Tapahtui sitten taas se, mitä ei tapahtua saisi. Autoilija ajoi suojatiellä kävelleen jalankulkijan päälle, tällä kerralla Tampereella Teiskontiellä. Kuinka ollakaan, oikeanpuoleisella kaistalla oli auto pysähtynyt suojatien eteen, ja vasemmanpuoleista kaistaa pitkin ajanut umpitollo ohitti tuon auton pysähtymättä ja törmäsi jalankulkijaan.
En voi käsittää, miten noin yksinkertaisen liikennesäännön noudattaminen voi olla joillekin niin vaikeaa. En voi myöskään käsittää, mitä noiden vaarallisten kuljettajien päässä liikkuu. Mikähän mahtaa olla pysähtymisen syy, kun auto on viereisellä kaistalla pysähtynyt suojatien eteen? Voisiko se vaikka olla se, että siellä suojatiellä on joku kävelemässä? Ja mitä tapahtuu, jos autolla törmää tuohon jalankulkijaan? Yksinkertaisia kysymyksiä, mutta liian moni ei tajua niiden vastauksia.
Edelleen olen sitä mieltä, että kyseiseen rikkomukseen syyllistyvät tulisi velvoittaa käymään autokoulu uudelleen pitkän ajokiellon jälkeen, ja tapauksia tulisi käsitellä oikeudessa joko tappoina tai tapon yrityksinä.
En voi käsittää, miten noin yksinkertaisen liikennesäännön noudattaminen voi olla joillekin niin vaikeaa. En voi myöskään käsittää, mitä noiden vaarallisten kuljettajien päässä liikkuu. Mikähän mahtaa olla pysähtymisen syy, kun auto on viereisellä kaistalla pysähtynyt suojatien eteen? Voisiko se vaikka olla se, että siellä suojatiellä on joku kävelemässä? Ja mitä tapahtuu, jos autolla törmää tuohon jalankulkijaan? Yksinkertaisia kysymyksiä, mutta liian moni ei tajua niiden vastauksia.
Edelleen olen sitä mieltä, että kyseiseen rikkomukseen syyllistyvät tulisi velvoittaa käymään autokoulu uudelleen pitkän ajokiellon jälkeen, ja tapauksia tulisi käsitellä oikeudessa joko tappoina tai tapon yrityksinä.
Vastaukset 39
Vanhimmat
ihmettelin tätä asiaa jo eräässä toisen aiheen yhteydessä, juuri tämä laiminlyönti liikenteessä on sieltä vakavimmasta päästä, se että vilkku unohtuu tai laitetaan liian myöhään ei välttämättä ole niin kohtalokasta, mutta tämä suojatien eteen ryhmittyneen viereen pysähtyminen tuottaa suuria ongelmia monelle, vasin perseessä roikkujat tekevät tämän säännön noudattamisesta vielä haasteellisemman. Olen kysellyt tuttaviltani, muistavatko he noudattaa tätä, yllättävän moni myöntää sen että tämä sääntö ei ole täysin selkärangassa, pitäisi autokoulujen painottaa erityisesti tätä sääntöä. On kaiketi turhaa ehdottaa uutta liikennemerkkiä muistuttamaan asiasta, meillä suomessa kun noita liikenne merkkejä ei ole tarpeeksi ;) Poiliisi saisi hyvät rahat jos välillä valvoisi tuota, haagasta löytyisi hyvä paikka, voisin naureskella sakotettaville, samalla kun pysähdyn suojatien eteen ;)
Eikös nämä suojatieaiheet kuulu paremminkin Liikenne-palstalle. Tämä keskustelualue on "yleistä autoista ja moottoreista", siis enemmän ikään kuin teknisesti käsiteltyä asiaa. On täällä tosin paljon muutakin asiaan kuulumatonta.
Mutta kun tuli aloitettua, niin mitä mieltä olet Valkeakosken turmasta, jossa liftarit hortoilivat pimeässä moottoritiellä ja toinen jäi auton alle -ei tosin kuollut.
Moottoritiellä jalankulku on kiellettyä. Hieman muunneltua:
En voi käsittää, miten noin yksinkertaisen liikennesäännön noudattaminen voi olla joillekin niin vaikeaa. En voi myöskään käsittää, mitä noiden vaarallisten jalankulkijoiden päässä liikkuu... Mikähän mahtaa olla onnettomuuden syy, kun jalankulkija on moottoritien kaistalla pysähtynyt liftaamaan? Voisiko se vaikka olla se, että siellä moottoritiellä on joku ajamassa? Ja mitä tapahtuu, jos autolla törmää tuohon jalankulkijaan? Yksinkertaisia kysymyksiä, mutta liian moni ei tajua niiden vastauksia.
Edelleen olen sitä mieltä, että kyseiseen rikkomukseen syyllistyvät umpitollot tulisi velvoittaa käymään peruskoulu uudelleen, ja tapauksia tulisi käsitellä oikeudessa joko itsemurhina tai itsemurhan yrityksinä.
Liftariin sattui ja autokuskikin tais saada aika pahat traumaattiset tuntemukset.
taitaa tämän foorumin aiheet kuitenkin liittyä nimensä mukaan "Yleistä autoilusta" ;), eikö juuri autoilu ole sitä miten toimitaan liikenteessä, onhan erikseen sitte foorumit merkeittäin sekä foorumi "moottori", näissä on sitten enemmän tai vähemmä tuo tekniikka esillä, olenko ihan väärässä ? ;)
Mietitköhän ollenkaan, mitä kirjoitit ?
On outoa rinnastaa törkeään, suojatiellä tapahtuneeseen yliajoon syyllistynyt autoilija moottoritiellä kävellen liikkuneisiin nuoriin tyttöihin. Tyttöjen toiminta oli tietenkin äärimmäisen typerää ja laitonta, mutta se ei tee suojatiellä yliajoon syyllistyneen autoilijan toiminnasta yhtään hyväksyttävämpää.
Ettet vain olisi niitä ääliöitä, jotka asettavat autoilijat ja jalankulkijat mustavalkoisesti vastakkain ikäänkuin kyseessä olisi jokin peli tai kilpailu. Liikennne on yhteispeliä ja säännöt on tehty noudatettaviksi molemmin puolin. Kaikesta huolimatta uskon, että jopa sinäkin tajuat, mikä ero on siinä, että autoilija ajaa jalankulkijan yli suojatiellä ja siinä, että joku kävelee moottoritiellä.
Huolesi siitä, mikä aihe kuuluu minnekin olisi ymmärrettävää, jos puuttuisit kaikkiin ketjuihin, jotka mielestäsi ovat väärällä palstalla. Voi muuten olla, että joidenkin käsitysten mukaan liikennesääntöjen noudattaminen liittyy jollain edes etäisellä tavalla autoiluun. Mutta tehokkaammin pääset ongelmaan puuttumaan jos haet tämän palstan seriffiksi.
En tiedä, miten saat Valkeakosken onnettomuuden liitettyä tähän, mutta vastataan nyt kun kerran kysytään. Kyseessä oli sangen ikävä onnettomuus, jonka uhri aiheutti omalla ajattelemattomuudellaan. Alle jäänyt muuten menehtyi saamiinsa vammoihin sairaalassa.
Aasinsiltasi rakentelu epäonnistuu pahoin. Suojatien eteen pysähtyneen auton ohittaminen pysähtymättä ei ole verrattavissa moottoritiellä kävelyyn. Moottoritiellä olevat aiheuttavat vaaraa lähinnä itselleen, rattikoheltajat muille. Jos Menovesi näkee liftareita yhtä usein moottoritiellä kuin jalankulkijoita suojateillä niin kannattaisi oikeasti tehdä ongelmalle jotain. Esimerkiksi ajaa silmät auki taajamissa. Komeana sinettinä lepikkoon menemiselle rinnastetaan autokoulu peruskouluun ja tappo itsemurhaan.
Pakko kysyä suoraan: Menovesi, mikä oikein oli kirjoituksesi idea?
Suojatien edessä seisovan auton ohittaminen pysähtymättä on tärkeä, mutta niin tuhannesti koluttu aihe - sumuvalojen ohella - että luulen siitä aiheutuvien seurauksien olevan jo varmasti jokaisen palstaa lukevan tiedossa.
Tarvitseeko jokaista erillistä tapausta "uutisoida" ja kommentoida ketjuissa lähes samoilla sanoilla kerta toisensa jälkeen. Tämän palstan lukijoille viesti on varmasti mennyt perille, heitä ei tarvinne enää "opettaa".
Tuskin tämän palstan kautta saa ketään enää käännytettyä turvallisempaan ajotapaan, pikemmin jutut ovat menneet muutaman vakituisen nimimerkin väliseksi taivasteluksi samon tuomioin ja sanakääntein.
Vaatimaton mielipiteeni on tämä vain.
Lupaan lopettaa näistä tapauksista kirjoittamisen sitten, kun niitä ei enää tapahdu. Olen hyvin tyytyväinen, jos tämä tapaus jää viimeiseksi. Taitanee vaan valitettavasti olla toiveajattelua.
Jos näistä asioista keskusteleminen ei kiinnosta, niin kannattanee jättää viestit lukematta. Ilmeisesti muotoilin avausviestin otsikon huonosti ja sisältöä vastaamattomaksi, jos kerran hairahduit lukemaan ja harmistuit noin paljon.
17-vuotias tyttö menehtyi perjantai-iltana Valkeakoskella. Henkilöauton moottoritienposkeen töytäisemä kylmäkoskelainen 17-vuotias liftarityttö kuoli vammoihinsa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa lauantain vastaisena yönä.
Eihän ne sinne kuulu. Jalankulkijan oma moka kun meni motarille kävelemään. Eihän sielläkään tahallaan päälle saa ajaa, mutta satatsen vauhdissa väistäminen voi olla mahdotonta.
Itse ainakin soitan aina poliisit hakemaan liftarit moottoritieltä pois.
En koskaan ole pysähtynyt antamaan tietä vuoroaan odottavalle jalankulkijalle, JOS kohdalla on useampia samaan suuntaan meneviä kaistoja. Toki hiljennän hieman vauhtia, mutta niin ettei jalankulkija luule minun pysähtyvän. Tiedä sitä, kuinka monta vaaratilannetta olisin aiheuttanut jos aina pysähtyisin, kun jalankulkija odottaa suojatien reunalla ja takaa tulee toista kaistaa toinen auto.
Silloin pysähdyn tietenkin kun joku toinen on pysähtynyt viereisellä kaistalla ja tukin mielelläni koko liikenteen, ettei vaaratilannetta syntyisi. Ensimmäinen autohan on saattanut pysähtyä vain sen takia että jalankulkija on jo ehtinyt suojatielle eteen, jolloin tilanne on toisen auton kuljettajalle erittäin vakava.
Liikenne kun ei ole enää yhteispeliä, niin olen päätynyt tällaiseen ratkaisuun. Jonkun mielestä huono ratkaisu ja toisen mielestä menettelee. Minulle se oli puhdas kompromissi, jossa huonompi vaihtoehto sai jäädä.
Ymmärrän toki mitä tarkoitat, mutta minusta autoilijoiden kiireettömyyttä voisi vähentää juuri sellaisella asenteella, että kunnioitetaan jalankulkijoita enemmän.
Kuvasit hyvin, että "vuoroaan odottavalle jalankulkijalle". Tieliikennelaki velvoittaa antamaan estettömän kulun jalankulkijalla, joka on suojatiellä tai sille astumassa. Vuoroaan odottava ei välttämättä ole astumassa suojatielle. Liikenteessä on tärkeää viestittää muille tienkäyttäjille aikomuksistaan kaikilla mahdollisilla järkevillä keinoilla. Viestityskeinoja on mielin määrin, mutta jokaisen niitä käyttäjän tulee ehdottomasti varmistua siitä, että toinen tienkäyttäjä on tajunnut viestin oikein. On totta, että autoilijan tulee erityisesti huomioida takaa tuleva liikenne, koska jalankulkijat, joilla kaikilla ei ole ajokorttia eikä riittää pelisilmää, eivät tajua muita kuin lähimpänä olevan pysähtyvän auton. Tämän vuoksi ei aina voi pysähtyä suojatien eteen antamaan juuri sillä hetkellä jalankulkijoille tietä.
Jalankulkijan tulisi myös tieliikennelain mukaan huomioida lähestyvä ajoneuvoliikenne, kun hän on astumassa suojatielle. Hän ei saa astua sinne, ellei hän ole huomioinut harkinnalla lähestyvän ajoneuvon nopeutta ja etäisyyttä.
Vaikka olet sitä mieltä, että liikenne ei ole enää yhteispeliä, siitä huolimatta meidän tulisi yhteispelin hengessä liikkua liikenteessä. Meillä ei ole vara luovuttaa. Kiireettömyys pois. Yksi kiireettömyyden poistotapa on lähestyä suojateitä varovasti ja antaa jalankulkijoille esteetön kulku.
Sitten vielä - risteystä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on noudatettava erityistä varovaisuutta ja se on tieliikennelain suurin varovaisuusvelvollisuus.
lähtökohta, mutta ymmärsin asian siten että ei kaiketi kukaan muuten vaan aio pysähdellä ja luoda näin vaaratilanne, vaan kyse oli siitä että olet kääntymässä vasemmalle, joudut pysähtymään sillä vastaantulijoiden takia ;) silloin toki eräät läksynsä lukeneet pysähtyvät 5 metriä ennen suojatietä, jolloin sääntöjen mukaan ei tarvitse viereisellä kaistalla ajavan pysähtyä, mutta tätäkään ei moni tajua, saati jalakulkija, jotka eivät autoile, eivät ymmärrä tätä seikkaa, joten sekään ei ole pomminvarmaa, että uskallat päästellä läpi.
On täysin älyvapaata jättää viisi metriä rakoa suojatiehen sen takia ettei viereistä kaistaa ajavan tarvitsisi pysähtyä. Sehän vain pahentaa tilannetta jalankulkijan kannalta, silloinhan autot saavat painaa täyttä vauhtia ohi. Auto nimenomaan pitää pysäyttää juuri ennen suojatietä, ei suojatien päälle, ei ajaa hieman suojatien ohi eikä missään nimessä jättää sitä viiden metrin rakoa.
Tällainen ajattelutapa osoittaa hyvin autoilijan suhtautumisen kevyeen liikenteeseen. Kannattaisi joskus liikkua jalkaisinkin ja miettiä asennoitumista.
Hieno kirjoitus sinulta, Pöllyttäjä. Vaikka mielipiteissämme on pieni sävyero niin en voi kiistää, ettetkö olisi hyvin pitkälle oikeassa.
Kaksi hyvin olennaista asiaa poimin tuosta kirjoituksestasi. Ensinnäkin, on viestitettävä toisille mitä aikoo tehdä. Ja toisekseen, on varmistuttava siitä että viesti on mennyt perille. Nuo kun saataisiin perusrutiineiksi kaikille liikenteessä liikkuville, olisi liikenneilmapiiri tyystin erilainen kuin nykyinen punaniska-fiilis.
Mutta on vähän väärin ajatella, ettei nyt voi pysähtyä kun takana tulee auto noin lähellä. Eikä jalankulkijaa voida velvoittaa tarkistamaan, tulisiko siinä lähestyvässä jonossa mahdollisesti peräänajo jos nyt lähden yli. Käsittääkseni jokaisen autoilijan on pidettävä huoli siitä, että saa autonsa pysäytettyä tarvittaessa ilman peräänajon vaaraa. Tämä silloinkin, kun edessäoleva pysähtyy yllättäen. Suojatien eteen pysähtyvä auto ei koskaan pysähdy yllättäen.
Ei jalankulkijakaan voi sinne suojatiellä noin vain yllättäen hypättävä, mutta suurempi vastuu noissa tilanteissa on autoilijoilla.
hyökätä minua vastaan, tuo on liikennesäännöissä, opetetaan myös autokoulussa, mutta kuten TOTESIN, tuota ei jalakulkijat ymmärrä, saati kaikki autoilija, joten siinä se ongelma on. En ole koskaan harrastanut tuota 5 metriä enne suojatietä pysähtymistä, paitsi parkkeeratessani ;)
Tarkennetetaanpa vielä.
Silloin, kun pysähtyy muun syyn kuin liikennetilanteen takia, esim. matkustajan jättämistä tai ottamista varten, pitää katsoa ettei pysähdy viittä metriä lähemmäs suojatietä ja haittaa tarpeettomasti muuta liikennettä.
Silloin, kun joutuu pysähtymään liikennetilanteen niin vaatiessa, esim. jonon pysähtyessä tai kääntymistä odottaessa, on järkevämpää pysähtyä välittömästi suojatien eteen eikä tarkoituksella jättää sitä viiden metrin rakoa. Jos tällaisessa tilanteessa autoilija jättää viiden metrin raon, voi viereistä kaistaa ajava viilettää täyttä vauhtia suojatien ohi, vaikka vieressä on jono pysähtynyt ja haittaa näkyvyyttä suojatielle.
Mielestäni fiksu autoilija pysähtyy nimenomaan välittömästi suojatien eteen ja näin pakottaa viereistä kaistaa ajavat pysähtymään, jolloin jalankulkijoiden on turvallista ylittää tie.
Provoilu piristi kirjoittamaan asiaakin :)Suojatielle ei saa hypätä yllättäen, okei. Ja suojatielläkin jalankulkijalla on vastuunsa ja tietyn järjenkäytön lupa.
On kuitenkin varsin yleistä, että etenkin kaupunkialueella katujen yli kirmataan surutta, kunhan jossain lähellä on suojatie. Ja luotetaan valkoisten viivojen turvavoimaan matkojenkin päästä.
En muista, tarvitseeko tien ylittäjän olla pilkuntarkasti suojatiellä, mutta missä kohdin loppuu alue, jossa tienvarressa olijaa ei tarvitse olettaa tietä ylittäväksi, ts. hiljennellä jokaisen lyhtypylvääseen nojailevan kohdalla.
Käsittääkseni jalankulkijan ei tarvitse olla suojatiellä, vaan tulossa sille. Tässä piileekin asian vaikeus: Miten jalankulkija voi viestittää autoilijoille aikeestaan tulla suojatielle siten, että autoilija sen huomaa? Itse teen siten, että katson lähestyvien autojen suuntaan ja samalla siirryn rauhallisesti suojatien puolelle (en tietenkään suoraan autojen alle). Enpä tiedä, miten tuon käytökseni voi muutoin ymmärtää kuin siten, että olen aikeissa ylittää suojatien. Jos taas joku vain seisoskelee jalkakäytävällä suojatien kohdalla ja katselee kohti taivaanrantaa, ei hän mielestäni ole silloin tulossa suojatielle.
Asia on hankala, koska se on niin tulkinnanvarainen. Jalankulkijan tulee selvästi osoittaa aikeensa, ja autoilijan tulisi selvästi osoittaa antavansa tilaa. En sitten tiedä, parantaisiko sääntöjen muuttaminen tilannetta, kun näitä nykyisiäkään sääntöjä ei kunnolla hallita.
Jos jättää sen viiden metrin matkan suojatiehen, on mahdollista, että viereistä ajokaistaa joku viilettää ajaa todella liian suurta tilannenopeutta yli suojatien. Vaikka siinä on se viiden metrin väli suojatiehen, takaa tulevan kuljettajan tulee siitä huolimatta tajuta suojatietä melko lähellä oleva ajoneuvo. Hän vapautuu vain siitä velvollisuudesta, että hänen ei tarvitse pysähtyä, mutta käytännössä hänen tulisi silloinkin lähestyä suojatietä niin hiljaisella ajonopeudella, että tarvittaessa hän pystyy pysäyttämään ajoneuvon. Hänen velvollisuus on edelleen tarkkailla mahdollisia jalankulkijoita, mutta tässä ei saa unohtaa jalankulkijan velvollisuutta huomioida suojatietä lähestyviä ajoneuvoja. Tässä on selvästi kaksi velvollisuutta vastakkain, eikä sitä voi sanoa suoralta kädeltä kumman velvollisuus on suurempi. Silloin jos takaa lähestyvällä auton kuljettajalla on selvästi ollut mahdollisuus nähdä jalankulkija, joka on kohta astumassa suojatielle, autoilijalla on suuri vastuu, vaikka lähin pysähtynyt ajoneuvo olisi viiden metrin päässä suojatiestä.
Jos kaikki tienkäyttäjät tietäisivät liikennesäännöt ja vieläpä aina noudattaisivat niitä, ei olisi ehkä muuta oikeaa paikkaa pysäyttää ajoneuvoa liikenne-esteen takia kuin välittömästi suojatien eteen. Tällöin voisi luottaa siihen, että takaa tulevat pysähtyvät rinnalle. Nyt vain ei ole näin, koska ihmiset käyttäytyvät usein liikennesääntöjen vastaisesti.
En tiedä mikä on oikein, mutta jos lähdemme siitä tieliikennelain hengestä, että lain mukaan tienkäytäjät voivat luottaa siihen, että muut tienkäyttäjät noudattavat liikennesääntöjä, lienee oikein pysähtyä välittömästi suojatien eteen, eikä siitä kauemmaksi. Tähän luottamusperiaatteeseen ovat poikkeuksena vanhukset, lapset ja aistivialliset.
Liikenteessä voi käyttää harkintaa järkevästi, eikä ole rangaistavaa jos pysähtyy liikennetilanteen niin vaatiessa viiden metrin päähän suojatiestä. Tällainen kuljettaja voi aina järkevästi perustella kauemmaksi pysähtymisen esim. sillä, että halusi antaa riittävästi tilaa jalankukijoille eikä halunnut heitä ahdistella lähelle ajamalla.
Asian voi nähdä myös toisesta näkövinkkelistä. Katso viimeisin kommenttini klo 13.05.
