikuiselta naiselta...
osaa antaa vastausta, koska ei ole tullut sellaista tilannetta vastaan.
Mutta tuskin sitä mikään teini on jos vanhemmiten pulloon tarttuu surua lievittääkseen.
Ehkä silloin vain haluaa kokeilla oisko siitä hyötyä, vaikka tietää huijaavansa itseään.
Mielestäni ihminen on kova kokeilemaan kaikkea mahdollista lievitystä päästäkseen surustaan.
Se, joka uskaltaa tunnustaa virheensä ja lapsellisuutensa on todella aikuinen.
En milloinkaan niitä rakkauksiani voi unohtaa. Miten voisinkaan? Mitäpäs rakastamista heissä olisi ollut jos heidät noinvain voisi unohtaa.
Kaksi kertaa olen saanut vastarakkautta eli voinen sanoa, että olivat "vakavia suhteita".
Ensimmäinen kesti 22 vee minun puoleltani ja tuotti kaksi lasta.
Toinen kesti 1,5 vee ja jätti mukavia ihmissuhteita joista osa elää vieläkin.
Ihastukset, jotka eivät johtaneet mihinkään ovat ystävinä, kavereina edelleen.
En - piru vie - koskaan näköjään pysty edes ihastumaan kehenkään "yhdentekevään".
Kaikki nämä, myös ne minuun ihastuneet miehet, ovat aina jossain mukana. Jos ei muuten, niin muistoissani.
Mikä on joskus kuulemani "kertakäyttösuhde", ei aavistustakaan.
Ja siitä pullosta, onhan niitä mennyt ja tulee menemään.
Mutta on kolme, no viisi, miestä joitten takia pysyn pullosta irti: iät 30 vee, 27 vee, melkein 5 vee ja kaksi 2 vee eli omat pojat ja poikien pojat.
Ne ovat, täyttyvät oudolla tunteella.
Selittämättömiä, hiljaisia, kaiken kattavan tyyneyden täyttäminä. Hetkiä, jolloin kaikki tuntuu mahdolliselta.
Ne ovat olemassa aina, näyttäytyvät silloin tällöin; ymmärtämättömälle lapselle, rikki raastetulle aikuiselle, onnensa sisäistäneelle, elämänsä viimeisiä hetkiä viettävälle vanhukselle...niin uskon.
Monesti luulet menettäneesi kaiken, mutta hetket palaavat aina. Juuri silloin kun et odota mitään.
Rakkaus odottaa, ei unohda. Onhan se juuri sinua varten.
mutta eihän siinä mitään! Naisten juttuja on mukava kuunnella sivukorvalla ja aina kun Nainen kysyy, niin sanoa vaan että joo joo samaamieltä ja tykkään tykkään! varmasti tämä viesti saa Naisten hampaat irveen! mutta se oli tarkoituskin! heh....
yritit sitten valepuvussa meitä naisia hämätä :)
Ei onnistu, pistäs nyt vaan se kanllihattu takaisin päälaelle keikkumaan, eihän tuota nikkiä osa edes lukea niin ettei kieli menisi rullalle.
Yritti olla ovela. Tiesin kyllä kuka oli kyseessä, mutten viitsinyt sanoa mitään ku luulen että kaikki muutkin sen tietää. :)
tuon sapliinin. Semmosta valepukua ei ookkaan keksitty mistä sitä ei tunnistais.
ainakin hetkellisesti. Ensirakkaus on ehkä se kaikkein koskettavin, mutta kummasti se tunne siitä laantuu vuosien varrella, ja saattaa mennä vuosiakin ettei käy edes mielessä.
Joskus tunne sitten iskee salaman lailla, tai kuin nyrkin isku. Ei sitä tunnetta ryyppämällä kannata yrittää vaimentaa, maistissahan tunteet vain voimistuvat ja nostalginen kaihomielisyys on ylimmillään.
Kaipuusta kiemurteleminen kuulostaa lievästi sanottuna huvittavalta.
Noita uitti päätään keitospadassa ja senhän tietää :(
Ei ollut apua unohtumattomaan rakkauteen, niinkuin on moneen kertaan jo todettu täälläkin.
- mihinkä unohtumattomaan??? Ja mihinkä rakkauteen?? Häh! Mitä mää horisen?
Kjäh!
sitähän minäkin... Realismilla on kumma tapa palata keitosten jälkeisenä aamuna :D
mutta on se kiva joskus herkistelläkin.
Ihmisen pitää itkeä säännöllisesti, se puhdistaa.
Sateen jälkeen paistaa aina aurinko :)
tai pullo voi hukuttaa sut jos et eka hukuta sitä(siis omaan naamariin)
Tuota kansanviisautta noudatan jatkossakin. Kiitos elma!
monesti ja pullosta saa vain muun surkeuden lisäksi rapulan..