Kirkon ja valtion ero tulee. Miten kirkkomme käy?

Suomen ortodoksinen kirkko sai toisen kansankirkon aseman vuonna 1918. Syy valtiokirkon aseman antamiseen ortodoksiselle arkkipiispakunnallemme oli se, että valtiovalta halusi valvoa kirkkoa ja kansallistaa sen.

Kansankirkon asema on antanut ortodoksiselle kirkkolle mm verotusoikeuden. Sen virat on katsottu valtion virkoja vastaaviksi. Valtiovalta on myös mm maksanut piispojen palkat ja kirkon pappiskoulutuksen, ensin pappisseminaarin ja nykyisin akateemisen koulutuksen Joensuun yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

Pitemmän aikaa on maassamme puhuttu kirkon ja valtion lopullisesta erosta ja kaikkien uskonnollisten yhdyskuntien asettamisesta tasavertaiseen asemaan valtioon nähden. On todennäköistä, että tämä uudistus tulee toteutumaan jo meidän eliaikanamme.

Tehtävämme on turvata kirkkomme asema muuttuvissa olosuhteissa. Millä tavalla uudistaisit kirkkoamme, niin että se selviäisi tästä muutoksesta kunnialla ja vahvistuisi entisestäänkin?
321980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

...Moskovan patriarkaatin alaiset seurakunnat ovat Suomessa pärjänneet? Jo 1920-luvun lopulta alkaen ort.usko on pärjännyt täällä ilman valtion tukea. Jos kirkon jäsenet rakastavat kirkkoaan kirkko voi hyvin ilman valtion apuakin. Siis jos...

Äänestä
  • ovat rekisteröityneet uskonnollisseksi yhdyskunnaksi, jonka alkuperäinen nimi on ollut Yksityinen kreikkalaiskatolinen kirkollinen yhdyskunta Viipurissa ja sen sisarseurakunta Helsingissä.

    Yhdyskunnan nimi on todennäköisesti muutettu modernimmaksi, joskaan en tiedä asiaa varmasti. Moskovan patriarkaatillahan on seurakuntia nykyisin muuallakin kuin nämä nykyisin Helsingissä toimiva entinen Viipurin yksityinen seurakunta (Pokrova) ja Helsingin yksityinen seurakunta (Nikolski). Yhdyskunta saanee jäsenmaksujen ja lahjoitusten lisäksi nykyisin aineellista tukea Venäjältä.

    Kirkkomme tulevaa hallintoa ajatellen olisi tietysti hyödyllistä perehtyä näiden seurakuntien elämään tarkemmin. Uskon, että omasta kirkostamme löytyy riittävästi niitä ihmisiä, jotka rakastavat kirkkoamme ja jotka ovat valmiita uhraamaan sen eteen.

    Äänestä

Verotus on tänä päivänä vain yksi tapa kerätä jäsenmaksua. Yhtä helposti asian voi hoitaa antamalla pankkiin toistuvaissuoritusten valtakirjan.

Valtion valvonnan poistuminen on aina positiivinen asia.

Kun piispojen palkkaaminen jää kirkkokunnan omaan hoitoon, niin ehkäpä tuo luostarimaisuus kohoaa taas arvoonsa. Meidän piispammehan ovat munkkeja tai leskiä.

Opetus ei pitäisi olla ongelma. Seminaari, jossa opetetaan ortodoksipapin käytännön tehtäviä, voi hyvin kuulua kirkkokunnalle. Sen sijaan teologian maisterin tutkinto on yliopiston asia ja siihenhän liittyy paljon muutakin, kuin kirkon viranhaltijan tietoutta. En usko yliopistokoulutuksen olevan vaarassa tulevaisuudessakaan.

Itsenäinen kirkko vain vahvistuu ja varakkaat jäsenet avustavat vero-osuuttaan enemmänkin.

Äänestä

Toivottavasti kirkon ja valtion ero toteutuu mahdollisimman pikaisesti ja täydellisesti.
Onhan mieltä kääntävää että meitä koskevaa lainsäädäntöä ovat laatimassa ihmiset jotka eivät edes kuulu kirkkoomme (tai yleensä mihinkään kirkkoon).

Myöskin verotusoikeuden poistaminen voisi tervehdyttää kirkon toimintaa; "leipäpapeus" poistuisi tai ainakin radikaalisti vähenisi. Pappi joka viikot hitsaa laivan runkoa kasaan telakalla suhtautuu aivan eri tavalla ihmisen elämään ja Jumalan palvelemiseen kuin kansliatyön ja byrokratian uuvuttama kleerikko. Siinä ei kalkissa viini läikkyisi eikä diskos vapise kun jänetevät kädet ne kohtottaisivat ja kokoonpanohallin metelissä voimistunut ääni alkaisi lausua "Sinun omaasi me Sinun omistasi..."
Ei tarvittaisi mikrofoneja ja äänentoistolaitteita ;-)

Jäsenistössä tapahtuisi myöskin puhdistus sillä tavan vuoksi kirkkoon kuuluvat varmaankin jättäisivät nopeasti jäsenmaksunsa maksamatta kuka rahanahneuttaan kuka välinpitämättömyyttän. Jäljelle jäisivät vain ne uskolliset jotka todella rakastavat kirkkoa ja kaikkea sitä mikä siihen liittyy.

Tämä on kirjoitettu kieli poskessa lähinnä veitikoille, ei niinkään tosikoille.

Äänestä
  • Ehkäpä se todellakin piristäisi hengellistä elämää, jos seurakunnan ainoa palkkapappi olisi kirkkoherra ja heistäkin osa vain puolipäivisinä.

    Loput papit tekisivät työtä ihmisten keskuudessa. Palveluksen jälkeen voisivat vaikka kerätä vapaaehtoista "portsarirahaa".

    Äänestä

  • ristinmerkki kirjoitti:

    Ehkäpä se todellakin piristäisi hengellistä elämää, jos seurakunnan ainoa palkkapappi olisi kirkkoherra ja heistäkin osa vain puolipäivisinä.

    Loput papit tekisivät työtä ihmisten keskuudessa. Palveluksen jälkeen voisivat vaikka kerätä vapaaehtoista "portsarirahaa".

    >>>Ehkäpä se todellakin piristäisi hengellistä elämää, jos seurakunnan ainoa palkkapappi olisi kirkkoherra

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    että päätomisen seurakunnan esimiehen lisäksi seurakunnilla olisi sivutoimisia pappeja, joita niillä on jo nytkin. Seurakuntien elämässä pitäisi keskittyä olennaisiin asioihin ja jättää näpertely vähemmälle.

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    >>>Ehkäpä se todellakin piristäisi hengellistä elämää, jos seurakunnan ainoa palkkapappi olisi kirkkoherra

    Järjestelmä toimii sitten, kun seurakunnassa on puolipäiväinen vastuullinen kirkkoherra ja jokunen "harrastajapappi", siis kuitenkin seminaarin käynyt ja virkaan vihitty.

    Äänestä

  • ristinmerkki kirjoitti:

    Järjestelmä toimii sitten, kun seurakunnassa on puolipäiväinen vastuullinen kirkkoherra ja jokunen "harrastajapappi", siis kuitenkin seminaarin käynyt ja virkaan vihitty.

    >>>Mutta onko siellä myös kutsumuspappeja?

    Taidat tuntea aiheen melko hyvin. Minä tarkoitin alun perin lähinnä sitä, että hyvin pienen seurakunnan kirkkoherra saa puolet palkastaan seurakunnalta ja hankkii lopun toimeentulonsa muulla työllä.

    Sitten ne muut papit. Jonkinlainen alan koulutus pitää olla harrastajapapillakin. Jos seminaaria ei vaadita niin hyvä on. Mutta kokonaisajatus on, että vain tehdystä työstä maksetaan ja muu elanto hankitaan paavalilaiseen tapaan.

    Meillä on lopulta aika vähän seurakuntia, joiden omat varat riittävät kokoaikaiseen papistoon varsinkin, kun monet seurakunnat ovat alueeltaan laajoja ja tsasounia on paljon. Kun verotusoikeus aikanaan loppuu, niin pitää miettiä muitakin asioita, kuin tehokasta jäsenmaksun keräämistä.

    Mikä lopulta on papiston tehtävä? Kerro sinä, kun tunnet noita pikkuseurakuntia paremmin.

    >>>Minä tarkoitin alun perin lähinnä sitä, että hyvin pienen seurakunnan kirkkoherra saa puolet palkastaan seurakunnalta ja hankkii lopun toimeentulonsa muulla työllä.>Mutta kokonaisajatus on, että vain tehdystä työstä maksetaan ja muu elanto hankitaan paavalilaiseen tapaan.>Meillä on lopulta aika vähän seurakuntia, joiden omat varat riittävät kokoaikaiseen papistoon varsinkin, kun monet seurakunnat ovat alueeltaan laajoja ja tsasounia on paljon.>Kun verotusoikeus aikanaan loppuu, niin pitää miettiä muitakin asioita, kuin tehokasta jäsenmaksun keräämistä.>Mikä lopulta on papiston tehtävä?

    jossa maalliset lait eivät enää sido kirkkoa, ja pappienkin virkavelvollisuudet arvioidaan uudestaan. Kyllä esim. verotusoikeus lakkaa evlut kirkolta ja ortodoksiselta kirkolta heti, kun kirkot ja valtio on erotettu toisistaan. Silloin on etsittävä uusia rahankeräysmuotoja. Ihmettelen sinisilmäisyyttäsi, kun kuvittelet, ettei valtiokirkkojärjestelmää Suomessa lakkauteta.

    Näitä verotukseen perustumattomia rahankeräystapoja ovat olleet a) toimitusmaksut, joita ennen esim Venäjän kirkossa kerättiin esim hautauspalveluksen tai panihidan toimittamisesta, avioliitoon vihkimisestä, kodin siunauksesta. slaavimisesta juhlapäivinä jne. Sekä b) kolehdit, arpajaiset ja yleiset keräykset, c) lahjoitukset ja d) tuohusten myynti.

    Äänestä

  • Yx ortodoksi kirjoitti:

    >>>Kyllä esim. verotusoikeus lakkaa evlut kirkolta ja ortodoksiselta kirkolta heti, kun kirkot ja valtio on erotettu toisistaan.>Näitä verotukseen perustumattomia rahankeräystapoja ovat olleet a) toimitusmaksut, joita ennen esim Venäjän kirkossa kerättiin esim hautauspalveluksen tai panihidan toimittamisesta, avioliitoon vihkimisestä, kodin siunauksesta. slaavimisesta juhlapäivinä jne.>Sekä b) kolehdit, arpajaiset ja yleiset keräykset, c) lahjoitukset ja d) tuohusten myynti.

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    >>>Minä tarkoitin alun perin lähinnä sitä, että hyvin pienen seurakunnan kirkkoherra saa puolet palkastaan seurakunnalta ja hankkii lopun toimeentulonsa muulla työllä.>Mutta kokonaisajatus on, että vain tehdystä työstä maksetaan ja muu elanto hankitaan paavalilaiseen tapaan.>Meillä on lopulta aika vähän seurakuntia, joiden omat varat riittävät kokoaikaiseen papistoon varsinkin, kun monet seurakunnat ovat alueeltaan laajoja ja tsasounia on paljon.>Kun verotusoikeus aikanaan loppuu, niin pitää miettiä muitakin asioita, kuin tehokasta jäsenmaksun keräämistä.>Mikä lopulta on papiston tehtävä?

    1. Ovatko virkavelvollisuudet määritelty oikein? Onko kaikki se hallinnollinen työ, mitä kirkkoherra nykyisin tekee todellakin johtavalle papille kuuluvaa? Eikö asioita voisi hoitaa toisinkin?

    2. Tarkoitin, että tehdystä hengellisestä työstä. Siis pappi toimittaa palvelukset ja pitää yhteyttä seurakuntalaisiin. Mieluummin monta osa-aikapappia, kuin pari ylikuormitettua.

    3. Sitten se laki. Juuri tuosta pitää päästä eroon, että tasavallan laki sekaantuu hengelliseen työhön. Katso, mitä luterilaisella puolella on tapahtunut tuollaisen 8-16 papiston vuoksi.

    4. Seurakuntien tulo riittävät nyt. Mutta hengellisen elämän kannalta olisi suotavaa, että kirkot olisivat itsenäisiä suhteessa yhteiskuntaan. Ei ole oikein, että laki määrittelee seurakuntien henkilöstön.

    On olemassa yhteiskunnan kaikille yhteisöille määrättyjä tehtäviä, joihin tarvitaan ammattihenkilö, mutta silti osa voidaan ulkoistaa ja osa hoitaa luottamustoimiperiaatteella.

    Työt pitää jakaa uudelleen: Paljon tekijöitä ja vähäinen kuormitus henkilö kohden. Työnjaosta pitää saada valtiovalta ulos ja päätökset yksin seurakunnan valtuustolle. Päättäkööt sitten, jaetaanko töitä kirkkoneuvoston jäsenille vai palkataanko myös toimistoihmisiä.

    Kirkon tehtävä on luonteeltaan hengellinen. Töihin pitää tulla siksi, että tekijällä on hengellinen kutsumus. Ottakaa vain esimerkiksenne apostoli Paavali. Vanhalla Venäjällähän se oli arkipäivää: Viikolla pappi viljeli henkensä pitimiksi ja viikonloppuna rukoili seurakunnan kanssa Taivaan Isää.,.

    Äänestä

  • Rahaa käytetään nykyään holtittomasti. Seurakuntien tiloja on käyttämättöminä. Vuokratuloja ei tule. Ekumenia nielee rahaa valtavia määriä. Taloudellinen remontti on edessä joka tapauksessa, ainakin pienissä srk:ssa.

    Äänestä

  • kukakenties kirjoitti:

    Rahaa käytetään nykyään holtittomasti. Seurakuntien tiloja on käyttämättöminä. Vuokratuloja ei tule. Ekumenia nielee rahaa valtavia määriä. Taloudellinen remontti on edessä joka tapauksessa, ainakin pienissä srk:ssa.

    ..."ekumenia nielee rahaa valtavia määriä"? Mitä pitäisi tehdä, että seurakuntien tiloja ei olisi käyttämättöminä? Missä niitä on käyttämättöminä? Onko jokin seurakunta hylännyt kirkkonsa ja jättänyt sen heitteille?

    Äänestä

  • ponomari Jerma kirjoitti:

    ..."ekumenia nielee rahaa valtavia määriä"? Mitä pitäisi tehdä, että seurakuntien tiloja ei olisi käyttämättöminä? Missä niitä on käyttämättöminä? Onko jokin seurakunta hylännyt kirkkonsa ja jättänyt sen heitteille?

    Seurakunnilla on saleja ja muita tiloja jotka päivät ja usein illatkin on tyhjillään. Kirkoista
    ei kukaan puhu.

    Ekumeenisissa tilaisuuksissa ja viroissa on jatkuvasti huomattava määrä papistoa ja muuta henkilöstöä. Joku maksaa heidänkin palkkansa, matkansa ja päivärahansa. Joku tekee heidänkin työnsä tai pikemminkin ne jää osittain tekemättä.

    Äänestä

  • Kukakenties kirjoitti:

    ekumeenisissa tilaisuuksissa? Mitä ihmettä nyt tarkoitat? Kerrotko tarkemmin niin tyhmäkin tajuaa jotain.

    Ainakaan täällä kehäkolmosen ulkopuolella ei niitä ekumeenisia tilaisuuksia ole (Luojan kiitos) kovin usein. Joten ei niissä todellakaan kulu papistomme tai muunkaan henkilöstön arvokasta aikaa. Eikä kulu päivärahoja jne. Sitäpaitsi. Oman seurakunnan alueella ekumeenisiin tilaisuuksiin osallistuvat srk:n työntekijät saavat sen palkan mitä he jokatapauksessa kuukausittain saavat. Tai keikkalaiset keikkapalkan. Entäs sitten? Työhön kuuluu erilaisia juttuja.

    Kirkkomme ovat pyhiä paikkoja, joita ei voi vuokrata yhtään mihinkään tilaisuuteen. Vaan niissä vain ja ainoastaan toimitetaan erilaisia jumalanpalveluksia. Kirkon esittely lienee sitten asia erikseen.

    Seurakunnan tiloja vuokrataan ulos ainakin meidän seurakunnassamme. Siis luterilaisiin häihin, hautajaisiin, muihin juhliin. Joten eipä paljoa ole tyhjäkäyntiä. Joskus on niin täyttä, että joitain seurakunnan toimintaan liittyviä juttuja ei saa buukatuksi sisälle - kun käyttöprosentti viikonloppuisin on 100.

    Iltaisin viikolla... on kuoroharjoituksia, kerhoja jne. Eli käyttöä, käyttöä on.

    Äänestä

  • hiiden kirjoitti:

    Erilaisia ekumeenia tilaisuuksia järjestetään ympäri maailmaa ja Suomea joissa piskuinen Suomen ortodoksinen kirkkomme on edustettuna. Aina ja suurella joukolla.
    Kirkkomme on pienempi kuin vaikka Kuopion seurakunnat mutta näkyvyyden maailmalla, ekumeenissa tilaisuuksissa, tulee olla sama kuin miljoonien jäsenmäärän omaavien kirkkojen ( Kirkkojen maailmaneuvosto, johon suurin osa kirkoista ei kuulu ).

    Ekumeenisen neuvoston eräinä suurimpina rahoittajina toimii Suomen ortodoksinen kirkko ja H:gin ort srk. Moninkertaisesti yli sen mikä suhteellinen osuus olisi.

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    >>>Kyllä esim. verotusoikeus lakkaa evlut kirkolta ja ortodoksiselta kirkolta heti, kun kirkot ja valtio on erotettu toisistaan.>Näitä verotukseen perustumattomia rahankeräystapoja ovat olleet a) toimitusmaksut, joita ennen esim Venäjän kirkossa kerättiin esim hautauspalveluksen tai panihidan toimittamisesta, avioliitoon vihkimisestä, kodin siunauksesta. slaavimisesta juhlapäivinä jne.>Sekä b) kolehdit, arpajaiset ja yleiset keräykset, c) lahjoitukset ja d) tuohusten myynti.

    tai pikemminkin kun valtio ja kirkko erotetaan. Jäsenmaksujen kerääminen verotuksen yhteydessä on suuri etu kirkolle. Ammattiliitoilla taas on työnantajien kanssa tehty sopimus, että liittojen jäsenmaksut pidätetään suoraan palkasta. Tämäntapaiseen sopimukseen pitäisi kirkkojenkin pyrkiä, jos verotusoikeus loppuu.

    Muut mainitsemani tulonhankintakeinot ovat marginaalisia, joskin yhdistyselämässä yleisesti käytössä olevia. Venäjän kirkossa neuvostoaikana esim tuohusten myynnistä saatiin yllättävän suuret tulot. Tuohukset olivat erittäin kalliita, mutta ihmiset ostivat niitä mielellään, koska he tiesivät niiden tuoton menevän kirkon hyväksi.

    Mitä tulee toimitusmaksuihin, niin ne eivät ole koskaan koskeneet pelastuksen kannalta välttämättömiä toimituksia kuten kastetta, ehtoollista, katumuksen sakramenttia tai sairaanvoitelua.

    Niitä otettiin muista kirkollisista toimituksista kuten esim kodin, peltojen, karjan tai kulkuneuvon siunaamisesta, muistopalveluksista tai esim merkkipäivinä toimitettuista kiitosrukoushetkistä, mutta myös avioliittoon vihkimisestä ja hautauksesta. Paitsi papipille piti aina myös maksaa kanttorille ja ponomarillekin (vahtimestarille), jos toimitus pidettiin kirkossa.

    Venäjän kirkossa ei papeilla ollut alunperin ollenkaan palkkaa, vaan he elivät näillä toimitusmaksuilla ja pienen maatilkkunsa tuotolla.
    Meillä toimitusmaksut kiellettiin 1920-luvun lopussa, kun papiston palkkaus uudistettiin. Jos taas kirkko ja valtio erotetaan, toimitusmaksut ovat kirkon asia, johon lainsäätäjä ei enää puutu, mutta tuskinpa kukaan haluaa niitä vapaaehtoisesti takaisin.

    Äänestä

  • ristinmerkki kirjoitti:

    1. Ovatko virkavelvollisuudet määritelty oikein? Onko kaikki se hallinnollinen työ, mitä kirkkoherra nykyisin tekee todellakin johtavalle papille kuuluvaa? Eikö asioita voisi hoitaa toisinkin?

    2. Tarkoitin, että tehdystä hengellisestä työstä. Siis pappi toimittaa palvelukset ja pitää yhteyttä seurakuntalaisiin. Mieluummin monta osa-aikapappia, kuin pari ylikuormitettua.

    3. Sitten se laki. Juuri tuosta pitää päästä eroon, että tasavallan laki sekaantuu hengelliseen työhön. Katso, mitä luterilaisella puolella on tapahtunut tuollaisen 8-16 papiston vuoksi.

    4. Seurakuntien tulo riittävät nyt. Mutta hengellisen elämän kannalta olisi suotavaa, että kirkot olisivat itsenäisiä suhteessa yhteiskuntaan. Ei ole oikein, että laki määrittelee seurakuntien henkilöstön.

    On olemassa yhteiskunnan kaikille yhteisöille määrättyjä tehtäviä, joihin tarvitaan ammattihenkilö, mutta silti osa voidaan ulkoistaa ja osa hoitaa luottamustoimiperiaatteella.

    Työt pitää jakaa uudelleen: Paljon tekijöitä ja vähäinen kuormitus henkilö kohden. Työnjaosta pitää saada valtiovalta ulos ja päätökset yksin seurakunnan valtuustolle. Päättäkööt sitten, jaetaanko töitä kirkkoneuvoston jäsenille vai palkataanko myös toimistoihmisiä.

    Kirkon tehtävä on luonteeltaan hengellinen. Töihin pitää tulla siksi, että tekijällä on hengellinen kutsumus. Ottakaa vain esimerkiksenne apostoli Paavali. Vanhalla Venäjällähän se oli arkipäivää: Viikolla pappi viljeli henkensä pitimiksi ja viikonloppuna rukoili seurakunnan kanssa Taivaan Isää.,.

    >>>1. Ovatko virkavelvollisuudet määritelty oikein? Onko kaikki se hallinnollinen työ, mitä kirkkoherra nykyisin tekee todellakin johtavalle papille kuuluvaa? Eikö asioita voisi hoitaa toisinkin?>2. Tarkoitin, että tehdystä hengellisestä työstä. Siis pappi toimittaa palvelukset ja pitää yhteyttä seurakuntalaisiin. Mieluummin monta osa-aikapappia, kuin pari ylikuormitettua.>Ei ole oikein, että laki määrittelee seurakuntien henkilöstön.>Kirkon tehtävä on luonteeltaan hengellinen. Töihin pitää tulla siksi, että tekijällä on hengellinen kutsumus.>Vanhalla Venäjällähän se oli arkipäivää: Viikolla pappi viljeli henkensä pitimiksi ja viikonloppuna rukoili seurakunnan kanssa Taivaan Isää.

    Äänestä

  • kukakenties kirjoitti:

    Rahaa käytetään nykyään holtittomasti. Seurakuntien tiloja on käyttämättöminä. Vuokratuloja ei tule. Ekumenia nielee rahaa valtavia määriä. Taloudellinen remontti on edessä joka tapauksessa, ainakin pienissä srk:ssa.

    >>>Seurakuntien tiloja on käyttämättöminä. Vuokratuloja ei tule.>Ekumenia nielee rahaa valtavia määriä.

    Äänestä

kuin seurakuntien talouteen ja jumalanpalvelukseen.

Tunnustuksellinen uskonnonopetus poistuisi koulusta. Viroissa oleville uskonnonopettajille toki löytyisi töitä, sillä he voivat opettaa sitä kaikille sopivaa uskontokasvatusta, jota tarjottaisiin niin nykyisille ET-opiskelijoille kuin islamilaisille. Virattomat päätoimisetkin uskonnonopettajat ovat paljon heikommalla.

Kirkon näkyvyys medioissa vähenisi. Ilmaiset jumalanpalvelukset radioissa ja televisiossa vähenevät elleivät poistu kokonaan. Tällä on (valitettavan) paljon merkitystä paikallisseurakunnissa, joissa kuoro harjoittelee aivan erilaisella innolla televisioitavaan palvelukseen kuin "tavalliseen" palvelukseen.

Valtion tuki matkapappi ja –kanttorijärjestelmään poistuisi. Pienten seurakuntien papisto joutuisi tosi koville.

Verotusoikeus poistuisi, mutta sen tilalle varmaan kehitettäisiin ay-maksujen kaltainen järjestelmä. Verokortteihin ei tulisi automaattisesti tietoa seurakunnasta, joten sen maksaisi vain osa seurakunnanjäsenistä.

Kirkon vaikutus lainsäädäntöön vähenisi, sillä yhä harvemmin lainvalmisteluvaiheessa pyydettäisiin kirkon lausuntoa tulevista laeista.

Kirkon arvovalta laskisi. Ortodoksisen kirkon merkitys olisi suoraan verrannollinen jäsenmäärään ja sen aktiivisuuteen.

Pappien, kanttorien ja jumalanpalvelusten määrä romahtaisi. Seurakunnat eivät pystyisi juurikaan nostamaan veroprosenttia. Tulojen kerääminen tulisi kalliimmaksi. Kaikille päätoimisille työntekijöille ei pystyttäisi maksamaan nykyistä palkkaa, jolloin ihmisten olisi pakko siirtyä muualle työhön. Jäljellä oleville tulisi entistäkin enemmän työtä, jolloin kiusaus vaihtaa paremmin palkattuun työhön kasvaisi.

Erosta seuraisi olisi toki paljon hyviäkin asioita: itsenäisyys lisääntyisi. Kotien merkitys uskonnon siirtymisessä seuraavalle sukupolvelle kasvaisi. Paras asia minusta olisi me-hengen voimistuminen.

Äänestä
  • valtiokirkollisuuteen. Onhan meillä Suomessa nykyisinkin sellaistenkin uskontojen opetusta kouluissa, jotka eivät ole valtionkirkkoja tai edes kristillisiä uskontoja. Minusta uskonnonopetus pitäisi antaa uskontokuntien itsensä järjestettäväksi, mutta koulu valvoisi sitä ja maksaisi kustannukset. Uskonnottomat vapautettaisiin uskonnonopetuksesta, eli siis ET-opetus loppuisi kokonaan. Lukiossa voisi olla tunnustuksellisen opetuksen asemesta kaikille yhteistä uskontotietoa.

    Äänestä

  • Yx ortodoksi kirjoitti:

    valtiokirkollisuuteen. Onhan meillä Suomessa nykyisinkin sellaistenkin uskontojen opetusta kouluissa, jotka eivät ole valtionkirkkoja tai edes kristillisiä uskontoja. Minusta uskonnonopetus pitäisi antaa uskontokuntien itsensä järjestettäväksi, mutta koulu valvoisi sitä ja maksaisi kustannukset. Uskonnottomat vapautettaisiin uskonnonopetuksesta, eli siis ET-opetus loppuisi kokonaan. Lukiossa voisi olla tunnustuksellisen opetuksen asemesta kaikille yhteistä uskontotietoa.

    ovat kytköksissä.

    1920-luvulla, kun uskonnonopetuksesta päätettiin, sai ainoastaan luterilaiset ja ortodoksit uskonnonopetusta valtion varoilla. Perusteluna oli nimenomaan kirkkojen ja valtion suhde. Muistaakseni koulussa piti olla 20 ortodoksia, jotta koulussa oli myös ortodoksista uskonnonopetusta. Sodan jälkeen lukumäärää laskettiin, koska ortodoksit sijoitettiin eri puolille Suomea. En tiedä kuinka monta ortodoksia tarvittiin, jotta sai uskonnonopetusta, mutta lapsuudessani luku oli jo 3. Tasapuolisuuden vuoksi samat oikeudet annettiin myöhemmin kaikille uskonnollisille yhteisöille.

    Veikkaan, että paljon ennen valtion ja kirkon eroa, uskonnonopetus poistuu koulusta. Kysymys on pelkästään rahasta. Tällä hetkellä on kymmeniä uskontoja, joilla olisi oikeus uskonnonopetukseen. Jos kunnan alueella on kolme kouluikäistä hindua ja heidän vanhemmat haluavat uskonnonopetusta, on kunnan järjestettävä opetus. Perheen nuoremmille lapsille on tarjottava uskontoa koko loppu kouluajan. Lakia ei voida muuttaa siten, että eri uskonnot laitettaisiin eriarvoiseen asemaan. Rajojen reipas nostaminen lopettaisi ortodoksisen uskonnon monessa kunnassa. Ongelmaan ei ole hyvää ratkaisua.

    "Minusta uskonnonopetus pitäisi antaa uskontokuntien itsensä järjestettäväksi, mutta koulu valvoisi sitä ja maksaisi kustannukset."

    Juuri tästä maksamisesta kunnat haluavat päästä eroon.

    "Uskonnottomat vapautettaisiin uskonnonopetuksesta, eli siis ET-opetus loppuisi kokonaan."

    Tasa-arvo periaatteen mukaan tällöin uskonnosta pitäisi tulla vapaaehtoinen aihe. Luultavasti uskonnontunnit siirrettäisiin koulupäivien loppuun, jotta oppilaille ei tulisi hyppytunteja. Uskontoon tulisi vähän oppilaita.

    "Lukiossa voisi olla tunnustuksellisen opetuksen asemesta kaikille yhteistä uskontotietoa."

    Tästä olemme samaa mieltä.

    Äänestä

  • ja valtion koululaitos kirjoitti:

    uskontokuntien itsensä järjestämää joko omin avuin tai valtion avustuksella, niin tietysti kysymyksessö olisi vapaehtoinen aine. Päätösvalta oppilaan tunneille osallistumisesta olisi kuitenkin vanhemmilla eikä oppilaalla itsellään. Uskontotunnit voisi järjestää aamulla ennen muita tunteja eikä myöhään iltapäivällä niinhän ne nykyisinkin useimmiten ovat.

