Kyselen Petsamon historiasta, onko tietoa Petsamon Nikkelin toiminnasta ja Liinahamarin satamasta? Ovathan nämä olleet ennen sotia ja sodan aikana suurvaltapolitiikan kohteita.
Liinahamari ja Kolosjoki
2
708
Vastaukset
- arkileivos
Suomi sai Petsamon alueen Tarton rauhassa 1920. Liinahamari oli jäätön satama, mutta sinne ei ollut rautatieyhteyttä ja merkittävää tieyhteyttä. Vasta 1924 Kolosjoelta löydettiin nikkeli-kuparimalmiesiintymä. Vuonna 1934 Suomen hallitus myönsi toimiluvan kanadalaiselle nikkeliyhtiölle, joka oli brittiläisten omistama tytäryhtiö. Toimintaa Suomessa johti Petsamon Nikkeli Oy, jonka johtokunnassa suomalaisilla oli enemmistö.
Talvisodassa puna-armeija miehitti Petsamon alueen. Miksi Neuvostoliitto ei kuitenkaan vaatinut sitä itselleen talvisodan rauhassa? Mannerheimin mielestä siitä on kiittäminen brittien mielenkiintoa nikkelikaivoksiin. Talvisota vaurioitti keskeneräisiä sulattamoa ja voimalaitosta, joihin ei haluttu enää investoida tuotannon uudelleen aloittamiseksi.
Talvisodan jälkeen suhteita parannettiin Saksaan, joka oli tuolloin vielä Neuvostoliiton liittolainen. Toukokuussa 1940 Saksalle luvattiin toimittaa kuparia, jos Saksa vastavuoroisesti toimittaisi sotamateriaalia. Petsamosta ei tuolloin vielä keskusteltu.
Saksan miehittäessä Norjan kesäkuussa 1940, Petsamosta tuli polttava kysymys. Saksalaiset halusivat brittiläisten toimiluvan itselleen, jolloin myös Neuvostoliitto alkoi kiinnostua alueesta. Neuvostoliitto linnoitti Kalastajasaarentoa, josta he pystyivät hallitsemaan Petsamon liikennettä.
Neuvostoliiton perusteltu uhka Suomelle (Baltian maiden, Bessarabian ja Bukovinan liittäminen Neuvostokansojen suureen perheeseen, joukkojen siirrot Suomen rajalle) sai hakemaan tukea enemmän Saksasta, joka oli nyt ainoa vaihtoehto. Heinäkuussa Saksalle luvattiin toimittaa 75 prosenttia Kolosjen nikkelimalmituotannosta.
Neuvostoliitolle Petsamon alue ei ollut taloudellinen, vaan poliittinen. Suomi oli edelleen Neuvostoliiton etupiirissä ja kaikki sopimukset oli tehtävä yhteisymmärryksessä sen kanssa. Neuvostoliitolle näytti olevan tärkeämpää kuitenkin brittien lähtö, kuin saksalaisille toimitettava malmi, sillä - kuten todettiin, alue oli Neuvostoliitolle politiikkaa - saksalaisten kanssa haluttiin säilyttää hyvät välit.
Suomi joutui maksamaan hintansa suhteiden lämmittämisestä Saksan kanssa. Neuvostoliiton lepyttämiseksi sen joukoille annettiin 6. elokuuta läpikulkuoikeus Hankoon ja takaisin. Neuvostoliiton harjoittaman koko kesän kestäneen painostuksen vuoksi (tiedustelutietojen mukaan rajalla 25 divisioonaa valmiina) ja toimintansa sille kuuluvien etupiirien alueella, saksalaisille luvattiin päivää myöhemmin joukkojen ja varusteiden kuljetus Suomen satamien kautta Phjois-Norjaan aseiden toimitusta vastaan - ja jatkon tiedättekin... - toisen ms:n lähetyksen
Liinahamarista,jouluna 1942.
achtung achtung auf liinahamari
myös suomen lapista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851559
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2081530Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441154Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad44846- 14730
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30721Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21710- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20656Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617