Hei,
olin eilen netsikössä lammen rannalla kun istuin puisen penkin päälle. Tunsin, että joku raapaisi jalkaani, sattui ihan kunnolla. Katsoin, mutten huomannut mitään. Vähän ajan päästä jalassa (nilkka) oli kuitenkin pieni verijälki, siis ihan muutaman millin kokoinen veripisara, jonka pyyhkäisin pois, ei muuta.
Nyt kyseisessä kohdassa on n. 2cm läpimitaltaan punainen ympyrä, verijälki edelleen mutta jäljen vieress ihon alla musta piste, joka tuntuu kohoumana.
Aloin miettiä, onko kyseessä punkki. Ongelmana on, että jokaisessa kuvassa ja neuvossa jonka netistä löydän, on punkki aina puoliksi ihon päällä, jolloin sen saa punkkipihdeillä pois. Tämä musta piste (n. milli tai kaksi) on kokonaan ihon alla, eikä mitään toivoa että voisin itse yrittää vetää sitä pois tms.
Voiko kyseessä siis olla punkki? Mitä minun pitäisi tehdä, voiko se itsekseen lähteä vai pitääkö lähteä terkkarille vai...? Sen tiedän,e ttä viikon päästä voi tarkkailla merkkejä borrelioosista, mutta kyllä toi piste nyt jo hämää, joten olisi kiva saada neuvoja, mitä kannattaisi tehdä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Oiskohan voinut olla mehiläinen (tai muu pistävä otus, miltä pistin irtoaa), mikä sinua pisti ja se musta piste olisi kiinni jäänyt pistin...? Ei ainakaan ihan peruspunkilta kuulosta.
Voihan sitä näyttämässä käydä niin ei tarvitse murehtia. Älä ainakaan yritä puristaa sitä "pistettä" sieltä pois.
Niin, tuli vielä mieleeni, että olisiko vain voinut olla tikku, joka nyt mustana näkyy ihon alla, ja jota en eilen huomannut? Tuntuu oudolta, että eilen kun huomasin verijäljen, en mitään punkkia tms. nähnyt, toisaalta onhan se voinut olla pienenpieni vielä silloin. Nyt surffailtuani olen lukenut, että ei sen punkin ikinä pitäisi olla kokonaan ihon alla, mutta mietinkin että voiko toi olla pää, joka olisi voinut jäädä jos vaikka eilen tai yöllä raapaisin muun ruumiin pois.
Ärsyttää kun pitää hermoilla tästä, mutta sanokaan nyt mielipiteitänne, onko aihetta epäillä että se olisi punkki ja mennä huomenna terkkarille?
Punkki on kiinnittyneenä iholle muutaman päivän ajan veriateriaa nauttiessaan.
Lisää tietoa punkeista ja niiden levittämistä taudeista voit hakea:www.punkki.net,sekä www.reumaliitto.fi/punkki.