Suurin kuviteltavissa oleva rikos on sumuvalojen käyttö kirkkaalla säällä. Tämä tärkeä asia tulisi kirjoittaa Suomen perustuslakiin sekä YK:n ihmisoikeusjulistukseen. Tämä ihmisyyden loukkaaminen, jota sumuvalojen polttamiseksi kutsutaan tulisi saada rikosten tutkinnassa ensisijalle. Uskon kuitenkin huomiseen, kuinka onnellinen paikka Suomi onkaan kun kukaan ei vilpillisesti sumuvaloja polta.
RIKOS!
eetikko
16608
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei ongelma yleisesti ottaen ole siinä, että niitä käytetään. Mutta ongelma onkin siinä, että täälläkin moni väittää kivenkovaan, että niitä saa käyttää muunmuassa taajaman ulkopuolella kirkkaana kesäpäivänä.
Jos kyseiset henkilöt tosiaan ovat tätä mieltä niin herää pieni kysymys, että mitähän muuta sieltä autokoulusta ei ole imeytynyt päähän. Varmaan on unohtunut jo se, että suojatienkin eteen pitää pysähtyä (paitsi jos ja jos ja jos ja niin edelleen) jos viereisenkin kaistan auto pysähtyy.
Ainiin ja jos joku tulee taakse sumarit päällä ja sattuu olemaan musta kiiltävä asfaltti niin se ei todellakaan ole kivaa. Silloin onkin hyvää lääkettä takasumari ja jarruvalot yhdessä synkronisoituna.
Hienoa, että olet kanssani samaa mieltä tällä erinomaisen tärkeällä asialla. Tuo peräpään valoshow autossasi kavahduttaa varmasti paatuneimmankin sumuvalopaton. Olen ylpeä sinusta.
jos ajaa ylinopeutta kohtuullisesti on syytä olla pitämättä sumareita päällä, poliisi kun kiinnostuu helpommin 15 ja sumarit kuin pelkästä 15. Ja mielummin ajan ylinopeutta kuin pidän sumareita jotka ovat autossani(alkuperäiset) vain sen takia että niitä polttamalla saa ne kuiviksi.
Tunnetko termin? Sumuvalojen käyttäjäthän ovat monivammaisia, jotka ovat ottaneet lain omiin käsiinsä. Hehän suuttuvat, jos joku uskaltaa huomauttaa lain rikkomuksesta. Epäilevät, että kohta he eivät saa ajaa ylinopeutta, heidän pitää käyttää vilkkua, heidän pitää pysähtyä punaisiin, parkkeeerata lainmukaisesti jne. Koska olet yksi heistä, sinäkin suutut asiaan puuttumisesta.
...oikein ostaa tollaset sumuvalot, kun ne noinkin paljon tuntuu porukoita ärsyttävän.
Minkähän merkkiset olis tehokkaimmat?
..vaan se sumareita väärin käyttävien asenne, ettei kyseinen asia kuuluisi muille. Sumarien väärinkäyttöä puoltavia perusteluita on tasan kolme:
1. Ne on tosi makeen näköset hei, ihan oikeesti.
2. Eihän se teitä muita voi haitata, ai miten niin häikäsee?
3. Mitä se teille muille kuuluu!
Vakuuttavaa, eikö? Sinänsähän tämä asia on paisunut mittojaan suuremmaksi. Mutta miten tästä voisi puhua asiallisesti, kun tuo nimimerkki eetikko antaa aika hyvän kuvan siitä asenteesta, joka sumarikoilla on.
perusteluni =3
On ongelmat tosi vähissä suomalaisessa liikenteessä, kun pitää moisesta asiasta jauhaa! Mitä pirun väliä sillä on jos joku polttelee valoja, oppikaa tähystämään ohi vastaantulevan valoista.
Joskus saattaa joku vahingossa tai kännissä tai hulluuskohtauksessa tulla vastaan lisäpitkät päällä, sellaistakin näkee jos käy joskus autoilemassa pimeällä tiellä. Hyvä kuski selviää sellaisestakin tilanteesta.
Ja siitä asenteesta:
mistä hitosta voi tietää mitä liikkuu kanssa-autoilijan kaalissa? Onko siellä väärää asennetta vai tilapäinen mielenhäiriö vai liikenneraivokohtaus, jopa "pakkotilaa" on tarjottu selitykseksi liikennetörttöilylle. Antaa niiden muiden vaan olla missä asennossa tai asenteessa ikinä haluavat, väistellään itse ja pidetään huoli omasta rennosta asennosta, niin säilytään hengissä!
Sitäpaitsi, kaikki "hyvät" kuskit valittavat kuinka "muut" ovat liikennekulttuuriltaan tai asenteeltaan huonoja. Kuulemma ruottissa on paremmin... Minun mielestäni ruottissa voi olla vähän paremmin, mutta onkos monta muuta maata jossa liikennekulttuuri on Suomea parempi? Näille valittajille tekisi hyvää käydä benchmarkkaamassa vähän Pietarin meininkiä, samoin toivioretkelle sinne voisi lähettää nämä autourheilua liikenteessä kaipaavat kirjoittajat.
Siinäkin tapauksessa taitaa ongelmat olla vähissä, jos pitää tulla sumareita käsittelevään ketjuun jauhamaan siitä, miten sumareista keskusteleminen on turhaa.
Muuten viestisi vastasi hyvin sen otsikkoa. On tyhjänpäiväistä lässytystä tuoda keskusteluun mukaan rattijuoppous, hulluuskohtaukset, kanssa-autoilijoiden ajatukset, tilapäiset mielenhäiriöt, liikenneraivokohtaukset, pakkotilat, Ruotsin liikennekulttuuri, muiden maiden liikennekulttuuri ja Pietarin tilanne, kun aiheena kuitenkin on sumarit.
On ongelmia, etenkin rattijuoppous ja liikenneraivo!
Vastaantulevan sumuvaloihin tuijottaville voisi olla ihan hyvä välillä vilkaista ympärilleen ja huomata että kaikki on niin suhteellista.
Kun aiheena on sumarit niin on sitten sumarit. Ei aleta lässyttämään asenteista. Minä vaan en ymmärrä miten se nyt niin tärkeä aihe on. Mitä se haittaa, jos joku unohtaa ne päiväsaikaan palamaan? Vaikka pimeänäköni alkaa jo iän vuoksi heiketä, niin ei käsitä mikä niissä niin ärsyttää.
Niin, minulla sumareita ei ole kummassakaan autossa, edellisessä pikkuautossa oli, mutta niitä ei käytetty. Minusta ne ovat tarpeettomat, mutta so what? Jos joku nauttii niiden polttelusta, niin antaa mennä vaan! Minusta (etu)sumuvalot voisi ihan vapaasti kieltää kokonaan, ja sallia tehokkaammat kaukovalot ja niiden vapaamman sijoittelun.
Heh, aloin keskustelemaan sumareista, olen minä alas vajonnut...
Jos puhutaan jostain niin ei se tarkoita, että kaikki muu elämässä jätetään silloin huomiotta. Tai ainakaan minä en tee niin, sinusta Viki en tietenkään osaa sanoa. Ainakin se sinua näyttää pännivän, että joidenkin mielestä sumareiden polttaminen on turhaa ja ryökäleet vielä kertovat siitä muille.
Nojoo, olikohan se sitten siinä.
Ei pänni se että joidenkin mielestä sumareiden polttaminen on turhaa. Minunkin mielestäni sumareiden polttaminen on turhaa.
Sumareiden polttelu tuntuu haittaavan joitakuita, se lähinnä kummastutta, ei pänni.
Pännii ehkä kirjoituksista kuvastuva isoveliasenne, tai kansalaispoliisiasenne. Muka suurikin rikos jos sumarit palaa päivällä, anna mun kaikki kestää! Siinä emännän edellisessä kärryssä, johon ne vakiona oli laitettu koristeeksi keulalla ne saattoi palaa pari viikkoa, kunnes rouva alkoi kyselemään että mikähän näppylä se on missä palaa pikkanen vihreä valo? Ja ko henkilö autoilee n. 40tkm vuodessa, mutta ei häntä kiinnosta mikään ylimääräinen josta ei ole selvää hyötyä, kuten esim sumarit.
Sumuvalot voisi ihan hyvin kieltää kokonaan, siitä ehkäpä kannattaisikin keskustella. Mutta ihan hyödytöntä on pönkittää omaa egoa morkkaamalla sumuvaloja polttelevia sumaripelleiksi tai rikollisiksi. Veikkaan että suurin osa noista kriminaaleista ei edes tiedä polttavansa sumuvaloja, ja ketä nuo tuikut sitten muka haittaavat?
Ne xenonit on aika lailla häikäisevämmät, mutta alkaahan niihinkin tottua.
Tässä tilanteessa pänni se, että asiallista keskustelua sai aikaiseksi vasta pienen tökkimisen jälkeen. Mutta näköjään se kannatti.
Tästä asiasta on olemassa useampikin ketju. Yhdessä niistä selvitän asenteeni sumaripellejä kohtaan lyhyesti ja mielestäni selkeästi. Jos luet sen niin huomaat, että kyseessä ei ole isoveliasenteesta tai muusta vastaavasta.
Kysymys "ketä ne haittaavat" on puhdas esimerkki siitä, miten ongelmaa tarkastellaan tasan väärästä päästä. Koska ne on kielletty, tulisi asiaa tarkastella kysymällä "miksi niitä käytetään niin paljon väärin". Ehkä tuohon joku joskus vastaa edes jollain tavalla järkevästi.
"Mutta ihan hyödytöntä on pönkittää omaa egoa morkkaamalla sumuvaloja polttelevia sumaripelleiksi tai rikollisiksi" Heh. Eiköhän ne egon pönkittäjät löydy sieltä toisesta leiristä.
Jotta eihän ne ketään haittaa, mutta kun on kielletty niin... Eihän edes poliisi toimi tai ajattele nykyisin noin! Miliisi kylläkin.
Miksi niitä käytetään niin paljon väärin. Luulisin että vahingossa tai tietämättä edes käyttävänsä.
Ja suurin osa autossa vakiovarusteena olevia sumuvaloja polttelevista ei varmasti tiedä kuuluvansa mihinkään "leiriin" saati sitten pönkittele egoa. Jep, tämä on mutu-tietoa.
Sumarikuski on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä. Sehän niissä ärsyttää, ei ne valot. Jos joku ampuisi ne, se ei olisi vahinko, eikä kenenkään pitäisi siitä valittaa. (Tämä lausunto on siis peilikuva sumarikuskin ajatusmaailmasta)
Leveämmillä renkailla ajava tai sivuikkunat tummentanut on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä.
Moottoria luvatta virittänyt on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä.
100w h4 polttimot laittanut on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä.
Ylinopeutta, edes pientä ylinopeutta ajava on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä.
Väsyneenä ajanut on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä.
Joskus pimeää työtä tehnyt on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä.
Vakuutuksen vahinkoilmoituksessa totuutta muutellut on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä.
Tullin läpi liikaa viinaksia tuonut on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä.
Avo/avioliitossa pettänyt on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä.
Julkisella paikalla alkoholia nauttinut on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä.
Laskunsa eräpäivän jälkeen maksanut on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä.
Tupakointikieltomerkistä piittaamatta tupakoiva on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä.
Muita perusteettomasti nimitellyt on asettunut yhteisön ulkopuolelle, koska ei halua noudattaa yhteisesti sovittuja täysin järkeviä sääntöjä.