mun kaikki isovanhemmat on kuollu, ensimmäinen kun olin pienenpieni, kolme viimestä yhtäkkiä vuoden sisään ajalla 2002-03. luulin että heillä on paras nyt olla. mä oon suurperheen keskellä kasvanu turvallisesti. nyt muutin omilleni ja sain toivottua tilaa ja rauhaa. luulin itseäni suht onnelliseksi.
miksi tuntuu, että nyt vasta alan hahmottamaan tapahtumia? tuntuu kuin ajat palaisi mieleen uudelleen, isovanhempien kohtalot. tuntuu etten haluukaan itsenäistyy omassa kodissa ja aikuistua. itkettää viikottain.
oon epätietonen tulevaisuudesta, epäilen että oon valinnu väärän alan ammattiksi, etten kelpaa tähän. sain oman alan kesätöitä, jossa mua kannustetaan ja kuulun joukkoon, luulin olevani ilonen ku oon koko kesän töissä, lomaa vain viikko ennen koulua. olen iloinen kun tulee kokemusta ja varmuutta, mutta nyt ahdistun kun tulee rahaa niin paljon, jos sorrun johonkin hömpötyksiin enkä osaa pitää pankkia ja asuntoa ja opiskeluita kustantaen. tuntuu ettei mulla riitä aika mihinkään, kaikki voimat menee töihin.
sain vasta silmälasit ja ehkä nyt epäilen etten kelpaa. luulen silti että arvokkain on sisällä ettei ulkonäössä. en käytä alkoholia, tupakkaa, kahvia, meikkejä....luulen että oon erilainen nuori ja epäilen sen olevan kiellettyä.
tuntuu kuin muka vain minä kuljen yksin ja kompastun ja eksyn, ettei muut. mä tunnen joskus itsestäni että olisin masentunut ja välillä ahdistunut, en tiedä uskonko. mä epäilen kaiken alkaneen isovanhempien poismenoista. en uskalla käydä haudalla kun kerran vuodessa, talvipakkasilla pimeellä koska muut ihmiset näkee kun mä itken.
en kehtaa puhua näiden isov. kuolemien aiheuttamista ajatuksista perheelle tai kavereille. oon huolissani sukulaisista, pelkään menettää. ihan muutamia kertoja olen toivonu että joku kuolis, jotta saisin säälii ja huomiota. ärsyttävää!
mulla tulee hengitysvaikeuksia välillä, en ymmärrä onko mulla astma vai harhaluuloja. musta tuntuu että mulla ei riitä aikaa nukkumiseen. musta tuntuu että syön liikaa herkkuja. oon allerginen monelle vihannekselle ja hedelmälle ja pistän kaikki sen syyksi. sitte ku on sopivia päiviä tauota herkuista ni voi olla etten muista syödä muutakaan. kauheesti juon tuoremehuja, mehukeittoja ja piimää, kokkaamiseen en jaksa keskittyä. painoindeksi onneksi normaali.
paljon murehdin menneitä ja tulevaa, samaakin aikaan.
täysi-ikäistyin vasta, muutama viikko takaperin.
anteeksi pituus. nyt ketään kiinnosta.
miksi tuntuu, että nyt vasta alan hahmottamaan tapahtumia? tuntuu kuin ajat palaisi mieleen uudelleen, isovanhempien kohtalot. tuntuu etten haluukaan itsenäistyy omassa kodissa ja aikuistua. itkettää viikottain.
oon epätietonen tulevaisuudesta, epäilen että oon valinnu väärän alan ammattiksi, etten kelpaa tähän. sain oman alan kesätöitä, jossa mua kannustetaan ja kuulun joukkoon, luulin olevani ilonen ku oon koko kesän töissä, lomaa vain viikko ennen koulua. olen iloinen kun tulee kokemusta ja varmuutta, mutta nyt ahdistun kun tulee rahaa niin paljon, jos sorrun johonkin hömpötyksiin enkä osaa pitää pankkia ja asuntoa ja opiskeluita kustantaen. tuntuu ettei mulla riitä aika mihinkään, kaikki voimat menee töihin.
sain vasta silmälasit ja ehkä nyt epäilen etten kelpaa. luulen silti että arvokkain on sisällä ettei ulkonäössä. en käytä alkoholia, tupakkaa, kahvia, meikkejä....luulen että oon erilainen nuori ja epäilen sen olevan kiellettyä.
tuntuu kuin muka vain minä kuljen yksin ja kompastun ja eksyn, ettei muut. mä tunnen joskus itsestäni että olisin masentunut ja välillä ahdistunut, en tiedä uskonko. mä epäilen kaiken alkaneen isovanhempien poismenoista. en uskalla käydä haudalla kun kerran vuodessa, talvipakkasilla pimeellä koska muut ihmiset näkee kun mä itken.
en kehtaa puhua näiden isov. kuolemien aiheuttamista ajatuksista perheelle tai kavereille. oon huolissani sukulaisista, pelkään menettää. ihan muutamia kertoja olen toivonu että joku kuolis, jotta saisin säälii ja huomiota. ärsyttävää!
mulla tulee hengitysvaikeuksia välillä, en ymmärrä onko mulla astma vai harhaluuloja. musta tuntuu että mulla ei riitä aikaa nukkumiseen. musta tuntuu että syön liikaa herkkuja. oon allerginen monelle vihannekselle ja hedelmälle ja pistän kaikki sen syyksi. sitte ku on sopivia päiviä tauota herkuista ni voi olla etten muista syödä muutakaan. kauheesti juon tuoremehuja, mehukeittoja ja piimää, kokkaamiseen en jaksa keskittyä. painoindeksi onneksi normaali.
paljon murehdin menneitä ja tulevaa, samaakin aikaan.
täysi-ikäistyin vasta, muutama viikko takaperin.
anteeksi pituus. nyt ketään kiinnosta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulehan Sinä, elät elämässäsi monien muutosten aikaa, ei ihme että tuntuu sekavalta ja ahdistavalta!
Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä ja niin käy sinunkin kohdallasi. Tekstiäsi lukiessa tuli mieleen sisareni joka on aina murehtinut kaikkea tulevaa - jota sitten oikeasti ei koskaan tapahdukaan :)
Isovanhempiesi kuolema tietysti mietityttää ja toki sinun pitää puhua siitä perheellesi ja ystävillesi! Puhuminen helpottaa - saat suhteellisuutta asioille. Itsekseen möyriessä kaikki tuntuu niin kauhean vaikealta.
Jos et pysty puhumaan vaikkapa äidillesi, mene johonkin nuorten juttuun puhumaan, niistä löytyy ainakin kaupungeista.
Elät nyt itsenäistymisen ja aikuistumisen aikaa. Siiihen kuuluu pelko ja huoli mutta usko vaan, myös paljon iloa ja onnistumista!
Sinulla on opinnot hyvälllä mallilla ja jos ala on väärä niin sitten vaihdat - se on päivän sana!
Onnea ja iloa elämääsi!
Olen tuntenut olevani kuin eksyksissä.Menetin äsken mummuni.Myös minä en käytä alkoholia ,meikkejä enkä polta.Olet herkkä ihminen mutta saat näyttää tunteesi.Käy vain haudoilla ja itke.Ole myös itsekäs ja etsi itsellesi mieluista tekemistä jos vaan jaksat ja se auttaa jaksamaan.Tarvittaessa etsi apua vaikka terveyskeskuksesta jos tuntuu tosi pahalta.Uskalla puhua tunteistasi.Hengitysvaikeudet voi johtua ihan siitä kun panikoit liikaa mutta seuraa tilannettasi.Yksin ei tule useinkaan kokattua.Syö,nuku ja nauti elämästä sinulla on siihen lupa!Kaikkea hyvää toivottavasti jotenkin osasin kirjoittaa kannustavasti.