Luin vasta CS Lewisin kirjaa "Jumala kuulustelupenkissä", jossa hän mielenkiintoisesti vertasi materialismia (esim. kommunistista sellaista) ja kristinuskoa.
Hän korosti, että materialistit eivät sinänsä ole pahoja ihmisiä - he vain asettavat (usein, ei aina) "lajin" tai "ihmiskunnan" arvokkaammaksi kuin yksilön. Koska ihmisellä ei ole äärettömän arvokasta ikuista elämää, ei yksilön elämällä ole paljonkaan arvoa, jos yhteisön etu on uhattuna...
jonka takia YHTEISÖ voi sitten "riistää" yleisen edun nimissä yksilöä.
Kristinuskossa tilanne on lähellä, mutta kuitenkin äärettömän kaukana, siinä, että se pohjautuu ansaitsemattomaan rakkauteen, joka näkee jokaisen ihmisyksilön ainutkertaisena ja arvokkaana sinänsä - ennen kaikkea hänen ikuisen sielunsa/henkensä. Se, miten kristinusko ottaa kantaa yhteiseen etuun, on VAPAAEHTOINEN yksilön rakkauden osoittaminen toisia kohtaan, johon esim. Jumala ei ketään pakota... Rakkaus on siis voima, josta aito yhteisöllisyys kumpuaa SEN JÄLKEEN, kun on tajuttu se, että jokainen on yksilönä äärettömän kallisarvoinen.
Tämä johtaa esim siihen, että jos joku yhteisö auttaa toinen toistaan paikallisesti ja vapaaehtoisesti ja menestyy (kuten esim. juutalaiset ovat kautta historian olleet pakotettuja tekemään, ja siinä on ollut yksi syy heidän menestymiseensä...), on sitten helppo "lajitasolla" alkaa sanoa, että noilta pois ja meille enemmän... kiinnittämättä huomiota siihen, mikä on vaikutin rakentaa ja "tasata" milloinkin.
Siksi kannatan esim. valtionkirkon poistamista Suomesta - jos ei joku hengellinen organisaatio pysy pystyssä jäsentensä aidolla tuella, vaan pelkästään "materialismin" lähtökohdista lähtien "passiivisena tasausmekanismina", voi sen homman hoitaa puhtaasti poliittisena kysymyksenäkin (mihin suuntaan kirkko on menossakin). Silloin ei tarvita "hengellisiä kulisseja".
Aidosti hengellinen organisaatio lähtee vapaaehtoisesta ja aktiivisesta, keskinäiseen rakkauteen pohjautuvasta yhteistöstä - johon sitten kyllä löytyvät myös ne taloudelliset resrussit Taivaan Isältä.
Materialismia esiintyy kyllä, totuuden nimissä, kaikissa kirkkokunnissa - ehkäpä "kirkollisvero" kuitenkin jo käsitteenä edustaa tämän aikamoista huipentumaa.
Hän korosti, että materialistit eivät sinänsä ole pahoja ihmisiä - he vain asettavat (usein, ei aina) "lajin" tai "ihmiskunnan" arvokkaammaksi kuin yksilön. Koska ihmisellä ei ole äärettömän arvokasta ikuista elämää, ei yksilön elämällä ole paljonkaan arvoa, jos yhteisön etu on uhattuna...
jonka takia YHTEISÖ voi sitten "riistää" yleisen edun nimissä yksilöä.
Kristinuskossa tilanne on lähellä, mutta kuitenkin äärettömän kaukana, siinä, että se pohjautuu ansaitsemattomaan rakkauteen, joka näkee jokaisen ihmisyksilön ainutkertaisena ja arvokkaana sinänsä - ennen kaikkea hänen ikuisen sielunsa/henkensä. Se, miten kristinusko ottaa kantaa yhteiseen etuun, on VAPAAEHTOINEN yksilön rakkauden osoittaminen toisia kohtaan, johon esim. Jumala ei ketään pakota... Rakkaus on siis voima, josta aito yhteisöllisyys kumpuaa SEN JÄLKEEN, kun on tajuttu se, että jokainen on yksilönä äärettömän kallisarvoinen.
Tämä johtaa esim siihen, että jos joku yhteisö auttaa toinen toistaan paikallisesti ja vapaaehtoisesti ja menestyy (kuten esim. juutalaiset ovat kautta historian olleet pakotettuja tekemään, ja siinä on ollut yksi syy heidän menestymiseensä...), on sitten helppo "lajitasolla" alkaa sanoa, että noilta pois ja meille enemmän... kiinnittämättä huomiota siihen, mikä on vaikutin rakentaa ja "tasata" milloinkin.
Siksi kannatan esim. valtionkirkon poistamista Suomesta - jos ei joku hengellinen organisaatio pysy pystyssä jäsentensä aidolla tuella, vaan pelkästään "materialismin" lähtökohdista lähtien "passiivisena tasausmekanismina", voi sen homman hoitaa puhtaasti poliittisena kysymyksenäkin (mihin suuntaan kirkko on menossakin). Silloin ei tarvita "hengellisiä kulisseja".
Aidosti hengellinen organisaatio lähtee vapaaehtoisesta ja aktiivisesta, keskinäiseen rakkauteen pohjautuvasta yhteistöstä - johon sitten kyllä löytyvät myös ne taloudelliset resrussit Taivaan Isältä.
Materialismia esiintyy kyllä, totuuden nimissä, kaikissa kirkkokunnissa - ehkäpä "kirkollisvero" kuitenkin jo käsitteenä edustaa tämän aikamoista huipentumaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
...tuli mieleeni humanismista, että se on usein joko "materialismia" kuten yllä kuvasin (ihmislajin eteen tapahtuvaa piiloriistoa) tai sitten ihmisyksilön äärimmäisen individualismin korostamista ilman rakkauteen pohjautuvaa yhteisöllisyyttä.
Esim: humanisti kannattaa aborttia tyypillisesti (koska äiti on humaanimpi ja "arvokkaampi" kuin sikiö), jne... humanismin individualismi pohjautuu siis useimmiten johonkin tiettyyn kuvaan "ihmisarvoisesta" elämästä toisten näkökulmien kustannuksella.
Kristinuskon näkökulma on usein tietyn ihmisen näkökulmasta "epäoikeudenmukainen", mutta hyvää siinä on se, ettei siihen ketään VOI pakottaa alistumaan - oikea kristitty tekee sen, mitä hänen sydämensä Jumalan edessä vaatii.
(Ei välttämättä sitä, mitä hänen lahkotoverinsa sinänsä, materialisti, tai humanisti vaativat tiettyihin näennäisrationaalisiin tai näennäisuskonnollisiin perinnäissääntöihin vedoten).
Tästä myös näkyy, kuinka kristinuskon eri muodot eivät herätä huomaamaan muun olevaisuuden arvoa, vaan johtavat ihmisyhteiskuntien erottautumiseen muusta olevaisuudesta, vaikka ne ihanteellisessa tapauksessa oletetun Jessen opetuksia noudattaessaan tulisivatkin toimeen keskenään. Tällöin väkivalta olisi vain siirretty koskemaan seuraavaa erottelun astetta, esimerkiksi muita eläimiä.
Tarvitaan siis jotakin oletetun Jessen ihmiskeskeisesti tulkittuja opetuksia suurempaa, jotta ihmisen myötätunto ulottuisi myös muihin eläimiin, kasveihin ja koko muuhun elolliseen. Suuremmat opetukset johtaisivat ihmisen lopulta kunnioittamaan myös nyt kuolleiksi miellettyjä tahoja, kuten maata, vettä ja ilmaa ja niin edelleen, joita vieläkin tuhotaan elinkelvottomiksi vailla huolen häivää.
Kaikkein suurimman pinnistyksen ihmisen luokittelevalta mieleltä kuitenkin vaatisi tuntea myötätuntoa myös avaruuden tyhjyyttä kohtaan, joka ei hänen mielestään ole tällä hetkellä mitään. Kun ihminen on tämänkin esteen yli päässyt, hän on valmis kohdistamaan rakkautensa koko olevaisuutta kohtaan ja on viimein perillä, kotonaan.
Mielen kautta avautuva abstraktioavaruus vaatisi ehkä sen jälkeen tarkempaa tutkintaa. Ehkäpä sama myötätunto pitäisi ulottaa myös sinne, johtaen ihmisen syleilemään mielessään vaikkapa fourier-muunnoksen ideaa tai ihastelemaan fraktaalikaavojen kauneutta. Saattaa kuitenkin olla, että kauneimmillaan tuo abstraktioavaruus on, kun se on kokonaan tyhjä.
...nyt olet jättänyt Genesiksen alun lukematta. Ihmisen hommana on nimenomaan pitää huolta ja rakentaa koko luomakuntaa...
Universumin arvostaminen omana elinympäristönämme on seuraus siitä, että ihminen mieltää oman paikkansa suhteessa Jumalan rakkauteen. Toisaalta ihmiselle jätetään asian suhteen vapaa ratkaisuvalta, etsiäkö Jumalaa - vai lilluako omassa "rajallisessa universumissaan".
Käsitteesi "oletettu Jesse" kuulostaa hyvinkin siltä, ettet ole ainakaan historiaa paljon lukenut. Harvan ihmisen elämästä tuolta ajalta on noinkaan paljon eri osapuolten tuottamaa dokumentaatiota, joka suhteutuu vieläpä aikaan ja paikkaan aika mainiosti.
(Ethän sano oletettu Muhammed:kaan, ethän, vaikka hänestä ei ainakaan enempiä dokumentteja ole kuin Jessestämmekään).
Uskon, että useat matemaatikot jo nyt rakastavat fraktaaleja ihan "terveesti" ja ihmettelevät näitä abstraktejakin ilmiöitä, jotka osoittavat että ihminen kykenee aika moniin hienoihin juttuihin ihan päänsä sisälläkin...
Kuten on nähty, ihminen ei ole kykeneväinen pitämään huolta edes itsestään, ennenkuin on oivaltanut paikkansa olevaisuudessa. Siksi on edesvastuutonta uskonnoilta asettaa ihmistä etenkään sitä ennen kuninkaan asemaan muun olevaisuuden suhteen. Vasta kun ihmisen rakkaus koskee koko olevaisuutta hän on valmis käyttämään mieleensä abstraktioavaruudesta pullahtavia ideoita.
Muutenkin luomakunnan antaminen ihmisen käsiin kuulostaa vähintäänkin hirvittävältä erehdykseltä. On selvää, että ihminen pitäisi siitä parasta huolta lopettamalla holtittoman lisääntymisensä ja vetäytymällä takaisin sinne, missä pelkkänä omana alastomana itsenään ilman kehonsa ulkopuolisia apuvälineitä tulee toimeen.
Lisäksi myötätunnon kokeminen olevaisuutta kohtaan ei edellytä uskonnollisia käsitteitä, vaan sen voi johtaa puhtaalla järjellä. Uskonnot ovat siten turhia tähän tarkoitukseen.
Sanon toki oletettu Muhammed ja oletettu Buddha, koska kaikki mitä kirjoissa ja etenkin uskonkappaleissa lukee ja on siten ihmismielen kautta kiertänyt, on suurella todennäköisyydellä vääristeltyä tai vähintäänkin pelkkä osatotuus, mikäli niissä viitataan todellisiin tapahtumiin. Näin käy aina, kun informaatio virtaa jonkin sellaisen ihmisen mielen kautta, joka ei vielä täysin tiedosta olevansa osa olevaisuutta.
...Raamatulliselta suorastaan.
Paradoksaalista Jumalassa lieneekin, että hän teki olennon, jolla on ns. tahdon vapaus - jolla on potentiaali tehdä hirvittävä erehdys toimia vastoin Rakkautta.
Toinen kohta, jossa puhut siitä, että kirjat eivät kerro kaikkea on sanottu esim. Johanneksen evankeliumissa: "On paljon muutakin, mitä Jeesus teki, mutta jos ne kirjoitettaisiin, luulenpa ettei koko maailmaan mahtuisi ne kirjat." Siinä mielessä emme tiedä kaikkea tosiaankaan tuosta ajasta ja tapahtumista - pääasiallisen opetuksen kylläkin: Rakasta Jumalaa ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
"Puhdas järki" on tietysti vähän vaarallinen käsite, koska sen määrittelemiseksi pitäisi soveltaa jo sinänsä "järjen ulkopuolella" olevia kriteerejä. Se ei ole ihan ongelmatonta.
Raamattu sinänsä ei ole mielessäni kirosana, vaan se miten sekin vuorovaikuttaa ihmisten mielten kanssa johtaen suunnattomaan kärsimykseen ihmisten välillä ja ihmisen kuninkaaksi korottaessaan ihmisten ja muun olevaisuuden välillä.
On kaikilla muillakin olennoilla vapaus tehdä vastoin rakkautta. Yleensä ne vain eivät tee sitä, koska ilmeisesti tietävät ihmistä paremmin tehtävänsä. Ihmisen mieli on hämärtynyt erilaisten ihmisen itsensä keksimien ajattelumallien seurauksena.
En vieläkään ymmärrä, mihin tarvitaan rakkautta jumaliin. Mielestäni se johtaa ihmisen vain kaaokseen, kun eri ryhmät yrittävät epätoivoisesti määrittää, millaisia ne ovat ja mitkä ovat oikeita ja mitkä vääriä jumalia. Se on epätoivoista sen vuoksi, että ihminen yrittää tällöin määrittää jotakin sellaista mitä ei voi määrittää.
Nähdäkseni rakkauden kohdistaminen jumaliin on vain yksi ideologioiden hengissäpysymisen keino: sen avulla saadaan niiden orjat käyttäytymään väkivaltaisesti muiden ideologioiden kannattajia kohtaan. Heillähän on juuri se ainoa oikea jumala, ja vääräuskoiset on joko tuhottava tai heidän mielensä on väkivallalla muokattava uuteen uskoon (:).
Puhtaan järjen määrittelen tässä tapauksessa logiikaksi ja joukko-opiksi. Nämä eivät nähdäkseni ole varsinaisesti ihmisen keksimiä oppeja, vaan järkähtämättömiä perustotuuksia, jotka ovat ihmisen tietoisuuteen abstraktioavaruudesta löytyneet.
...löydät kristinuskosta mitään, joka kehottaa ihmistä nostamaan itsensä luomakunnan yläpuolelle?
...tai toimimaan väkivaltaisesti toisen uskonnon edustajia kohtaan (se ei ole puolusteltavissa raamatulla, Ristiretket olivat saatanallinen tapahtuma...)?
Logiikasta ja joukko-opista en kommentoi tähän mitään - sitä en ymmärrä, miten ne edistävät rakkautta enemmän kuin kristinusko - tai miten "puhdas järki" tekisi näin.
Riittää, että katson ympärilleni tai luen tätä palstaa. Kuten kysymys ei ollut raamatusta sinällään, kyse ei myöskään ole kristinuskosta sinällään, vaan siitä miten ihmisten mielet niitä eri tavoin tulkitsevat. Erilaiset tulkinnat johtavat erilaisten ryhmittymien muodostumiseen, jolloin ihmisten heimovietti aktivoituu, mikä johtaa väkivaltaan muuta olevaisuutta kohtaan. Näin siis jo pelkästään kristinuskon eri muotojen välillä, mutta sama ilmiö toistuu kaikkien ideologioiden välillä.
Joukko-opillisin tavoin tämän kaiken voi välttää, kun ymmärtää sen avulla, että kaikki mitä olevaisuudessa on, on sen erottamaton osa. Näin ihminen kuuluu viimein samaan ryhmään kuin kaikki muukin olevaisuus vailla tarvetta luokitella sitä alaryhmiin ideologisin tai muin tavoin. Tämän oivallettuaan ihminen ymmärtää logiikan avulla, että kaikki mitä aiemmin luuli tekevänsä itsensä ulkopuolelle, kohdistuukin itse asiassa häneen itseensä.
Miten ristiriidat ratkaistaan, kun niitä syntyy kuitenkin kun eletään yhteisössä? Miten oikeuksia voidaan rajata?
...kuin elämme "syntisessä" yhteiskunnassa, on jonkinasteinen (väki)vallan käyttö tarpeen, jota esim. Suomen esivalta käyttää...
Kristillinen ideaali toimia (ajallisessa) elämässä olisi antaa periksi mitä "omaan itseen" kohdistettuun vääryyteen tulee (johon itse en kyllä pysty).. toisaalta esim. sotatilanteessa, jos vaikkapa toista uhataan, on kristitylläkin mielestäni velvollisuus toimia kuten Rakkaus hänessä kehottaa...