... odottavat ne, jotka eivät tiedä, mitä tehdä tällä nykyiselläkään.
Olis karseeta joutua elämään ikuisesti, kyllä se 80 - 90 v. on aika hyvä elämä. Näin sano mummunikin kuollessaan 93 v:nä!
Have a nice weekend!
Olis karseeta joutua elämään ikuisesti, kyllä se 80 - 90 v. on aika hyvä elämä. Näin sano mummunikin kuollessaan 93 v:nä!
Have a nice weekend!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ikuisuus on kuitenkin edessämme.
Emme me häviä, kun kerran olemme olemassa.
Jo pelkkä olemassolomme on niin suuri mysteeri,
että emme sitä käsitä. Lapsena kun sitä pohti, tuli siihen tulokseen, että eihän meitä voi olla
olemassakaan. Mutta sitten muisti Jumalan, ja ajatteli, että onneksi ei tarvitse vielä tietää kaikkea, kyllä se sitten Taivaassa selviää.
Ihmisessä on mieli ja sielu. Kaikki eivät usko kuin mieleen. Minä tiedän sielunkin olevan olemassa, koska sen kautta Pyhä Henki on minua opettanut ja sen kautta tuntuu yhteys Jumalaan.
Todella tuntuu.
Ihmisen mieli sammuu kuolemassa. Ihmisen maallinen ruumis häviää täysin. Mutta sielu on jotain sellaista joka on syntynyt Jumalasta. Se on kuin pala jumalallista valtakuntaa. Siihen varastoituu rakkaus ja pahuus, nöyryys ja omavoimaisuus. Jumala haluaa sielumme pysyvän palana taivaan valtakuntaa, siis puhtaana ja hyvänä. Sen tarkoitus on mennä Jumalan luo, tilaan, joka ei muistuta mitään meidän tuntemaamme. Maallisilla termeillä ei voi kuvata
ikuista Jumalan luona olemista.
Jos voisimme kuvitella taivaan, olisimme enkeleitä.
Helvettiä on helpompi kuvitella, mutta emme tahdo sitä kuvitella - se pelottaa meitä, koska näemme siinä oman kammottavuutemme, omat keinomme olla paha ja oman pahan olomme.
Kaikki me elämme nyt jo ikuista elämää. Nyt jo.
Se jatkuu vain toisessa muodossa kuoleman jälkeen.
Kummassa sinulla?
Olen uula noita tekstejäsi miettinyt, vaikea niitä on vääräksikään kumota, vaikea tosin oikeaksikaan todistaa. Sinä et ainakaan aseta kummallisia ehtoja, kehen pitää uskoa, kuinka elää, kuinka monta tuhatta mihinkin "pelastetaan" ym ym. - mietitään!
Niin no.
Eipä näitäkään sanoja ole paljoa tarvinnut itse miettiä, löytyvät nimittäin aika suorina "Raamattu"-nimisestä kirjasta (olisiko ollut syytä merkitä lähteet, esim. (Joh. 60) ), joka tuntuu olevan niin kovin monelle se ainoa totuus.
"Emme me häviä, kun kerran olemme olemassa." Mitä tuo tarkoittaa? Eikö kaikki mitä joskus ei ole olemassa voi myös lakata olemasta? Uula tuskin uskoo kuitenkaan sielunvaellukseen tms. tai ainakaan se ei kovin kristilliseltä tuntuisi, ja sitä yo. kirjoitus nimenomaan on.
Elämän mystifiointi on aina ihmetyttänyt minua. Miksemme voi vain syntyä ja ajallamme kuolla? Tämä on tietysti pienelle ihmiselle vaikea käsittää, ja tällöin haetaan turvaa uskonnoista - turhaan. Kun aivo- ja elintoimintomme lakkaavat syystä tai toisesta, ei muuta ole luvassa. Ja miksi olisi?