Kymmenen käskysanaa ovat selkeästi eri asia kuin sydämeen kirjoitettu laki.
Ei meidän sydämeemme kirjoitetya sitä lakia , jolla on kuoleman virka.
Lisäksi sydämeen kirjoitetun lain vartijoina eivät ole adventistit, niinkuin he täällä ovat syyttämässä muiden uskonsuuntien edustajia.
5.Mooseksen kirja:
4:13 Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.
Jeesus tuli ja naulitsi nuo kymmenen käskysanaa Raamatun mukaan ristille.
Adventistit kiistävät Raamatun sanan ilmoittaman Evankeliumin.
He opettavat päinvastoin kuin apostolit tekivät.
Kolossalaiskirje:
2:14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
Laki säädöksineen oli vain Israelia vastaan.
Se tuli sellaiseksi Israelin niskoitellessa Jumalaa vastaan Siinailla ennen lain antamista.
Galatalaiskirje:
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Adventistit todistelevat oppiaan Vanhan testamentin profeetoilla.
Roomalaiskirje:
3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
Luukkaan evankeliumi:
16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
Sensijaan Jeesus ei mitätöinyt Jumalan ja Israelin välistä liittoa ja sen sisältöä, jossa laki kerrotaan annetun Israelille liiton merkiksi.
Matteuksen evankeliumi:
5:17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Keskustelussa adventistit vievät jatkuvasti puhetta pois näistä tosiasioisasta.
Adventtikirkon oppihan perustuu juuri siihen, että Jeesus muka kumosi Jumalan ja Israelin kansan välisen liiton, vaikka Jeesus siitä juuri sanoo, että Hän jättää sen ennalleen.
Siksi adventisteja ei voi pitää kristittyinä.
Ei meidän sydämeemme kirjoitetya sitä lakia , jolla on kuoleman virka.
Lisäksi sydämeen kirjoitetun lain vartijoina eivät ole adventistit, niinkuin he täällä ovat syyttämässä muiden uskonsuuntien edustajia.
5.Mooseksen kirja:
4:13 Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.
Jeesus tuli ja naulitsi nuo kymmenen käskysanaa Raamatun mukaan ristille.
Adventistit kiistävät Raamatun sanan ilmoittaman Evankeliumin.
He opettavat päinvastoin kuin apostolit tekivät.
Kolossalaiskirje:
2:14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
Laki säädöksineen oli vain Israelia vastaan.
Se tuli sellaiseksi Israelin niskoitellessa Jumalaa vastaan Siinailla ennen lain antamista.
Galatalaiskirje:
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Adventistit todistelevat oppiaan Vanhan testamentin profeetoilla.
Roomalaiskirje:
3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
Luukkaan evankeliumi:
16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
Sensijaan Jeesus ei mitätöinyt Jumalan ja Israelin välistä liittoa ja sen sisältöä, jossa laki kerrotaan annetun Israelille liiton merkiksi.
Matteuksen evankeliumi:
5:17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Keskustelussa adventistit vievät jatkuvasti puhetta pois näistä tosiasioisasta.
Adventtikirkon oppihan perustuu juuri siihen, että Jeesus muka kumosi Jumalan ja Israelin kansan välisen liiton, vaikka Jeesus siitä juuri sanoo, että Hän jättää sen ennalleen.
Siksi adventisteja ei voi pitää kristittyinä.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Helge Rasila kirjoitit:
"Kymmenen käskysanaa ovat selkeästi eri asia kuin sydämeen kirjoitettu laki."
*
eepu:
Samasta asiasta on kysymys!
Katso:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000015403671#22000000015403671
*
Gal.3:24 ”Niin muodoin on LAISTA TULLUT meille kasvattaja (OJENTAJA) KRISTUKSEEN, että me uskosta (KRISTUKSEEN) vanhurskaiksi tulisimme.
["Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte (VOIMAN) Pyhän Hengen Lahjan. (Sillä kaikille; jotka USKOVAT ja KASTETAAN, heille kaikille on tämä LUPAUS annettu)”(ks.Apt.2:38)]
3:25 Mutta uskon (synnyttyä ja Pyhän Hengen) tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
[Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.” (ks.Room.3:31)]
3:26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
[”Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan HENGEN, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.” (ks.Room.8:9)]
3:27 Sillä kaikki te, jotka olette KRISTUKSEEN KASTETUT, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
3:29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.”
*
Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille
minulle niin Rakkaassa
Voittoisassa ja Voimallisessa
JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
י ה וֹ שׁ ﬠ
eepu
*
”Pitäkää minun sapattini, sillä se on MERKKINÄ meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät."
Olen näkevinäni, että adventismi sitä, mikä on eroa kristinuskosta.
Sille on annettu tuo määritelmä juuri siksi, että sitä ei löydy Raamatusta.
Katso:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000016050770
tarkoittaa ainoastaan sitä,että uskoo Jeesukseen Kristukseen Lunastajanaan!Siihen että on aivan välttämätöntä ottaa Kristuksen armo vastaan,ja että kaikki olemme Kristukseen nähden samassa asemassa,omat tekomme eivät riitä pelastukseksi!Kuuliaisuus Jumalan käskyille on uskon synyttämää rakkautta,eikä lakihenkisyyttä.Kun usko saa muuttaa sydämen,ihminen alkaa tietoisesti ja tietämättäänkin tehdä Jumalan mieleisiä tekoja jotka Jumalan rakkaus hänessä saa aikaiseksi.
####Ole houraamatta!
Kristinusko 6.6.2006 klo 23.18
tarkoittaa ainoastaan sitä,että uskoo Jeesukseen Kristukseen Lunastajanaan!
##### Ei tarkoita ainoastaan sitä.
######
Siihen että on aivan välttämätöntä ottaa Kristuksen armo vastaan,ja että kaikki olemme Kristukseen nähden samassa asemassa,omat tekomme eivät riitä pelastukseksi!########
Tuohon asti uskoo paholainenkin ja pyrkii estämään, ettei ihminen pääse koko asiaan sisälle.
#######
Kuuliaisuus Jumalan käskyille on uskon synyttämää rakkautta,eikä lakihenkisyyttä.####
Käskyjen täyttäminen ei tee kenestäkään uskovaa,eikä tee ketään vanhurskaaksi.
Teidän pihapihlajannekin olisi tuon mukaan vanhurskas.
#########
Kun usko saa muuttaa sydämen,ihminen alkaa tietoisesti ja tietämättäänkin tehdä Jumalan mieleisiä tekoja jotka Jumalan rakkaus hänessä saa aikaiseksi#####
Kyse onkin siitä, että te ette itse tiedä, onko tätä teissä tapahtunut, ja sehän teitä pelottaakin!
Kerrot asian joka on selvin sanoin opetettu Raamatussakin. Tuon periaatteen voi oppia ihan vain lukemalla ja kuuntelemalla opetusta kirkoissa.Se ei vielä ole oikeaa uskon olemusta.
Ei hätä ole kuitenkaan tämän näköinen.
Me voimme tunnustaa Herralle, että me tahdomme oppia Hänestä lisää, ja Hän auttaa meitä itse, tai jonkun ihmisen välityksellä.
Sanon sinulle salaisuuden! Meidän sydämessämme tulee tilaa sitä mukaa kuin luovumme entisestä (uskostamme).
Eikö ollutkin oudosti sanottu?
Useinhan meille sanotaan, että meidän pitää luopua synneistä!
Meidän syntimme on joskus "väärää uskoa sydämessämme".
Ja se onkin useinmiten vaikeampaa syntiä kuin julkisynti.Se voi nimittäin ollakin vain tekopyhyyden syntiä.
Pyhä Henki ON muuttanut sydämeni!
Nyt en enää elä minä,vaan Kristus minussa!
Mutta tämä asia on AIVAN MAHDOTON ymärtää sellaisen,
joka EI ole uudestisyntynyt!
Me emme tule täydellisiksi,mutta Kristus meissä ON täydellinen,
ja hän ei vie meitä laittomuuteen!
Tuo mitä itse kirjoitit,ainoastaan solvataksesi,
ei taas ollut olenkaan Pyhän Hengen aikaansaannosta!
Et ole näköjään itse saanut tutustutua Pyhän Hengen Olemukseen!
Raamatussa?= En ole vielä haivainnut Lutherilaisuutta muualla raamatussa kuin
Luthherin kirkon Raamatun käännöksissä. Siellä vain mainitaan se. Että Raamattu on Lutherilaisen kirkon julkaisema. Tää on kai
ainoa maininta Lutherilaisuudesta.
Adventti kyllä löytyy Jeesuksen odotuksen muodossa: Maran ata
Kristus ei tee meistä adventisteja, luterilaisia, helluntailaisia tai mormooneja.
Kristus tekee meistä vain kristittyjä.
Kun te kiivailette kirkkonne ja sen oppien puolesta, kiivailette muusta syystä kuin kristittyinä.
ilomme ja kerskauksemme,ja ainoastaan hänessä ja hänen kauttaan pelastuksemme!Tuo kaikki tuollainen on vain teidän vääristelyänne!Ette tekään edes niin luule,haluatte vain olla oikeassa tuomitessanne!Mutta onneksi KRISTUS NÄKEE SYDÄMEEN!
ainoastaan Kristuksen opissa,eikä lähdetä syyttelemään ketään!
Rukoillaan toistemme puolesta,jooko?
Siunausta ja hyvää kesää kaikille.
tv.Sirkka Iita.
armon laki ja se pitää sisällään kaikki Jumalan kymmenen käskysanaa,koska ne ovat rakaat ja oikeuden mukaiset,ovathan ne Kristuksen itsensä antamat!Ei Jeesus ole ristiriidassa itsensä kanssa!On ILO tehdä lähettäjänsä tahto!RAKKAUDESTA,eikä pakosta!
Mitä olet tehnyt tänään rakkauden tekonasi Jeesuksen tahdosta?
ovat turhaa.
Usko vaikuttaa kaikki tekemiseni ja tahtomiseni,
eikä siinä ole mitään tekemistä minun paremmuuteni,
tai sinun paremmuutesi kanssa!
Vaan ainoastaan Pyhä Henki meissä voi vaikuttaa kaiken sen hyvän mitä teemme!
Senvuoksi onkin kaikki kerskaus pois suljettu!
USKO AINOASTAAN,niin sinä pelastut!
Omassa voimassamme olemme kykenemettömiä mihinkään hyvään!
Joka on TODELLA uskossa,saa levätä Herrassa
ja luottaa kaiken hänen tahtonsa varaan!
Sitä juuri tarkoittaa,että Jeesus on lain loppu!
Jeesus EI vie meitä laittomuuteen,
vaan HÄN meissä vaikuttaa uskon kautta KAIKKI tekemisemme ja tekemättä jättämisemme!
Näin minä koen ja uskon että näin sen kokee jokainen uskova,
adventisti tai ei,kirkko ja opinkysymykset eivät ratkaise USKON tekoja!
Todellisuudessa on niin, että vaikkakin Jeesus Kristus on meidän "ainoa tie" Jumalan yhteyteen olemme me ihmiset niin erilaisia että me kuljemme sen kukin vähän erilailla .. Jumala näkee ihmisen sydämmeen niin että me voimme olla täysin luottavaisia että ei mitään väärää ei tule kenellekkään tapahtumaan ..
Tärkeintä on Opettajan mukaan: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi..
Rakkautta Jumalaa kohtaan seuraa luonnollisesti että me haluamme elää Jumalan tahdon mukaan (elää oikeudenmukaisesti ja rakkaudellisesti koska Jumala on oikeudenmukainen ja rakkaudellinen).
Rakkauden lähimmäisiimme täytämme esimerkiksi antamalla anteeksi ja käyttäytymällä oikeudenmukaisesti kaikkia kohtaan. Että me teemme lähimmäisillemme sellaisia tekoja joita me haluaisimme saada osaksemme hänen asemassaan..
-------------------------------------------------
Uskova ihminen tuntee Jumalansa ja tietää että Hän On juuri Se Mikä Hän Todellisuudessa On: Aina oikeudenmukainen ja luotettava, aina luotujaan rakastava ja armollinen ja aina auttava niille jotka sitä häneltä pyytävät. Sellainen on Jumala joka lähetti poikansa Jeesuksen ja sovitti koko maailman itsensä kanssa. Jumalan armo on kuin peitto maan yllä ja jokainen joka haluaa voi saada siitä osansa Jeesuksessa Kristuksessa ...
Siunausta ja riidatonta kesää toivoo
kasi
Mutta käytännössä se soopa jota adventistit tuovat keskusteluihin, ei kuulu totuuteen.
On mahdotonta puhua asioista tosissaan jos pitää sovun vuoksi hyväksyä epätosia asioita muka tosiksi.
Sehän juuri on täällä keskustelussa ongelmana.
Eihän mitään asiaa voi pohtia niin, että sallii siinä jotain sellaista, joka ei kuulu alkuperäiseen opetukseen, jota esimerkiksi apostolit opettivat.
Apostolit eivät opettaneet sekä sapatin noudattamista pakanoille että sen noudattamisen tarpeettomuutta.
Jompikumpi on täyttä pötyä.
Asiaa ei selvitetä äänestämällä vaan todisteilla.
Oletpa ihan outoja juttuja kirjoittanut. Tuossa lopussa oli ihan outo maininta jota en ole ennen kuullut.
Kyllä Paavali sanoo näin, nyt on pakanoillekin
annettu Israelilaisten tottelemattomuuden takia mahdollisuus päästä Jumalan lapsiksi. Toisessa kohtaa taas paavali sanoo, ettei hän kansaansa ole kokonaan hyljännyt. Muuten missä kohtaa lie tuo väittämäsi kohta. En ole tuollaista mistään
löytänyt.
Minä taas olen pitänyt Adventisteja kaikkein
kristillisimpin mitä yleensä näist kristityistä
voidaan löytää. Eiväthän he ole edes kääntyneet
Aurinko jumaluuteen josta raamattu varoittaa.
He ovat olleet kaikkein kuuliaisempia kristittyjä ja nyt minä kuulen aivan päin- vastaista. Ehkä sinulle on tullut ajatuksissasi
katkovirhe? Kyllä nämä kymmenen käskysanaa ovat
silloin kuoleman virka Jos rikot yhtäkään näitä käskyjä, silloin niistä kyllä tulee kuoleman virka joten ei kannat tahallisesti niitä rikkoa.
siunausta vaan sinulle .
tästä?
Israelin pelastuminen
25 Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen.
26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä.
27 Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä.
28 Evankeliumin torjuessaan he ovat Jumalan vihollisia, teidän tähtenne, mutta valinnan perusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden.
29 Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua.
30 Te olitte ennen tottelemattomia Jumalaa kohtaan, mutta noiden toisten tottelemattomuuden vuoksi Jumala on nyt armahtanut teidät.
31 Samalla tavoin he ovat nyt olleet tottelemattomia, jotta myös heidät armahdettaisiin, kun te olette saaneet armahduksen.
32 Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen.
33 Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä!
34 Kuka voi tuntea Herran ajatukset, kuka pystyy neuvomaan häntä?
35 Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin?
36 Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti.
Aamen.
Sinullapa ihmekäsitys Jumalasta!
Vai ei enää meidän kuulu yksin kunniottaa Jumalaa. Että saamme tehdä Jumalan kuvia. Saamme siis turhaan lausua Herran nimeä. Ei tarvitse levätä lepopäivänä. Vanhempia ei tarvitse kunnioittaa. Saa tappaa. Saa varastaa. Saa tehdä aviorikoksia. Saa valehdella. Saa himoita.
Outoa evankeliumia sinulla tarjolla. Mikä noissa käskyissä on pahaa, jonka vuoksi ne ovat vaarallista noudattaa. Onko se syntiä että pidämme käskyt? Opetuksesi on nurinkurista ja ristiriitaista.
Puheesi on Kristusta vastaa. Hän sanoi meille:
"Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut."
Sanopa minkä piirron tahdot poistaa? Onko poistaminen Jeesuksen opetuksen ja sanojen mukaista? Mikä seuraus on niille kristityille jotka yrittävät poistaa yhdenkin käskyn kymmenestä?
" Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan."
Taivasten valtakunnan ovet ei aukene fariseuksille eikä niille jotka hylkäävät vanhurskauden käskyt. Lain pitämisellä ei pääse taivaaseen ja niiden hylkääminen kadottaa, siinä Jeesuksen sanoma.
Kyllä Uudesta Testamentista löytyy maininnat muille käskyille paitsi Sapattikäskylle.
Se on ainoa jota ei ole Uusittu.
Katsoppas hieman raamattuasi tarkemmin, mitä
tarkoittaa iankaikkinen liitto. minun ja minuun liittyneen kansan välillä, koska iankaikkista ei tarvitse koskaan uusia. Siis sapatti käskyä ei
ole muistutettu. Ja kuitenkin Paavali ja toiset
opetulapset pitivät sapatin vaikka ei sitä mielestäsi oltu uusittu. Jeesus piti vielä sapatin eikä hän sitä uusinut eikä poistanut.
Eikä hän sunnuntaitakaan omalle kansalleen antanut. Koska Jeesus ei ollut Taipuvainen epä-jumalan palveluksen suosijaksi. Jeesuksella olisi ollut aikaa vaihtaa sapatti pois jos se
olisi ollut Jumalan tahto. olihan Jeesus vielä
40 vuorokautta maan päällä eikä hän tänäkään
aikana vaihtanut Sapattia.
Kysymys? Mistä kohtaa raamatusta löytyy Jumalan
antama suositus sunnuntainpyhitykselle?
Siunausta sinulle.
Sinun kysymyksesi asettelu jo edellyttää jonkun päivän määräämistä lepopäiväksi.
Asetat kysymyksen väärin.
Et myöskään näytä ymmärtävän sinulle annettuja vastauksia.
Sellaiselle henkilölle, joka ei ymmärrä asioita, Raamattukin sanoo ,että on turhaa edes yrittää.
Katso vaikka; San.l.23:9 Älä puhu tyhmän kuullen, sillä hän katsoo ymmärtäväiset sanasi ylen.
Oletkohan SINÄ itse ymmärtämätön?Herra saakoon valaista sinulle totuuden ja johdattaa pois ihmiskäskyjen kunnioittamisesta,Jumalan alkuperäisen muuttumattoman sanan lähteille!
....apostolien ajan jälkeisiä juttujasi.
En ole nähnyt sinun viestejäsi koskaan perustellun Raamatun Sanalla.
Kaikki perustelusi olet tehnyt 1800-luvulla syntyneellä adventismin opilla.
ihan oikeita alkukristittyjä. He eivät tienneet
mitä tulevaisuus toisi tullessaan. He tiesivät mikä oli oikeaa ja mikä väärää. Harha opit syntyivät Vasta Jeesuksen ja Apostolien kuoltua ihan viattomasti salakavalasti hiljalleen.
Nykyinen uusiliitto on syntynyt Catolilaisuuden
synnyttämän uskon siipien alla. Sunnuntai on
Catolilaisuudesta syntyneen uuden liiton yhteys
kristittyjen kanssa. Kaikki sunnuntain pyhittäjät kuuluvat Tähän valtavaan uuteen-liittoon. Tämän liiton ulkopuolisia ovat kaikki kuten Jeesus ja Apostolit. Koska vasta heidän jälkeensä syntyi tämä Sunnuntain pyhittäjien
uusiliitto uusine käskyineen tämähän on vain
Historiallinen totuus. Siunausta kaikille
uskoville!
voida perustella mitään oppeja raamatulla, jotka
ovat syntyneet Apostolien jälkeisen ajan hämä-ryydessä. Et voi perustella millään raamatun sanalla sunnuntain pyhyyttä, että Jeesus tai
Apostolit olisivat siunanneet tämän hämäryydessä syntyneen uudenliiton joka kyllä mainitaan Pyhän katolilaisen kirjallisuuden innoituksena. Todella raamatulla emme voi todistaa kuten mainitsit. Uskoessasi kaiken mitä ei ole raamatussa sinulla pitää olla yliluonnollisen
vahva usko. Olen pahoillani heikon uskoni takia.
Sen takia minun pitää vain uskoa Raamattuun ja
Jeesuksen ja Apostolien opetukseen, Siunausta
Mitään päivää ei ole UT:ssa tehty pyhäksi.
Miksi olematon pitäisi tehdä olevaksi.
Ei Ut käske pyhyittään sen enempää lauantaita kuin sunnuntaitakaan,
Lepopäivä oli annettu pyhitettäväksi vain Israelille.
Pyhittämisestä oli selvät säännöt.
Nyt ei ole pyhittämisestä millekään päivälle annettu mitään KORVAAVIA säädöksiä kumottujen tilalle.
Tämä on Adventistille vaikea paikka.
KRISTITYILLE OLE MITÄÄN SÄÄNTÖJÄ JOILLA LEPOPÄIVÄ TULISI PYHITTÄÄ.
Kukin voi tehdä miten parhaakseen katsoo.
Voit valita joko Jumalan pyhittämän ja siunaaman lepopäivän,tai IHMISKÄSKYN,ilman Jumalallista perustetta!Valintahan ON SINUN,sillä sinullakin ON vapaatahto,et ole kenenkään orja!Ne jotka valitsevat Jumalan siunatun lepopäivän,tekevät niin omantuntonsa tähden,koska se on heistä oikein ja ne jotka valitsevat sunnuntain,tekevät myöskin niin omantuntonsa tähden,koska se on heistä oikein.Niin älköön kukaan tuomitko siis toisiaan tämänkään asian johdosta,koska molemmat tekevät sen,niin kuin tekevät rakkaudesta Jumalaan!
jota meille ei ollut vielä kovinkaan monia vuosia sitten. Nyt voimme olla itse oma itsemme, eikä meitä pakkosyötetä Vankilan tai kuoleman uhalla! Eläköön uskon vapaus. Siunausta kaikille
Miksi sitten toistatte sunnuntaista Jumalan omana pyhänä me pidetään kokouksia Herralle?
Tämä asia kaksinaamaisuutta.
10 käskyä on kirjoitettu adventistin sydämmeen, mutta se ei syrjäytä pelastusta vain Jeesuksessa?
Galatalaiskirje:
5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
Miksi ei Kristus olisi hyödyksi?
3. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
Paavali tuossa opettaa, että lain noudattaminen ja ympärileikkaus kuuluvat yhteen.
Laki on mitätön noudatettavaksi Mooseksen lain mukaan ilman ympärileikkausta ja päinvastoin.
1.Moos.17:9. Ja Jumala sanoi Aabrahamille: "Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen.
10. Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne.
11. Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän.
12. Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.
13. Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
14. Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni."
Nuo kaikki asiat kuuluivat yhteen Israelin kanssa tehtyyn liittoon.Sen liiton päämiehenä oli Jumala itse.
Jeesuksen kautta on tehty uusi liitto jonka päämiehenä on Jeesus Kristus.
Jeesus itse sovitti uskovien kuulumisen Jumalan liittoon ja toimii siinä itse liitossaan olevien välimiehenä ja "Jumalana".
Jeesus ei vaadi yhtä täydellistä palvelusta kuin Jumala vaati omassa liitossaan.
Meille kristityille tuo asia on päivänselkeä, mutta adventistille mahdoton asia ymmärrettäväksi.