Dementikko vs. Valkeakoskin poliisien touhut

SUURENNUSLASIN ALLA VALKEAKOSKIN POLIISIN RIKOSTUTKINTA

Valkeakoskin poliisietsivät ovat jälleen ylittäneet itsensä ja antaneet julkisuuteen lausunnon pelastaakseen edes vähän sitä mainetta ja hautaa, missä kyseinen kaupunki lepää.

/1,2/ Poliisietsivät epäilevät 54 vuotiaan miehen raiskanneet 88 vuotiaan naisen vanhainkodissa ja samoissa artikkelissa todetaan ”kukaan ei nähnyt tapahtumaa” ja ilmoituskin tehtiin kolme päivää tapahtuman jälkeen. Kaiken huipuksi tekijöiksi on paljastunut kaksi dementikkoa iältään 54 ja 88, joista nainen ei kykene kommunikoimaan ja mies ei muista mitään.

Voiko mitään tämän tyhmempää juttua päästä julkisuuteen? Dementikko, jonka taudin oireisiin kuuluu nimenomaisesti asioiden unohtelu, sekä ajoittainen taudista johtuva altistuminen väkivaltaiseen käytökseen tai kykenemättömyys huolehtimaan itsestänsä.

”Epäilty oli vienyt samalla osastolla potilaana olleen naisen huoneeseensa. Myöhemmin nainen oli löydetty riisuttuna omasta huoneestaan.” – johan onkin suuri todiste. Taudin kuvan tuntien ihan puistattaa ajatella mitä muuta Valkeakoskin työläispoliisi vielä saa päähänsä!

Artikkeli kuvaa miten Valkeakoskin poliisietsivät tekevät työnsä ja lopuksi leimaavat julkisen median välityksellä epäillyn syylliseksi ja mustamaalaavat tämän maineen. Teko on tyypillinen kommunistien ja sosialistien valtaamalle tehdaspaikkakunnalle mistä p4sk4t välitetään laista tai ihmisten oikeudesta olla syyttömiä kunnes toisin todistetaan. Eikä ole ensimmäinen kerta kun Valkeakoski tai ko. paikkakunnan poliisi mustamaalaa toisen henkilön mainetta. Se on suomen poliisin tapa. Levitetään perättömiä huhuja ja epäilyjä kun ei mitään näyttöä ole. Länsimainen oikeuskäytäntö lähtee siitä, että ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan.

Olen hyvin huolissani kyseisen mieshenkilön kohtalosta ja hänen tulevaisuudessa saamastaan kohtelusta. Valkeakoskin poliisin voidaan sanoa murhanneen hänet, hänen tulevan hoitonsa ja mustamaalanneen potilaan maineen. Kaikki edellä mainitut tekijät ovat muualla tunnustettuja ja hyväksyttyjä ihmisoikeusrikkomuksia, joiden perusteella voidaan toinen osapuoli haastaa oikeuden eteen.

Valitettavasti Suomessa ja Valkeakoskissa ei ole kuin omankädenoikeus, eikä etenkään sellaisilla paikkakunnilla kuin Valkeakoski, missä ainoa keino puolustautua poliisia vastaan on aseellinen selkkaus. Näitä onkin siellä tapahtunut jo -70-luvulta lähtien.

Voi vain kuvitella miten paljon vahinkoa tämä Tampereen kupeessa oleva poliisilaitos on saanut Tampereen oppien mukaan aikaan.

Paikkakunnan poliisia kiinnostaa dementiaa sairastavan touhut, mutta he eivät kirjaa osakeyhtiölain rikkomuksista rikosilmoituksia, antavat toisten varastaa muiden omaisuutta, lavastelevat syyttömiä ihmisiä syylliseksi ja toimivat muutoinkin kuin vähä-älyiset konsanaan.

Pienen työläiskaupungin ylpeys UPM:n tehdas pyörittää kaupungin tuloja ja sisäpiirit pörräävät tämän kakun kimpussa kuin sontiaiset konsanaan – ja se näkyy.

Otanpa yhteyttä asian osalta ihmisoikeusjuristiin (oikeustieteiden tohtori). Olen lopen kyllästynyt Valkeakoskin poliisiviranomaisten pelletouhuihin.

/1/ Uutislehti 100, 14.6.2006
/2/ Iltalehti 14.6.2006
0295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

A.J.T kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu