Heippa!
Säikähdin eilen yöllä noin puoli kahdentoista aikaan, että olen unohtanut ottaa sen päivän pillerin ja nappasin saman tien pillerin suuhuni. Heti sen jälkeen kuitenkin tajusin, että olin jo ottanut aamulla pillerin (olen vaan ilmeisesti aloittanut liuskan väärästä päivästä eli ollut koko ajan päivän jäljessä, eli ottanut siis keskiviikkona pillerin tiistaikohdasta jne)
Toisin sanoen söin jo eilen yöllä tämän päivän pillerin ja siksi jätin tänä aamuna ottamatta. Kannataisko mun ottaa kuitenkin tällekin päivälle omansa, joilloin siis pillerit sitten loppuu tavallaan päivää aikaisemmin vai jätänkö vaan tän päivän väliin, kun kerta söin sen jo viime yönä??
Vaikeeta on, ohjeissa oli jotain unohdetusta pilleristä, mutta ei mitään siitä, jos tekee näin kuin minä höppänä!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselleni kävi kerran samoin, että olin kanssa aloittanut pillerit vahingossa "väärän" (eli edellisen päivä) kohdalta, ja siksi eräänä päivänä säikähdin, että "apua, en oo ottanu vielä tänään pilleriä" (vaikka siis olin ottanut). Sille päivälle otin siis kaksi pilleriä, ja seuraavana päivänä jatkoin liuskaa normaalisti. Kahdesta pilleristä ei tullu ainakaan itselle mitää sivuvaikutuksia.. Pillereiden loppumisajankohta siirtyi vain päivää aiemmaksi.
Ainakin oman pillerimerkkini käyttöohjeessa lukee, että "mikäli unohdit ottaa pillerin, ota se heti, vaikka sitten joutuisit ottamaan kaksi pilleriä kerrallaan". Eli väliin tuskin kannattaa pillereitä jättää.. :)
Pitää ottaa normaalisti seuraava vaikka on ottanut ylimääräisen. Tai sitten toinen vaihtoehto on että siirrät otto aikaa...