Olen hyvin lähellä kantaasi, mutta tarkennan vielä, että suojatielle astuvan velvollisuus on tieliikennelain mukaan huomioida lähestyvien ajoneuvojen nopeus ja etäisyys ja tämä voi tarkoittaa, että jalankulkijan on myös jollakin tavalla pystyttävä ajattelemaan jarrutuksista tuleva vaaratilanne. En osaa sanoa miten pitkälle jalankulkijaa voi velvoittaa näin huomioimaan, mutta velvoite on olemassa.
Autoilijalla on selvä velvoite lähestyä suojatietä ja risteystä erityisen varovasti ja tarvittaessa ajoneuvo on voitava pysäyttää tien näkyvällä osalla kaikissa ennalta-arvattavissa tilanteissa. Vastakkain on autoilijan ja jalankulkijan velvollisuudet.
On hyvä muistaa, että onnettomuuksien esitutkinnassa ei ole poikkeuksellinen tilanne, että molemmat osapuolet todetaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Jos keskustelua käydään mustavalkoisesti niin, että vain toinen voi olla syyllinen, ei löydetä oikeaa vastausta.
Ilman muuta tuo velvollisuus on olemassa. Vähän sama asia kuin se, että päälleajo-oikeutta ei ole olemassa silloinkaan kun väistämisvelvollinen jättää noudattamatta velvollisuuttaan. Silti näkisin sellaisen tilanteen hyvin kummallisena, jossa suojatielle astuneen jalankulkijan katsotaan aiheuttaneen ketjukolarin.
Olet harvinaisen oikeassa. Perustelen vielä kantaani, miksi pitää pysähtyä mieluummin alle 5 m päähän suojatiestä:
Jos matkaa suojatiehen on yli 5 m, kukaan ei pysähdy viereisellä kaistalla, vaikka näkisikin jalankulkijan suojatiellä. Jotkut harvat sentään hiljentävät, mutta kaasuttavat toki uudelleen, jos vain ehtivät menemään jalankulkijan edestä vaikka varpaita hipoen.
Jos matkaa on alle 5 m, suurin osa ainakin hiljentää ja osa jopa pysähtyy, kun tietävät sen olevan pakollista.
samaa mieltä monestakin, mutta puutunpa tuohon ihmisten liikennesääntötietouteen, jossain viestissäni yritin huonolla menestyksellä ilmaista huominotani siitä että hälyttävän moni ei näytä tajuavan / muistavan pysähtymispakon olemassa oloa ? juuri tämän laiminlyönti on mielestäni yksi niitä vakavimpia vaaratilanteita aiheuttava. Enkä nyt yritä puollustella mitään muuta. HUOM: tämä on minun huomioima asia, vain minun, ei mikään koko suomen kattava tilasto. Olen nähnyt tilanteita missä auto oli pysähtynyt yli 5 m, ennen suoja tietä, jokatapauksessa osa autoilijoista ei tiennyt mitä pitäisi tehdä, osa ajoi ohi, osa hidasti ja osa jopa pysähty, niin eikö tämä nyt jo vähän kuvasta sitä että kaikki liikennesääntöjen kohdat eivät ole parhaiten muistissa ???
Aivan oikein. En tarkoittanut missään nimessä niin pitkälle menevää syyllisyyttä.
Minä näen liikenteen velvollisuuksien pohjalta. Tieliikenteessä ei ole olemassa samanlaista velvollisuuden vastakkaista oikeutta kuin muussa vanhemmassa oikeudessa. Olen keskustellut tästä samasta aiheesta täällä foorumissa toisella nimimerkillä. Tuon keskustelun jälkeen juttelin asiasta erään liikenteestä väitelleen (tohtori) henkilön kanssa ja hän oli samaa mieltä, että liikenteessä "velvollisuuden" vastakohta ei ole samalla tavalla "oikeus", kuten muussa oikeudessa.
Silloin se on mahdollista, että suojatielle astunut jalankulkija tuomitaan kokonaan syylliseksi jos hän ei olisi noudattanut sitä velvollisuutta, että olisi huomioinut lähestyvien ajoneuvojen nopeuden ja etäisyyden. Tuomioon tulisi olla tietysti varma näyttö, joko jalankulkijan omana kertomana tai todistajien hyvinä havaintoina.
"Silloin se on mahdollista, että suojatielle astunut jalankulkija tuomitaan kokonaan syylliseksi jos hän ei olisi noudattanut sitä velvollisuutta, että olisi huomioinut lähestyvien ajoneuvojen nopeuden ja etäisyyden."
Tästä päästään helposti siihen, että autoilijan ei tarvitse koskaan väistää suojatielle pyrkijöitä, kunhan pitää riittävää nopeutta ennen suojatietä. Eli suojatiellä ei ole mitään käytännön merkitystä, jos käytössä on kutenkin isomman, voimakkaamman ja nopeamman "etuoikeus".
Yksinkertaistin asian. Taustalla oli vain ajatus, että auton kuljettaja olisi ollut juuri niin varovainen kuin suojatietä lähestyessä olisi pitänyt olla ja jalankulkija niin huolimaton kuin vain voi olla. Auton kuljettajan tulee antaa esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai sille astumassa.
Minä taas taisin sanoa asian vähän mutkikkaasti. Tarkoitin, että suojatielle on paljon vähemmän jalankulkijoita astumassa, jos auto lähestyy riittävän kovaa vauhtia.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Turhien giljotiinien rakentelua pitää välttää.
Tästä onkin jo käyty kova keskustelu noin puolitoistaviikkoa sitten. Aihe herättää kiinnostusta.
tai vaikka Ruotsiin katsomaan (tai autokouluun) miten jalankulkijoille annetaan tilaa. Siellä minunkaan jalankulkijana ei tarvi kuin lähestyä suojatietä, niin autot jo pysähtyvät.
Onhan se kahden kaistan risteysalueiden vaarallisuus suunnittelijoidenkin tiedossa, enkä ymmärrä, että miksei kaistojen väliin voi rakentaa koroketta, johon jalankulkijat voisivat pysähtyä. Rakennetaanhan niitä korokkeita turhempiinkin paikkoihin.
Koroke samansuuntaisten kaistojen välissä tuntuu jo liioittelulta. Jo koko ajatus tuntuu taas kerran lähtevän autoilijan näkökulmasta. Koroke samansuuntaisten kaistojen välissähän mahdollistaisi ajamisen hidastamatta vaikka toisella kaistalla olisi auto pysähtynyt suojatien eteen.
Tarkoitushan olisi saada autoilijat hidastamaan vauhtia suojateiden läheisyydessä eikä kaasuttamaan lisää.
mutta kun kaikki eivät hidasta, eivätkä pysähdy ja pikkulapsia kuolee,tai loukkaantuu. Koroke antais edes vähän suojaa ja kadun ylitys tapahtuis kaista kerrallaan.
Jos suojatien eteen on pysähtynyt ajoneuvo ja sen ohittaa pysähtymättä viereistä ajokaistaa käyttäen, tämä rike katsotaan sellaiseksi, että se ei ole toiselle tienkäyttäjälle ennalta-arvattavaa. Päättelen sen tästä: Tästä on muistaakseni olemassa korkeimman oikeuden päätös. Väistämissääntöjen mukaan väistämisvelvollinen oli risteyksessä, ja muistaakseni vielä kärkikolmioristeyksessä, luottanut siihen, että risteävällä tiellä suojatietä lähestyvä ajoneuvo pysähtyy suojatien eteen pysähtyneen rinnalle. Tämän takia kolmion takaa tullut oli ajanut risteykseen, mutta risteävää tietä tullut ei ollutkaan pysähtynyt suojatien eteen, vaan ajoneuvot olivat risteyksessä törmänneet toisiinsa. Suojatien pysähtymättä ohittanut tuomittiin syylliseksi.
Miksiköhän noinkin tärkeä asia on jätetty ihmisen vastuulle? Eli käytös riippuu siitä muistaako säännön, ehtiikö reagoimaan tilanteeseen tai välittääkö ollenkaan säännöstä.
Eräs ratkaisu olisi korottaa kaikki suojatiet tai ainakin mahdollisimman moni. Silloin kaikkien olisi pakko vähentää nopeuttaan lähestyessään suojatietä. Jo suojatie nimenä antaa viitteitä siitä, että jalankulkija on suojassa. Mutta miten ne valkoiseksi maalatut kadunosat suojaavat jalankulkijaa?
Koko risteyksen korottamisella voitaisin myöskin korvata monissa tapauksissa liikenneympyrän rakentaminen. Silloinhan joka suunnasta on hiljennettävä nopeutta kuten liikenneympyränkin periaatteeseen kuuluu. Nyt rakennetaan liikenneympyröitä jo liiankin ahtaisiin risteyksiin, kun taas korottaminen ei vaadi sen enempää tilaa kuin tavallinenkaan risteys.
Ajatuksesi tuntuu järkeviltä. Se on nähty niin moneen kertaan, että jos tienkäyttäjälle jätetään yksistään se vastuu erityisestä varovaisuudesta suojatietä ja risteystä lähestyttäessä, onnettomuuksia sattuu, koska velvoitetta ei noudateta. Yksi keino olisi parantaa liikenneympäristöä hidasteita rakentamalla niin, että yksinkertaisesti olisi pakko ajaa hiljaa suojateille ja risteyksiin.
Ajomukavuus tietysti kärsii, mutta vaakakupin toisella puolella painaa tärkeät asiat.
Korottaminen on surkea ratkaisu ainakin sillä toteutustavalla mikä nykyään vallitsee. Suomessa pitää näköjään ajaa traktorilla jotta pääsisi näistä 'esteistä' yli... Vähänkin Primeraa matalammalla autolla liikkuminen on estetty monilta katuosuuksilta, tai ainakin pitää ajaa aivan mateluvauhtia jottei tuhoa autoaan. Ja nyt puhutaan vakiookuntoisesta normaalista autosta! Sitten on vielä niitä korotuksia joista ei ole mitään merkintää!!
En ymmärrä mitä vaikeata siinä on että autoilijat varoo, ja jalankulkijatkin vielä sen lisäksi varoo. Itse en ainakaan tule koskaan jäämään auton alle, minulla on silmät ja käytän niitä. Jalankulkijoidenkin toiminnan pitäisi perustua todellisuuteen, eli ettei kaikki tajua välttämättä pysähtyä. Kyllähän punaisiakin päin ajaa moni vahingossa!
Ehkä jos ihmiset osaisivat toimia liikenteessä edes välttävästi ja lisäksi vielä miettisivät mitä liikenteessä tekevät edes vähäsen, tilanne olisi aivan toinen. Mutta ei, ei tarvitse osata mitään eikä miettiä, riittää että ajaa kolmeakymppiä ja hidastaa siitäkin aina kun on pakko jottei auto tuhoutuisi. Onpas mahtava tulevaisuudenkuva tulossa teidän holhousmentaliteetilla...
Liikennevalot ovat toinen, jotka monissa tapauksissa voitaisiin korvata liikenneympyrällä tai korotetulla risteyksellä.
Korottamistapoja on ainakin kaksi, oikea ja väärä. Aika toimiva on sellainen, jossa koroke on riittävän pitkä, eikä vain muhkura tiessä.
Se ei paljon auta, jos sinä tai minä tai moni muukaan ei ymmärrä, "mitä vaikeata siinä on että autoilijat varoo, ja jalankulkijatkin vielä sen lisäksi varoo."
Tosiasia on kuitenkin se, että jalankulkijalta ei vaadita osoitettuja taitoa, että saa liikkua liikenteessä. Eli joukossa on sekä lapsia että vanhuksia, joilla kaikki valmiudet ole ihan samaa tasoa kuin sinulla ja minulla. Jos ainoa taito on, että suojatietä pitkin saa ja pitää ylittää tie, jos sen haluaa tehdä turvallisesti, niin ihmekkös se, että vahiongoja sattuu?
Loppujen lopuksi mitä järkeä on tavallisessa suojatiessä, jossa vain merkillä ja/tai maalauksilla osoitetaan oikea ylityspaikka? Autoilijat eivät uskalla antaa tietä jalankulkijalle, koska pelkäävät, että houkuttelevat jalankulkijan toisen auton alle. Keskellä pitkää suoraa oleva suojatie ei pysäytä hyvässä vauhdissa olevaa autoilijajonoa, jos tien ylitystä on odottamassa yksi jalankulkija. Eikö olisi järkevämpää korvata suojatie paremmalla tai poistaa se kokonaan?
Mannerheimintiellä ison firman iso bussi pysähtyi suojatien eteen. Suojatie on normaali ilman valoja ja korokkeita. Hieroskelin silmiäni, kiltisti kaikki pysähtyivät bussin viereen.
Veikkaampa, että yliajanut kuski tiesi suojatien säännöksistä. Talviolosuhteissahan jarrustusmatkat ovat varsin pitkät, kun sudittelulla kiillotetaan risteyksiä, joten jos on alla kitkat tai Hankookin nastat, niin eipä paljoa pysähdy, vaikka haluasikin.
Tuuriin luottaminen on yleisin tälläisten onnettomuuksien syy " ei siellä ketään ole ja ohhoh!". Myös päiväunien "vetely" ratissa on valittettavan yleistä, ainakin meikäläisellä, koska tavallinen liikenneajelu on pirun tylsää!