Uusoikeistolaisuus valtaamassa Keskustan

Silloin tällöin tällekin palstalle lähinnä ohikulkijan ominaisuudessa muutamia herjoja heitellessäni olen täällä tullut huomaamaan samantapaisen ilmiön joka jossain aiemmassa vaihessa on romahduttanut monen aktiivisessa käytössä olleen keskustelupalstan laadun. En tarkoita tällä täällä päällenäkyvää eräiden toisiinsa takertuneiden minävammaisten syntymätyperien törkyveljesten keskinäistä kissanpaskanviskontaa, vaan paljon vakavampaa asiaa, nimittäin lähelle uusnatsismia sijoittuvan uusoikeistolaisen aatesuunnan harrastamaa myrkkykylvöä.

Keskustalaisuudella aatesuuntana voisi olla nykyisessä kylmän sodan jälkeisessä aatteiden alennustilassa tarjottavana positiivisia sisällöllisiä ideoita, jos ajan haasteet osattaisiin ottaa vastaan. Ensimmäinen edellytys oman opillisen vaihtoehdon tarjoamiseen olisi kunnollinen analyysi siitä tilanteesta jossa maailma nyt "isossa kuvassa" näyttäytyy. Sosialististen järjesteömien romahdus ei koskenut ainoastaan itäblokin pakkojärjestettyjä yhteiskuntia, vaan koko liberalistiselle perinteelle perustuvaa ja "talouden" termistöllä järjestettyä länsimaailmaa, ja viisaimmat ajattelijat ovat jo pitkälle pohtineet ulospääsyteitä nykyiseltä, jo nähtävillä olevalta autonomisen rahatalouden umpikujaan päättyvältä kehitystieltä.

Esko Aho, joka ei ole joissain opillisissa katsomuksissaan ihan niin tolkuton tonttu kuin useimmat maaseutumiljöön perspektiivistä maailmaa katselevat ja opillisia ongelmia havukka-aholaisitten asettelevat rivikeskustalaiset pylkkeröpäät, on joskus presidentivaalikampanjointinsa kuumeisissa käänteissä viitannut mm. suomalaisnimiin Reijo Wilenius ja Juha Siltala. Näiden taholta yhteiskunnallisessa ajattelussa ja uudessa orientoitumisessa voisi ottaa vaikutteita. Ehkä näiden taustalle voisi hahmotella vaikkapa sellaisia suuressa maailmassa pinnalle sijoittuvia uuden yhteiskunnallisen analyysin ja ajattelun linjoja, joita auktoriteetit sellaiset kuin Richard Rorty ja Anthony Giddens ovat tuoneet esiin -- ainakin olemassa oleva todellinen ongelmatiikka tulisi näiden kautta oikein asetetuksi.

Mutta keskustellaanko Keskustan politiikkaa käsittelevällä keskustelupalstalla juuri koskaan näistä?

Se mistä täällä keskustellaan nousee suorastaan kalmanhajuisesta kumpujen yöstä. Täällä on jämähdetty yhtenäiskulttuurin aikaan ja tuolloin vaikuttaneisiin poliittisiin pukareihin. Edes yhtä intellektuellinimeä en muista tai en ole huomannut tämän palstan aktiivikirjoittajien koskaan maininneen.

Päällimmäisenä täällä on ollut tietenkin keskustelu kekkosesta -- keskustelu, jossa Kekkosen varsinaista roolia yhteiskunnan myrrysmiehenä yhtenäiskulttuurin ajasta moniarvoisemman ja demokraattisemman kansanlaisyhteiskunnan suuntaan ei edes ole tajuttu. Keskustelua jossa Kekkoseen liittyvä toisarvoinen rihkama kaikessa asenteellisessa värikyllyydessään on riittänyt loputtoman eestaasrepostelun aiheeksi.

Ja, kuten sanoin, aivan viime aikoina tällekin palstalle on pesiytynyt uusoikeistolainen mielipidevyörytys. Tämä on ollut nähtävissä muutamien nimimerkkien mistään piittaamattomana ja kaikille keskusteluvaikutteille kuurona piilofasististen viestien herkeämättömänä virtana. Kehitys on samankalatista, kuin itsestään yhä jyrkempiin uusoikeistolaisiin kannanottoihin ajautuvaa, kuin mitä se on ollut joillakin muillakin keskustelupalstoilla.

En uskalla sanoa missä määrin nämä muutamat kirjoittajat itse määrittelisivät ns. "ajattelunsa" kansallismielisyydeksi, uusoikeitolaisuudeksi, uusfasimiksi tai suoranaisesti uusnatsismiksi. Mutta siitä olen huolissani, että sitä se nimenomaan täälläkin viime aikoina on ollut. Ja yhä määrätietoisemmin muotoiltu uusoikeistolaisuus näyttää tällä palstalla uppoavan hyvin palstan varsinaisten "haltijoiden" eli Keskustaa kannattavien ja kaiketi maaseudulle sijoittuvien aatteenkannattajien kaaleihin.

Ehkä yhteistä aatepohjaa sitten löytyy pitkältä suomalaiskansallisesta historiasta, jossa vahvat fasistiset mielenilmaukset ovat nousseet sieltä missä liki keskiaikainen maaseutufeodalismi on vielä viime vuosisadan puolella pitkään vaikuttanut tosiasiallisena yhteiskuntajärjestyksenä.

Surkuhupaisa tilanne siis. Uusoikeisto kokeilemassa ja muovaamassa fasistisia mielipiteitään palstalla jossa Keskustan pitäisi pohtia politiikalleen uutta sisältöä. Siinä missä Rorty tai Giddens voisivat olla palstan siteeratuimmat nimet, siinä nyt yhä väännetään kättä Kekkosesta, ja keskustelun kiinnekohtina, ihan varsinaisina ajatusauktoriteetteina, toimivat esimerkiksi sellaiset kymmenennen asteen "ajattelijat" kuin hannuratkalliot, lasselehtiset tai maxjakobsonit.

Koskas Keskustan palstalla päästäisiin vuosisataisista älyllisistä väistöliikkeistä keskusteluun Asioista?
8364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

pusikosta tulee taas.

Äänestä

"Keskustalaisuudella aatesuuntana voisi olla nykyisessä kylmän sodan jälkeisessä aatteiden alennustilassa tarjottavana positiivisia sisällöllisiä ideoita, jos ajan haasteet osattaisiin ottaa vastaan."

Äänestä

Et sinä mikään satunnainen kävijä täällä ole. Olet noita samoja hyvin monet kerrat yhtä näsäviisaasti esittänyt.

Vai ei täällä siteerata oikeita ajattelijoita? Mitä sitten ovat ne, joiden viisaudet vlisevät kaikissa Timo Ristimäen kirjoituksissa.

Kyllä sitä viisautta löytyy muiltakin kuin joltakin Rortylta ja Giddensiltä, ketä lienevätkään.

Jakobsonit, Lehtiset, Rautkalliot, Ylikankaat ja monet muutkin ovat useimmille tuutmpia ja heidän käsittelemänsä asiat ja niistä esittämänsä ajatukset elämäämme lähemmin koskettavia ja siksi kiinnostavampia.

Todellisesta elämästä saa tarpeeksi tietoa mediasta ja jos on omat aivot sen suodattamiseen, ei niitä ajatuksia tarvitse keneltäkään lainata. Niillä maailmanparantajien ajatuksilla ei koskaan ole maailmaa parannettu eikä tulla parantamaan.

Tämä vain tiedoksi sinulle, maailmanparantajalle. Jos luulet jostakin saavasi yleisön, jossa ajatuksesi eivät vihellä lipan yli, niin menepä sinne opettamaan!

Äänestä
  • opettamassa viisaampaansa.

