Kysely taas!

tämä tämmöinen

Teen nyt tämmösen kyselyn, toivotaan ettei ole liian samanlainen kuin aikaisemmat!

1.Mitä pidät sarjasta ja mitä uutta se sinusta tuo mukanaan?
2.Montako tuotantokautta toivoisit yhteensä tulevan?
3.Kuka hahmoista on ehdoton ykkönen ja miksi?
4.Kenen takaumat ovat kiinnostavimpia?
5.Keiden uskot jäävän lopulta henkiin?
6.Mitä ovat sarjan huonot puolet?

Ääh, en itse sitten osaa vastata näihin. No yritetään.

1.Sarja on mielestäni loistava, en edes seuraa muita sarjoja. Lostissa on enemmän toimintaa ja miljöö on erilainen. (Ei sillä ettei saarella olisi ennen seikkailtu!) Sarja tuo katsojalle paljon kysymyksiä, eikä tarjoa ainoastaan ihmissuhdesoppaa, vaikka sitäkin (onneksi) on mukana. Juuri sopivasti kaikkea ja mitään ei paljasteta heti, vaan katsoja pidetään jännityksessä!

2.Olisin toivonut vain kahta, mutta näillä näkymin tulee ainakin kolme (?) Ei sillä että haluaisin sarjan vain äkkiä loppuvan että nelonen voisi näyttää jotain muuta! Pelkään vain että sarja menee pilalle jos liikaa vatvotaan.Toivottavasti siitä jää hyvä maku suuhun!XD

3.Itselläni ei ihan ehdotonta ykköstä ole, mutta tällähetkellä tykkään eniten Hurleystä. Se on hauska ja sympaattinen. Saa nauramaan. Loppujenlopuksi Hurley vaikuttaa myös hyvin salaperaiseltä. Ehkä kaikkein parhaita paloja tästä hahmosta ei ole vielä kerrottu.

4.Öö.. Kaikkien.. En osaa itse sanoa. Vähiten kiinnostaa Sayid ja Claire. En tiedä miksi. Ei ne huonoja hahmoja ole. O_O'

5.TOIVON että mahdollisimman moni jää, mutta luulen että ainakin Jack selviytyy. Ja Hurley, mitä järkeä sen olisi kuolla?

6.Kivat hahmot tapetaan. -_-' Olen katkera Boonen kohtalosta.


Joo tämä alkaa pahasti kuulostaa siltä että minulla ei ole muuta elämää. Uskokaa pois, on minulla! Elokuvat!XD

5

573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • macaroni

      Olen kirjoittanut vastaukseni toisen tuotantokauden nähtyäni, joten näissä vastauksissa on joitain spoilereita jos katsot Lostia Nelosen tahtiin.

      1.Mitä pidät sarjasta ja mitä uutta se sinusta tuo mukanaan?

      Minua Lostissa kiehtoo eniten saaren mysteerit, myös selviytyminen autiolla saarella on jossain mielessä kiinnostavaa seurattavaa. Draaman takia en sarjaa seuraa, vaikka sitäkin on, ei se myös haittaakaan. En tiedä tuoko sarja mitään uutta, mutta tekijät ovat osanneet tehdä sarjasta todella kiehtovan.

      2.Montako tuotantokautta toivoisit yhteensä tulevan?

      Toivoisin että kolmas tuotantokausi olisi viimeinen, ja loppuratkaisua rakennettaisiin huolella tuotantokauden lopulla. Pääasia kuitenkin olisi ettei sarjaa yritettäisi jatkaa liian pitkään, esim. yli 5 kautta.

      3.Kuka hahmoista on ehdoton ykkönen ja miksi?

      Eipä kukaan hahmoista mitenkään ehdoton ykkönen ole. Lockella on aina jotain salattavaa muilta saarelaisilta(esim. hatch tai nigerialainen lentokone), ja tuo sitä kautta mielenkiintoa sarjaan. Muutenkin hahmot jotka ovat kiinnostuneita tutkimaan saarta ovat mielenkiintoisia kuten Locke, Sayid tai Eko.

      4.Kenen takaumat ovat kiinnostavimpia?

      Locken ja Hurleyn takaumat ovat mielenkiintoisimpia. Molemmilla on menneisyydessä asioita joita ei olla katsojille vielä kerrottu. Myös Libbyn esiintyminen useamman hahmon takaumissa oli kiinnostavaa. Harmi vain että kuoli.

      5.Keiden uskot jäävän lopulta henkiin?

      Vaikea sanoa, mutta luulisin että kaikki keskeiset hahmot selviävät viimeisiin jaksoihin asti. Tosin viimeisissä jaksoissa saattaa kato käydä kovalla tahdilla.

      6.Mitä ovat sarjan huonot puolet?

      Jonkun verran täytejaksoja, ilmeisesti tekijät olisivat halunneet noin 14 jakson tuotantokausia, joten tv-yhtiötä miellyttääkseen on täytynyt tehdä noin 10 täytejaksoa tuotantokaudelle. Jonkun verran myös ärsyttää että jotkin mysteerit on jätetty täysin käsittelemättä pitkiksi ajoiksi, toivottavasti niihin edes jossain vaiheessa tulee jotain vastausta.

    • animagus

      1.Mitä pidät sarjasta ja mitä uutta se sinusta tuo mukanaan?
      - Mahtavan hieno sarja, pidän kovasti. Yhdistää jännistystä ja mystiikkaa mukavalla tavalla. Kaunis katsella.

      2.Montako tuotantokautta toivoisit yhteensä tulevan?
      - Mahdoton sanoa. Niin monta kun sarjaa osataan tehdä sen radikaalisti huonontumatta.

      3.Kuka hahmoista on ehdoton ykkönen ja miksi?
      - SAWYEEER!! Öh, miksikö? Siksi, että se on vaan niin ihku! Hyvännäköinen, sopivalla tavalla itsekäs, omaa etua tavoitteleva, sexy, kiinnostava. Olen heikkona pahoihin poikiin.

      4.Kenen takaumat ovat kiinnostavimpia?
      - Tjaa... Tämän suhteen minulla ei ole suosikkia. Hurleyn takaumat olivat kummallisia. Ne jättivät eniten avoimia kysymyksiä.

      5.Keiden uskot jäävän lopulta henkiin?
      - Miten niin? Odotatko joukkokuolemaa? Kyllä minä uskon suurimman osan selviytyvän, pääsivät he saarelta pois tai eivät.

      6.Mitä ovat sarjan huonot puolet?
      - Henkilöiden hetkittäinen mänttiys ja kummalliset toimintatavat. He eivät esim. ole yrittäneet etsiä ranskalaista naista käsiinsä kuulustellakseen häntä tarkemmin saaren tapahtumista. Nainen on (tiettävästi) yksin ja heitä on monta, joukossa mm. entinen sotilas, mutta ei. Kun ei niin ei.

    • Mizzzy

      1.Mitä pidät sarjasta ja mitä uutta se sinusta tuo mukanaan? V: Sarja on jännittävä ja se osaa aina yllättää. kuten boonen kuolema.
      2.Montako tuotantokautta toivoisit yhteensä tulevan? V: Niin monta kuin mahdollista. eihän sitä kokoajan voida tehdä mutta 3-5 olisi ok.
      3.Kuka hahmoista on ehdoton ykkönen ja miksi? V: Locke . Siinä on pikkuisille esimerkkiä! ;D
      4.Kenen takaumat ovat kiinnostavimpia? Hurleyn epäonnen numerot ovat jännittäviä :)
      5.Keiden uskot jäävän lopulta henkiin? Luulisin että se Locke. Viisas ja osaa pitää itsestään huolta satoi tai paistoi.
      6.Mitä ovat sarjan huonot puolet? Mainoskatkot :/

    • lost fani^^

      1.Lost on ihan paras... se tuo ainakin mukanaan uuden hyvän sarjan, josta ei jännitystä puutu ja on hyvä et on keksitty vähä tollasta uutta et ei aina vaa jotai tavallisii jännityssarjoja joissa otetaan jotai rikollisii kiinni ja tos sarjas ei koskaan voi tietää kuoleeko joku iha yht äkkiä tms.

      2.ainakin 5 tosin sit saattas jo mennä tylsäks jos ne vaa siel saarel ois koko ajan!!

      3.mulla ei oo ehdotonta ykköstä... mut iha huippuja on Jack, Sayid ja Saywer... ne on hyviä siks et jack ja saywer on ihana näkösii ja muutenki ne kaikki kolme on kiinnostavii rooli henkilöitä. locke on myös aika salaperänen ja sen tarinat kiinnostaa!!!

      4.en taaskaan löydä vaan yhtiä kiinnostavimpia takaumia... niin kun jo sanoin locken on kiinnostavia ja sit tosi kiinnostavii on myös Charlien ja Sayidin... monia muitakin kiinnostavia kyllä on kuten Michael ja Claire!!

      5. varmaan ainakin Jack ja Saywer ja Kate.. mut en sit tiedä lockekin on aika vahvoilla.. ja voihan noi kaikki kuolla ja sit henkii jääkin vaan jotai sellasii joita ei vielä eka eikä toka kaudella nähdä!!! tai kaikki kuolee ja sit sarja päättyy ja vaan se ranskalainen jää eloon!!! evt!!!

      6. voi käydä pitkän päälle tylsäks ku ne vaan on siel saarella... ja sit onhan se aika yliluonnollinen sinäänsä koska en usko et noin oikeessa elämässä kävis!!! ja vielä ne jääkarhut..huh huh!! :)

    • EuroSport

      1. Pidän sarjasta todella paljon, se on tällä hetkellä parhain sarjani.

      2. Toivoisin että tulisi vaikka miljoona tuotantokautta, mutta eihän tuommoisesta voi tehdä edes kymmentä. Veikkaan, että sarjasta tehdään 3-4. Huhuja on kuultu, että tehtäisiin 7 tuotantokautta.

      3. Hahmoista ehdoton ykkönen on John Locke. Se on niin viisas ja salaperäinen. Naishahmoista ihan hyvä on Ana-Lucia.

      4. Mielenkiitoisin takauma on John Lockella.

      5. Sitä, ketä jää lopulta henkiin, on nyt aika mahdotonta tietää. Voihan siitä selviä monta, tai sitten vain yksi. Tai sitten ei ketään, jospa ne ei pääse ikinä pois.

      6. Sarjassa ei ole huonoja puolia. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      155
      2904
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      282
      2581
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      58
      1718
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      37
      1609
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1520
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1246
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1173
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1124
    9. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      337
      1018
    Aihe