Onko tietoa, että joku olis jo valittanut tullin nykyisestä verotuskäytännöstä
Onko valitettu
Utelias
2673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pitikö sun nimimerkin onlla "unelias"? Eikös siitä ole valittaneet lähes kaikki autonsa Eu:sta tuoneet!
Mielestäni valituksia ei ainakaan käsitellä ennen kuin KHO on antanut tuomionsa. Siilin / Snell ovat jättäneet KHO:lle lausunnon siitä että myös tullin nykytapa on virheellinen. KHO:n toivotaan ottavan samalla kantaa myös tuohon. Ainakin se olisi järkevää, muuten hallinto-oikeus hukkuu valituksiin.
Lienee järkevintä odotella ja kerätä valitusmateriaalia, kuten hintatietoja yms. KHO ottanee selvän kannan vähintäänkin ALV:n perimiseen, eli sen voi sitten omasta valituksestaan unohtaa. Mahdollisesti KHO ottaa kantaa myös veroprosenttiin ja vertailuauton hintaan, mutta Siilinin / Snellin valitus näyttää vähän lepsusti laaditulta. Eli valitettavaa jäänee vielä päätöksen jälkeenkin.
Mikäli valittaa nyt, niin valitusta ei kai erikseen käsitellä, vaan se tulkitaan ratkaistuksi KHO:n päätöksellä ja tulli palauttaa rahoja vain päätöksen tulkinnan mukaisesti. Kannataa ehkä odotella, että tulli palauttaa ensin niitä rahoja ja katsoa sen jälkeen minkä verran virheitä jäi jäljelle. Ja valittaa vain niistä.