Päivän uutinen antaa aihetta olettaa
suomalaisten jo älynneen, miksi venäläiset
luokitellaan pään paksuuden mukaan eri
luokkiin.
Selvittämättä vielä on miten rajavalvonnasta
vastaavat viranomaistahot ja suomen viranomaiset
soveltavat käytäntöön uusia säädöksiä. Toiset
suhtautuvat asiaan joustavammin kuin toiset.
Pään paksuuden mukaan venäläisten luokittelua
sisäasiain- ja teollisuusministeriö perustelee
uudenlaisella tullikäytännöllä, jonka t
arkoituksena on suhteuttaa maahantuloviisumin
maksu pään paksuuteen. Syy uudistuneeseen
käytäntöön on keskuskomiteassa tehty
tullimaksuja koskeva uudistus, jonka hyväksyjä
on ollut T. Haloska.
Puiden osalta Suomi on päätynyt käytäntöön,
missä puun paksuuden lisäksi ulos vietävä
tavara tulee luokitella puun ikärenkaiden
mukaisesti venäjän seuraavaa uudistusta silmällä-
pitäen. Ulkoasiainministeriön mukaan asiasta on
oltu yhteydessä venäjän tulliuudistuksista
vastaaviin tahoihin, eikä tuleva uudistus
aiheuta täten enää lisätoimia Venäjällä.
Venäjän ulkoministeriö puolestaan kehittelee
ns. 2100 lajittelua, jossa seuraavan viiden
vuoden kuluessa puun paksuuden ja ikärenkaiden
lisäksi puu on lajiteltava siinä olevan
oksamäärän mukaisiin pinoihin. Uudistus tulee
bolitbyroon esittelyyn aikaisintaan 2007 vuoden
alussa ja esityksen alullepanijana on Erkki
'Eki SDO' Tuomioja (os. Halonen). Harvinaista
esityksessä on se, että sen alullepanija on
naapirivaltion virkamies.
Stalinin koneiston erä ihme ovat nämä
teollisuusvetoiset työläisistä koulutetut
virkamiehet, joiden kyky työllistää Suomessa
ja Venäjällä on kansainvälisestikin todettu
olevan huippuluokkaa.
Neuvostovenäjän ja -suomen valtiovirkamiesten
työllisyysasteen ennustetaan nousevan 12%
seuraavan kahden vuoden aikana.
Puiden lisälajittelusta aiheutuvan virkamies-
kustannuksen maksajaksi on ennakoitu Suomen
teollisuustyönantajaliittoa.
Jorma Kallske, Pedroskoi
----
Puun tuonti Venäjältä romahtanut
07.06.2006 15:27
"Syynä tuonnin rajuun laskuun on se, että Venäjä on vaatinut kesäkuun alusta lähtien puun luokittelua läpimitan mukaan. Puiden lajitteluun ei ole rajalla käytännön mahdollisuutta. Jotkut tulliasemat soveltavat säännöksiä kuitenkin joustavammin kuin muut, Valtanen kertoo.
Lähde: http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2006/06/450234

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.