TTL:n sivustoilta haulla paljon tietoa.
Allerginen alveoliitti on ainakin vielä tässä.
Lainaus alkaa:
"Kosteusvaurio ja oireita - onko syynä homeallergia?
Aarne Laakkonen
Rakennusten kosteusvauriot ovat yleisiä yksityisissä asunnoissa, julkisissa laitoksissa ja työpaikoilla. Erilaiset oireet ja sairaudet ovat nostaneet kosteusvauriohomeiden mahdolliset terveyshaitat yleiseen tietoisuuteen.
Vesivahinkojen homealtistuminen yhdistetään silmien ja ylä- sekä alahengitysteiden ärsytysoireisiin, yleisoireisiin, kuten huonovointisuuteen, pahoinvointiin ja päänsärkyyn, allergisiin sairauksiin ja toistuviin hengitysteiden infektioihin. Valtaosan terveysvaikutuksista arvellaan olevan homeiden aineenvaihduntatuotteiden ja irronneiden kasvuston osien aiheuttamia ärsytysoireita. Yleisoireiden, ärsytysoireiden ja toistuvien infektioiden tulisi loppua altistumisen päätyttyä, kun aiheuttavat mikrobit on hävitetty rakennuksesta.
Kosteusvauriohomeet voivat aiheuttaa myös astmaa ja nuhaa. Lieväoireista ja hyväennusteista ei-allergista alveoliittityypistä taudinkuvaa (Organic Dust Toxic Syndrome = ODTS) on myös todettu. Vakavin homeitiöiden aiheuttama tauti on allerginen alveoliitti, joka voi johtaa pysyviin keuhkovaurioihin. Kosteusvaurioon liittyvässä homealtistumisessa sen esiintyminen on harvinaista. Vain pieni osa kosteusvauriohomeiden aiheuttamasta astmasta ja nuhasta on ilmeisesti välitöntä IgE-välitteistä allergiaa, joskin mekanismit ovat toistaiseksi epäselviä.
Kosteusvauriot ovat yleisiä
Selvitysten mukaan arviolta yli puolessa suomalaisista rakennuksista eli noin 700 000:ssa olisi todettavissa kosteusvaurion jäljet ja yli 100 000 rakennuksessa hoitamaton kosteusvaurio on johtanut rakenteiden homehtumiseen. Homeille altistumista voi tapahtua kotona tai työpaikoilla. Tiettyjen lajien esiintyminen koti- tai työympäristössä viittaa kosteusvaurioon, jolloin riskin kannalta ratkaisevinta ei ole mikrobien määrä vaan laatu.
Rakennusten sisäpinnoilla näkyvään mikrobikasvustoon ja homeen hajuun liittyy aina terveydellinen riski ja näiden esiintymisen tulisi aina johtaa korjaustoimenpiteisiin. Kosteusvaurioissa esiintyy tyypillisiä homelajeja, joista osaa esiintyy myös ulkona. Jos mikrobinäytteitä otetaan, tulee niitä aina ottaa sekä ilmasta että homehtuneista pinnoista ja materiaaleista.
Homevasta-aineet
Kosteusvauriohomeet käynnistävät elimistössä IgG-vasta-aineiden tuotannon, jos altistus on voimakas ja pitkäaikainen. Kosteusvauriohomeille altistumista voidaan selvittää myös määrittämällä kohdetta käyttävien henkilöiden seerumin homepölyvasta-ainepitoisuuksia. Kuopion aluetyöterveyslaitoksen ympäristömikrobiologian laboratorion homepöly-vasta-ainetutkimus sisältää Suomen oloihin sovelletun paneelin IgG-vasta-ainemäärityksiä kosteusvauriokohteissa tyypillisesti esiintyville mikrobeille. Vesivahinko- ja toimistotiloissa altistuvien paneeliin kuuluu 8 lajia. Mikäli materiaalinäytteissä on vallitseva joku tähän paneeliin kuulumaton mikrobi, voi tutkimusta laajentaa myös muilla paneeleilla tai pyytämällä yksittäistä vasta-ainemääritystä kyseiselle mikrobille.
Vasta-aineiden esiintyvyyttä normaaliväestössä ei vielä tunneta tarkasti. Maanviljelijäväestössä esimerkiksi 6%:lla oireettomista miehistä ja 17%:lla naisista on vasta-aineita kosteusvaurioindikaattorimikrobeihin kuuluvalle Aspergillus fumigatukselle. Tiedetään kuitenkin, että selvät vasta-ainepitoisuudet ( , ) usealle kosteusvauriossa tyypillisesti kasvavalle homeelle osoittaa poikkeuksellista altistumista.
Johtuvatko oireet kosteusvauriosta?
Kyselytutkimuksella voidaan saada käsitys rakennuksen käyttäjien näkemyksistä työpaikan sisäilmastosta ja heidän kokemistaan oireista verrattuna rakennuksiin, joissa ei ole tiedostettua sisäilmaongelmaa. MM-40-kysely on Ruotsin Örebrossa kehitetty tutkimusmenetelmä, jolla voidaan selvittää rakennusten sisäilmasto-ongelmien esiintymistä ja vakavuutta. Samalla saadaan viitteitä ongelman mahdollisista aiheuttajista. Kysely soveltuu parhaiten kosteusvauriorakennuksen alkututkimukseksi työpaikoille, joissa on useita kymmeniä työntekijöitä, mutta on osoittautunut käyttökelpoiseksi myös 10-15 hengen työpaikoilla. Kyselyä tulee käyttää myös korjaustoimenpiteiden vaikutuksen seuraamiseksi. Kyselylomaketta tulisi käyttää nimenomaan työterveyshuollon työvälineenä, koska tulosten asianmukainen tulkinta edellyttää tietoja vastaajien terveydestä ja työolosuhteista.
Kosteusvauriohomeiden aiheuttamat oireet
Osa homeista on allergeenejä eli voi aiheuttaa herkistymisen kyseiselle lajille. Osa homeista voi erittää toksiineja tai muita haihtuvia aineenvaihduntatuotteita, joiden terveydellisestä merkityksestä on vain harvojen lajien kohdalla tietoa. Eri mikrobit ovat ärsytysvaikutuksiltaan erilaisia ja ihmisen yksilölliset ominaisuudet yhdessä muiden sisäilmatekijöiden kanssa vaikuttavat koettuun oireistoon.
Kosteusvaurioituneissa rakennuksissa altistuneilla on kuvattu monenlaisia oireita, joista yleisimpiä ovat silmien ja limakalvojen ärsytysoireet. Suomalaisessa tutkimusaineistossa altistuneilla esiintyi merkitsevästi enemmän nuhaa, kurkkukipua, äänen käheyttä, pitkittynyttä yskää ja limannousua kuin vertailuaineistossa. Etenkin silmäoireita ja lisääntynyttä limaneritystä on useassa tutkimuksessa esiintynyt tilastollisesti merkitsevästi enemmän kosteusvauriohomeille altistuneilla kuin verrokkiryhmässä.
Homeallergia
Kuten mikä tahansa biologinen altiste, myös useat homeet ovat tunnettuja allergeeneja ja voivat aiheuttaa allergista nuhaa, astmaa ja allergista sidekalvotulehdusta. Ulkoilmassa tavallisesti esiintyvistä homeista Alternaria, Cladosporium, Aspergillus ja Botrytis ja sisäilmassa esiintyvistä Penicillium, Aspergillus, Mucor ja Rhizopus ovat allergiaa aiheuttavia. Muita tarkeitä allergeeneja ovat Fusarium, Aureobasidium ja Stachybotrus. Homeiden allergeeneja on itiöiden lisäksi muissakin kasvuston osissa.
Hengitysteiden IgE-välitteiseen herkistymiseen tarvitaan jatkuva tai toistuva allergeenialtistus ja mitä voimakkaampaa altistuminen on, sitä todennäköisempää on sairastuminen. Homesienten itiöitä on kaikkialla ja ne kuuluvat luonnolliseen elinympäristöön. Ne voivat aiheuttaa allergista herkistymistä, mikä on kuitenkin harvinaista. Iho- ja allergiasairaalan vuoden 1995 aineiston potilaista 0.3% (Rhodotorula) - 2.7% (Cladosporium) reagoi sieni-itiöihin, kun valikoimissa oli kymmenen lajiketta. Kliinisen arvion perusteella 1-2%:lla esiintyy allergiaa tavanomaisille ilmakantoisille sieni-itiöille, joista Cladosporium on yleisin ulkoilmassa ja Penicillium sisäilmassa. Lapsilla homeallergia saattaa olla aikuisia yleisempää.
Kosteusvauriohomeiden aiheuttaman atooppisen mekanismin aktivoituminen näyttää harvoin olevan kosteusvauriohomeille altistuneiden oireiden puhkeamisen tai pahenemisen syynä. Tavallisinta on entisten allergiaoireiden paheneminen homeiden aiheuttaman toksisen vaikutuksen seurauksena. Tällöin tavalliset ihopistokokeet antavat homeiden osalta negatiivisen tuloksen eikä seerumista löydy homeille spesifisiä IgE-vasta-aineita.
Kosteusvauriohomeiden aiheuttamat ammattitaudit
Kosteusvaurioiden selvittämisestä on tullut merkittävä osa työterveyshuollon tehtäviä. Työterveyslaitoksen Työlääketieteen osastolla ammattitautiepäilyn vuoksi tutkimuksissa olleista uusista potilaista kosteusvauriohomeille altistuneiden potilaiden osuus on viime vuosina ollut 10-15%. Työlääketieteen osastolla oli vuonna 1995 tutkimuksissa ammattitautiepäilyn vuoksi 179 työssään homeille altistunutta, joista noin 120:n arvioitiin altistuneen pääasiallisesti kosteusvauriohomeille. Tutkittaville tehtiin ihopistokokeet homeuutteilla ja vasta-ainemäärityksiä altistumistietojen mukaan valikoiden. Keuhkojen tietokonekerroskuvaus ja keuhkojen tähystystutkimus huuhtelunäytteineen tehtiin allergista keuhkorakkulatulehdusta epäiltäessä.
Tutkittavan altistuminen kosteusvauriohomeille katsottiin todennäköiseksi, jos työpaikan näytteistä oli löytynyt kosteusvauriolle tyypillisiä mikrobeja ja tutkittavalla oli IgG-luokan vasta-aineita kosteusvauriohomeille. Jos oireet olivat alkaneet vesivahingon sattumisen jälkeen ja oireet pahenivat työssä, tukivat ne myös syy-yhteyttä kosteusvauriohomeille altistumisen ja oireiden välillä. Positiivinen nenä-, keuhkoputki- tai työpaikka-altistuskoe oli myös ehto syy-yhteyden osoittamiselle.
Kaikista kosteusvaurihomeille altistuneista vain kahdelle tuli positiivinen reaktio ihopistokokeessa ja kolmella tutkitulla todettiin IgE- luokan vasta-aineita kosteusvauriohomeille. Ammattitauti todettiin 19:sta potilaalla: 9 astmaa, 6 nuhaa, 1 konjunktiviitti ja 7 ODTS:aa. Potilaista neljällä oli useampi kuin yksi ammattitautidiagnoosi. Ammattitautipotilaista kolme oli atoopikkoja. Naisia ammattitautipotilaista oli 17 ja työpaikkoja olivat avoterveydenhuolto, sairaala, päiväkoti, vanhainkoti, toimisto, pankki, laboratorio ja kirjasto.
Tutkimukset perusterveydenhuollossa yleensä riittävät
Jos esimerkiksi MM-40-kyselyllä todetaan huono työpaikan sisäilmasto ja oireprofiili selvästi viittaa sisäilmaongelmaan, IgG-luokan homevasta-aineita esiintyy ja kosteusvaurio on tiedossa, kannattaa ensisijaisesti korjata rakennus. Kun rakennuksessa on havaittu hometta, tulisi korjaustoimenpiteet aloittaa vitkastelematta, jolloin ihmisten altistuminen jää mahdollisimman vähäiseksi. Jatkotutkimuksiin tulisi lähettää, kun epäilee työntekijän spesifistä herkistymistä. Ärsytysoireet ovat ilmeisesti yleisin kosteusvauriohomeiden aiheuttama terveysvaikutus ja potilaat ovat usein monioireisia. Ärsytysoireet todetaan ja hoidetaan perusterveydenhuollossa eikä potilaita yleensä tarvitse lähettää jatkotutkimuksiin. Oireet jäävät pois, kun kosteusvaurio on korjattu.
Vain pieni osa kosteusvauriohomeiden aiheuttamista oireista johtuu allergisoitumisesta kosteusvauriohomeille. Jos allergisoitumista kosteusvauriohomeille epäillään, tulisi potilas lähettää jatkotutkimuksiin. IgE-välitteinen allergia näyttäisi vain harvoin olevan vaikutusmekanismina. Altistuskokeet kosteusvauriohomeuutteilla ovat näin ollen välttämättömiä allergisen sidekalvotulehduksen, - nuhan ja - astman toteamiseksi.
Kirjallisuutta
Haahtela T. Sisäilman allergeenien merkitys. Duodecim 1996;112:1378-1389.
Husman T. Health effects of indoor-air microorganisms. Scand J Work Environ Health 1996;22:5-13.
Kotimaa M. Kosteusvaurion synty, kosteusvauriokohteen mikrobisto ja altistuneiden vasta-ainetutkimukset. Työterveyslääkäri 1995;13:126-130.
Nordman H. Suomi vesivahinkojen homeisessa otteessa. Työterveyslääkäri 1996;14:75-81.
Reijula K. Kosteus- ja homevauriorakennuksien aiheuttamat terveysriskit ja sairauksien diagnostiikka. Duodecim 1996;112:1390-1397.
Työterveiset 3/1996, s. 20-22 "
Löysin
38
5410
Vastaukset
- nisuiisu
sitä aikaa, kun valtava kusetus tällä astmalla oli aloitettu Sinikka Mönkäreen (ent. homepölytautispesialisti) johtaman STM:n johdolla.
Systeemin petkuttaa lakisääteisellä tapaturmavakuutuksella oli jo aikaisemmin kehitellyt tri Kari Puro (nykyään eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen tj.). Näin minulle erittäin luotettavana pidetty henkilö sanoi ja siihen on helppo uskoa, koska käytännössä homma pelaa niin, että jos kovan taistelun jälkeen aletaan maksaa tapaturmaeläkettä, niin se lopetetaan 1-3 vuoden kuluttua kuin seinään.
Olen useasta lähteestä, sekä kirjallisuudesta, että suullisesti kysynyt ns. alan asiantuntijoilta tätä astma-asiaa. Vastaus on yksiselitteisesti se, että kosteusvauriomikrobit EIVÄT aiheuta ASTMAA. Ne aiheuttavat yliherkkyyskeuhkokuumeen eli allergisen alveoliitin.
Katson, että isekin olen ainakin jonkinlainen alan asiantuntija, koska olen koulutukseltani biokemisti/mikrobiologi. Tämä koko hässäkkä on solutason biokemiaa tai mikrobiologiaa. Lääketiede astuu vasta siinä vaiheessa kuvaan, kun aletaan parantaa jotain sairautta.
PN - Drifter
nuhan ja astman!!!
Juuri tämä edellä oleva loppulause selvittää koko homman, homeista vakavasti sairastunut jää tyhjän päälle.
Kaiken lisäksi tämän poloisen keuhkot halutaan vielä "varmistaa", että varmasti ovat romuna ja kaiken kukkuraksi ei tule mitään ammattitautidiagnoosia, vaikka on sairastunut typerien rakennusten ja niistä vastuussa olevien laiskimusten vuoksi.
Eihän tämä nykyajan touhu ole muuta kuin sanoilla leikkimistä, ei ainakaan työntekoa ja lisäksi siitä on kaukana rehellisyys.
Kaiken kukkuraksi tällaisesta maksetaan korkeaa palkaa ja erilaisia virkoja, kuten olemme niin monasti huomanneet.
Se on huomattu, miten nämä poliittiset piirit ovat sidoksissa näihin erilaisiin vakuutuspiireihin ja edelleen lääkepiireihin eli yhdellä nimikkeellä "kultaiseen vasikkaan".
Mitä siitä sitten jää sairastuneelle ihmiselle käteen, pelkkä luu ja sekin on vielä pureksittu ja mehut imetty pois - pohjoisen hyvinvoinnin maassa (?).
>>Vain pieni osa kosteusvauriohomeiden aiheuttamista oireista johtuu allergisoitumisesta kosteusvauriohomeille. Jos allergisoitumista kosteusvauriohomeille epäillään, tulisi potilas lähettää jatkotutkimuksiin. IgE-välitteinen allergia näyttäisi vain harvoin olevan vaikutusmekanismina. Altistuskokeet kosteusvauriohomeuutteilla ovat näin ollen välttämättömiä allergisen sidekalvotulehduksen, - nuhan ja - astman toteamiseksi.- hilkkaliisa
kumoaa sitten noiden asiantuntijalääkäreiden todistukset, vaikka ei ole potilasta edes nähnyt.
Keuhkolääkärinikin on hoitanut jo vuosikausia allergista silmätulehdustani ja kävin vielä erikoissilmälääkärissä ja hänkin totesi allergisen silmätulehduksen. Vakuutusyhtiö kumosi nuo erikoislääkäreiden lääkärintodistukset.
Vakuutusyhtiöiden asiantuntijalääkäreiden mukaan homeet eivät aiheuta allergista silmätulehdusta - eikä niveloireitakaan.
Nyt taas pitäisi alkaa väsäämään omaa vastinetta vakuutusoikeudelle. Sain heiltä kirjeen pari päivää sitten.
Milloinkahan tämä kirjeenvaihto oikein loppuu?
Pitäisi saada jo korvauksia kirjekuori maksuista ja postimerkkirahaakin muutamaan sataan kirjeeseen, joita olen lähetellyt ensin Kuntien eläkevakuutukselle, Kelalle,Varmaan, Liittooni, vakuutusyhtiölle, tapaturmalautakunnalle ja nyt vakuutusoikeudelle.
Puhelinkulujakin on tullut muutaman sadan euron verran. Yleensä kun soitan johonkin em firmoihin tai laitoksiin, ei asioitani hoitavaa henkilöä juuri sillä hetkellä löydy.
Hei
ONKO KUKAAN SAANUT PYSYVÄÄ TAPATURMAELÄKETTÄ, JOTA EI OLE OTETTU POIS VUODEN - KOLMEN VUODEN KULUTTUA, VAIKKA SAIRAUS VAIN JATKUU JA TYÖKYVYTTÖMYYS ON PYSYVÄÄ ????????????????????
Kuinka monta vuotta te toiset homesairaat olette joutuneet odottamaan? - itsekin
.. mut onhan se siellä alussa.. kannattais vedota siihen, kun kerran meillä monilla on se vakavin sairastuminen..
"Vakavin homeitiöiden aiheuttama tauti on allerginen alveoliitti, joka voi johtaa pysyviin keuhkovaurioihin."
Tosi ristiriitaista... lievempi muoto testataan altistamalla ja aiheutetaan vakavin sairastuminen... - Drifter
hilkkaliisa kirjoitti:
kumoaa sitten noiden asiantuntijalääkäreiden todistukset, vaikka ei ole potilasta edes nähnyt.
Keuhkolääkärinikin on hoitanut jo vuosikausia allergista silmätulehdustani ja kävin vielä erikoissilmälääkärissä ja hänkin totesi allergisen silmätulehduksen. Vakuutusyhtiö kumosi nuo erikoislääkäreiden lääkärintodistukset.
Vakuutusyhtiöiden asiantuntijalääkäreiden mukaan homeet eivät aiheuta allergista silmätulehdusta - eikä niveloireitakaan.
Nyt taas pitäisi alkaa väsäämään omaa vastinetta vakuutusoikeudelle. Sain heiltä kirjeen pari päivää sitten.
Milloinkahan tämä kirjeenvaihto oikein loppuu?
Pitäisi saada jo korvauksia kirjekuori maksuista ja postimerkkirahaakin muutamaan sataan kirjeeseen, joita olen lähetellyt ensin Kuntien eläkevakuutukselle, Kelalle,Varmaan, Liittooni, vakuutusyhtiölle, tapaturmalautakunnalle ja nyt vakuutusoikeudelle.
Puhelinkulujakin on tullut muutaman sadan euron verran. Yleensä kun soitan johonkin em firmoihin tai laitoksiin, ei asioitani hoitavaa henkilöä juuri sillä hetkellä löydy.
Hei
ONKO KUKAAN SAANUT PYSYVÄÄ TAPATURMAELÄKETTÄ, JOTA EI OLE OTETTU POIS VUODEN - KOLMEN VUODEN KULUTTUA, VAIKKA SAIRAUS VAIN JATKUU JA TYÖKYVYTTÖMYYS ON PYSYVÄÄ ????????????????????
Kuinka monta vuotta te toiset homesairaat olette joutuneet odottamaan?heh heh.
Tuosta kirjeenvaihdosta.
Sehän heillä onkin tarkoitus.
Sairaudesta jo väsynyt potilas halutaan väsyttää lopullisesti pitkällä kirjeenvaihdolla.
Sitä jatketaan mahdollisimman pitkälle, jotta ihminen väsyy niin ettei enää jaksa etsiä itselleen kuuluvaa oikeutta ja tyytyy näihin asiatuntijalääkäreiden (heh heh) päätöksiin.
Toinen konsti on jallittaa potilasta vastaamalla hänelle, ettei kysytty henkilö ole paikalla.
Siinä puheluita veivatessa tahtoo sitten viimeisetkin pennoset mennä ja samalla jälleen usko koko touhuun.
Sanoisin tuollaisesta ihmisen käsittelystä, että on perin kieroa puuhastelua, pelkkää alistamista ja nöyryyttämistä tai paremminkin kyykkyttämistä. - kannattaa ottaa elämäntapa
Drifter kirjoitti:
heh heh.
Tuosta kirjeenvaihdosta.
Sehän heillä onkin tarkoitus.
Sairaudesta jo väsynyt potilas halutaan väsyttää lopullisesti pitkällä kirjeenvaihdolla.
Sitä jatketaan mahdollisimman pitkälle, jotta ihminen väsyy niin ettei enää jaksa etsiä itselleen kuuluvaa oikeutta ja tyytyy näihin asiatuntijalääkäreiden (heh heh) päätöksiin.
Toinen konsti on jallittaa potilasta vastaamalla hänelle, ettei kysytty henkilö ole paikalla.
Siinä puheluita veivatessa tahtoo sitten viimeisetkin pennoset mennä ja samalla jälleen usko koko touhuun.
Sanoisin tuollaisesta ihmisen käsittelystä, että on perin kieroa puuhastelua, pelkkää alistamista ja nöyryyttämistä tai paremminkin kyykkyttämistä.itselleen - kehitellä sitä ja suoltaa niitä niin saatanasti eteenpäin.
Mitä pidempiä sen parempi - kannattaa käyttää tietokonetta ja leikata ja liimata aina vain pidempiä ja pidempiä sepustuksia.
Näännyttää lukijat myös - laittaa kysymyksiä sinne tänne - ja lopuksi vielä ranskalaisin viivoin samat kysymykset mitkä on tehnyt jaaritellen.
Laittaa samaa viestiä kaikille tahoille tiedoksi yhtä aikaa - ettei niiden tarvitse niitä siirrellä turhaan.
Nauttia siitä että saa kirjoitella päättäjille ja fiksuille ihmislle - jee sehän tässä kivaa on. Vihdoin voi VAIKUTTAA - - hilkkaliisa
kannattaa ottaa elämäntapa kirjoitti:
itselleen - kehitellä sitä ja suoltaa niitä niin saatanasti eteenpäin.
Mitä pidempiä sen parempi - kannattaa käyttää tietokonetta ja leikata ja liimata aina vain pidempiä ja pidempiä sepustuksia.
Näännyttää lukijat myös - laittaa kysymyksiä sinne tänne - ja lopuksi vielä ranskalaisin viivoin samat kysymykset mitkä on tehnyt jaaritellen.
Laittaa samaa viestiä kaikille tahoille tiedoksi yhtä aikaa - ettei niiden tarvitse niitä siirrellä turhaan.
Nauttia siitä että saa kirjoitella päättäjille ja fiksuille ihmislle - jee sehän tässä kivaa on. Vihdoin voi VAIKUTTAA -Kiva kun vakuutusyhtiön päättäjätkin lukevat tätä palstaa.
- nisuiisu
kannattaa ottaa elämäntapa kirjoitti:
itselleen - kehitellä sitä ja suoltaa niitä niin saatanasti eteenpäin.
Mitä pidempiä sen parempi - kannattaa käyttää tietokonetta ja leikata ja liimata aina vain pidempiä ja pidempiä sepustuksia.
Näännyttää lukijat myös - laittaa kysymyksiä sinne tänne - ja lopuksi vielä ranskalaisin viivoin samat kysymykset mitkä on tehnyt jaaritellen.
Laittaa samaa viestiä kaikille tahoille tiedoksi yhtä aikaa - ettei niiden tarvitse niitä siirrellä turhaan.
Nauttia siitä että saa kirjoitella päättäjille ja fiksuille ihmislle - jee sehän tässä kivaa on. Vihdoin voi VAIKUTTAA -Tää on ihan simppeli homma tämä meidän sairaus, nimittäin tämä yliherkkyyskeuhkokuume eli allerginen alveoliitti!
Terveysviranomaiset tekevät vain hyvin selvästä ja yksinkertaisesta asiasta sillisalattia! Me, sairastuneet emme vain sitä hyväksy, että meitä kohdellaan ikään kuin meitä ei olisi olemassakaan. Vai oletko ihan samaa mieltä STM:n virkailijoiden kanssa?
PN
PN
- homekorva
"""
Tutkittavan altistuminen kosteusvauriohomeille katsottiin todennäköiseksi, jos työpaikan näytteistä oli löytynyt kosteusvauriolle tyypillisiä mikrobeja ja tutkittavalla oli IgG-luokan vasta-aineita kosteusvauriohomeille. Jos oireet olivat alkaneet vesivahingon sattumisen jälkeen ja oireet pahenivat työssä, tukivat ne myös syy-yhteyttä kosteusvauriohomeille altistumisen ja oireiden välillä. Positiivinen nenä-, keuhkoputki- tai työpaikka-altistuskoe oli myös ehto syy-yhteyden osoittamiselle.
"""
EI NE MITÄÄN IgG: TÄ MINULTA OTTANEET...
EI SITÄ TARVI, EI SE MITÄÄN HYÖDYTÄ, EI SE MITÄÄN TODISTA, NIIN MULLE SANOTTIIN, KUN IHMETTELIN ASIAA...
SIT ITE KIRJOTTAVAT TÄLLÄISIÄ TIETOJA????
JOOPA JOO... KIITOSTA VAAN TAAS..- 123
Ei otettu enää minulta IgG näytteitä.
Vaikka työpaikalla kaksi ammattitaudin saanutta - ja Kuopion laaja tutkimus jossa tutkittu työpaikan IgG arvoja - ei heilauttaunut tutkimusta mihinkään suuntaan.
Ei prickein löydetyt varastopunkkiallergiat, pölypunkkiallergiat - muita allargioita ei ollut
TTL tutkija ei työhuonetta tukiessaan ottanut myöskään varasto- ja/tai pölypunkkeista mitään näytettä, vaikka siinä vaiheessa ne oli jo allergiasairaalan testissä minulta löytyneet.
Eikä TTL tutkija olisi ottanut rakennenäytettä ilman työterveyslääkärin nimenomaista määräystä - kun ei rakenteet olleet rikki, ei tarvitse ottaa, oli työhygieenikko kertoillut työsuojelupäälliköllemme. No kun ne otettiin niissä löytyi tuo vakava kosteusvaurio, korjaus P3 suojaimin.
Ei huomioitu kahden lääkärin lausuontoa työhuoneeni hajusta, joka oli sama kuin yläpuolisen kosteusvaurion. Josta löytyi niitä kaikkein vaarallisimpia myrkkyä.
Puhallusääneni olivat "persoonallisia", yskäni, lämpöily kun käsittelin ex-työhuoneestani siirrettyjä tavaroita, kuumeilun tunne, paleleminen jne. sivuutettiin myös.
Atelektaasijuoste keuhkoissani - voinee johtua vain siitä, että hengität väärin, kertoi erikoistuva keuhkolääkäri. Toisaalta erikoistuva keuhkolääkäri totesi, että varmasti pef sattuu noilla puhallusäänillä. Ja silti piti puhaltaa 2 tunnin välein - ja ihan turhaan tuo 2 viikkoa ihan hirveää rääkkiä keuhkoputkilleni. Kollapsi, joka vielä vaikeutti puhaltamista vain paheni.
Mieletön väsymys, hengenahdistus joka oli myös todettu Aslak testissä ja siitä kirjallinen lausunto - ei aiheuttaneet mitään tutkimusta, jota olisi voinut TTL tehdä -
Eka tutkimuspäivä - ei tämä ainakaan astmaa ole - oli erikoistuvan keuhkolääkärin kommentti. Toinen tutkimuspäivä ja TTL keuhkolääkäri kertoi, että astmaa tämä on - lääkitys takaisin päälle.
Tuma vasta-aineiden löytyminen siirsi nähtävästi tutkimukset sairaalaan - sarkoidoosi epäilyin - sekä tietysti nuo kehkoputki ja keuhkomuutokset, jotka näkyivät jo keuhkokuvissa.
Työperäisyystutkimukset keskeytettiin, luvattiin laittaa E lausuntoon maininta, että minun tulee välttää kosteusvaurioituneita tiloja ja se tulee huomioida myös työhuoneeni sijoittelussa. JUST JOO - nyt ei ole työhuonetta ollenkaan - no jo alkuvuodesta talon ylin johto sanoi, että voit sitten tehdä töitä ulkona, toukokuusta kun on lämmintäkin - että silleen empaattisesti suhtaudutaan työperäisesti sairastuneeseen ylimmän johdon osalta - kiva. Kun kosteusvaurio löytyi samasta kerroksesta kun tämän teet sitten töitä ulkona lausunnon antaja - hän tekikin paljon töitä kotoa käsin...!
Ja minun sairastumiseni tutkimus siirrettiin sairaalaan - E lausunnossa piti vielä lukea, että työperäisyystutkimukset voidaan käynnistää uudelleen tarvittaessa. En ole saanut ko. lausuntoa...
Nyt olen sairaslomalla - ja nähtävästi ongelmissa tuon työhuoneen kanssa. Tavarani ovatkin siirretty jonnekin varastoon - ei siihen luvattuun työhuoneeseen. Kun niiden sairassiiven työhuoneiden käyttöä pitää miettiä uudelleen - ovat kovin kysyttyjä.
Nyt tilaa olisi yhdessä isossa työhuoneessa - työterveyslääkärin ohjeen mukaan oma työhuone pitäisi säilyttää minulla edelleen, jotta en joudu samaan työhuoneeseen henkilön kanssa joka käyttää voimakkaita hajusteita, tupakoi tms. Mutta tätä isoa työhuonetta haluaa moni muukin - joten käytännössä työhuonetta ei ole. Vaikka se TTL:n tutkimusten aikana minulle luvattiin - nyt työsuojelupäällikkö, joka myös näistä työtila-asioista vastaa kiertelee ja kaartelee ... pitää järjestellä uudelleen... tyyliin.
Kiitos siitä TTL ja keskeytetyt tutkimukset ja puuttuva E lausunto tilanteestani - nähtävästi ideana on, että kun tuo ex-työhuoneeni yläpuolinen vaurio on korjattu - minun pitää mennä entiseen työhuoneeseeni takaisin. Ja tiedän, että korjaus on sitä ja tätä - lattia oli myös kostunut, sille ei ole nähtävästi tehty mitään. Koko tuo entisen työhuoneeni alue työpaikallani on täynnä ongelmia, maakellarinhajuinen rappukäytävä, yläpuolella kosteusvauriot, niiden yläpuolella kosteusvauriot, ylin kerros 90% kosteutta ja niitä kuivatellaan - ja osin suljettuja työtiloja jne. jne.
Mutta mutta - kukaan muu ei sinne ole suostunut majoittautumaan ... vaikka on siis AIVAN puhdas työhuone, joka ei aiheuta ongelmia kenellekään. Kas kun kukaan meillä töissä ei enää usko nähin "tutkimuksiin" - ovat aivan sitä itseään.
No huomenna kyselen taas työhuoneeni perään - toivotaan, että TTL laittaa edes sen E lausunnon, jotta saan edes sen "#"# sairassiiven työhuoneen itselleni.
Sairaslomalla - ja pinna kireellä - kyllä - töihin tekisi mieli, mutta järki sanoo nyt että ei sittenkään nyt vielä... - hitto kun olisi saanut edes sen etätyöluvan... olisi jotenkin kiinni elämässä. Mutta sairastuneet ei saa - muut saa tehdä kyllä etätöitä - mutta ne ei juristin mukaan ole "etätöitä" vaan työn järjestelyä, tilapäistä - ja sitä voi tehdä. Mutta sairastuneiden kohdalla etätyö ei tule kyseeseen - ei ollenkaan. Ei tullut kyseeseen lääkärin lausunnolla ennen kuin sairastuin ihan viimeisen päälle - ei. - keuhkopolilla
123 kirjoitti:
Ei otettu enää minulta IgG näytteitä.
Vaikka työpaikalla kaksi ammattitaudin saanutta - ja Kuopion laaja tutkimus jossa tutkittu työpaikan IgG arvoja - ei heilauttaunut tutkimusta mihinkään suuntaan.
Ei prickein löydetyt varastopunkkiallergiat, pölypunkkiallergiat - muita allargioita ei ollut
TTL tutkija ei työhuonetta tukiessaan ottanut myöskään varasto- ja/tai pölypunkkeista mitään näytettä, vaikka siinä vaiheessa ne oli jo allergiasairaalan testissä minulta löytyneet.
Eikä TTL tutkija olisi ottanut rakennenäytettä ilman työterveyslääkärin nimenomaista määräystä - kun ei rakenteet olleet rikki, ei tarvitse ottaa, oli työhygieenikko kertoillut työsuojelupäälliköllemme. No kun ne otettiin niissä löytyi tuo vakava kosteusvaurio, korjaus P3 suojaimin.
Ei huomioitu kahden lääkärin lausuontoa työhuoneeni hajusta, joka oli sama kuin yläpuolisen kosteusvaurion. Josta löytyi niitä kaikkein vaarallisimpia myrkkyä.
Puhallusääneni olivat "persoonallisia", yskäni, lämpöily kun käsittelin ex-työhuoneestani siirrettyjä tavaroita, kuumeilun tunne, paleleminen jne. sivuutettiin myös.
Atelektaasijuoste keuhkoissani - voinee johtua vain siitä, että hengität väärin, kertoi erikoistuva keuhkolääkäri. Toisaalta erikoistuva keuhkolääkäri totesi, että varmasti pef sattuu noilla puhallusäänillä. Ja silti piti puhaltaa 2 tunnin välein - ja ihan turhaan tuo 2 viikkoa ihan hirveää rääkkiä keuhkoputkilleni. Kollapsi, joka vielä vaikeutti puhaltamista vain paheni.
Mieletön väsymys, hengenahdistus joka oli myös todettu Aslak testissä ja siitä kirjallinen lausunto - ei aiheuttaneet mitään tutkimusta, jota olisi voinut TTL tehdä -
Eka tutkimuspäivä - ei tämä ainakaan astmaa ole - oli erikoistuvan keuhkolääkärin kommentti. Toinen tutkimuspäivä ja TTL keuhkolääkäri kertoi, että astmaa tämä on - lääkitys takaisin päälle.
Tuma vasta-aineiden löytyminen siirsi nähtävästi tutkimukset sairaalaan - sarkoidoosi epäilyin - sekä tietysti nuo kehkoputki ja keuhkomuutokset, jotka näkyivät jo keuhkokuvissa.
Työperäisyystutkimukset keskeytettiin, luvattiin laittaa E lausuntoon maininta, että minun tulee välttää kosteusvaurioituneita tiloja ja se tulee huomioida myös työhuoneeni sijoittelussa. JUST JOO - nyt ei ole työhuonetta ollenkaan - no jo alkuvuodesta talon ylin johto sanoi, että voit sitten tehdä töitä ulkona, toukokuusta kun on lämmintäkin - että silleen empaattisesti suhtaudutaan työperäisesti sairastuneeseen ylimmän johdon osalta - kiva. Kun kosteusvaurio löytyi samasta kerroksesta kun tämän teet sitten töitä ulkona lausunnon antaja - hän tekikin paljon töitä kotoa käsin...!
Ja minun sairastumiseni tutkimus siirrettiin sairaalaan - E lausunnossa piti vielä lukea, että työperäisyystutkimukset voidaan käynnistää uudelleen tarvittaessa. En ole saanut ko. lausuntoa...
Nyt olen sairaslomalla - ja nähtävästi ongelmissa tuon työhuoneen kanssa. Tavarani ovatkin siirretty jonnekin varastoon - ei siihen luvattuun työhuoneeseen. Kun niiden sairassiiven työhuoneiden käyttöä pitää miettiä uudelleen - ovat kovin kysyttyjä.
Nyt tilaa olisi yhdessä isossa työhuoneessa - työterveyslääkärin ohjeen mukaan oma työhuone pitäisi säilyttää minulla edelleen, jotta en joudu samaan työhuoneeseen henkilön kanssa joka käyttää voimakkaita hajusteita, tupakoi tms. Mutta tätä isoa työhuonetta haluaa moni muukin - joten käytännössä työhuonetta ei ole. Vaikka se TTL:n tutkimusten aikana minulle luvattiin - nyt työsuojelupäällikkö, joka myös näistä työtila-asioista vastaa kiertelee ja kaartelee ... pitää järjestellä uudelleen... tyyliin.
Kiitos siitä TTL ja keskeytetyt tutkimukset ja puuttuva E lausunto tilanteestani - nähtävästi ideana on, että kun tuo ex-työhuoneeni yläpuolinen vaurio on korjattu - minun pitää mennä entiseen työhuoneeseeni takaisin. Ja tiedän, että korjaus on sitä ja tätä - lattia oli myös kostunut, sille ei ole nähtävästi tehty mitään. Koko tuo entisen työhuoneeni alue työpaikallani on täynnä ongelmia, maakellarinhajuinen rappukäytävä, yläpuolella kosteusvauriot, niiden yläpuolella kosteusvauriot, ylin kerros 90% kosteutta ja niitä kuivatellaan - ja osin suljettuja työtiloja jne. jne.
Mutta mutta - kukaan muu ei sinne ole suostunut majoittautumaan ... vaikka on siis AIVAN puhdas työhuone, joka ei aiheuta ongelmia kenellekään. Kas kun kukaan meillä töissä ei enää usko nähin "tutkimuksiin" - ovat aivan sitä itseään.
No huomenna kyselen taas työhuoneeni perään - toivotaan, että TTL laittaa edes sen E lausunnon, jotta saan edes sen "#"# sairassiiven työhuoneen itselleni.
Sairaslomalla - ja pinna kireellä - kyllä - töihin tekisi mieli, mutta järki sanoo nyt että ei sittenkään nyt vielä... - hitto kun olisi saanut edes sen etätyöluvan... olisi jotenkin kiinni elämässä. Mutta sairastuneet ei saa - muut saa tehdä kyllä etätöitä - mutta ne ei juristin mukaan ole "etätöitä" vaan työn järjestelyä, tilapäistä - ja sitä voi tehdä. Mutta sairastuneiden kohdalla etätyö ei tule kyseeseen - ei ollenkaan. Ei tullut kyseeseen lääkärin lausunnolla ennen kuin sairastuin ihan viimeisen päälle - ei.ja siellä verikokeissa otettiin IgG:kin, en ole nähnyt tuloksia, ainakin yksi oli reilusti yli kaksinkertainen ylärajaan nähden. No TTL tosiaan sanoi, ettei ne mitään todista. Jos työpaikaltani olisi löytynyt kyseinen laji, mutta enpäs ole saanut tuloksia itselleni mistään tutkimuksesta... huhuja että ei merkittävässä määrin...ja jos työpaikallani olisi IgG otettu myös muilta, mut no eihän niitä...
- siksi se ei ole tärkeä
keuhkopolilla kirjoitti:
ja siellä verikokeissa otettiin IgG:kin, en ole nähnyt tuloksia, ainakin yksi oli reilusti yli kaksinkertainen ylärajaan nähden. No TTL tosiaan sanoi, ettei ne mitään todista. Jos työpaikaltani olisi löytynyt kyseinen laji, mutta enpäs ole saanut tuloksia itselleni mistään tutkimuksesta... huhuja että ei merkittävässä määrin...ja jos työpaikallani olisi IgG otettu myös muilta, mut no eihän niitä...
Kosteusvauriohomeiden aiheuttama allerginen alveoliitti
Allergisella alveoliitilla tarkoitetaan keuhkorakkulatason allergista sairautta, jonka tyyppiesimerkki on homeisen heinän käsittelyn aiheuttama homepölykeuhkosairaus maanviljelijöillä. Oireena on korkea kuume, yskä ja hengenahdistus sekä jäsensäryt 4-8 tunnin kuluttua altistumisesta homepölylle tai hienojakoiselle, elimistölle vieraalle proteiinipölylle. Jos altistuminen jatkuu pitkään, tauti johtaa vaikeaan pysyvään keuhkotoiminnan vajaukseen. Vesivauriohomeet aiheuttavat tämän sairauden kuitenkin erittäin harvoin. Vaikeat hengitystietulehdukset ovat tärkeimmät erotusdiagnostiikassa huomioon otettavat keuhkosairaudet.
Kun epäillään allergista alveoliittia, potilas pitää välittömästi lähettää tutkittavaksi alueen keuhkoyksikköön. Tautia epäillään silloin, kun oireet ovat tautiin sopivat. Keuhkoista kuuluu usein tyypillisiä ritiseviä rahinoita, keuhkojen toimintakokeissa todetaan tilavuusalenema ja kaasujenvaihtumishäiriö.
Seerumissa todettavat IgG-vasta-aineet homesienille ovat tyypillisiä allergiselle alveoliitille.
Taudin äkillisessä muodossa keuhkokuvassa ja varsinkin keuhkojen ohutleiketietokonekerroskuvissa näkyy tyypillisiä muutoksia etenkin keuhkojen keski- ja alalohkoissa. Allergisen alveoliitin kroonisessa muodossa keuhkojen sidekudokset saattavat lisääntyä eli potilaalle kehittyy keuhkofibroosi. Keuhkoputkien tähystystutkimuksen yhteydessä otetussa huuhtelunesteessä (BAL) todettu lymfosyyttiylimäärä tukee taudinmääritystä.
Kosteusvauriohomeiden aiheuttama alveoliitin kaltainen tautitila eli ODTS tarkoittaa oireiltaan lievää ei-allergista alveoliittia, jonka aiheuttajana pidetään mikrobitoksiineja. Tauti ei muutu krooniseksi eikä aiheuta pysyviä keuhkotoiminnan muutoksia. Vesivauriomikrobialtistumisen yhteydessä endotoksiinialtistuminen on mahdollista. Taudinmääritys tapahtuu samoin menetelmin kuin allergisessa alveoliitissa. Erotuksena ovat yleensä vähäiset muutokset keuhkotoimintakokeissa ja normaali keuhkokuva. Allergiselle alveoliitille tyypillinen löydös BAL-tutkimuksessa puuttuu. - pöytäkirja - yksi niistä mo...
123 kirjoitti:
Ei otettu enää minulta IgG näytteitä.
Vaikka työpaikalla kaksi ammattitaudin saanutta - ja Kuopion laaja tutkimus jossa tutkittu työpaikan IgG arvoja - ei heilauttaunut tutkimusta mihinkään suuntaan.
Ei prickein löydetyt varastopunkkiallergiat, pölypunkkiallergiat - muita allargioita ei ollut
TTL tutkija ei työhuonetta tukiessaan ottanut myöskään varasto- ja/tai pölypunkkeista mitään näytettä, vaikka siinä vaiheessa ne oli jo allergiasairaalan testissä minulta löytyneet.
Eikä TTL tutkija olisi ottanut rakennenäytettä ilman työterveyslääkärin nimenomaista määräystä - kun ei rakenteet olleet rikki, ei tarvitse ottaa, oli työhygieenikko kertoillut työsuojelupäälliköllemme. No kun ne otettiin niissä löytyi tuo vakava kosteusvaurio, korjaus P3 suojaimin.
Ei huomioitu kahden lääkärin lausuontoa työhuoneeni hajusta, joka oli sama kuin yläpuolisen kosteusvaurion. Josta löytyi niitä kaikkein vaarallisimpia myrkkyä.
Puhallusääneni olivat "persoonallisia", yskäni, lämpöily kun käsittelin ex-työhuoneestani siirrettyjä tavaroita, kuumeilun tunne, paleleminen jne. sivuutettiin myös.
Atelektaasijuoste keuhkoissani - voinee johtua vain siitä, että hengität väärin, kertoi erikoistuva keuhkolääkäri. Toisaalta erikoistuva keuhkolääkäri totesi, että varmasti pef sattuu noilla puhallusäänillä. Ja silti piti puhaltaa 2 tunnin välein - ja ihan turhaan tuo 2 viikkoa ihan hirveää rääkkiä keuhkoputkilleni. Kollapsi, joka vielä vaikeutti puhaltamista vain paheni.
Mieletön väsymys, hengenahdistus joka oli myös todettu Aslak testissä ja siitä kirjallinen lausunto - ei aiheuttaneet mitään tutkimusta, jota olisi voinut TTL tehdä -
Eka tutkimuspäivä - ei tämä ainakaan astmaa ole - oli erikoistuvan keuhkolääkärin kommentti. Toinen tutkimuspäivä ja TTL keuhkolääkäri kertoi, että astmaa tämä on - lääkitys takaisin päälle.
Tuma vasta-aineiden löytyminen siirsi nähtävästi tutkimukset sairaalaan - sarkoidoosi epäilyin - sekä tietysti nuo kehkoputki ja keuhkomuutokset, jotka näkyivät jo keuhkokuvissa.
Työperäisyystutkimukset keskeytettiin, luvattiin laittaa E lausuntoon maininta, että minun tulee välttää kosteusvaurioituneita tiloja ja se tulee huomioida myös työhuoneeni sijoittelussa. JUST JOO - nyt ei ole työhuonetta ollenkaan - no jo alkuvuodesta talon ylin johto sanoi, että voit sitten tehdä töitä ulkona, toukokuusta kun on lämmintäkin - että silleen empaattisesti suhtaudutaan työperäisesti sairastuneeseen ylimmän johdon osalta - kiva. Kun kosteusvaurio löytyi samasta kerroksesta kun tämän teet sitten töitä ulkona lausunnon antaja - hän tekikin paljon töitä kotoa käsin...!
Ja minun sairastumiseni tutkimus siirrettiin sairaalaan - E lausunnossa piti vielä lukea, että työperäisyystutkimukset voidaan käynnistää uudelleen tarvittaessa. En ole saanut ko. lausuntoa...
Nyt olen sairaslomalla - ja nähtävästi ongelmissa tuon työhuoneen kanssa. Tavarani ovatkin siirretty jonnekin varastoon - ei siihen luvattuun työhuoneeseen. Kun niiden sairassiiven työhuoneiden käyttöä pitää miettiä uudelleen - ovat kovin kysyttyjä.
Nyt tilaa olisi yhdessä isossa työhuoneessa - työterveyslääkärin ohjeen mukaan oma työhuone pitäisi säilyttää minulla edelleen, jotta en joudu samaan työhuoneeseen henkilön kanssa joka käyttää voimakkaita hajusteita, tupakoi tms. Mutta tätä isoa työhuonetta haluaa moni muukin - joten käytännössä työhuonetta ei ole. Vaikka se TTL:n tutkimusten aikana minulle luvattiin - nyt työsuojelupäällikkö, joka myös näistä työtila-asioista vastaa kiertelee ja kaartelee ... pitää järjestellä uudelleen... tyyliin.
Kiitos siitä TTL ja keskeytetyt tutkimukset ja puuttuva E lausunto tilanteestani - nähtävästi ideana on, että kun tuo ex-työhuoneeni yläpuolinen vaurio on korjattu - minun pitää mennä entiseen työhuoneeseeni takaisin. Ja tiedän, että korjaus on sitä ja tätä - lattia oli myös kostunut, sille ei ole nähtävästi tehty mitään. Koko tuo entisen työhuoneeni alue työpaikallani on täynnä ongelmia, maakellarinhajuinen rappukäytävä, yläpuolella kosteusvauriot, niiden yläpuolella kosteusvauriot, ylin kerros 90% kosteutta ja niitä kuivatellaan - ja osin suljettuja työtiloja jne. jne.
Mutta mutta - kukaan muu ei sinne ole suostunut majoittautumaan ... vaikka on siis AIVAN puhdas työhuone, joka ei aiheuta ongelmia kenellekään. Kas kun kukaan meillä töissä ei enää usko nähin "tutkimuksiin" - ovat aivan sitä itseään.
No huomenna kyselen taas työhuoneeni perään - toivotaan, että TTL laittaa edes sen E lausunnon, jotta saan edes sen "#"# sairassiiven työhuoneen itselleni.
Sairaslomalla - ja pinna kireellä - kyllä - töihin tekisi mieli, mutta järki sanoo nyt että ei sittenkään nyt vielä... - hitto kun olisi saanut edes sen etätyöluvan... olisi jotenkin kiinni elämässä. Mutta sairastuneet ei saa - muut saa tehdä kyllä etätöitä - mutta ne ei juristin mukaan ole "etätöitä" vaan työn järjestelyä, tilapäistä - ja sitä voi tehdä. Mutta sairastuneiden kohdalla etätyö ei tule kyseeseen - ei ollenkaan. Ei tullut kyseeseen lääkärin lausunnolla ennen kuin sairastuin ihan viimeisen päälle - ei.PÖYTÄKIRJA
xx sisäilmatyöryhmä
28.1.2005
Sisäilmatyöryhmän kokous nro 14
Aika 24.1.2005 klo 9.00
Paikka xx
x kokoushuone
xxx
Läsnä
x puheenjohtaja
x Vx
x Yx
x Mx
x Tx
x Tx
x Ax
x ix (Poistui kohdan 4 jälkeen.)
x työryhmän sihteeri
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen. Todettiin että x työeläkevakuutusyhtiö x tulee jatkossa edustamaan x. x osallistuu tarvittaessa kokouksiin.
2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan vahvistaminen
Vahvistettiin edellisen kokouksen pöytäkirja, kokous nro 13, 4.11.2004
4. x ympäristöluvan mukaiset mittaukset lokakuussa
xxx esitteli uusimmat mittaustulokset. (Liite 1/240105) Niistä käy ilmi, että kaiken kaikkiaan on pysytty alle vaadittujen arvojen ja esim. fluorivetypäästöt olivat vain 1/20 sallitusta.
5. Muntersin kosteusraportin esittely
Eteläpäädyn porrashuoneen lämmitystä on seurattu, lämpö pysynyt n. 20 asteessa. Mittauksia jatketaan edelleen. Mallikorjaus on valmistunut, mittauspisteet porattu, mutta tuloksia ei vielä ole tullut. Erityisesti keskusteltiin huoneen 871 mittaustuloksista.
Työryhmä esittää, että mittauksia pitäisi tehdä vähintään kerran kuukaudessa, tärkeimmissä paikoissa kahden viikon välein. Koska Muntersin edustajaa ei ollut mukana tässä kokouksessa, päätettiin, että sihteeri kutsuu vielä ensi kokoukseen xx esittelemään tuloksia tarkemmin. Myös myöhemmät mittaustulokset halutaan mahdollisimman pian käyttöön.
6. Projektipäällikkö xx kertoo hajukysymyksistä (Ei ole vielä selvitetty, pääseekö kokoukseen.)
x matkan takia asia siirtyy seuraavaan kokoukseen.
7. Julkisivun mallikorjauksen tilanne
Mallikorjaus on valmistunut edellä aikataulusta lämpimistä säistä johtuen. Laitteista ei tullut minkäänlaista hajuhaittaa: Vastaanottokatselmus oli n. viikko sitten. Sisälle porattu kosteusmittauspisteitä, eli seurantavaihe alkaa. Verkkojen kiinnikkeiden poraus aiheutti vähän kommentteja, ei muuten häiriötä.
Kysyttiin, millainen pinta oli ulkopuolen rappauksen alla. xx kertoi, että korjaus oli mennyt normaalina purkutyönä, mikä tarkoittaa, ettei ongelmia ole ollut. Asiaa kysytään vielä xx, koska on saatava selvitys miltä työ näyttää. Myös työn valvoja xx pyritään saamaan seuraavaan kokoukseen kertomaan asiasta x kanssa.
8. D-portaan maakellarin haju
Todettiin, että maakellarin haju on merkki kosteushomeesta. Pintakosteusmittarilla on saatu kohonneita arvoja ainoastaan kellarin pohjoispään ovesta, joka sen jälkeen on vaihdettu. Hissin 19 hissikuilu on kuiva. Varsinaisia kosteuslähteitä ei siis ole löydetty. Mietittiin myös, onko mahdollista, että hajuhaitta tulisi xx tiloista.
Puheenjohtaja totesi, että melkein aina tällaisissa tapauksissa hajun lähde on maanalainen betoni, joka on pysyvästi kostea ja kysyi myös, onko tehty porauksia. Seuraavana toimenpiteenä tutkitaan x ilmanvaihto. Jos hajuhaitta jatkuu, on avattava pohjaa, jotta saataisiin selville, onko olemassa esim. joku salaoja, joka ei toimi. Todettiin, että asia on kiusallinen, mutta että onneksi haju on porrashuoneessa, eikä tule suoraan toimistotiloihin.
9. Työntekijöiden oireilu ja siihen liittyvät jatkotoimenpiteet
Todettiin, että samat ihmiset oireilevat edelleen ja että v. 2004 ammattitautidiagnoosin saaneeseen henkilöön liittyen on x annettava Valtiokonttorille lausunto, josta käy ilmi, mihin toimenpiteisiin on ryhdytty. Todettiin myös, että suurin osa oireilusta esiintyy ”keskellä taloa” päärakennuksen uuden ja vanhan osan yhtymäkohdassa.
Päätettiin, että x, x ja x koostavat ensi kokoukseen selvityksen, mitä toimenpiteitä on tehty koskien kahta ammattitautidiagnoosin saanutta ja yhtä runsaasti sairastellutta henkilöä, jonka oireiden epäillään liittyvän sisäilmaan. Päätettiin myös, että 6. kerroksen tuloilmanvaihtokoneen suodatin tarkastetaan ja selvitetään, milloin suodattimet on viimeksi vaihdettu.
10. Kiinteistön huoltokirja
Huoltokirja on otettu käyttöön. Työryhmä pitää tärkeänä, että tällainen selonteko on olemassa ja haluaa tutustua siihen. Koska huoltokirja ei ensisijaisesti ole tarkoitettu kiinteistön käyttäjälle, x selvittää, mitä komponentteja ja raportteja huoltokirjasta voi antaa.
11. Vetoomus x ilmanlaadun parantamisen puolesta
Työryhmä tutustui vetoomukseen. (Liite 2/240105) Todettiin, että kysymyksessä on toimitilojen ikääntymisestä johtuva ongelma. Ko. tilat olivat aikaisemmin x ja nyt, kun niitä käytetään x-x, on suurena ongelmana se, että työpisteitä on liikaa siihen nähden, että jäähdytys puuttuu.
Keskusteltiin siitä, onko suurin ongelma kuumuus vai korkea hiilidioksidipitoisuus. Ehdotettiin myös x käyttäjille jaettavaa kyselylomaketta. Päätökseksi tuli kuitenkin, että ensimmäisenä toimenpiteenä x ottaa yhteyttä työsuojelutoimikunnan puheenjohtajaan, x x ongelman tarkemmaksi kartoittamiseksi.
12. Muut esille tulevat asiat
Todettiin, että xx on vuoden vaihteen jälkeen xx, mutta tekee käytännössä edelleen samoja töitä Kuopion yliopistossa. Työryhmä toivoo puheenjohtajan edelleen jatkavan tehtävässään.
Todettiin, että 9. kerroksessa x on toistunut vesivahinko. Vesi tulee katosta xx kertoi, että yläpuolella on IV-konehuone, josta on vuotanut ja vuotaa edelleen vettä tietyllä tuulen suunnalla ja nopeudella. Ennen talven loppua ei asiaa pystytä täysin kartoittamaan koska vesi jäätyy eikä juokse. Nyt pyritään vettä rakenteisiin laskemalla paikallistamaan vuotokohtia. Keväällä avataan vesikatto ja katsotaan missä kohtaa on märkiä kohtia.
Sovittiin, että x toimittaa tiedotteen sihteerille edelleen x toimitettavaksi. (Liite 3/240105)
Keskusteltiin L-osan 25-tuloilmakoneen säädöistä. Ilmamäärä pienenee osittain joissakin tiloissa. Kone ottaa edelleen ilmaa samasta paikasta. Kunnostustoimenpiteet aloitetaan ja asiaan palataan myöhemmin, kun asiasta on tiedotettavaa.
13. Seuraava kokous
Maanantaina 14.3. klo 9.00, sama paikka.
14. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 11.40.
x x
puheenjohtaja sihteeri
Liitteitä 3 kpl
Jakelu: Osallistujat, Heikki Poranen, Pertti Mykkänen, Vesa Asikainen, Heikki Määttänen, Matti Lindfors, Erkki Kotkavuori Henry Ljungqvist - asia kuin sun :-) ...
siksi se ei ole tärkeä kirjoitti:
Kosteusvauriohomeiden aiheuttama allerginen alveoliitti
Allergisella alveoliitilla tarkoitetaan keuhkorakkulatason allergista sairautta, jonka tyyppiesimerkki on homeisen heinän käsittelyn aiheuttama homepölykeuhkosairaus maanviljelijöillä. Oireena on korkea kuume, yskä ja hengenahdistus sekä jäsensäryt 4-8 tunnin kuluttua altistumisesta homepölylle tai hienojakoiselle, elimistölle vieraalle proteiinipölylle. Jos altistuminen jatkuu pitkään, tauti johtaa vaikeaan pysyvään keuhkotoiminnan vajaukseen. Vesivauriohomeet aiheuttavat tämän sairauden kuitenkin erittäin harvoin. Vaikeat hengitystietulehdukset ovat tärkeimmät erotusdiagnostiikassa huomioon otettavat keuhkosairaudet.
Kun epäillään allergista alveoliittia, potilas pitää välittömästi lähettää tutkittavaksi alueen keuhkoyksikköön. Tautia epäillään silloin, kun oireet ovat tautiin sopivat. Keuhkoista kuuluu usein tyypillisiä ritiseviä rahinoita, keuhkojen toimintakokeissa todetaan tilavuusalenema ja kaasujenvaihtumishäiriö.
Seerumissa todettavat IgG-vasta-aineet homesienille ovat tyypillisiä allergiselle alveoliitille.
Taudin äkillisessä muodossa keuhkokuvassa ja varsinkin keuhkojen ohutleiketietokonekerroskuvissa näkyy tyypillisiä muutoksia etenkin keuhkojen keski- ja alalohkoissa. Allergisen alveoliitin kroonisessa muodossa keuhkojen sidekudokset saattavat lisääntyä eli potilaalle kehittyy keuhkofibroosi. Keuhkoputkien tähystystutkimuksen yhteydessä otetussa huuhtelunesteessä (BAL) todettu lymfosyyttiylimäärä tukee taudinmääritystä.
Kosteusvauriohomeiden aiheuttama alveoliitin kaltainen tautitila eli ODTS tarkoittaa oireiltaan lievää ei-allergista alveoliittia, jonka aiheuttajana pidetään mikrobitoksiineja. Tauti ei muutu krooniseksi eikä aiheuta pysyviä keuhkotoiminnan muutoksia. Vesivauriomikrobialtistumisen yhteydessä endotoksiinialtistuminen on mahdollista. Taudinmääritys tapahtuu samoin menetelmin kuin allergisessa alveoliitissa. Erotuksena ovat yleensä vähäiset muutokset keuhkotoimintakokeissa ja normaali keuhkokuva. Allergiselle alveoliitille tyypillinen löydös BAL-tutkimuksessa puuttuu.neg ei normaalista poikkeavaa altistumista kyseiselle mikrobille
matala vasta-ainetaso osoitus altistumisesta kyseiselle mikrobille
kohtalainen vasta-ainetaso - " -
korkea vasta-ainetaso - " -
IgG-luokan vasta-aineiden löytyminen seerumista on yleensä osoitus pitkäaikaisesta ja toistuvasta altistumisesta kyseiselle antigeenille. Vasta-aineiden muodostumiseen vaikuttavat monet tekijät ja tulosten tulkinnassa täytyy huomioida henkilön oireet, aikaisemmat sairaudet, lääkkeiden käyttö, koti- ja työympäristöt sekä vapaa-ajan harrastukset.
Tämän hetken tietämyksen mukaan lievä altistuminen aiheuttaa matalan vasta-ainetason ja pitkäaikainen altistuminen vastaavasti kohtalaisen tai korkean vasta-ainetason, joskin sekä altisteen että altistuneen henkilön ominaisuudet modifioivat tulosta. Vasta-ainetulos tutkituille antigeeneille voi olla negatiivinen joko siksi, että altistus ei ole poikennut mitenkään normaalista, tai antigeenivalikoima ei ole ollut osuva, tai henkilön immuunivaste on jostain syystä heikentynyt. Tupakoinnin tiedetään alentavan IgG-luokan vasta-ainetasoja. Joskus positiivisia vasta-ainelöydöksiä tavataan henkilöillä, joilla tiettävästi ei esim. työympäristössään ole normaalista poikkeavaa antigeenilähdettä, mutta sellainen löytyykin vapaa-ajalta. Lisäksi on mahdollista, että osa selittämättömistä positiivisista löydöksistä on ristireagointia jonkin toisen tavallisen ympäristössä esiintyvän antigeenin kanssa.
IgG-luokan vasta-aineiden ja henkilöllä mahdollisesti esiintyvien oireiden vastaavuutta ei toistaiseksi täysin tunneta. Maanviljelijöillä esiintyneiden allergisten alveoliittitapausten yhteydessä on havaittu, että kohonnut IgG-luokan vasta-ainetaso lisää riskiä sairastua allergiseen alveoliittiin, joskin yksilölliset herkkyystekijät vaikuttavat elimistön vasteeseen. Oireettomilla ihmisilläkin voi esiintyä antigeenispesifisiä IgG-luokan vasta-aineita. Toisaalta altistumisen päätyttyä IgG-luokan vasta-ainetaso saattaa pysyä useiden kuukausien ajan kohonneena, vaikka henkilön oireilu on jo vähentynyt. - maataloudessa
asia kuin sun :-) ... kirjoitti:
neg ei normaalista poikkeavaa altistumista kyseiselle mikrobille
matala vasta-ainetaso osoitus altistumisesta kyseiselle mikrobille
kohtalainen vasta-ainetaso - " -
korkea vasta-ainetaso - " -
IgG-luokan vasta-aineiden löytyminen seerumista on yleensä osoitus pitkäaikaisesta ja toistuvasta altistumisesta kyseiselle antigeenille. Vasta-aineiden muodostumiseen vaikuttavat monet tekijät ja tulosten tulkinnassa täytyy huomioida henkilön oireet, aikaisemmat sairaudet, lääkkeiden käyttö, koti- ja työympäristöt sekä vapaa-ajan harrastukset.
Tämän hetken tietämyksen mukaan lievä altistuminen aiheuttaa matalan vasta-ainetason ja pitkäaikainen altistuminen vastaavasti kohtalaisen tai korkean vasta-ainetason, joskin sekä altisteen että altistuneen henkilön ominaisuudet modifioivat tulosta. Vasta-ainetulos tutkituille antigeeneille voi olla negatiivinen joko siksi, että altistus ei ole poikennut mitenkään normaalista, tai antigeenivalikoima ei ole ollut osuva, tai henkilön immuunivaste on jostain syystä heikentynyt. Tupakoinnin tiedetään alentavan IgG-luokan vasta-ainetasoja. Joskus positiivisia vasta-ainelöydöksiä tavataan henkilöillä, joilla tiettävästi ei esim. työympäristössään ole normaalista poikkeavaa antigeenilähdettä, mutta sellainen löytyykin vapaa-ajalta. Lisäksi on mahdollista, että osa selittämättömistä positiivisista löydöksistä on ristireagointia jonkin toisen tavallisen ympäristössä esiintyvän antigeenin kanssa.
IgG-luokan vasta-aineiden ja henkilöllä mahdollisesti esiintyvien oireiden vastaavuutta ei toistaiseksi täysin tunneta. Maanviljelijöillä esiintyneiden allergisten alveoliittitapausten yhteydessä on havaittu, että kohonnut IgG-luokan vasta-ainetaso lisää riskiä sairastua allergiseen alveoliittiin, joskin yksilölliset herkkyystekijät vaikuttavat elimistön vasteeseen. Oireettomilla ihmisilläkin voi esiintyä antigeenispesifisiä IgG-luokan vasta-aineita. Toisaalta altistumisen päätyttyä IgG-luokan vasta-ainetaso saattaa pysyä useiden kuukausien ajan kohonneena, vaikka henkilön oireilu on jo vähentynyt.Nuorempana osallistuin töihin, olen maatalosta kotoisin. Pari viikoa sitten olin istuttamassa perunat, äitini 84v istui toisessa ja minä toisessa istutuskoneen istuimessa ja perunat sai kyytiä. Kyllähän siinä multa pöllysi. Tuli huono olo mut ei ollut kanttia valittaa ku toinen oli vielä raihnaisempi. Samana päivänä istutettiin sipulit ja pistettiin muu kasvimaa kuntoon. Meni kyllä ohi kun en sitte enää tehnyt hommia. Lämpö laski sit illalla 35 ja jotain ja aamulla alle 35.
Käykö näin kun maalainen lähtee kaupunkiin? ...
Mut töissä tänään sairasloman jälkeen eka päivä, ääni meni lähes heti, kolmen tunnin päästä Ventoline, vaikka aamulla hönkäisin pitkävaikutteisen Formoterolin. Limaa ja yskittämistä. Kotiin päästyäni kuumetta.
Niistä kosteusvauriopaneeleista vain yhdelle liian korkea IgG.
- nisuiisu
Tämän tiedon analysointi:
LAINAUS ALKAA
Kaikista kosteusvaurihomeille altistuneista vain kahdelle tuli positiivinen reaktio ihopistokokeessa ja kolmella tutkitulla todettiin IgE- luokan vasta-aineita kosteusvauriohomeille. Ammattitauti todettiin 19:sta potilaalla: 9 astmaa, 6 nuhaa, 1 konjunktiviitti ja 7 ODTS:aa. Potilaista neljällä oli useampi kuin yksi ammattitautidiagnoosi. Ammattitautipotilaista kolme oli atoopikkoja. Naisia ammattitautipotilaista oli 17 ja työpaikkoja olivat avoterveydenhuolto, sairaala, päiväkoti, vanhainkoti, toimisto, pankki, laboratorio ja kirjasto.
LAINAUS PÄÄTTYY
Koska ammattitautipotilaista kolme oli atoopikkoa, niin he ovat tekstissä mainitut kolme henkilöä, joilta löydettiin IgE-luokan vasta-aineita. Vain näillä kolmella on mahdollista olla ammatti-ASTMA. Mutta, kuten tiedämme, kosteusvauriomikrobien itiöt EIVÄT aiheuta astmaa. Tämän tiedon me olemme jo hyvin sisäistäneet. Näillä kolmella henkilöllä ilman muuta ovat puhallustehot laskeneet altistuskokeen yhteydessä. Puhallustehojen lasku ei kuitenkaan ole johtunut ammatti-astmasta, vaan altistuskokeessa homeuutteilla keinotekoisesti aikaansaadulla sairaustilalla, jota sanotaan ahtauttavaksi keuhkoputkitulehdukseksi eli obstruktiiviseksi bronkiitiksi.
Oikein tulkittuna ammattitautilasto näiden työntekijöiden kohdalla kuuluisi olla näin:
16 allergista alveoliittia, 6 nuhaa ja 1 konjunkviteetti.
Tälläinenkin tieto on ihan hölynpölyä, jos SAIRASTUNEELLE sanotaan, että IgG-vasta-aineita oli niin vähän veressäsi, että et ole voinut sairastua. Näillä määrillä ei ole mitään merkitystä, koska mittaushetki voi olla ihan mitä tahansa. Kaikkein tärkeintä on tietää, että juuri se, että näitä vasta-aineita ylipäätään syntyy on se, että immuunipuolustusjärjestelmä TOIMII. Nämä kullekin mikrobille spesifinen IgG-vasta-aine reagoi vastaavan kosteusvauriomikrobin itiön kanssa ja ne muodostavat yhdessä ns. immunokompleksin, jonka elimistö poistaa sitten verenkierrosta. Eli vääjäämättä IgG-vasta-aineita myös poistuu elimistöstä!! Näin juuri käy sellaisilla henkilöillä, jotka EIVÄT sairastu. Sitten on pieni joukko meitä, jotka sairastumme. Meidän elimistömme EI pysty poistamaan keskisuuria immunokomlekseja. Juuri tästä syystä aiheutuu ns. akuutti allerginen alveoliitti. jostain syystä pienet ja suuret immunokompleksit myös meidän sairastuneiden elimistö pystyy poistamaan, mutta ei siis näitä keskisuuria itiön ja IgG-vasta-aineen muodostamia yhteenliittymiä eli komplekseja. Näin ollen myös alveoliittiin sairastuneiden IgG-vasta-ainetaso laskee. SIIS IgG-vasta-aineiden määrällä ei ole mitään merkitystä. Niitä voi sairastuneella olla nollasta suuriin määriin.
Muistakaa siis, että erittäin harvoin löytyy tällaisista työpaikoista kuin mitä tekstissä on mainittu:
avoterveydenhuolto, sairaala, päiväkoti, vanhainkoti, toimisto, pankki, laboratorio ja kirjasto
LAINAUS PÄÄTTYY
ammatti-astman aiheuttajia ja jos tällaisen työpaikan työntekijöistä joku saa ammatti-astman, niin se on aiheutunut jostain muusta syystä kuin kosteusvauriomikrobeista.
Muistakaa myös, että akuuttiin alveoliitin muotoon liittyy ns. krooninen muoto. Se on ns. viivästyneen soluvälitteisen allergian aiheuttama sairaus. Tämä selviää välittömästi altistuksen jälkeen tehdyllä BAL-huuhtelulla ja huuhtelunesteestä tehdyllä lymfosyyttien analysoinnilla.
Asia on aivan yksinkertainen, nyt kun sen tajuaa. Valitettavasti tähän itseopiskeluun meni turhauttavat 4 vuotta. En voinut sille mitään, kun meidän kansalaisten palkkaamat virkamiehet hämäsivät ja valehtelivat koko ajan! Aina ministereitä myöden!
hyvää alkanutta kesää
Pekka Nikkola
tutkiva homeallergikko
biokemisti/mikrobiologi- tutkimuksiin - diagnoosiin
Tärkeintä olisi saada se oikea diagnoosi ja aloittaa sen mukainen hoito - aiheuttajan totaalinen välttäminen, muutahan ei tosi asiassa ole tehtävissä.
Jos emme vältä aiheuttajaa keuhkot rappeutuvat ? miten nopeasti? Kuka tietää miten nopeasti alveoliitti etenee, jos sama altistus jatkuu?
Omalla työpaikallani ammattiastman saaneet voivat huonosti - E lausunnossa kerrotaan toisella että tila heikkenee edelleen!
Mikä ennuste on keuhkojen rappeutumiseen 5 - 10 vuotta? Enemmän vähemmän elinaikaa jäljellä?
Ja mitä tämä taudin eteneminen tekee niille joilla ei enää immuunipuolustus toimi? Eteneekö vieläkin nopeammin? - jusu
LAINAUS ALKAA
Mutta, kuten tiedämme, kosteusvauriomikrobien itiöt EIVÄT aiheuta astmaa. Tämän tiedon me olemme jo hyvin sisäistäneet.
LAINAUS PÄÄTTYY
Tuota, tämä tieto tulee monessa yhteydessä palstalla painotetuksi. Muutama kysymys, tarkoittaako tämä sitä että minkään kosteusvauriomikrobin itiöt, osat tai aineenvaihduntatuotteet eivät voi olla astman aiheuttaja (siis muutkin ja kookkaamman kuin nuo mikrometriluokan hiutaleet)? Ilmeisesti mikrobisaasteen kokospektri voi olla kuitenkin laaja ja jämiä tarttua liman pintaan jo ennen keuhkorakkuloita? Onko niin että home/mikrobivaurion kärsineessä rakennukssa ei kertakaikkiaan voi sairastua astmaan(kin)?
Ystävällisin Terveisin, J - nisuiisu
jusu kirjoitti:

Ystävällisin Terveisin, Jmitä alan kirjallisuudesta on löydettävissä. Laitan kerran vielä tämän linkin, jossa varsin hyvin kerrotaan tämä kokoasia:
http://helios.bto.ed.ac.uk/bto/microbes/airborne.htm#Top
Katso Figure O:ta. Siinä on Andersenin keräimen poikkileeikkaus. Se on tehty niin, että sen kahteen alimpaan kasvatusmaljaan pääsee vain 3 mikrometriä pienemmän hiukkaset. Tässä kohdassa on sana "Alveoli", joka tarkoittaa keuhkorakkuloita eli paikkaa, jossa allerginen alveoliitti (johdettu sanasta alveoli) eli keuhkorakkulatulehdus eli yliherkkyyskeuhkokuume tapahtuu.
Siis näistä kahdesta alimmasta petrimaljasta sitten löytyy niiden mikrobien kasvustoa, joiden itiöiden koko on alle 3 mikrometriä. Jos siellä jotain kasvaa, niin siellä kasvaa kosteusvauriohomeita ja bakteereista aktinomykeettejä. Kuten tiedät aktinomykeetti tarkoittaa kansanomaisesti sanottuna "sädesientä". Usein tämä sädesieni mainitaan lajinimellä Streptomyces.
Vuosikymmenten saatossa on vain huomattu sellainen asia, että kosteusvauriokohteista on tunnistettu juuri sellaista mikbikasvustoa, joka kasvaa näissä kahdessa alimmassa kasvatusmaljassa.
Minusta tämä Andersenin keräin on suorastaan nerokas laite. Se siis erottelee kosteusvauriomikrobit muista mikrobeista. Valitettavasti vain terveysviranomaiset käyttävät sitä väärin. Sitä tulisi ainoastaan käyttää kvalitatiiviseen määrittelyyn. Jos joku on jo sairastunut siinä rakennuksessa, jossa Andersenin keräintä käytetään, niin ei ole enää mitään järkeä itiöiden pitoisuuksia mitata.
Näitä mikrobien kaasumaisten aineenvaihduntatuotteiden haittavaikutuksia on äärimmäisen vaikea tutkia. Mielestäni nämä ovat niitä, jotka tuhoavat koko kehon immuunipuolustusjärjestelmän melko nopeasti. Ainakin vaurioittavat sitä. Sädesienen ei-kaasumainen aineenvaihduntatuote valinomysiini on jo luku sinänsä. Se on erittäin vaarallinen. Sen tiedetään aiheuttavan mm. I-tyypin diabetesta. Samoin homeista Stachybotrys atran aineenvaihduntatuotteet. Huom! nyt ei siis puhuta itiöiden haittavaikutuksista!
Huom! Kyllä hometta voi kasvaa sisätiloissa, vaikka kyseessä ei olisi kosteusvaurio. Tottakai tällöin voi tästä homeesta saada astman. Tämä tulee lähinnä kyseeseen vain eläinten suojissa (navetoissa, sikaloissa).
Muista KOKO ratkaisee!
hometerveisin
Pekka Nikkola
tutkiva homeallergikko
biokemisti/mikrobiologi - Jusu
nisuiisu kirjoitti:
mitä alan kirjallisuudesta on löydettävissä. Laitan kerran vielä tämän linkin, jossa varsin hyvin kerrotaan tämä kokoasia:

biokemisti/mikrobiologiKiitokset tuosta linkistä, erittäin informatiivinen sellainen.
LAINAUS ALKAA
Vuosikymmenten saatossa on vain huomattu sellainen asia, että kosteusvauriokohteista on tunnistettu juuri sellaista mikbikasvustoa, joka kasvaa näissä kahdessa alimmassa kasvatusmaljassa.
LAINAUS PÄÄTTYY
Ok, tämä on sisäistetty. Kuitenkin omasta ongelmatalostamme löytyi runsaasti myös muutakin mikrobikasvustoa kuin noita kosteusvauriokohteelle spesifisiä kosteusvauriomikrobeja (löytyi tietty aktinomykeettejäkin). Onko oikein olettaa että kosteusvaurio-olosuhteet ovat otolliset myös muunlaisten mikrobien kasvulle?
LAINAUS ALKAA
Huom! Kyllä hometta voi kasvaa sisätiloissa, vaikka kyseessä ei olisi kosteusvaurio. Tottakai tällöin voi tästä homeesta saada astman. Tämä tulee lähinnä kyseeseen vain eläinten suojissa (navetoissa, sikaloissa).
Muista KOKO ratkaisee!
LAINAUS PÄÄTTYY
Tuo kokoasia ja se kuinka itiöt jne koon perusteella vaikuttavat keuhkoihin (l. koon vaikutus fysiologisen ongelman laatuun), on niinikään tullut tutuksi, kiitos sinun ja muiden tällä palstalla tietoa jakavien.
Mutta sitä edelleen ihmettelen että yleisesti näkemys tuntuu olevan että homevauriokohteessa voisi sairastua monelle muulla tavalla pl. astma?
Edelleen, kohteusvauriokohteen mikrobicocktailin (jos nyt puhutaan sitten vaikka itiöistä) laji- ja kokospektri on yleensä kuitenkin ilmeisen laaja ja kun nuo pikkueliöt hyvin toimeentulevat pelkän huonepölyn ym ruokkimina?
Puhumattakaan sitten kaasuista tai muista hiukkasista jota tuollainen biomassa tuottaa ja mikä on edellämainittujen vaikutus hengityselimiin. Mutta ei siis voi olettaa että kosteusvauriokohteessa voisi sairastua astmaan(kin) ja että asia on relevantti ennemmin sitten joissain maatalouden tuotantotiloissa?
Pahoittelen jääräpäisyyttäni, mutta kun asia askarruttaa...
Kiitokset tiedosta.
t: J - hilkkaliisa
Jusu kirjoitti:
Kiitokset tuosta linkistä, erittäin informatiivinen sellainen.

t: JMinulla on alveoliitin JA ASTMAN OIREET. Minulla on erittäin herkästi oireileva ja erittäin vaikea astma. Ollessani työssä ja koulutuksessa hometalossa, minulle tuli kuume ja keuhkoni olivat täynnä limaa. Kortisonilla keuhkoni paranivat, mutta ASTMA OIREILEE varmasti koko loppuelämäni. Astmalääkkeitä tarvitsen ja SAAN HETI ASTMAKOHTAUKSEN HOMETALOISSA ja hometalon hajuisista ihmisistä.
Lisäoireena on allerginen nuha,nenäkipu ja nenän tukkoisuus, silmien kirvely, silmien allerginen tulehdus (joka pois hoidettiin kolme kuukautta kortisonitipoilla), silmiä särkee ja käytän allergiatippoja ja kostutustippoja. Lisäksi minulle PUHKESI FIBROMYALGIA, kun TTL:n homealtistusten jälkeen sairastuin moneksi kuukaudeksi ja sain pysyvät nivelkivut. Lisäksi minulle tulee hirvittävä päänsärky hometaloissa. Kolme kertaa olen joutunut menemään päivystykseen, kun omilla lääkkeillä päänsärky ei mennyt pois.
Minulla on testien mukaan "vain" IgE positiiviset vasta-eineet Streptomyces albukselle ("sädesieni" eli aktinobakteeri eli aktinomykeetti). Ihotesteissä näkyi allergia varastopölypunkille, mustalle väriaineelle, maapähkinälle ja koboltille.
Saavat ne ihmetellä sitten TTL:llakin siinä uudessa tutkimuksessa (Henrik Nordman / Kirsi Karvala 2006) mikä erikoistapaus minä olen. Pef laski kuitenkin 32 % Cladosporium Cladosporioides homeelle ja sain monta kuukautta kestävän tulehduksen keuhkoihini homealtistuksista "vaikka en ole noille homeille allerginenkaan".
Lapsena ja nuorena minulla ei ole ollut koskaan mitään allergioita ja en siis ole ollut atoopikko aikaisemmin.
Ihan hirveästi minä vain ihmettelen sairauttani. Lääketeieteen kanditkin kävivät ihmettelemässä keuhojeni astmakonserttia päivystyspoliklinikalla 1999, kun työterveyslääkäri lähetti minut sinne, kun ihan tuntui siltä että tukehdun. Olin ihan vähällä tukehtuakin ja minua hoidettiin viikko sairaalassa.
Kamalasti ihmettelen tätä epätyypillistä astmaani ja kun nuo astmalääkkeetkin auttavat ja en voi niitä lopettaa, vaikka olen jo työkyvyttömyyseläkkeelläkin.
Hirveäasti ihmettelen noita vakuutusyhtiön lääkäreiden lausuntoja ja omien erikoislääkäreiden lausuntojen ristiriitaisuutta. Omat, minua hoitaneet erikoislääkärit ovat nähneet rikkinäiset limakalvoni, punaiset, tulehtuneet silmäni, 2005 fibromyalgian, turvonneet äänihuuleni ja kuulleet käheän ääneni ja kuulleet vinkumiset ja kaikenlaiset lurinat ja pörinät keuhkoissani ja TODENNEET MINUT SAIRAAKSI JA TYÖKYVYTTÖMÄKSI. Ja vakuutusyhtiö toteaa terveeksi. Ristiriitaista.
Ihmettelen ja ihmettelen ja ihmettelen ja vieläkin ihmettelen. Ja vielä. Ja vielä. Ja vielä.
Saahan sitä ihmiset ihmetellä täällä Suomessa.
Suomi on hyvinvointi- ja oikeusvaltio.
Tuo ansaittu hyvinvointi- ja oikeusvaltio satatus vain ei toteudu meidän homesairaiden kohdalla.
Ihmettelen ja ihmettelen ja ihmettelen ja vieläkin ihmettelen. Ja vielä. Ja vielä. Ja vielä. Ihmettelen ja ihmettelen ja ihmettelen ja vieläkin ihmettelen. Ja vielä. Ja vielä. Ja vielä.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa mi hämmästyttää kummastuttaa homekulkijaa. - kommentit
jusu kirjoitti:
LAINAUS ALKAA
Mutta, kuten tiedämme, kosteusvauriomikrobien itiöt EIVÄT aiheuta astmaa. Tämän tiedon me olemme jo hyvin sisäistäneet.
LAINAUS PÄÄTTYY
Tuota, tämä tieto tulee monessa yhteydessä palstalla painotetuksi. Muutama kysymys, tarkoittaako tämä sitä että minkään kosteusvauriomikrobin itiöt, osat tai aineenvaihduntatuotteet eivät voi olla astman aiheuttaja (siis muutkin ja kookkaamman kuin nuo mikrometriluokan hiutaleet)? Ilmeisesti mikrobisaasteen kokospektri voi olla kuitenkin laaja ja jämiä tarttua liman pintaan jo ennen keuhkorakkuloita? Onko niin että home/mikrobivaurion kärsineessä rakennukssa ei kertakaikkiaan voi sairastua astmaan(kin)?
Ystävällisin Terveisin, JMatti Paananen osallistui keskusteluun täällä n. vuosi sitten:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000008425332
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000008425829
- altistuksestako?
Poikkeus vahvistaa säännön
Kirjoittanut: Yksi tukihenkilöistä 11.7.2005 klo 22.00
Olen yksi homesairaiden tukihenkilöistä. Olin juuri muutama viikko sitten hoitamassa vapaaehtoisesti yhtä opettajaäitiä ja hänen pientä lastansa ja isompaakin lasta muutaman päivän, kun isi oli työssä ja äiti ei jaksanut tehdä yhtään mitään alveoliitin vuoksi.
Tämä opettajaäiti oli TTL:n altistuksissa terveenä, äitiyslomansa lopussa, ja SAI ALVEOLIITIN altistusten seurauksena. Hänellä epäiltiin alkavaa astmaa, ja löytyikin (puhkesi altistuksista??) ALVEOLIITTI.
Alveoliitti ei näkynytkään HRCT:ssä, vaan tulos tuli solunäytteiden perusteella. Hänelle tehtiin keuhkotähystys, jossa keuhkot olivat tietenkin ihan tulehtuneet. "Oikeita solujakin, jotka sopivat alveoliittiin, löytyi".
Kukaan ei nyt tiedä, oliko hänellä jo työssä ollessaan alveoliitti vai tuliko se vasta altistusten seurauksena. Se on kuitenkin varma, että hänellä on alveoliitti.
Niin, että tohtori Zivago, miten tällainen "tapaus" selitetään ?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000009386011- nisuiisu
näkyä HRCT:ssä. Jos siinä näkyy alveoliitin aiheuttamia muutoksia, niin silloin on paras laittaa testamentti kuntoon.
Alveoliitti näytetään toteen vain ja ainoastaan BAL-huuhtelussa saaduista lymfosyytti-soluista. Terho ja kumppanit voivat kyllä keksiä lisää kriteerejä, mutta nyt on jo myöhäistä! Heidän sattaa olla jopa myöhäistä katua tekosiaan!
Ei tarvita edes diffuusiokapasiteetin laskua.
Ei alveoliitti äkillisesti synny, joten tottakai hänellä se oli jo valmiina. Allergeeninakin käytettiin juuri sellaista, joka aiheuttaa allergisen alveoliitin. Tätä altistusta ei tietenkään olisi saanut tehdä, vaikka se oli tavallaan oikeaoppisesti tehty. Ei altistuskokeita silloin tehdä, jos tiedetään etukäteen allergian aiheuttaja.
Jos hänen työpaikaltaan on löytynyt kosteusvauriomikrobeja, niin silloin tiedetään mikä allergian aiheutti. Vain hölmöt sen jälkeen altistavat!
PN - jonkun järkevän vastauksen?

PNMitähän se tarkoittaa, kun BAL-näytteestä on sanottu , että kokonaissolumäärä on lievästi kohonnut eli luku näyttää olevan kaksinkertainen maksimi ylärajasta? Lääkärin mukaanhan tämä ei merkinnyt mitään...Lisäksi oli lievä neutrofilia.
- hiiren keuhkoissa akuutin t...
Hiirillekin voi tulla akuutti tulehdus - meille ihmisille samastako astma vähän vaikeutuu ...
2. Kokeet koe-eläimillä
In vivo altistukset tehdään altistamalla annos ja aikavasteisesti hiiriä (NIH) intratra-keaalisesti, in vitro kokeissa aktiivisiksi osoittaununeille hometalomikrobeille. Keuhkohuuhtelunesteestä määritetään tulehdusta kuvaavina parametreinä kokonaissolumäärä (flow-sytometria, KuY kliininen mikrobiologia), solujakauma (sytospin-näyte, Diffi KuY, Kliin.patol. ja oik.lääk.tiet.laitos) kudosvauriota kuvastava kokonaisproteiini (spektrofotometria, KTL) BAL-solujen aktivaatiota kuvaava NO- (Griess, Western-Blot, KTL) ja happiradikaalituotanto (Luminometri, KTL), sekä tulehdusreaktiota ja allergiaa kuvastavia sytokiinejä (ELISA, KLT). Lisäksi tunnistetaan BAL soluista immunohistokemiallisesti sytokiinejä erittävät solut ja tutkitaan altistuksen aiheuttamat histopatologiset muutokset keuhkoissa.
Tähänastiset tutkimustulokset osoittavat, että koe-eläinmallissa hometaloista eristetyt Mycobacterium terrae ja Streptomyces californicus voivat aiheuttaa hiiren keuhkoissa akuutin tulehduksen. Koe-eläin tutkimuksella saatava informaatio on tärkeää, jotta voidaan verrata in vitro kokeilla saatavaa tietoa vaikutuksiin kokonaisessa elimistössä ja kehittää solu- ja koeläinmalleja riskin arvioinnin perustaksi.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/elinymparisto/hometalot/ktl_tutkii/ - jakautumasta
jonkun järkevän vastauksen? kirjoitti:
Mitähän se tarkoittaa, kun BAL-näytteestä on sanottu , että kokonaissolumäärä on lievästi kohonnut eli luku näyttää olevan kaksinkertainen maksimi ylärajasta? Lääkärin mukaanhan tämä ei merkinnyt mitään...Lisäksi oli lievä neutrofilia.
Indikaatiot
Diffuusit keuhkosairaudet, infektiot, alveolitason pahanlaatuiset kasvaimet, taudinkulun seuranta.
Lähete
Sähköinen tutkimuspyyntö tai sytologisen näytteen lähetelomake (Pat Sairhoito 2). Tutkimuspyynnöstä tulee ilmetä näytteenottoindikaatio ja kysymyksen asettelu. Keskeiset tiedot anamneesista (potilaan ammatti, mahdollinen pölyaltistus, tupakointi), tärkeimmät tiedot kliinisistä keuhkolöydöksistä sekä mahdollisesta hoidosta.
Tiedustelut
PHKS, patologian osasto
Tekniset ohjeet puh. (819) 2450
Näytevastauksia koskevat tiedustelut puh. (819) 2452
Näyte
Hyvin sekoitetusta huuhtelunäytteestä otetaan heti näytteenoton jälkeen 20 ml (tarkka määrä) huuhtelunestettä kierrekannelliseen näytepurkkiin, jossa on 20 ml (tarkka määrä) 96 % etanolia. Näyte sekoitetaan ylösalaisin kääntämällä.
Etanoliin sekoitetut näytteet säilytetään huoneenlämmössä, kunnes ne toimitetaan patologian laboratorioon. Näytepurkkeja saa patologian laboratoriosta.
Menetelmä
Suodatinvalmiste, värjäys ja mikroskopointi.
Edustavan näytteen tutkimukseen sisältyy solujen kokonaismäärän laskenta (Bürkerin kammio), tulehdussolujen erittelylaskenta ja tavallinen sytopatologinen tutkimus (mm. syöpäsolut, asbestikappaleet).
Asbestoosiepäilyn yhteydessä tehdään aina erillinen asbesti-BAL-valmiste, josta lasketaan asbestikappaleet/ml.
Huomautus
Edustavassa näytteessä ei saa olla bronkus- eikä verikontaminaatiota, koska ne molemmat nostavat virheellisesti näytteen kokonaissolumäärää ja leukosyyttien osuutta.
Tulkinta
Näytteestä vastataan kokonaissolumäärä:
< 120 x E6/l (tupakoimattomat potilaat)
Solujakauma:
lymfosyytit < 30 %
neutrofiilit < 5 %
eosinofiilit < 5 %
plasmasolut < 2 %
Asbestikappaleet ilmoitetaan kpl/ml sekä Papanicolaoun luokka ja tarvittaessa lausunto.
http://www.phshp.fi/palvelut/laboratoriot/tarkemmat_tiedot.php?uusiatk=4038&tunniste=1188 - HIIRI ....
hiiren keuhkoissa akuutin t... kirjoitti:
Hiirillekin voi tulla akuutti tulehdus - meille ihmisille samastako astma vähän vaikeutuu ...
2. Kokeet koe-eläimillä
In vivo altistukset tehdään altistamalla annos ja aikavasteisesti hiiriä (NIH) intratra-keaalisesti, in vitro kokeissa aktiivisiksi osoittaununeille hometalomikrobeille. Keuhkohuuhtelunesteestä määritetään tulehdusta kuvaavina parametreinä kokonaissolumäärä (flow-sytometria, KuY kliininen mikrobiologia), solujakauma (sytospin-näyte, Diffi KuY, Kliin.patol. ja oik.lääk.tiet.laitos) kudosvauriota kuvastava kokonaisproteiini (spektrofotometria, KTL) BAL-solujen aktivaatiota kuvaava NO- (Griess, Western-Blot, KTL) ja happiradikaalituotanto (Luminometri, KTL), sekä tulehdusreaktiota ja allergiaa kuvastavia sytokiinejä (ELISA, KLT). Lisäksi tunnistetaan BAL soluista immunohistokemiallisesti sytokiinejä erittävät solut ja tutkitaan altistuksen aiheuttamat histopatologiset muutokset keuhkoissa.
Tähänastiset tutkimustulokset osoittavat, että koe-eläinmallissa hometaloista eristetyt Mycobacterium terrae ja Streptomyces californicus voivat aiheuttaa hiiren keuhkoissa akuutin tulehduksen. Koe-eläin tutkimuksella saatava informaatio on tärkeää, jotta voidaan verrata in vitro kokeilla saatavaa tietoa vaikutuksiin kokonaisessa elimistössä ja kehittää solu- ja koeläinmalleja riskin arvioinnin perustaksi.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/elinymparisto/hometalot/ktl_tutkii/KUINKA PALJON VOI VERRATA IHMISEN JA HIIREN ELIMISTÖÄ.
MITES HIIRELLE SAA NE HÖYNÄT KURKKUUN? AIKA PIENI KOPPI JA MASKI?
ONKO HIIREN AMMATTITAUTI: ALVEOLIITTI? - hiirtä pitää sääliä
HIIRI .... kirjoitti:
KUINKA PALJON VOI VERRATA IHMISEN JA HIIREN ELIMISTÖÄ.
MITES HIIRELLE SAA NE HÖYNÄT KURKKUUN? AIKA PIENI KOPPI JA MASKI?
ONKO HIIREN AMMATTITAUTI: ALVEOLIITTI?No en tiedä miten paljon voi verrata, mutta jos sama mömmö tekee hiiren keuhkoille tulehduksen - miksei se tee sitä sullekin.
Aikojen alusta kaikki altistetaan koe-elämillä - vain TTL käyttää koe-eläiminä ihmisiä. Siksi varmaan on vaikeaa kun koe-eläin kysyy jotakin - yleensä ne makaa ketarat ojollaan. - nisuiisu
jonkun järkevän vastauksen? kirjoitti:
Mitähän se tarkoittaa, kun BAL-näytteestä on sanottu , että kokonaissolumäärä on lievästi kohonnut eli luku näyttää olevan kaksinkertainen maksimi ylärajasta? Lääkärin mukaanhan tämä ei merkinnyt mitään...Lisäksi oli lievä neutrofilia.
tehty välittömästi altistuskokeen jälkeen?
Eiko puhuta mitään lymfosyyttien osuudesta?
Akuutissa vaiheessa olevassa allergisessa alveoliitissa on myös neutrofiileja.
PN - jakautumasta 2
jakautumasta kirjoitti:
Indikaatiot
Diffuusit keuhkosairaudet, infektiot, alveolitason pahanlaatuiset kasvaimet, taudinkulun seuranta.
Lähete
Sähköinen tutkimuspyyntö tai sytologisen näytteen lähetelomake (Pat Sairhoito 2). Tutkimuspyynnöstä tulee ilmetä näytteenottoindikaatio ja kysymyksen asettelu. Keskeiset tiedot anamneesista (potilaan ammatti, mahdollinen pölyaltistus, tupakointi), tärkeimmät tiedot kliinisistä keuhkolöydöksistä sekä mahdollisesta hoidosta.
Tiedustelut
PHKS, patologian osasto
Tekniset ohjeet puh. (819) 2450
Näytevastauksia koskevat tiedustelut puh. (819) 2452
Näyte
Hyvin sekoitetusta huuhtelunäytteestä otetaan heti näytteenoton jälkeen 20 ml (tarkka määrä) huuhtelunestettä kierrekannelliseen näytepurkkiin, jossa on 20 ml (tarkka määrä) 96 % etanolia. Näyte sekoitetaan ylösalaisin kääntämällä.
Etanoliin sekoitetut näytteet säilytetään huoneenlämmössä, kunnes ne toimitetaan patologian laboratorioon. Näytepurkkeja saa patologian laboratoriosta.
Menetelmä
Suodatinvalmiste, värjäys ja mikroskopointi.
Edustavan näytteen tutkimukseen sisältyy solujen kokonaismäärän laskenta (Bürkerin kammio), tulehdussolujen erittelylaskenta ja tavallinen sytopatologinen tutkimus (mm. syöpäsolut, asbestikappaleet).
Asbestoosiepäilyn yhteydessä tehdään aina erillinen asbesti-BAL-valmiste, josta lasketaan asbestikappaleet/ml.
Huomautus
Edustavassa näytteessä ei saa olla bronkus- eikä verikontaminaatiota, koska ne molemmat nostavat virheellisesti näytteen kokonaissolumäärää ja leukosyyttien osuutta.
Tulkinta
Näytteestä vastataan kokonaissolumäärä:
< 120 x E6/l (tupakoimattomat potilaat)
Solujakauma:
lymfosyytit < 30 %
neutrofiilit < 5 %
eosinofiilit < 5 %
plasmasolut < 2 %
Asbestikappaleet ilmoitetaan kpl/ml sekä Papanicolaoun luokka ja tarvittaessa lausunto.
http://www.phshp.fi/palvelut/laboratoriot/tarkemmat_tiedot.php?uusiatk=4038&tunniste=1188Bronkoalveolaarinen huuhtelunäyte
4038 Bl-Bal
Tiedustelut
Sytologian laboratorio, U-sairaala IV kerros, puh. 3132907.
Indikaatiot
Tutkimusta käytetään keuhkojen diffuusien sairauksien kuten sarkoidoosin, alveoliittien, keuhkofibroosin, asbestoosin, infektioiden (pneumocystis carinii), refluxtaudin ja joskus myös pahanlaatuisten kasvainten diagnostiikkaan ja taudinkulun seurantaan.
Näyte
Keuhkon lohkoa tai segmenttiä huuhdellaan fysiologisella keittosuolaliuoksella ja huuhteluneste kerätään talteen yhteen purkkiin (keräilijään), josta lähetetään vähintään 20 ml nestettä sellaisenaan välittömästi (lähetin mukana heti) sytologian laboratorioon, U sairaala, IV kerros.
Viitearvot on laskettu Paimion sairaalan näytteistä "lähes terveille" tupakoiville (n = 9) ja tupakoimattomille (n = 36) potilaille, joilta ei keuhkoista löytynyt erityistä. Viitearvot on laskettu sytosentrifuginäytteen May-Grünwald-Giemsa -värjätystä lasista:
Tupakoimattomilla totaalisolumäärä on 126 milj/l (sd 58), tupakoivuilla 173 milj/l (sd 64). Solujakauma (keskiarvo /- sd) tupakoimattomilla on makrofagit 89% (sd 7), lymfosyytit 6% (sd 5), neutrofiilit 3% (sd 3) ja eosinofiilit 2% (sd 2). Tupakoivilla solujakauma on makrofagit 91% (sd 2), lymfosyytit 3% (sd 2), neutrofiilit 4% (sd 2), eosinofiilit 2% (sd 2).
Asbestialtistuksen rajana on yli 1 asbestikappaletta yhdessä millilitrassa natiivinäytettä. Tämä lasketaan rautavärjäyksestä.
Menetelmä
Tehdään sytosentrifugilla mikroskooppivalmisteita, jotka värjätään mikroskopointia varten. Näytteestä lasketaan näytteen kokonaissolumäärä, solujakautuma (makrofaagit, lymfosyytit, leukosyytit, eosinofiilit), asbestikappaleet 1 ml natiivinäytettä kohti.
Immunovajepotilailta osaston pyynnöstä tutkitaan hopeametenamiinivärjäyksestä (Grocott) sienten ja pneumocystis cariniin olemassaolo.
Potilailla, joilla epäillään refluxtautia voidaan osaston pyynnöstä näytteestä laskea rasvaa sisältävien alveolimakrofaagien määrä rasvavärjäyksestä (Oil-Red-O).
Tulkinta
Solumäärä, solujakautuman prosenttiosuus, asbestikappaleiden määrä, maligniteettiaste, patologin lausunto.
Huomautuksia
Näytteestä on ilmoitettava etukäteen sytologian laboratorioon, U-sairaala IV-kerros, puh. 3132907.
http://www.tyks.fi/store/tykslab/ohjekirja/4038.html - jonkun järkevän vastauksen
nisuiisu kirjoitti:
tehty välittömästi altistuskokeen jälkeen?
Eiko puhuta mitään lymfosyyttien osuudesta?
Akuutissa vaiheessa olevassa allergisessa alveoliitissa on myös neutrofiileja.
PNLymfosyyttejä oli 9-16%. Olisikin tehty A.fg. altistuksen jälkeen, kun olin niin pirun kipeä ja henkitoreissani. Se tehtiin ennen homealtistusta, kun olin ollut reilusti yli vuoden sairaslomalla ja hetken altistunut työpaikallani. Tunsinhan sen nahkoissanikin, että sen työkokeilun jälkeen olin kipeä, mutta en niin kipeä kuin pahimpien toksiinien jäljiltä. Eli oli huonoa säkää, kun rakennuksen pahimmat homeörkit olivatkin lepotilassa.
- jonkun järkevän vastauksen
jonkun järkevän vastauksen kirjoitti:
Lymfosyyttejä oli 9-16%. Olisikin tehty A.fg. altistuksen jälkeen, kun olin niin pirun kipeä ja henkitoreissani. Se tehtiin ennen homealtistusta, kun olin ollut reilusti yli vuoden sairaslomalla ja hetken altistunut työpaikallani. Tunsinhan sen nahkoissanikin, että sen työkokeilun jälkeen olin kipeä, mutta en niin kipeä kuin pahimpien toksiinien jäljiltä. Eli oli huonoa säkää, kun rakennuksen pahimmat homeörkit olivatkin lepotilassa.
olihan siinä näytteessä runsaasti makrofageja. Mitäs ne sitten ovat?
- "tutkimus" on teh...
jonkun järkevän vastauksen kirjoitti:
Lymfosyyttejä oli 9-16%. Olisikin tehty A.fg. altistuksen jälkeen, kun olin niin pirun kipeä ja henkitoreissani. Se tehtiin ennen homealtistusta, kun olin ollut reilusti yli vuoden sairaslomalla ja hetken altistunut työpaikallani. Tunsinhan sen nahkoissanikin, että sen työkokeilun jälkeen olin kipeä, mutta en niin kipeä kuin pahimpien toksiinien jäljiltä. Eli oli huonoa säkää, kun rakennuksen pahimmat homeörkit olivatkin lepotilassa.
Jokaisessa artikkelissa jonka olen lukenut on ohjeena että BAL huuhtelu tehdään ennen lääkitystä, ei antibioottikuuria alla, heti altistuksen jälkeen - taudin aktiivisessa vaiheessa. Eli sulla se oli silloin ennen sairaslomaasi yli vuosi sitten - silloin tämä tutkimus olisi kuulunut tehdä. Ja silloinkin tietysti vain, jos halutaan rehellisesti tutkia - ja kun ei ole haluttu tutkia rehellisesti se tehtiin sulle nyt.
Eli heti silloin kun tutkittava on tutkimuksiin tullut - ei vuoden sairasloman jälkeen. Näin tämä ei mene kait kenelläkään. Eli ihan turhia tutkimuksia ja rahaa heitetään kankkulan kaivoon.
Sairasloman jälkeen kuuluisi tehdä tämä TOINEN tutkimus, jolla tutkitaan miten keuhkot nyt voivat. Miten sairasloma on auttanut. Nyt ei enää voi tutkia mitä siellä keuhkoissa tilanne oli vuosi sitten.
Ja nyt kun taas altistut työpaikallasi - tutkimukset pitäisi tehdä sitten siinä vaiheessa uudelleen. Mutta tuskin pääset kalliisiin tutkimuksiin liukuhihnalla. - nisuiisu
jonkun järkevän vastauksen kirjoitti:
Lymfosyyttejä oli 9-16%. Olisikin tehty A.fg. altistuksen jälkeen, kun olin niin pirun kipeä ja henkitoreissani. Se tehtiin ennen homealtistusta, kun olin ollut reilusti yli vuoden sairaslomalla ja hetken altistunut työpaikallani. Tunsinhan sen nahkoissanikin, että sen työkokeilun jälkeen olin kipeä, mutta en niin kipeä kuin pahimpien toksiinien jäljiltä. Eli oli huonoa säkää, kun rakennuksen pahimmat homeörkit olivatkin lepotilassa.
tehty, kuten arvelinkin!
Makrofagit myös liittyvät allergiaan. Niiden tehtävänä on esitellä vasta-aineet T-lymfosyyteille. Tästä eteenpäin sitten tapahtuu jako joko Th2-suuntaan (astma) tai Th1-suuntaan (alveoliitti).
PN
- Homeherkkä
Kirjoituksessa todetaan, että VAIN PIENI OSA KOSTEUSVAURIOHOMEIDEN AIHEUTTAMISTA OIREISTA JOHTUU ALLERGISOITUMISESTA KOSTEUSVAURIOHOMEILLE.
TTL väittää, että vain sellainen henkilö on homeallergikko, jonka elimistö kehittää IgE-vasta-aineita homeille.
Kun TTL huomioi vain anafylaktinen (IgE) reaktiotyyppin, TTL jättää tarkoituksella huomioonottamatta muut kolme reaktiotyyppiä, eli sytolyyttisen, immunokompleksivälitteisen ja soluvälitteisen reaktiotyyppin.
Kyllähän TTL:n tiedossa on, että B-lymfosyytit erilaistuessaan vasta-aineita tuottaviksi plasmasoluiksi tuottavat muitakin vasta-aineita kuin IgE:tä ja soluvälitteinen (T-lymfosyytit) reaktiotyyppi ei tuota ollenkaan vasta-aineita.
Ja kun on tiedossa se tarkoittaa, että kaikki ne TTL:n palveluksessa olevat lääketiedgurut, jotka levittävät noin yksipuolista tietoa kansalaisille, ovat lääketieteen häpeäpilkkuja.
Ja kun TTL:n homeallergikkoihin kohdistuva ammattitautilain mukainen tutkimuskin noudattaa samaa linjaa, koko tutkimustoimintaa voi kutsua lääketieteen häpeäpilkkuksi muihin homeallergikkoihin kohdistuva syrjinnän vuoksi.
Tuossa TTL:n kirjoituksessa kerrotaan myös, että kosteusvauriorakennuksissa oleilevat saavat TOISTUVIA HENGITYSTEIDEN INFEKTIOITA.
Tässä tapauksessa TTL tarkoittaa INFEKTIOLLA VIRUKSEN aiheuttamaa tartuntatautia, jonka jälkitautina saattaa esiintyä niin poskiontelo- kuin keuhkoputkitulehduksiakin.
Jo vuosikymmeniä sitten on lääketieteessä kerrottu, että viruksen aiheuttama flunssa ja homeallergeenien tuottama "flunssa" tulee erottaa toinen toisistaan, koska tuo jälkimmäinen "flunssa" allergisena reaktiona johtaa allergisiin sairauksiin, eli allergiseen nuhaan, allegiseen keuhkoputkitulehdukseen ja pahimmillaan allergiseen alveoliittiin.
Ja kaikkein kummallisisimmalta minusta tuntuu lääketieteellä peilattuna kirjoittajan väittämä kun hän toteaa, että niin yleisoireiden, ärsytysoireiden ja toistuvien infektioiden tulisi loppua altistumisen päätyttyä, KUN AIHEUTTAVAT MIKROBIT OVAT HAVITETTY RAKENNUKSESTA.
Jo tuo väittämä osoittaa, että AARNE LAAKKONEN (kuka hän lieneekään) ei näytä edes tietävä, että immuunipuolustusjärjestelmä (olkoonpa sen perusrakenteet mitkä tahansa noista neljästä reaktiotyypistä) voi alkaa hyökätä jo tosi pienenkin homeproteiinimäärien kimppuun.
Ja eipä näytä tietävän edes sitä, että lumettomana aikana hengitettävä ulkoilma sisältää aivan noita samoja homeitiöitä, joita on läsnäolevana joka ikisessä kosteusvauriorakennuksessa ja joilta muukin kuin IgE väliteinen homeallergikko joutuu suojautumaan altistuksen aiheuttaman homeflunssan takia.
Olen jo vuosikausia saanut psyykkisiä ärsytysoireita niitä henkilöitä kohtaan, jotka jo kauan ennen Aarne Laakkosta ovat tuottaneet vastaavaa lääketieteellistä hömppää, jonka seurauksena suomalaiset kuuluvat allergiatilastoissa jo nyt maapallomme kärkimaihin mittatikkuina antihistamiini- ja astmalääkkeiden yhä lisääntyvä vuosittainen käyttö.
Ja maamme kansalaisten allergisoitumisen estäminen vauvasta vaariin on ollut vuosikymmeniä maamme lääketieteen huippuosaamisorganisaatioiden TTL:n, KTL:n ja maamme yliopistosairaaloiden LÄÄKETIEDETTÄ edustavien gurujen vastuulla.
Olisi jo aika turha tutkinta lopettaa ja jalkauttaa tuonkaltaiset gurut palvelemaan kuntalaisia maamme terveyskeskuksissa, joihin ei saa lääkäreitä enää millään ilveellä. Toki maamme terveyskeskustenkin sisäilma on useimmiten kosteusvauriomikrobien kyllästämää, jota sisäilmaa lääkärit tietävät kavahtaa.- terveyskeskus lekuri
Kun olen nyt todistetusti HOME vammanen. Siis lausuntoa ym näyttöä on, niin hassu juttu sattui:
Kävin moikkailemassa mun terveyskeskus lääkärii muussa taudissa ja hän on tullut hyvinkin myötätuntoiseksi minulle.
Meillä sujuu nyt ok.
Ei kyräillä ja salailla.
NO, mun asia:
Hän kysyi noin off the record, että kuinka kauan kestää sairastua, ja mitkä on huolestuttavat pitoisuuden, esim kauanko hänen kestäisi sairastua, (hypoteettisesti ajatellen)
MUSTA se oli järkevä kysymys.
Mietimme yhdessä altistumis aikoja ja oireideni pahenemista.
Tautia ei oikein voi ennustaa. Se on täysin yksilöllinen.
Toinen ei tuu kipeeksi ja toisella pahin vaihe menossa..
Eli TÄMÄ TAUTI ON TOSI KARMEA
Siksi en viitti häiritä päivystyksiä, ei ole hoitokeinoja.
Astmalääkkeitä, vitamiinia, akuutteihin tulehdukseen lääkettä, jne,
Mut sinänsä ei parannusta. (Ellei sit joku oo keksinyt ulkomailla)
- iiramarejatta
Mitä tarkoittaa atelektaasijuoste keuhkoissa ??
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445805
- 455305
- 483698
- 133653
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise903231- 313126
- 592874
- 572730
- 532380
- 381834