    Olet ymmärtänyt tuon nykyisen uskonnonopetusjärjestelyn hiukan väärin, sillä ei koulussa ihan kaikkia uskontoja sentään opeteta. Uskonnonopetuksen edellytys on paitsi tuo kolmen koululaisen ryhmä myös se, että aineeseen löytyy opettaja, ja että sillä on opetushallituksen hyväksymä opetussuunnitelma.

    "Uskonnonopetuksen edellytys on paitsi tuo kolmen koululaisen ryhmä myös se, että aineeseen löytyy opettaja, ja että sillä on opetushallituksen hyväksymä opetussuunnitelma."

    Käsittääkseni opetushallitus ei tee opetussuunnitelmia vaan vahvistaa ne. Opettajan puuttuminen on kunnan eikä vanhempien ongelma.

    "Uskontotunnit voisi järjestää aamulla ennen muita tunteja eikä myöhään iltapäivällä niinhän ne nykyisinkin useimmiten ovat"

    Tarkoitatko 7-8? Alemmilla luokilla, joissa opetus alkaa yleensä yhdeksältä, tunnit voisivat olla 8-9. Joka tapauksessa uskonto pidentäisi koulupäivää ja keräisi varsin vähän sympatiaa.

    Äänestä

  • Kunnan tehtävä on löytää op... kirjoitti:

    kaksikymmentä vuotta sitten ja kyllä meillä jo silloin oli lukion puolella käytössä nollatunti, joka tosin alkoi vasta 7.30. Tarkoitin kuitenkin lähinnä ykkös- ja kakkostunteja 8:sta kymmeneen. Tottakai uskonto pidentäisi päivää niin kuin muutkin ylimääräiset tunnit, mutta olosuhteet voivat kääntyä sellaiseksi, että tuo olisi silti paras vaihtoehto.

    Emme puhu tässä keskustelusta nykytilanteesta, vaan siitä tilanteesta, miten esim uskonnonopetuksen kävisi, kun tulevaisuudessa kirkko ja valtio erotetaan toisistaan.

    >>>Emme puhu tässä keskustelusta nykytilanteesta, vaan siitä tilanteesta, miten esim uskonnonopetuksen kävisi, kun tulevaisuudessa kirkko ja valtio erotetaan toisistaan.

    kai täältä maan päältä älyä löytää. Kaikkein vähiten yöllä kirjoitetuista kommenteista. Asutko toisella pallonpuoliskolla, kun kommenttisi kirjautuvat usein klo 3:lta aamuyöllä?

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    >>>Emme puhu tässä keskustelusta nykytilanteesta, vaan siitä tilanteesta, miten esim uskonnonopetuksen kävisi, kun tulevaisuudessa kirkko ja valtio erotetaan toisistaan.

    tietää tai kuulla olevansa älytön. Vain pyhä xyz laskee itsensä älylliseksi kun peräänkuuluttaa, että... No. Mutta. Autuaita ovat puupäät, sillä he pysyvät pinnalla kun älyköt uppoavat painavine aivoineen =)

    Äänestä

  • mukavaa kirjoitti:

    kirkon ja valtion eroa niin epärealistisena ajatuksena, että se on ufojen laskeutumiseen verrattava asia. Eipä tästä sen enempää, aika näyttää, mitä tulee tapahtumaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

yx ortodoksi kirjoitti:

Suomen ortodoksinen kirkko sai toisen kansankirkon aseman vuonna 1918. Syy valtiokirkon aseman antamiseen ortodoksiselle arkkipiispakunnallemme oli se, että valtiovalta halusi valvoa kirkkoa ja kansallistaa sen.

Kansankirkon asema on antanut ortodoksiselle kirkkolle mm verotusoikeuden. Sen virat on katsottu valtion virkoja vastaaviksi. Valtiovalta on myös mm maksanut piispojen palkat ja kirkon pappiskoulutuksen, ensin pappisseminaarin ja nykyisin akateemisen koulutuksen Joensuun yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

Pitemmän aikaa on maassamme puhuttu kirkon ja valtion lopullisesta erosta ja kaikkien uskonnollisten yhdyskuntien asettamisesta tasavertaiseen asemaan valtioon nähden. On todennäköistä, että tämä uudistus tulee toteutumaan jo meidän eliaikanamme.

Tehtävämme on turvata kirkkomme asema muuttuvissa olosuhteissa. Millä tavalla uudistaisit kirkkoamme, niin että se selviäisi tästä muutoksesta kunnialla ja vahvistuisi entisestäänkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu