kaaharin viimeinen kaahaus, jyväskylä

23 vuotias Bomber-motoristi kaatui pahimman iltapäiväruuhkan aikana rantaväylällä alban ristaukses etelän suunnasta tultaessa 60kmh:n alueella kahden kaistan välissä nopeuden ollessa todistajien mukaan n. 100kmh

Pää- ja olkapäävammat tuhoisaa laatua

kaatumakohdasta moottoripyörä jatkoi matkaansa autojonojen välissä n. 100 metriä törmäten lopulta pakettiautoon

ei muita henkilövahinkoja
214059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

näiden autoilijoiden osuus tapahtuneeseen ja asettaa heille syytteitä kuolemantuottamuksesta. Esimerkiksi ainakin tämän pakettiauton kohdalla, johon törmäys tapahtui. Kun pääsee kahta kaistaa yhteen suuntaan, on vasenta kaistaa käyttävien ajettava aivan vasenta reunaa ja oikeata käyttävien oikeaa. Jos niin tehdään, keskeltä mahtuu varmasti moottoripyörä, myös liikennevaloissa. Näin ei kuitenkaan ole ilmeisesti menetelty, joten joidenkin autoilijoiden on täytynyt rikkoa lakeja ja he ovat syyllisiä tapahtumaan.

Äänestä
  • on otettava huomioon, että motoristi tahtoi päästä pois ruuhkasta mahdollisimman nopeasti. Silloin ei auta nysvätä, vaan kahvaa on käännettävä kunnolla. Pakettiauto on sinänsä varsinainen tieliikenteen tilarosvo: kamalankokoinen kaappi joka yleensä ajelee tavaratila ja apukuskin paikka tyhjänä - eikä pidä edes reipasta vauhtia!

    Motoristeille paras mahdollinen sairaalahoito ja hautajaiset yhteiskunnan kustannuksella! Pakureille lisävero, käyttömaksun korotus ja kuljettajille rikosrekisteri pelkästä olemassaolosta!

    Äänestä

  • "Kun pääsee kahta kaistaa yhteen suuntaan, on vasenta kaistaa käyttävien ajettava aivan vasenta reunaa ja oikeata käyttävien oikeaa."

    Tuon keksit ihan ite. On se kumma, että täällä pitää viljellä omia sääntöjä. Ei mulla mitään moottoripyöriä eikä edes kaistojen välissä ajelua vastaan, mutta omalla vastuulla silloin mennään, ja jos ei mahdu niin ei mahdu. Silloin ei kannata edes yrittää, ainakaan 100km/h. Ihan turha syytellä autoilijoita tommosesta kamikazesta.

    Äänestä

  • perään lopulta pysähtyen , motoristikaahari kaatui itse äkkijarrutukseen turmiollisin seurauksin autojonojen välissä ennen risteystä , siis etelään päin tultaessa rantaväylällä jyväskylässä , 60kmh:n alueella nopeutta ollut alustavien tutkimusten mukaan n. 100kmh lähes pysähtyneitten autojonojen välissä ???

    Äänestä

  • itseasiassa motoristi ajoi törkeää ylinopeutta. Valoihin tultaessa nopeusrajoitus muuttuu hyvissä ajoin 60km/h.

    Äänestä

  • Yritähän keksiä vielä parempi vitsi.

    Äänestä

  • HAHAHA! kirjoitti:

    Yritähän keksiä vielä parempi vitsi.

    ومجانية للجميع، يستطيع الجميع المساهمة في تحريرها. بدأت النسخة العربية في يوليو/تموز 2003 ويوجد الآن 14,254 مقالة فيها.

    إذا كانت هذه زيارتك الأولى للموقع، بادر بقراءة صفحة الترحيب بالقادمين الجدد، والاطلاع على صفحة الأسئلة المتكررة. من الممكن أن تجد ما تريده بتصفح صفحات المساعدة. الرجاء التوجه إلى ميدان ويكيبيديا للمناقشة العامة.

    Äänestä

  • kävivät kirjoitti:

    ومجانية للجميع، يستطيع الجميع المساهمة في تحريرها. بدأت النسخة العربية في يوليو/تموز 2003 ويوجد الآن 14,254 مقالة فيها.

    إذا كانت هذه زيارتك الأولى للموقع، بادر بقراءة صفحة الترحيب بالقادمين الجدد، والاطلاع على صفحة الأسئلة المتكررة. من الممكن أن تجد ما تريده بتصفح صفحات المساعدة. الرجاء التوجه إلى ميدان ويكيبيديا للمناقشة العامة.

    vähissä. Lapselliset ja kiusanhenkiset laittelee kopsattuja tekstejä ja kirjoittelee mahdollisimman nurinkurisia= kurittomia väläyksiään, ja ehkä ymmärtämistään sanoista ottaa lisää oppia, ikäänkuin ei jo olisi tarpeeksi maailmassa toisille vahingon tekijöitä.

    Äänestä

Totta puhuen, ei tippaakaan. Ehkä oppii juntti jotain tapahtuneesta.

Liikenne ei ole leikkikenttä, vaikkei näköjään kaikki maalaiset sitä älyä.

Äänestä

No tätähän on jo odotettu että väistämättä jossain vaiheessa kostautuu noille kaitsojen välissä etuilijoille. Ne ovat melkoinen vaaratekijä liikenteessä. Vaikka minua ei hetkauta hiukkaakaan miten prätkäkuskin käy, niin ei ole hauskaa olla se autoilija jonka kohdalla turma sattuu. Vaikka autoilija onkin tilanteessa syytön uhri, niin toisen kuolemaan osallisena olo on ikävää.

Prätkäkiilailijaa taas ei käy tippaakaan sääliksi. Sitä sai mitä tilasi. Syksyyn mennessä näitä tulee varmasti lisää esimerkiksi pääkaupunkiseuden kehäteiden ruuhkista. Luonto karsii idiootteja pois joukostamme, mutta valitettavan verkkaiseen tahtiin.

Tällä viikolla muuten moottoripyöräpoliisit pysäyttelivät kaistojen halkojia Kehä I:llä Espoossa. Toivottavasti saivat reilut sakot.

Äänestä
  • Kun kyselin tosta kaistojen välissä ajamisesta poliisisedältä, niin poliisin kommentti oli, että se olisi ihan sallittua jos paikalla ei ole sulkuviivaa. En sitten tiedä koskeeko tämä vain moottorittomalla pyörällä ajavaa.

    En ole tarkistanut asiaa Finlexistä, mutta joku sen varmaankin tsekkaa.

    Äänestä

  • Ren kirjoitti:

    Kun kyselin tosta kaistojen välissä ajamisesta poliisisedältä, niin poliisin kommentti oli, että se olisi ihan sallittua jos paikalla ei ole sulkuviivaa. En sitten tiedä koskeeko tämä vain moottorittomalla pyörällä ajavaa.

    En ole tarkistanut asiaa Finlexistä, mutta joku sen varmaankin tsekkaa.

    Samaa kaistaa ajavan saa ohittaa autollakin erityistä varovaisuutta noudattaen, esim. leveäkaistateillä. Jos on sulkuviiva, niin sitä ei saa ylittää, mutta ohittaa saa edelleen omalla kaistalla. Ohituskieltomerkki sitten kieltää ohittamisen, vaikka kaistalla tilaa olisikin.

    Äänestä

  • Ei saa jollen minäkään saa perkele!! Hyvä Suomi! Ei helkutti kai tästä on johonkin vähän järkevämpään maahan siirrettävä tuo veronmaksu.

    Äänestä

  • Ren kirjoitti:

    Kun kyselin tosta kaistojen välissä ajamisesta poliisisedältä, niin poliisin kommentti oli, että se olisi ihan sallittua jos paikalla ei ole sulkuviivaa. En sitten tiedä koskeeko tämä vain moottorittomalla pyörällä ajavaa.

    En ole tarkistanut asiaa Finlexistä, mutta joku sen varmaankin tsekkaa.

    Lane splitting on aivan turha lainasana ja sievistelyä. Suomen kielen ilmaisut kiilailu tai kaistapäinen ajo ovat kuvaavampia.
    Yhtä naseva ilmaisu löytyy myös rikoslaista: törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

    Äänestä

  • ulkomaansana kirjoitti:

    Lane splitting on aivan turha lainasana ja sievistelyä. Suomen kielen ilmaisut kiilailu tai kaistapäinen ajo ovat kuvaavampia.
    Yhtä naseva ilmaisu löytyy myös rikoslaista: törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

    Niinkai sitten. Autoilijaahan siinä sattuu jos kolautan polkupyörällä kylkeen? Se nyt on ihan varma, että en jää iltapäiväruuhkassa seisomaan fillarillani paikallaan jäpittävän tai olematonta vauhtia matelevan autojonon perään. Kiilailun kanssa tolla ei ole yhtään mitään tekemistä jos ei lähde pakottamaan autoja pois niiden ajolinjalta. Kun autot mahtuu kaistoilleen ilman kaistojen välistä ohittajaa, niin miten se sekunnissa ne ohittava kaksipyöräinen niiden ajoa häiritsee? Auton ratissa on muutenkin niin pihalla ympäröivästä liikenteestä kun ei näe eikä kuule mitään, että saattaa jäädä kaistojen välistä ohittava täysin huomaamatta.

    Kaistapäinen ajo? Paikallaan seisovien kaistojen välistä ohittava kaksipyöräinen on todennäköisesti ajantasalla liikenteestä kuin Novaa popittava perheenäiti joka on edellisenä yönä nukkunut viisi tuntia.Kukaan ei kuitenkaan sano perheenäitiä kaistapääksi kun hän sompailee kulkuneuvoa mikä aiheuttaa aika monen ihmisen kuoleman vuosittain.

    Äänestä

  • Ren kirjoitti:

    Kun kyselin tosta kaistojen välissä ajamisesta poliisisedältä, niin poliisin kommentti oli, että se olisi ihan sallittua jos paikalla ei ole sulkuviivaa. En sitten tiedä koskeeko tämä vain moottorittomalla pyörällä ajavaa.

    En ole tarkistanut asiaa Finlexistä, mutta joku sen varmaankin tsekkaa.

    Lane splittauksessa motoristi ohittaa välillä samaa kaistaa ajavia oikealta puolen, mikä on kiellettyä. Lisäksi kaistojen välissä ajava vaihtaa jatkuvasti kaistalta toiselle viivan päällä taiteillessaan, tuo on niinikään kiellettyä. Kaistaa saa vaihtaa, mutta ei toistuvasti nopeinta kaistaa etsien.

    Lainsäädännössä ei ehkä ole otettu huomioon mahdollisuutta että joku katsoo oikeudekseen etuilla ajamalla kaistojen välissä. Ajokaistojen tarkoitus lienee jokaiselle selvä, eli kyllä tarkoitus olisi ajaa niitä noudattaen.

    Äänestä

virheensä---

Äänestä
  • koskapa siinä vielä vittuilet.

    Äänestä

Nimittäin tämkin tapaus huomoidaan ensi vuoden vakuutusmaksuissa. No, kituvana olisi maksanut vielä enemmän.

Äänestä
  • tilaa pyörille. Jos kaikki ajaisivat autoilla, olisi teillä paljon enemmän ruuhkaa.
    Varmaan oma aiheuttamansa onnettomuus, mutta silti sääli, että tällekin kävi noin huonosti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


eilen ... kirjoitti:

23 vuotias Bomber-motoristi kaatui pahimman iltapäiväruuhkan aikana rantaväylällä alban ristaukses etelän suunnasta tultaessa 60kmh:n alueella kahden kaistan välissä nopeuden ollessa todistajien mukaan n. 100kmh

Pää- ja olkapäävammat tuhoisaa laatua

kaatumakohdasta moottoripyörä jatkoi matkaansa autojonojen välissä n. 100 metriä törmäten lopulta pakettiautoon

ei muita henkilövahinkoja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu