Todella hyvä amerikkalainen scifisarja INVASION kertoo kahdesta floridalaisperheestä, jotka joutuvat hurrikaanin aikana tapahtuvien selittämättömien tapahtumien keskipisteeseen.
Tämä sarja on Shaun Cassidyn käsikirjoittama, vain yhden tuotantokauden pituinen sarja (22 jaksoa), joka oli alkuun ABC:n yksi katsojaluvuiltaan suurimpia. INVASION menetti kuitenkin katsojalukuja puolessa välissä kautta kun ABC päätti pistää sitä välillä katkoille, näyttäen muita sarjoja INVASIONin tilalla. Sarja sai kuitenkin vielä loppupuolella lähes 10 miljoonan katsojan lukuja, mutta tv-yhtiö päätti kuitenkin pistää sarjan poikki lopullisesti. Nyt netissä riehuukin fanien organisaatio joka vaatii sarjan jatkoa. Yksi huhu on että INVASION siirtyisi Sci-fi-channelille mutta siitä ei ole mitään varmaa tietoa.
Joka tapauksessa, INVASION on loistava yhdistelmä tieteistarinaa, draamaa ja tehokasta jännitystä. Sen tekninen toteutus, näyttelijäkaarti (erityisesti lapsinäyttelijät) ja juoni ovat sarjassaan lähes poikkeuksellisen laadukkaita. Itse asiassa juoni sarjassa on jopa äärimmäisen hyvin onnistuttu toteuttamaan. INVASION ns. koukuttaa, aivan yhtä tehokkaasti kuin huippusuositut sarjat kuten LOST ja BATTLESTAR GALACTICA.
Suosittelen sarjaa kenelle tahansa p2p-verkkoja käyttäville, sekä heille jotka saattavat jossain lähitulevaisuudessa huomata että joku Suomen tv-kanavista pistää sarjan eetteriin...
Invasion - yksi parhaista sarjoista koskaan
7
5611
Vastaukset
- P2P-TV
Ei todellakaan kuulu samaan kastiin Lostin tai
Battlestar Galactica kanssa.
Invasion hetkittäin ihan ok, mutta todella pitkästyttävä ja junnaava eikä jännityksestä ole tietoakaan.
Vaikkakin kyllä maailmaan mahtuu paljon huonompiakin sarjoja, mutta ei se Invasionia yhtään paremmaksi tee enkä yhtään ihmettele
miksi sarja lopetettiin.
Mutta koska scifi sarjoja ei muutenkaan ole mitenkään liikaa niin kyllähän se varmaan kannattaa jokaisen scifin ystävän itse katsoa ja
muodostaa mielipiteensä sen mukaan.
Jos haluat jonkin koukuttavan sarjan , niin suosittelen Prison Breakkiä, vaikka ei nyt
scifi olekkaan. - Lomilla
Aika saippuaa...
- Invasion Fan
Todellakin suosittelen tätä sarjaa jokaiselle, uskomaton sarja, latasin vahingossa ekan jakson ja olin heti koukussa.. toivoen ja odottaen sarjalle jatkoa!
- ainza
Hei kaikki Invasion fanit toivoisin,että tähän viestiin vastataisiin pian:Jos teistä kukaan tietää mitä sarjassa tällä hetkellä on tapahtumassa niin voisitteko kertoa minulle siis mitä se sarja nyt oikein touhuilee ja mitä Larki:nille oikein tapahtu? ( viimesessä jaksossa)
- Ainza
Olen samaa mieltä monien muiden fanien kanalla,että Invasion on yksi monista sarjoista paras ja olen katsonut monia hyviä sarjoja eikä mikään ole voittanu Invasiota ja en edes ymmärrä miksi se lopetettiin,vaikka siinä oli niin paljon katsoja lukuja ja eihän ne Invasion tekiät siitä mitään menettäisi jos sarjaa jatketaisiin ne saisivat siitä vain rahaa ja fanien suurta suosiota jota hyvässä sarjassa tarvitaan ja se löytyy parhaasta Invasion sarjasta!
- Tom Underlay
Näyttelijä lahjat tässä porukoilla on NIIN mahtavia että ei voi kun ihailla.
Ainzalle vastaan että alunperin oli suunnitteilla toinen kausi, missä Daven ja Russelin piti liittoutua Tomia vastaan, koska ne varmaan luuli et Tom tappoi Larkinin. Kuitenki se yhtiö joka julkaisi ei suostunu enempää näyttämää Invasionia, jonka jälkeen sarjaa ei voitu tehdä.
- jorma4
Ainut tälläinen "koko sarja" paketti mitä olen katsonut ja jää myös viimeiseksi.
Oli kyllä kiinnostava joo, mutta kun loppu kesken ihan totaalisesti niin eipä sitten sen enempää kiinnosta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 437407
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543693Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu473556- 623308
- 512994
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/522970Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342799Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint302474IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1931871- 471551