    Äänestä

Esität ehkä liian kovia vaatimuksia keskusteluun, joka kuitenkin on luonteeltaan kansalaiskeskustelua. Monet tuskin tuntevat edes Giddensiä nimeltä. Mutta aikamme ajattelijoiden käsityksiä voisivat tuoda tietysti esille ne, jotka niihin ovat tutustuneet. Itse olen kyllä tällä palstalla kirjoittanut työn muuttumisesta ja uusliberalismin virtauksista siltä pohjalta mitä Juha Siltala on työn historiaa käsittelevässä kirjassaan kirjoittanut. Se aikaansai silloin varsin laajaa mielipiteenvaihtoa. Myös nimimerkitön akateeminen kirjoittaja, jonka olen kuitenkin osannut identifioida ja jota kutsun "Akuksi", on esitellyt useitakin aikamme ajattelijoita kirjoituksissaan, jotka taitavat vaan mennä monen lukijan hilseen yli.

En ole havainnut mitään uusoikeistolaista vyörytystä tällä palstalla. Ehkä se johtuu siitä, että tällaiset kirjoittajat ovat yleensä sen verran yksinkertaisia, ettei heidän juttujaan kukaan vähänkin tolkussaan oleva jaksa ottaa todesta. Oikeistolaisia kirjoittajia täällä kyllä on kuten Jaba ja kepututkija, mutta se on ainakin minusta ihan ok. ja tuo keskusteluun juuri yhtäältä sitä dynaamisuutta mitä tarvitaankin.

Äänestä

kappale jako jo paljastaa..

Äänestä

miksei kepusaittia kiinnosta ongelmiemme todelliset syyt?
Miksi kuluttaa aikaa turhaan jaaritteluun jossa ei kosketeta todellisuutta sen syvemmältä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palstan? kirjoitti:

Silloin tällöin tällekin palstalle lähinnä ohikulkijan ominaisuudessa muutamia herjoja heitellessäni olen täällä tullut huomaamaan samantapaisen ilmiön joka jossain aiemmassa vaihessa on romahduttanut monen aktiivisessa käytössä olleen keskustelupalstan laadun. En tarkoita tällä täällä päällenäkyvää eräiden toisiinsa takertuneiden minävammaisten syntymätyperien törkyveljesten keskinäistä kissanpaskanviskontaa, vaan paljon vakavampaa asiaa, nimittäin lähelle uusnatsismia sijoittuvan uusoikeistolaisen aatesuunnan harrastamaa myrkkykylvöä.

Keskustalaisuudella aatesuuntana voisi olla nykyisessä kylmän sodan jälkeisessä aatteiden alennustilassa tarjottavana positiivisia sisällöllisiä ideoita, jos ajan haasteet osattaisiin ottaa vastaan. Ensimmäinen edellytys oman opillisen vaihtoehdon tarjoamiseen olisi kunnollinen analyysi siitä tilanteesta jossa maailma nyt "isossa kuvassa" näyttäytyy. Sosialististen järjesteömien romahdus ei koskenut ainoastaan itäblokin pakkojärjestettyjä yhteiskuntia, vaan koko liberalistiselle perinteelle perustuvaa ja "talouden" termistöllä järjestettyä länsimaailmaa, ja viisaimmat ajattelijat ovat jo pitkälle pohtineet ulospääsyteitä nykyiseltä, jo nähtävillä olevalta autonomisen rahatalouden umpikujaan päättyvältä kehitystieltä.

Esko Aho, joka ei ole joissain opillisissa katsomuksissaan ihan niin tolkuton tonttu kuin useimmat maaseutumiljöön perspektiivistä maailmaa katselevat ja opillisia ongelmia havukka-aholaisitten asettelevat rivikeskustalaiset pylkkeröpäät, on joskus presidentivaalikampanjointinsa kuumeisissa käänteissä viitannut mm. suomalaisnimiin Reijo Wilenius ja Juha Siltala. Näiden taholta yhteiskunnallisessa ajattelussa ja uudessa orientoitumisessa voisi ottaa vaikutteita. Ehkä näiden taustalle voisi hahmotella vaikkapa sellaisia suuressa maailmassa pinnalle sijoittuvia uuden yhteiskunnallisen analyysin ja ajattelun linjoja, joita auktoriteetit sellaiset kuin Richard Rorty ja Anthony Giddens ovat tuoneet esiin -- ainakin olemassa oleva todellinen ongelmatiikka tulisi näiden kautta oikein asetetuksi.

Mutta keskustellaanko Keskustan politiikkaa käsittelevällä keskustelupalstalla juuri koskaan näistä?

Se mistä täällä keskustellaan nousee suorastaan kalmanhajuisesta kumpujen yöstä. Täällä on jämähdetty yhtenäiskulttuurin aikaan ja tuolloin vaikuttaneisiin poliittisiin pukareihin. Edes yhtä intellektuellinimeä en muista tai en ole huomannut tämän palstan aktiivikirjoittajien koskaan maininneen.

Päällimmäisenä täällä on ollut tietenkin keskustelu kekkosesta -- keskustelu, jossa Kekkosen varsinaista roolia yhteiskunnan myrrysmiehenä yhtenäiskulttuurin ajasta moniarvoisemman ja demokraattisemman kansanlaisyhteiskunnan suuntaan ei edes ole tajuttu. Keskustelua jossa Kekkoseen liittyvä toisarvoinen rihkama kaikessa asenteellisessa värikyllyydessään on riittänyt loputtoman eestaasrepostelun aiheeksi.

Ja, kuten sanoin, aivan viime aikoina tällekin palstalle on pesiytynyt uusoikeistolainen mielipidevyörytys. Tämä on ollut nähtävissä muutamien nimimerkkien mistään piittaamattomana ja kaikille keskusteluvaikutteille kuurona piilofasististen viestien herkeämättömänä virtana. Kehitys on samankalatista, kuin itsestään yhä jyrkempiin uusoikeistolaisiin kannanottoihin ajautuvaa, kuin mitä se on ollut joillakin muillakin keskustelupalstoilla.

En uskalla sanoa missä määrin nämä muutamat kirjoittajat itse määrittelisivät ns. "ajattelunsa" kansallismielisyydeksi, uusoikeitolaisuudeksi, uusfasimiksi tai suoranaisesti uusnatsismiksi. Mutta siitä olen huolissani, että sitä se nimenomaan täälläkin viime aikoina on ollut. Ja yhä määrätietoisemmin muotoiltu uusoikeistolaisuus näyttää tällä palstalla uppoavan hyvin palstan varsinaisten "haltijoiden" eli Keskustaa kannattavien ja kaiketi maaseudulle sijoittuvien aatteenkannattajien kaaleihin.

Ehkä yhteistä aatepohjaa sitten löytyy pitkältä suomalaiskansallisesta historiasta, jossa vahvat fasistiset mielenilmaukset ovat nousseet sieltä missä liki keskiaikainen maaseutufeodalismi on vielä viime vuosisadan puolella pitkään vaikuttanut tosiasiallisena yhteiskuntajärjestyksenä.

Surkuhupaisa tilanne siis. Uusoikeisto kokeilemassa ja muovaamassa fasistisia mielipiteitään palstalla jossa Keskustan pitäisi pohtia politiikalleen uutta sisältöä. Siinä missä Rorty tai Giddens voisivat olla palstan siteeratuimmat nimet, siinä nyt yhä väännetään kättä Kekkosesta, ja keskustelun kiinnekohtina, ihan varsinaisina ajatusauktoriteetteina, toimivat esimerkiksi sellaiset kymmenennen asteen "ajattelijat" kuin hannuratkalliot, lasselehtiset tai maxjakobsonit.

Koskas Keskustan palstalla päästäisiin vuosisataisista älyllisistä väistöliikkeistä keskusteluun Asioista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu