Sarjassamme "Miten urbaani ihminen sopeutuu viidakkoon"
Torstai-iltapäivä oli kaunis. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja istuin mökin terassilla lakkaamassa varpaankynsiäni kun yht´äkkiä kuulin hätääntyneen huudon viereltäni. Mökkisiskoni, joka makasi aurinkotuolissaan oli havainnut tuolin vieressä luikertelevan käärmeen. Käärme reppana pelästyi niin, että jähmettyi paikoilleen. Hetken asiaa tarkkailtuamme totesimme kysessä olevan rantakäärmeen. Minä, joka olen tunnetusti hyvin urhea, otin naulakosta pitkävartisen harjan jolla tönäisin käärmeeseen hieman vauhtia ja niinpä se ymmärsikin siitä lähteä toimittamaan sitä asiaa, mitä se oli toimittamassa ennen kuin sattui kohtaamaan kaksi kaupunkilaisneitoa.
Perjantaina, jolloin myös aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta istuessani tavanomaisella paikalla mökin terassilla, tällä kertaa kaffeella, havaitsin varjon kiitävän ohitseni. Lintu, ajattelin, mutta ei vaan lepakko. Mitä ihmettä, lepakko keskellä aamupäivää? Eksynyt lepakkomies havaitsi itsekin olevansa väärään aikaan väärässä paikassa ja alkoi tunkea itseään suojaan mökin kulmalaudoituksen alle. Sinnepä se, ainakin puolittain, pääsi. Nukkui siinä aikansa ja kun illemmalla tarkistin asian, oli sekin lähtenyt toimittamaan sitä tehtävää, mitä oli toimittamassa ennen kun tapasi minut.
Tänään, siis maanantai-aamuna lähes kukonlaulun aikaan kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja olin jälleen kerran omalla paikallani terassilla aamukaffella, kuulin kovaa mekastusta rannasta. Nooo, siellä ne vesilinnut joita en milloinkaan ole oppinut tunnistamaan pitivät ääntä, ensin riiaavat, sitten pesivät ja sitten hoitavat poikasiaan. Ääni oli kuitenkin sen verran poikkeavan hätääntynyttä, että jäin katsomaan mistä oikeastaan on kyse. Haukka, tai ainakin sen näköinen tipunen, olikin vaanimassa kunnon pikku perhettämme. Siksi vanhemmat vesilinnut pitivät niin kovaa ääntä. Kolme kertaa haukka hyökkäsi, saiko paistin, en tiedä, mutta ainakin neljä pikku vesilintua joitten lajia en tiedä uivat emonsa jäljessä rannassa. Laji pelastui ainakin osittain.
Ajaessani kotiinpäin, pari bemarikuskia ohitti minut, kukaan ei näyttänyt keskisormea, auton renkaani ei ollut tyhjä ja koti oli tallella.
Netti toimii ja paljon luettavaa on syntynyt sekä tänne että sinne.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
Torstai-iltapäivä oli kaunis. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja istuin mökin terassilla lakkaamassa varpaankynsiäni kun yht´äkkiä kuulin hätääntyneen huudon viereltäni. Mökkisiskoni, joka makasi aurinkotuolissaan oli havainnut tuolin vieressä luikertelevan käärmeen. Käärme reppana pelästyi niin, että jähmettyi paikoilleen. Hetken asiaa tarkkailtuamme totesimme kysessä olevan rantakäärmeen. Minä, joka olen tunnetusti hyvin urhea, otin naulakosta pitkävartisen harjan jolla tönäisin käärmeeseen hieman vauhtia ja niinpä se ymmärsikin siitä lähteä toimittamaan sitä asiaa, mitä se oli toimittamassa ennen kuin sattui kohtaamaan kaksi kaupunkilaisneitoa.
Perjantaina, jolloin myös aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta istuessani tavanomaisella paikalla mökin terassilla, tällä kertaa kaffeella, havaitsin varjon kiitävän ohitseni. Lintu, ajattelin, mutta ei vaan lepakko. Mitä ihmettä, lepakko keskellä aamupäivää? Eksynyt lepakkomies havaitsi itsekin olevansa väärään aikaan väärässä paikassa ja alkoi tunkea itseään suojaan mökin kulmalaudoituksen alle. Sinnepä se, ainakin puolittain, pääsi. Nukkui siinä aikansa ja kun illemmalla tarkistin asian, oli sekin lähtenyt toimittamaan sitä tehtävää, mitä oli toimittamassa ennen kun tapasi minut.
Tänään, siis maanantai-aamuna lähes kukonlaulun aikaan kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja olin jälleen kerran omalla paikallani terassilla aamukaffella, kuulin kovaa mekastusta rannasta. Nooo, siellä ne vesilinnut joita en milloinkaan ole oppinut tunnistamaan pitivät ääntä, ensin riiaavat, sitten pesivät ja sitten hoitavat poikasiaan. Ääni oli kuitenkin sen verran poikkeavan hätääntynyttä, että jäin katsomaan mistä oikeastaan on kyse. Haukka, tai ainakin sen näköinen tipunen, olikin vaanimassa kunnon pikku perhettämme. Siksi vanhemmat vesilinnut pitivät niin kovaa ääntä. Kolme kertaa haukka hyökkäsi, saiko paistin, en tiedä, mutta ainakin neljä pikku vesilintua joitten lajia en tiedä uivat emonsa jäljessä rannassa. Laji pelastui ainakin osittain.
Ajaessani kotiinpäin, pari bemarikuskia ohitti minut, kukaan ei näyttänyt keskisormea, auton renkaani ei ollut tyhjä ja koti oli tallella.
Netti toimii ja paljon luettavaa on syntynyt sekä tänne että sinne.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
Vastaukset 2
Vanhimmat
jonka näet terassilta olen mä pulahtamassa naku-uinnille teidän mökin rannassa!
Minulla on tunnetusti silmää kauneudelle :)
Sen lisäksi hyvälle seuralle en sano koskaan ei. Huuhaa mökillä? Ei huonoo...... pitänee hankkia yhteydet....