Filosofisesti katsottuna absurdi abnormaali aineeton jumala-syndrooma on tahtoon juurtuneen älymme tahdon varainen tyhjä muoto, ilmiö vailla sisältöä, ajattelevalla kun on objektiinsa käsitteitä, jotka kumpuavat havainnosta ja aistimin havaitsevalla objekteja.
kukaan ei voi irtautua omasta itseydestään samaistuakseen välittömästi toisiin olioihin, jotka jäävät objkteina mielteeksi, vaikka tiedoitsisimmekin niillä empiirisen sisällön, olion sinänsä, tahdon, tiedoitsevan subjektin tajunnassa, sillä tajunta ilman esinettä ei ole mikään tajunta.
jos objektilta riistämme sen tiedoitsemisen kaikki lähemmät määreet ja muodot niin myös objektista katoavat kaikki ominaisuudet, eikä jäljele jää muuta kuin aine ilman muotoa ja ominaisuuksia, mikä voi kokemuksessa esiintyä yhtä vähän kuin subjekti ilman tiedoitsemisen muotoja, sanoo Schopenhauer.
kukaan ei voi irtautua omasta itseydestään samaistuakseen välittömästi toisiin olioihin, jotka jäävät objkteina mielteeksi, vaikka tiedoitsisimmekin niillä empiirisen sisällön, olion sinänsä, tahdon, tiedoitsevan subjektin tajunnassa, sillä tajunta ilman esinettä ei ole mikään tajunta.
jos objektilta riistämme sen tiedoitsemisen kaikki lähemmät määreet ja muodot niin myös objektista katoavat kaikki ominaisuudet, eikä jäljele jää muuta kuin aine ilman muotoa ja ominaisuuksia, mikä voi kokemuksessa esiintyä yhtä vähän kuin subjekti ilman tiedoitsemisen muotoja, sanoo Schopenhauer.
Vastaukset 1
Vanhimmat
RAKKAUS.
Rakkaus nimittäin tuntuu olevan monen asian käyttövoimana. Ihmiset puhuvat rakkaudesta, rakkaudella on kohde, mutta mikä olio on rakkaus?
Mitkä ovat rakkauden kvalitatiiviset ja kvantitatiiviset määreet? Voidaanko sitä mitatata? Onko oikeastaan rakkautta olemassa? Miksi rakkaus saa jotkut ihmiset uhrautumaan toisten puolesta / isänmaan puolesta / aatteen puolesta?
Onko rakkaus ilmiö vailla sisältöä? Pelkkä tyhjä käsite? Muoto vailla formaa?
PS. Raamatussa taidetaan sanoa, että Jumala on Rakkaus.