Minullakin oli suuri pelko mennä hammaslääkäriin yleensäkään koskaan ja sitten olikin niin että aikaa kului noin 15 vuotta ennen kuin oli pakko mennä sinne tohtorille. Siihen menoon sinne tohtorille johti tulehtunut etuhammas joka teki märkä pesäkkeen leukaluuhun ja siitä seurasi kamalat kivut ja naaman turpoaminen vasemmalta puolelta...oli todella pelottavan näköinen.
Siellä olikin vastassa ihan loistava lääkäri ja hoitaja joilta olen saanut ongelmiini apua ollaan tehty juurihoitoja hyvässä ymmärryksessä paikattu ja porattu, puudutettu ja tehty vaikka mitä...remontti on isohko.
Mutta yhtään ei ole sattunut saatikka muutenkaan olisin pelkoa tuntenut vaan kaikki on ollut hyvinkin miellyttävää hoitoa kiitos siitä tohtorille.
Vauhtia on myöskin piisannut tänään tehtiin 3 kohtaa kuntoon 2 paikkausta ja niihin muovit kiinni sitten alettiin juuri hoitoa yhteen hampaaseen jossa oli reikä syvällä.
Puudutus aineen tehoja tarvitsee ihmetellä saman tien kun oli puudutus otettu niin se myöskin tehosi ja ei mitään kipuja :) WOILAA...kiva homma.
Joten menkää hyvät ihmiset ajoissa hoitamaan hampaanne ne tohtorit ja muut hoitajat eivät ole siellä sen takia että he haluavat kipua aiheuttaa potilailleen vaan sen takia että niistä päästään eroon kokonaan.
Itse olen käynyt ykstyisellä vastaanotolla ja se kannattaa sana kuitenkin osan hoidoista takaisin kelalta ja osan maksaa työnantaja.
HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE JA NAUTTIKAA HYVISTÄ HAMPAISTA :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tosin kunnallisella puolella. Mielettömän rauhallinen ja varmakätinen lääkäri hoitaja tekivät hyvää jälkeä, jokainen toimenpide selitettiin ja puudutuksen takia ei todellakaan sattunut yhtään! :)
Minulla myös oli valtava hammaslääkäripelko, kunnes lopulta yksi hammas lohkesi - syynä niin iso reikä hampaan sisällä, että se vain mureni. Itkin ihan hysteerisesti sitä pelkoani edellisenä iltana, mutta pakkohan minun oli mennä. Ja lääkäri oli aivan uskomattoman hyvä! Kerroin heti, että pelkään ja kovasti ja hän ymmärsi heti, yhtään ei mihinkään sattunut ja hän kertoili samalla, mitä minulle tehdään. Pelkäsin myös, että hän haukkuisi minut, koska en ole hoidattanut hampaitani, mutta eipäs hän niin tehnytkään. Totesi asiallisesti kyllä, että hoidettavaa on, mutta että sen varmaan tiesin itsekin. Nyt olen käynyt jo kolmesti siellä ja aikoja on syksyyn asti, laitetaan koko suu kuntoon. Olen niin onnellinen! Pelko on kadonnut ja tieto siitä, että saan hampaani kuntoon tekee tosi iloiseksi! Hassua, että tämmöisestäkin voi näin ilahtua...Ikinä en enää aio jättää menemättä, vaan tästedes hoidatan hampaani säännöllisesti, sen vannoin itselleni. Tämä positiivinen kokemukseni oli Helsingin YTHS:llä, eli kyllä se voi olla niinkin, että ymmärrystä voi saada muuallakin kuin kalliilla yksityisellä :D