Syntiä Paavin antamaa lepopäivää vastaan. Tästä tapauksesta on kulunut 58 vuotta. Tapahtuma
paikka oli Tampereella Paikka johon rakennettiin
Se Pyynikin Uimahalli.
Kaverini oli ostanut huutokaupasta erään rakennus yhtiön jäljelle jääneet puutavarat. Meillä ei ollut aikaa muulloin kuin sunnuntaina
ajaa nää tavarat pois. Silloin lastauksemme
aikana tuli Poliisi kertomaan meille, että me olemme rikkoneet sunnuntai-sapatin. Näin tämä
Poliisi hymyili ja kertoi kuinka joku ikäneiti
oli ilmoittanut poliisilaitokselle tämän rikoksen
Tämä summa oli ihan mitätön inflaation aikana
Me maksettiin sakko. Ja poliisi sanoi että
teidän asianne on kunnossa. saatte tällä sakkorahalla ajaa kaiken tavaran pois. Poliisi
sanoi vain, että hänen pitää mennä näyttämään
tämä sakon kuitti tälle ikäneidolle.
Näinhän sitä voi käydä kun ei tunne oikeeta
Sapatin Herraa Sakko siitä seuraa. Olkaapa
vain varovaisia Sunnuntai-sapatin suhteen.
Näet tämä ikäneito oli kutsunut tätä sunnuntaita
sunnuntai-sapatiksi Joo näinkin sitä voi käydä!
paikka oli Tampereella Paikka johon rakennettiin
Se Pyynikin Uimahalli.
Kaverini oli ostanut huutokaupasta erään rakennus yhtiön jäljelle jääneet puutavarat. Meillä ei ollut aikaa muulloin kuin sunnuntaina
ajaa nää tavarat pois. Silloin lastauksemme
aikana tuli Poliisi kertomaan meille, että me olemme rikkoneet sunnuntai-sapatin. Näin tämä
Poliisi hymyili ja kertoi kuinka joku ikäneiti
oli ilmoittanut poliisilaitokselle tämän rikoksen
Tämä summa oli ihan mitätön inflaation aikana
Me maksettiin sakko. Ja poliisi sanoi että
teidän asianne on kunnossa. saatte tällä sakkorahalla ajaa kaiken tavaran pois. Poliisi
sanoi vain, että hänen pitää mennä näyttämään
tämä sakon kuitti tälle ikäneidolle.
Näinhän sitä voi käydä kun ei tunne oikeeta
Sapatin Herraa Sakko siitä seuraa. Olkaapa
vain varovaisia Sunnuntai-sapatin suhteen.
Näet tämä ikäneito oli kutsunut tätä sunnuntaita
sunnuntai-sapatiksi Joo näinkin sitä voi käydä!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Puhut kuin fariseus. Onneksi et ole 58 vuoteen rikkonut sapattia ja Jumalaa kohtaan.
Älä jää nyt tänä kesänä sapattikokouksista pois sillä siloin olet rikkonut sapatin ja etkä ole kunnioittanut Jumalan lakia.
tekeviä!On vain YKSI AINOA päivä,jonka JUMALA on SIUNANNUT ja PYHITTÄNYT.LUOJAN SIUNAAMA SAPATTI!Iankaikkisen Luojan Iankaikkinen luomisen muistomerkki ja Jumalan lahja,IHMISTÄ varten asetettu ja annettu.Ja se tulee pysymään loppuun asti uskovien sydämessä,sen vakuuttaa meille ilmestyskirjan teksti:Ilm.14:12.Jos olet IHMINEN,tämä sapatti koskee sinuakin!
Minua ole sakotettu koskaan muuta kuin Sielun vihollisen sapatin rikkomiselta. Näet minähän tein syntiä sielun vihollista vastaan Suomen vanhan lain mukaan, Vaikka enpä tiedä vaikka samanen laki olisi vieläkin voimassa.
Oliskos minulla pitänyt uskomattomana olla rakkautta Sielun viholliseen? Noina vuosina minä tein töitä kaikkina mahdollisina päivinä. Oikeastaan Lutherilaiset ja Helluntalaiset saivat
minut ajattelemaan hengellisiä asioita. Muun muassa tämä Urho muroman kirjoituksilla koetettiin minua aivopestä. Helluntai saarnajat
koettelivat taivutella minua opeillaan. Kuuntelin hyvin tarkkaavaisena mitä heillä molemmilla oli yhteistä. se asiahan selvisi melko
pian mitä minun pitää karttaa.
Tämä heidän molempien yhteinen asia oli se, että
minun tulisi välttää Adventisteja. Minä kysyin
heiltä miksi. Sain vastauksen Adventistit eivät
usko sunnuntaita uudenliiton sinettinä, jonka Apostolit ovat meille antaneet. Tämä antoi minulle hieman halua tutustua raamattuun ja katsoa tarkasti missä kohtaa siellä on Apostolien maininta sunnuntaista uudenliiton merkkinä. Todellakaan tallaista merkkiä ei raamatusta löytynyt, Näin minä tulin uteliaaksi
menin kirjastoon ja etsin tämän aiheen tarkan historian.
Meidän tuntemamme kirkkohistoria paljastaa kaikki raamatun kirjoitusten ulkopuoliset tiedot.
tämä asia joka oli hyvin yksinkertainen oli
pantu piiloon kirkkohistorian pariin. Täältä
löytyi puuttuvatieto Todella Katolilainen kirkko
oli tehnyt Laillisesti sunnuntaista valtiollisen
kirkkopyhän ihan omalla valtuudellaan. Ja samalla valtuudella se oli tehnyt Sapatista
Juutalaisten sapatin, Ja tämän lailla vahvistetun
lain uudenliiton merkiksi tuli sunnuntai.
Näin minä sain hieman valaisua asiaan jota oli
keteltu selitellä monella tapaa kiertäen sitä
totuutta, että tämän sunnuntain olikin antanut meille Katolilainen Kirkkolaitos. Juuri tämä
onkin se pahan makuinenörtti, jota ei yksikään
Kunnon Protestantti tahtoisi myöntää, että
tämän uudenliiton alkuperä onkin Katolilaisuudessa!
Niinpä, meidän pastori nousi sapattia vastaan kun joku sitä kysyi, sanoi, että kaikki 9 käskyä nousee uudesta testamentista mutta sapattia ei siellä ole.
Hyvin arvostettu pastori, nyt eläkkeellä, mutta toimii edelleen opettajana tässä isossa yhteisössä.
Kiitos Herralle, hän laittoi tutkimaan sunnuntailepopäivämerkitystä, sen löysin, että muuta lepopäivän juurta raamatusta ei löydy kun Jumalan erottama ja pyhittämä.
Sitten minulle annettiin lupa, kun puhut älä puhu täällä, mutta puhu tuolla ulkopuolella.
Nyt minä ole ollut siellä ulkopuolella ja luvalla sitten puhun, tälläkin. Entisen kirkkoni lupaus on puhua myös tästä sapatin Jumalallisesta lähtöjuuresta joka ulottuu viikosta toiseen Jeesuksen takaisintuloon.
Huomaatteko, nytkin tämä ajanmerkkinä on. On perjantai, ja Jeesuksen aikaan katsottuna se oli valmistuspäivä, kohta laitan työkalut pakkiin.
Saan sen Lunastajani luvalla tehdä, lupa levätä hänen työssään, vapaana.
Nyt kyllä yrität ympätä adventistisanastoa helluntailaisten ja luterilaisten suuhun. En ole ikänäni kuullut yhdenkään helluntailaisen enkä luterilaisen sanovat sunnuntaita sinetiksi! Enkä kyllä muslimienkaan ole kuullut sanovat perjantaita sinetiksi! Tuo päivän sinetiksi nimittäminen ja päivän taivaasenpääsysinettinä pitäminen on Ellen Whiten väärän näyn tulosta.
Samoin eivät helluntailaiset eivätkä luterilaiset puhu sapatista pedon merkkinä.
Fundamentalisilta korkean luokan uskovilta näitä
mainintoja. Joten käytäntöä on toistettu muuallakin kun halutaan olla parasta oikeata uskoa.
Luomis työssä Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä,siunasi ja pyhitti sen.Tämä on Jumalan sapatti.Seuraavaksi tulee siinailla Juutalaisten sapatti.Pakanoille,ja uuden liiton seura kunnalle,en löydä sapattia annetun.Siitä huolimatta pidämme lepopäivän.
meitä vastaan,voikin koitua siunaukseksi!Herran tiet ovat tutkimattomat!
vieläkin, koska sitä ei Jumala ole koskaan lakkauttanutkaan.
Se miksi minä pyhitän sapatin, koska minut on.
Minä metsäöljypuunoksa on nyt tämän uudenliiton
Kristillisyyden ansiosta oksastettu tähän jaloon-
öljypuuhun. Tämän tähden minä en enää ole pakana
eli ulkopuolinen Jumalanliitolle. Sanoohan Paavali näin, Jos Jumala ei säälinyt noita jalojakaan oksia vaan hän karsi ne pois. Niin
sama tulee tapahtumaan meille villiöljypuun
oksillekin ellemme pysy siinä jalossa öljypuussa.
Siunausta Jeesuksessa: Maran ata
ei voi sietää,että tämä yksi käsky koroitaa Jumalan Luojaksi,niin että me voisimme AINA muistaa alkuperämme,eikä mikään voisi eksyttää meitä pois Jumalamme ja Luojamme yhteydestä!"Rakkaus Jumalaan on SE,että pidämme HÄNEN käskynsä."Sapatti käsky,jos mikä kuuluu Jeesuksen antamaan rakkauden kaksois käskyyn."Rakasta Jumalaa YLI KAIKEN.Tämä on SUURIN ja ENSIMÄINEN käsky ja toinen tämän vertainen:Ja lähimäistäsi,niinkuin itseäsi."Näihin kahteen käskyyn sisältyy KOKO laki ja profeetat!