Keskeytetty

Haluaisin kovasti luopua hormoniehkäisystä. Söin ensin kaksi vuotta pillereitä ja nyt olen vuoden käyttänyt laastaria. Mieleni ailahtelee koko ajan ja kärsin itkuisuudesta ja vainoharhaisuudesta, jonka uskon myös johtuvan ehkäisystä. Löytyykö moniakin pareja, jotka käyttävät ehkäisynä keskeytettyä yhdyntää tai kondomia?
6869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

yli 2v keskeytettyä avomieheni kanssa. en ole raskaaksi tullut.

mut kai se on niin, että jotkut tulee raskaaksi pelkästään käytettyjen kalsareiden näkemisestä ja toiset taas ei millään..

Äänestä

vahvistettuna ehkäisyvaahdolla on toiminut hyvin jo pari vuotta. Tosin olemme jo nelikymppinen pari ja hedelmällisyys on jo laskenut huimasti. Kondomi tuhosi seksielämämme lähes täysin vieden liikaa tuntoa pois. Pelkkään keskeytettyyn yhdyntään ei todellakaan kannata luottaa ja muutoinkin vaatii poikaystävältäsi kovaa itsekuria vetää peniksensä ulos pari sekuntia ennen "herkkuhetkeä". Sitäpaitsi "touhutipoissakin" on sen verran siittiöitä että sekin riittää saattamaan sinut raskaaksi ilman että edes siemensyöksy tapahtuu sisällesi. Ikäisellesi suosittelen käyttämään muita ehkäisyvaihtoehtoja. Kokeilkaa vaikka sitä kondomia ensin, joillekin se sopii hyvin vaikei se sopinutkaan meille.

Äänestä

Se on vaan semmonen homma että keskeytetty yhdyntä ei oo mikään ehkäisykeino. Touhutipoista voi hyvin tulla paksuksi kuten moni täälläkin on kertonut. Jos olet valmis saamaan lapsen, niin ihan vapaasti, ellet ole, suosittelen vaikka kokeilemaan e-pillereitä, niitäkin kun on monen sorttisia, varmaan löytyy sopiva merkki.

Äänestä

kuparikierukkaa? Asennetaan myöskin ei-synnyttäneille. Keskeytetty ei ole mikään ehkäisykeino!

Äänestä

on kondomit käytössä (siis ihan vakisuhteessa, ollut nyt jo kolmatta vuotta)

Ja ei olla kovin tyytyväisiä (yllättäen vaimo selvästi vähemmän) mutta käytännössä terveyshaitattomia vaihtoehtoja ei oikeastaan ole.

Persona on kuitenkin liian epävarma, ja keskeytetty yhdyntä liiankin varma (että lapsi tulee) Ja nautinnonkin kannalta käytän ehdottomasti mielummin kondomia kuin keskeytettyä yhdyntää.

Äänestä

Meillä ehkäistään joidenkin mielestä ehkä hiukan holtittomasti, mutta hyvin on toiminut tähän asti. Yhdessä ollaan yli kolme vuotta oltu. Systeemi on sellainen, että välillä olemme ilman ehkäisyä, välillä käytämme keskeytettyä, vaikka sitä en siis kenellekään ehkäisykeinona ehkä menisi mainostamaan ja välillä käytämme kondomia. Kondomia käytämme ovulaation aikaan, reilusti siis ennen sitä jo ja vähän sen jälkeenkin. Systeemi toimii, koska tunnen elimistöni ja kiertoni. Tunnen myös ovulaation. Raskaus ei myöskään olisi katastrofi, siksi uskallamme vapaasti nauttia seksistä näin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


n 22 kirjoitti:

Haluaisin kovasti luopua hormoniehkäisystä. Söin ensin kaksi vuotta pillereitä ja nyt olen vuoden käyttänyt laastaria. Mieleni ailahtelee koko ajan ja kärsin itkuisuudesta ja vainoharhaisuudesta, jonka uskon myös johtuvan ehkäisystä. Löytyykö moniakin pareja, jotka käyttävät ehkäisynä keskeytettyä yhdyntää tai kondomia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu