aika kuvottavalta. Ilmeisesti kyseessä on tuontitavara protestanttisista kirkoista. Keskiajalla ei varmaankaan ollut virrenveisuuta ja silloin messu oli paljon vahvempi kokemus kuin nykyinen. Pitäisi palata takaisin alkuperäiseen katolilaisuuteen.
Virsien veisuu katolisessa kirkossa
tuntuu
132972
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
maassa maan tavalla. Suomalaisuuteen kuuluvat komeat ja puhuttelevat virret. Suomessa on Katolinen kirkko Suomessa. Messu elää ihmisten mukana, messu on elävä Jumalan kohtaaminen eikä matka museoon. Virsilaulussa ei ole mitään kuvottavaa, se on seurakunnan rukousta ja Jumalan puhuttelua. Mikä sinua siinä kuvottaa?
löytyy muuten yllättävän monta laulua/virttä keskiajalta. Eli taidettiin silloinkin jo veisata, kun kerta lauluja löytynee siltä ajaltakin.
Kerrotaan, että virret tulivat katoliseen messuun vastauskonpuhdistuksen yhteydessä. Saksalaiset jesuiitat halusivat niiden avulla saavuttaa saman kansansuosion kuin protestanttinen liike, tosin niiden sanoituksen piti tietty olla oikeaoppista. Hyvä niin. Tuloksena ei sittenkään ollut laajaa paluuta Äitikirkkoon.
Kenestä on tullut katolilainen virrenveisuun takia?
Ikävä kyllä vain nyky-Suomessa veisattavat virret eivät ole teologisesti aina kovinkaan oikeaoppisia, eikä niiden veisuun kuunteleminen ole monikulttuurisissa seurakunnissamme mikään mieltä ylentävä, yhdistävä asia tai kokemus. Päinvastoin.
Parempi olisi, niin kuin kirkko kaikessa viisaudessaan opastaa, pysytellä gregoriaanisessa ja polyfonisessa kirkkomusiikissa.
Missä kohdin katolisessa kirkossa veisattavat virret eivät ole oikeaoppisia?
Missä kohdin kirkko opastaa, että tulisi "pysytellä" gregoriaanisessa ja polyfonisessa musiikissa? Nimittäin niille annetaan kyllä erityinen paikka (kuten myös urkumusiikille) muttei missään käsittääkseni ole puhuttu yhteislauluja vastaan.
kävisi gregoriaaninen kirkkomusiikki ja vaativa polyfonia, kysynpä vain?!
Virret ovat ihana asia! Yhteislaulu on katolinen perinne, joka ikävä kyllä oli myöhäiskeskiajalla vaipunut hyvinkin mitättömään osaan liturgiassa. Kuten yllä lukikin, reaktio reformaation virsikulttuuriin oli kahtalainen - toisaalta virsien tehokkuus uskon vahvistajana nähtiin, toisaalta jotkut pitivät niitä "liian protestanttisena" ilmiönä (jälempi näkemys oli yleinen vielä 50-luvulla ja joissakin piireissä yleinen nykyäänkin).
Messun kokemuksen vahvuudesta keskiajalla meidän on paha sanoa mitään. Sen kuitenkin sanon, että varmasti messun toteutus on nykyään monilta osin parannettavissa. Kuitenkin yhteislaulu on nimenomaan positiivinen tekijä - kenties jotkut tekstit ja sävelmät eivät ole kovin onnistuneita, mutta useimmat käyttöön jääneet ovat.
anna olla jo rasittava mäkättäjä, vaikene jo!
Olen aika paljon samaa mieltä virsien veisuusta. Joskus ne ärsyttävät ja toisinaan tuntuvat ihan hyviltä. Varsinkin "luterilaiset" virret (joita on lut. kirkossa kuullut) tympäisee. Ne tympäisi jo silloin, kun en ollut katolilainen. Eli en ole koskaan digannut virsistä, vaikka joistain kyllä pidän. Hyvähän se on yhdessä Herraa kiittää - ei siinä mitään, mutta hiljaiset aamu- ja iltamessut ovat lepo korville! Varsinkin, jos joidenkin seurakuntalaisten ääni aina kuuluu ylempänä ja lauluäänikään ei ole paras mahdollinen tai se kovaääninen laulaa nuotin vierestä.
Latinankieliset laulut ovat suosikkini!
On mielenkiintoista, että kirjoitat virsien olevan useimmiten ikäviä, mutta että latinankieliset laulut ovat suosikkeja. Eivätkö toisaalta niihin päde ne samat epämukavuudet, jotka voivat seurata virsien veisuusta?
Virsi-sanaa voi tosin käyttää myös ei-gregoriaanisista, latinankielisistä yhteislauluista.
Pätee kyllä latinankielisiinkin samat epämukavuudet kuin virsiinkin ja lisäksi vielä se, että jotkut laulavat sanatkin väärin. Taivutuspäätteet hukassa.
Useimpien virsien 'henki' vaan on minulle vieras. Niiden melankolisuus, sävel tai synnin korostus voi olla osasyy. Kai se on vähän sama kuin, että joku tykkää rockista ja toinen jazzista. Ei näitä asioita osaa tai tarvitse selittää mitenkään analyyttisesti.
osaakaan, koska olet tyhmä. Sen osoittaa mielipiteesi, tyylisi ja se että jaksat jankutta ihan tosissasi tuon rouskun kanssa.
Monissa virsissä on protestanttista perua ihmisen syntisyyden korostus, jatkuva katumus ja armoon takertuminen. Ne ovat toisaalta asioita, joita meilläkin tulee korostaa.
Voi tietty sanoa että virsiäkin on erilaisia. Jos sinulla on evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjaa, siellä on esim. numerot 72b, 222a ja 549, jotka voivat sopia erityisen hyvin katoliseen eetokseen. Toisaalta eihän niitä ole tarkoitettukaan pelkkään messuun, vaan myös yksityiseen hartauteen.
Armo on kaiken alku, juu. Vaikka en niin pidä virsistä, täytyy tunnustaa, että välillä ihan spontaanisti joku tulee kotona mieleen ja rupean hoilaamaan. Virsikirjaa minulla ei ole - paitsi jokunen kellastunut, vm. 1926 ja 1940, joista kakskytluvun versio vanhoilla aakkosilla präntätty. Ovat peräisin mummon ja papan jäämistöstä.
Mitäs "virsiä" ne meidän kirkon laulukirjan 500- tai 800-luvun laulut ovat? Silloinkin näköjään oli yhteislaulua... En ole ottanut asioista selvää. Joku varmaan osaisi selittää.