Eilen illalla kaipasin isäni pitkästä aikaa enemmän kuin koskaan, kun olin keskustellut ystäväni kanssa joka oli huolestunut siitä ettei hänen isänsä osaa tanssia ja meneeköhän hänen häät sen vuoksi pilalle. Se tuntui pahalta. Vaikka isäni kuolemasta on kohta kulunut 20 vuotta se satttuu edelleen ja kaipaan häntä kovasti. Ikävä on aina läsnä, mutta yritän elää elämäni parhaani mukaan ja uskon Isän katselevan jostain tuolta taivaasta ja suojelevan minua ja perheeni. Vaikka hän ei enää elää tulee hän aina olemaan läsnä ja sydämessäni.
Arvostakaa läheisiänne ja älkää välttikö heidän pienistä virheistä, sillä jonakin päivän tulette myös kaipaamaan heidän virheitä.
Voimia ja uskoa huomiseen kaikille muille rakkaan läheisen menettäneille.
Arvostakaa läheisiänne ja älkää välttikö heidän pienistä virheistä, sillä jonakin päivän tulette myös kaipaamaan heidän virheitä.
Voimia ja uskoa huomiseen kaikille muille rakkaan läheisen menettäneille.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voimia sinne.
Tosiaan ihminen sitä usein ei muista, että tämäkin päivä voi olla se viimeinen. Itselläni voisi olla parempi suhde isääni, en oikein tiedä missä kohtaa meistä tuli niin etäisiä. Joskus inhoan häntä ilman mitään kunnollista syytä, kaikki asiat hänessä ärsyttävät.
Rakkaan Isäni kuolemasta tulee syksyllä jo 21 vuotta ja voin sanoa, että kaipaan häntä toisinaan aika kovastikkin. Olin ala-ikäinen kun Isä menehtyi ja mikä mua on tässä jäänytkin harmittamaan, on se, ettei me ehditty puhua isän kanssa ns."kuin miehet konsanaan..".
Elämä on toisille raadollisempi.
Nyt on molemmat vanhempani ikiunessa ja olo on niin tyhjä ja yksinäinen, vaikka on oma perhe. Otan myös osaa kaikkien teidän kirjoittajien suureen suruun. Äitiäni en ole vielä kerennyt edes laittaa maan lepoon, kun on niin tuore, isä on ollut jo kauan pois.
pikkuisen vaikeaa kaivata. Oon pikkuisen koittanu unohtaa koko isän.
Vanhempani erosivat kun olin pieni. Isä lähti Ruotsiin josta löysi itelleen uuden muijan.
Vähän sen jälkeen kun olin täyttänyt 18 ettin isäni eräästä Suomalaisesta kaupungista johon hän oli muuttanut uusine perheineen.
Muutaman vuoden pidin ahkerasti yhteyttä. Lähettelin joulu- ja isänpäiväkorttia sun muuta. Kyläilin siellä muutaman kerran vuodessa.
Yhtä ainutta korttia ei isä lähettänyt. Kertaakaan ei poikennut kylässä, vaikka oli usein ajellut muutaman kilometrin päästä ohi.
Jotenkin alko vituttaan kun ei tullut edes tyttäreni kastetilaisuuteen.
Minä vain lakkasin pitämästä yhteyttä ja kun se oli kerta yksipuolista, niin yhteyttä ei ole ollut ainakaan 7 vuoteen.
Nyt en tiedä onko hengissä vai ei. Ei vaan viitsi. Se on tavallaan jo kuollu.
Minäkin kaipaan isääni,joka kuoli 16 vuotta sitten ja äitiäni,joka menehtyi 3 vuotta sitten. Tunnen olevani täysin orpo tässä maailmassa eikä ole enää sitä turvasatamaa,mikä oli isän ja äidin eläessä.Kaipaan heitä joka päivä ja jopa "juttelen" heille joskus ajatuksissani,sillä minulla on vahva tunne siitä,että he ovat jotenkin läsnä edelleen elämässäni.
Ihanat muistot ovat jäljellä ja suuri ikävä....