EU ei ole itsestäänselvyys

talollinen

On valitettavaa, että kunnioitettavatkin EU:n kannattajat ja vakavasti EU:sta ajattelevat, valistuneet kansanedustajat ja asiantuntijat puhuvat EU:sta kuin se olisi itsestäänselvyys. He ymmärtävät, että EU tekee hyviä tekoja. Mutta heidän tulisi useammin tiedostaa, että EU ei ole itsestäänselvyys.

Ilman Jean Monnetin, Richard Coudenhove-Kalergin ja monien muiden aatteen pioneerien sitkeää uurastusta ei EU:ta olisi milloinkaan tullut. EU on kansan tahto, jonka toteutumiseen vaadittiin apuvoimia korkeammalta taholta. Siksi EU ei ole itsestäänselvyys.

Jos jokainen suomalainen pystyisi ajattelemaan, että EU ei ole itsestäänselvyys, he oppisivat kunnioittamaan tätä suurta kansojen liittoa, rauhaan ja oikeudenmukaisuuteen perustuvaa aluetta paljon enemmän. Änkyröinti loppuisi.

10

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 560 000
    • että kirjoittelusi

      eihän kuule tuo kirjoittelusi vaikuta paskan vertaa eu:n kannatukseen.eu vie meidät ja on jo vienyt perikatoon ja vain sinä et sitä tosiasiaa nää,avaa silmäsi tai mene hoitoon

      • talollinen

        EU:n kannatus lisääntyy, kun ihmiset huomaavat kauttani EU:n todellisen luonteen: rauhan ja oikeudenmukaisuuden ikuisen liiton.


    • toivottavasti päästään

      samalla kaltaisistasi hulluista eroon

      • talollinen

        EU:n tulee kyllä olla sillä tavoin itsestäänselvyys, että änkyrät eivät älyä vastustaa sitä.


      • onneksi
        talollinen kirjoitti:

        EU:n tulee kyllä olla sillä tavoin itsestäänselvyys, että änkyrät eivät älyä vastustaa sitä.

        mutta älyttömyyden lisääntymiseen kylläkin


    • sempritos calandos swe

      Taas aivan perätöntä puppua!!!

    • Odotas kun lopun päivät tulee ja unionille tulee loppu, silloin sun maailma sortuu.
      Rakas ystävä sinun kannattaisi varautua.

      Toi kansan tahto nyt on täyttä puuppaa.Se unioni on lähtenyt liikkeella suurpääoman omistajien tahdosta.

      • talollinen

        Lopeta tuo jupina suurpääomaa kohtaan. Voit leimautua kommunistiksi. Suuret yhtiöt luovat suomalaisille töitä, jotta hyvinvointi lisääntyisi.


      • nomex
        talollinen kirjoitti:

        Lopeta tuo jupina suurpääomaa kohtaan. Voit leimautua kommunistiksi. Suuret yhtiöt luovat suomalaisille töitä, jotta hyvinvointi lisääntyisi.

        Sinä puhut asiasta jota ymmärrä:) ei kaatuu 10 vuoden sisällä omaan mahdottomuuteensa ja byrokratiaan ja eu virkamiesten keskinäiseen ahneuteen sekä kilpailuun joten eiköhän unohdeta vihdoinkin se eun ihannointi:)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      612
      2256
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1108
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      26
      1096
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      5
      954
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      855
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe