Förstä kesävekkani

Don Rinkilä

Niin se vain taittuvi kesän ensimmäinen viikko. Raskaan ja raadollisen työn paiskomisen lisäksi minut järjestettiin katalasti puutarhatöihin. Saihan siinä vielä kupolinsakin kipeäksi.

Nahkakuulan kengittämisen MM-kisat ovat saaneet minutkin hurahtamaan töllöttimen ääreen. Tarkoitus oli kisoja kaikessa rauhassa tapittaa silmä vehkeet kovana kotisohvalla. Pelejä tulikin samaisesta laiskanlinnasta seurattua, mutta ei sittenkään selvistä päin. Loppuvihellyksen jälkeen sitä oltiikin jo niin hilpeällä päällä, että sitä erehtyi hoipertelemaan yön rientoihin...
Takaisin kotia hoipuin kuitenkin hyvissä ajoin, kahdella nakilla varustetun lihapiiraan seurassa.
Sama kuvio toistui perjantaina&lauantaina. Lauantaina meinasin sortua erään naisen kanssa sähläämään, mutta maltoinpa mieleni. Sunnuntai olikin mitä rattoisin päivä podeskella rapulaa. Maanantaina sitten riemukas paluu töiden pariin, hyvin mutta vähän nukutun yön jälkeen.

Että tällästä täällä pohjan pätkän lakeuksilla tältä erää.

0

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä kaivatussasi

        on parasta?
        Ikävä
        79
        1080
      2. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

        Jos joskus kohtaatte?
        Ikävä
        104
        1075
      3. haluaisin paljastaa

        Kuka tämä :/ on
        Ikävä
        67
        512
      4. Olen jo oppinut tuntemaan

        sinun kirjoitustyylisi
        Ikävä
        47
        473
      5. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

        Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
        Ikävä
        112
        441
      6. Taiteiden yö

        Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
        Kuhmo
        8
        436
      7. Hyvää yötä kaipaamalleni

        Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
        Ikävä
        13
        430
      8. Mikä kaivatussasi

        on pahinta?
        Tunteet
        42
        412
      9. Et vaan tajua

        Että rakastan sua
        Ikävä
        15
        396
      10. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

        Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
        Sinkut
        83
        391
      Aihe