"....Neuvostoliiton osallisuudesta vuoden 1962 presidentinvaaleihin järisyttävin tieto on Moskovan arkistoista löytynyt pöytäkirja, jonka mukaan Kekkonen oli saanut Neuvostoliitolta kymmenen miljoonaa markkaa vaalityöhön. NKP:n keskuskomitea hyväksyi Arvo Korsimon rahanpyynnön. Pöytäkirjassa puhutaan "lisäavusta", joka viittaa, että kysymys oli johonkin mittaan vakiintuneesta käytännöstä.34)
Raha ja politiikka
Maalaisliiton historiaa tutkinut tohtori Kari Hokkanen ei usko, että Kekkosen herkkyys neuvostoliittolaisten suhteen olisi johtunut vaalirahoitusasioista. "Enemmän hänellä oli syytä pelätä kommunisminvastaista menneisyyttään, Etsivän keskuspoliisin aikoja, ja sitä, että oli sisäministerinä laittanut linnaan kommunisteja talvisodan aattona.35) "Maalaisliiton "virallinen" historiankirjoitus kommentoi vaivautuneesti juuri Kekkoseen liittyviä raha-asioita.
Poliittisen rahoituksen historia on kirjoittamatta ehkä siitäkin syystä, että sekä rahan pyytäjän että sen lahjoittajan maine mustuu, kun huhut vahvistuvat tosiksi. Vasta viime vuosina jotkut työmarkkinajohtajat ovat tohtineet muistella, miten SDP:n oikeisto sai teollisuuden salaisista kassoista rahaa työpaikoilla tapahtuvaa kommunisminvastaista taistelua varten.36)
Riitaisan SDP:n puheenjohtaja Emil Skog osasi jo vuonna 1956 anella Tehtaankadulta omalle ryhmäkunnalleen "finanssiapua" venäläisten maalaisliitolle myöntämistä varoista.37) Kyse oli kaikesta päätellen Arvo Korsimon hallinnoimista varoista, jotka eivät olleet puolueen virallisen johdon valvonnassa.
Vuonna 1956 näet perustettiin erityinen Maaseudun Yhteisvaliokunnan säätiö, joka oli leimallisesti K-linjan - Kekkosta tukevien maalaisliittolaisten - hanke. Korsimon kotona oli kassakaappi täynnä setelipinkkoja. "Ei sinne kuitei tarvita", Korsimo itse luonnehti tilinpitoaan.38)
Säätiö oli luotettavissa käsissä. Vuonna 1961 hallitukseen kuuluivat Raision vuorineuvos K. E. Kivivuori puheenjohtajana, ministerit Kauno Kleemola ja Ahti Karjalainen, kunnallisneuvos Kalle Joukanen ja kanslianeuvos Arvo Korsimo. Sihteeri oli maisteri Jouko Loikkanen ja rahastonhoitaja ekonomi Reijo Vähätiitto. Tilit tarkastivat varatuomari Matti Kekkonen ja toimittaja Johannes Huumo.
Kivivuoren yrityksessä oli erityinen "musta tili". Kirjanpidon "ulkopuolella olevista varoista piti neiti N. kirjaa", Kivivuori valaisi vaimolleen asiaa kesällä 1961.39) Mustan tilin kautta kulki niin paljon rahaa, että sitä piti kierrättää Sveitsin kautta.40)
Vuonna 1961 säätiö maksoi Kekkosta koskevan kirjasen levittämisen 1 300 000:n kappaleen painoksena jokaiseen kotiin Suomessa. Lisäksi maksettiin neljän mainoselokuvan tekeminen. "Sääntöjen edellyttämiin tarkoituksiin käytettiin tuon vuoden aikana 112 miljoonaa sen aikuista markkaa.
Skogilaisten vuonna 1959 perustamasta uudesta puolueesta, Työväestön ja Pienviljelijöiden liitosta (TPSL), tuli ruplarahoitteinen. Syksyllä 1960 skogilaisten määräysvaltaan jäänyt SAK pyysi ja sai NKP:n keskuskomitealta 10 miljoonan markan avustuksen. Leskisläisten kilpaileva keskusjärjestö SAJ vastaanotti samaan aikaan dollareita lännestä.41)
Vaikka Kekkosen ja neuvostoliittolaisten yhteistoiminnasta aikanaan tiedettiin kaikenlaista - ja huhuttiin vielä enemmän - todisteita näistä puuhista ei ollut. Niiden ilmaantuminen julkisuuteen olisi noissa oloissa kuitenkin ollut poliittista dynamiittia.
Toistakymmentä vuotta jatkuneen sitkeän yhteistyön tuloksena Kekkonen oli täpärästi voittanut vuoden 1956 presidentinvaalit. Oliko rahoituksesta syntynyt riippuvuussuhde, joka piti Kekkosen varpaillaan? Kekkosen sisäpoliittista asemaa hänen ensimmäisellä vaalikaudellaan on ollut tapana kuvata heikoksi. Mutta oliko hän suhteessa Neuvostoliittoon erityisen heikoilla?
Mitä NL osti maalaisliitolta?
Mikä mahtaisi olla poliittisen rahoituksen moraalinen ongelma suomalaisittain?
Oli kai luonnollista, että SKP sai rahoitusta Neuvostoliitosta. Suomalaisten kommunistien päämäärä oli saman kuin NKP:n, Suomen yhteiskuntajärjestelmän muuttaminen kommunistiseksi tavalla tai toisella.
Yhtä ymmärrettävää oli, että SDP ja muut puolueet, jotka sanoivat puolustavansa länsimaista demokratiaa, vastaanottivat rahaa lännestä. Kylmän sodan aikana kyse oli maailmanlaajuisesta ideologisesta taistelusta, jossa tarkoitus pyhitti keinot.
Mutta miksi maalaisliitto, joka ohjelmissaan sanoi puolustavansa yksityisomistusta ja parlamentarismia, otti vastaan ruplia? Mitä NKP halusi (ja mitä se sai) vastineeksi?
Ilmaista juustoa on vain hiirenloukussa."
Raha ja politiikka
Maalaisliiton historiaa tutkinut tohtori Kari Hokkanen ei usko, että Kekkosen herkkyys neuvostoliittolaisten suhteen olisi johtunut vaalirahoitusasioista. "Enemmän hänellä oli syytä pelätä kommunisminvastaista menneisyyttään, Etsivän keskuspoliisin aikoja, ja sitä, että oli sisäministerinä laittanut linnaan kommunisteja talvisodan aattona.35) "Maalaisliiton "virallinen" historiankirjoitus kommentoi vaivautuneesti juuri Kekkoseen liittyviä raha-asioita.
Poliittisen rahoituksen historia on kirjoittamatta ehkä siitäkin syystä, että sekä rahan pyytäjän että sen lahjoittajan maine mustuu, kun huhut vahvistuvat tosiksi. Vasta viime vuosina jotkut työmarkkinajohtajat ovat tohtineet muistella, miten SDP:n oikeisto sai teollisuuden salaisista kassoista rahaa työpaikoilla tapahtuvaa kommunisminvastaista taistelua varten.36)
Riitaisan SDP:n puheenjohtaja Emil Skog osasi jo vuonna 1956 anella Tehtaankadulta omalle ryhmäkunnalleen "finanssiapua" venäläisten maalaisliitolle myöntämistä varoista.37) Kyse oli kaikesta päätellen Arvo Korsimon hallinnoimista varoista, jotka eivät olleet puolueen virallisen johdon valvonnassa.
Vuonna 1956 näet perustettiin erityinen Maaseudun Yhteisvaliokunnan säätiö, joka oli leimallisesti K-linjan - Kekkosta tukevien maalaisliittolaisten - hanke. Korsimon kotona oli kassakaappi täynnä setelipinkkoja. "Ei sinne kuitei tarvita", Korsimo itse luonnehti tilinpitoaan.38)
Säätiö oli luotettavissa käsissä. Vuonna 1961 hallitukseen kuuluivat Raision vuorineuvos K. E. Kivivuori puheenjohtajana, ministerit Kauno Kleemola ja Ahti Karjalainen, kunnallisneuvos Kalle Joukanen ja kanslianeuvos Arvo Korsimo. Sihteeri oli maisteri Jouko Loikkanen ja rahastonhoitaja ekonomi Reijo Vähätiitto. Tilit tarkastivat varatuomari Matti Kekkonen ja toimittaja Johannes Huumo.
Kivivuoren yrityksessä oli erityinen "musta tili". Kirjanpidon "ulkopuolella olevista varoista piti neiti N. kirjaa", Kivivuori valaisi vaimolleen asiaa kesällä 1961.39) Mustan tilin kautta kulki niin paljon rahaa, että sitä piti kierrättää Sveitsin kautta.40)
Vuonna 1961 säätiö maksoi Kekkosta koskevan kirjasen levittämisen 1 300 000:n kappaleen painoksena jokaiseen kotiin Suomessa. Lisäksi maksettiin neljän mainoselokuvan tekeminen. "Sääntöjen edellyttämiin tarkoituksiin käytettiin tuon vuoden aikana 112 miljoonaa sen aikuista markkaa.
Skogilaisten vuonna 1959 perustamasta uudesta puolueesta, Työväestön ja Pienviljelijöiden liitosta (TPSL), tuli ruplarahoitteinen. Syksyllä 1960 skogilaisten määräysvaltaan jäänyt SAK pyysi ja sai NKP:n keskuskomitealta 10 miljoonan markan avustuksen. Leskisläisten kilpaileva keskusjärjestö SAJ vastaanotti samaan aikaan dollareita lännestä.41)
Vaikka Kekkosen ja neuvostoliittolaisten yhteistoiminnasta aikanaan tiedettiin kaikenlaista - ja huhuttiin vielä enemmän - todisteita näistä puuhista ei ollut. Niiden ilmaantuminen julkisuuteen olisi noissa oloissa kuitenkin ollut poliittista dynamiittia.
Toistakymmentä vuotta jatkuneen sitkeän yhteistyön tuloksena Kekkonen oli täpärästi voittanut vuoden 1956 presidentinvaalit. Oliko rahoituksesta syntynyt riippuvuussuhde, joka piti Kekkosen varpaillaan? Kekkosen sisäpoliittista asemaa hänen ensimmäisellä vaalikaudellaan on ollut tapana kuvata heikoksi. Mutta oliko hän suhteessa Neuvostoliittoon erityisen heikoilla?
Mitä NL osti maalaisliitolta?
Mikä mahtaisi olla poliittisen rahoituksen moraalinen ongelma suomalaisittain?
Oli kai luonnollista, että SKP sai rahoitusta Neuvostoliitosta. Suomalaisten kommunistien päämäärä oli saman kuin NKP:n, Suomen yhteiskuntajärjestelmän muuttaminen kommunistiseksi tavalla tai toisella.
Yhtä ymmärrettävää oli, että SDP ja muut puolueet, jotka sanoivat puolustavansa länsimaista demokratiaa, vastaanottivat rahaa lännestä. Kylmän sodan aikana kyse oli maailmanlaajuisesta ideologisesta taistelusta, jossa tarkoitus pyhitti keinot.
Mutta miksi maalaisliitto, joka ohjelmissaan sanoi puolustavansa yksityisomistusta ja parlamentarismia, otti vastaan ruplia? Mitä NKP halusi (ja mitä se sai) vastineeksi?
Ilmaista juustoa on vain hiirenloukussa."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.