olkapää

Elikkäs minulla meni olkapää penkistä nostellessani leveällä otteella noin 2 ½ kk sitten. Noston aikana en tuntenut mitään erikoista, noston jälkeen olkapäätä vihloi lievästi. Seuraavana päivänä sitä särki jo kunnolla, ensimmäinen viikko meni näissä merkeissä. Lämmittelin siis kunnolla ennen nostoja. Painot olivat 85% maksimi painoista. Olin tätä ennen nostellut jo niin paljon että tämä kyseinen paino meni sillä hetkellä vain 3 kertaa. Ensimmäisen kipuviikon jälkeen käsi alkoi pikkuhiljaa parantua. Kunnes noin 3 viikon jälkeen paraneminen pysähtyi. Käsi on muuten terve, mutta kun rasitan sitä, se on kipeä, käännyn sängyssä (tulee kipeäksi). Lääkärissä kävin noin. 5 viikkoa olkapään loukattuani. Lääkäri lähetti minut kotia lepäämään. Lepäsin kuukauden käden tilan oltua koko ajan samaa luokkaa, menin uudestaan lääkärille. Lääkäri kehotti taas lepäämään kuukauden verran, mutta sanoi että voin treenata pienillä painoilla, puhui jotain että hauislihaksen olkapäähän menevä jänne olisi tulehtunut? Kipu kohta on etuolkapäässä/keskellä. Ei selänpuolella kipua. Eli kannattaako teidän mielestänne treenata jos käsi tulee siitä kipeäksi/vai tilata kenties aika yksityiselle tai sitten vaan odottaa se kuukausi ja lepäillä? TK lääkärit eivät tunnetusti ole kovin hyviä antamaan neuvoja näissä asioissa. Ikää on vasta 21 vuotta, joten tuskin on kiertäjäkalvosin mennyt, joku lihas lähinnä venähtänyt. Kiitoksia vastauksistanne etukäteen!
1162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuulostaapa aivan kuin omalta tarinalta 3kk sitten.

Mulla tosin hajos kaksi kertaa, eka tuli kipeeks ja parantu melkee, sit menin nakkaamaan lumipallon ja eiköhän revähtänyt 2 kerta pahemmin..

Noh menin sit aika raskaisiin töihin ja kesti yli kuukauden ennenkuin jaksoin alottaa puntinnoston uudelleen, ja silloin olkapää oli jo parantunut.



Eli siitä päätellen että sulla on samanlainen kipu samassa paikassa, ja tullut samassa liikkeessä kui n mulla, vois olettaa että sama lääkekin auttaa. Eli pidä reilu kuukausi taukoa, mut tee jotain sellasta jossa olkapäälle ja kädelle tulee kuitenkin jotain liikettä. Mut heti jos tuntuu kipeää niin lopeta. Enkä nyt tarkoita mitään punttitreeniä, ihan vain tyhjän käden liikuttelua erilaisia liikeratoja. Mulla sitä tuli työn puolesta.


Mut tärkein se että lepäät. Jos et malta odottaa sitä kuukautta, niin se ongelma tulee uudelleen ja uudelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jarmo- kirjoitti:

Elikkäs minulla meni olkapää penkistä nostellessani leveällä otteella noin 2 ½ kk sitten. Noston aikana en tuntenut mitään erikoista, noston jälkeen olkapäätä vihloi lievästi. Seuraavana päivänä sitä särki jo kunnolla, ensimmäinen viikko meni näissä merkeissä. Lämmittelin siis kunnolla ennen nostoja. Painot olivat 85% maksimi painoista. Olin tätä ennen nostellut jo niin paljon että tämä kyseinen paino meni sillä hetkellä vain 3 kertaa. Ensimmäisen kipuviikon jälkeen käsi alkoi pikkuhiljaa parantua. Kunnes noin 3 viikon jälkeen paraneminen pysähtyi. Käsi on muuten terve, mutta kun rasitan sitä, se on kipeä, käännyn sängyssä (tulee kipeäksi). Lääkärissä kävin noin. 5 viikkoa olkapään loukattuani. Lääkäri lähetti minut kotia lepäämään. Lepäsin kuukauden käden tilan oltua koko ajan samaa luokkaa, menin uudestaan lääkärille. Lääkäri kehotti taas lepäämään kuukauden verran, mutta sanoi että voin treenata pienillä painoilla, puhui jotain että hauislihaksen olkapäähän menevä jänne olisi tulehtunut? Kipu kohta on etuolkapäässä/keskellä. Ei selänpuolella kipua. Eli kannattaako teidän mielestänne treenata jos käsi tulee siitä kipeäksi/vai tilata kenties aika yksityiselle tai sitten vaan odottaa se kuukausi ja lepäillä? TK lääkärit eivät tunnetusti ole kovin hyviä antamaan neuvoja näissä asioissa. Ikää on vasta 21 vuotta, joten tuskin on kiertäjäkalvosin mennyt, joku lihas lähinnä venähtänyt. Kiitoksia vastauksistanne etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu