.
Pääosassa jälleen Keskusta ja Matti Vanhanen
****************************************
Entä sitten,
jos EU-puheenjkohtajuuden aikana kielteinen
kritiikki ylittää odotetun media-loisteen?
********************************************
Ennen ” leipistä ” kysyn omalta edustajaltani Keskustan Mari Kiviniemeltä, tunnetulta ratifioinnin ja yleensäkin EU:n kannattajalta, milloin - missä keskustalaiset saavat sen erityisen informaation EU:n tästäpäivästä, jota paljon odotetaan. Keskustassa nyt lukkoon lyödystä EU-linjasta, ennen muuta ratifioinnista, herättää laajaa kiinostusta, myös kriittisiä kysymyksiä, miten infromaation välttämätön osuus hoidetaan?
Puoluekokouksen informaatiosta eikä mistään mediajutusta löydy kattavaa selvitystä aiheesta.
Odotan mielenkiinnolla paljon pyydettyä perusteellista selvitystä, erityisesti siksi että Keskustan kannattajien joukoissa on EU-kriittisyys korostunutta.
...Itse asissa on hämmästyttävää että Keskustan silmäätevät vetävät mukinoitta " yhtä köyttä PRO EU", kun samaan aikaan Keskustan vankka kenttä on vahvasti EU-kriittistä!
Oudoksun sellaista menettelyä, jossa puolueen jäsenten elämän piiriin, keskeisiin aiheisiibn vaikuttavaa asiaa ei ole jo saatettu julkisuuteen nykyistä selkeämmin, nykyistä ”kuluttajaystävällisemmällä” tavalla.
EU-Kriittisyydestä:
*****************
Kuten aiemminkin on todettu, ei EU-kriittisyys ole välttämättä lainkaan EU-vastaisuutta. Mutta kuten elämässä yleensäkin, - on suurten linjojen -, suurten muutosten valmistelussa suorastaaan elintärkeätä että myös kriittinen tarkastelu suoritetaan perusteellisesti ja ennen muuta avoimesti!
Sellainen puuhastelu, - pelkästään riski sellaiseen -, jossa pieni valtaklikki hautoo ydintä ja salaa informaation sisällään, ei voi olla kestävää politiikkaa, ei Keskustassa sen paremmin kuin valtakunnanpolitiikassakaan.
Linkki Mari Kiviniemen EU-aiheesta
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016299978#22000000016299978
sh
* *
” Kuollut paperi ”
******************
Juuri päättyneessä Itävallan huippukokouksessa jäi käytännössä ”tyhjä pää vetäjän käteen”.
Vaikka perustuslakia, - ei edes sen ratifiointia -, siellä suoraan lakkautettu, tuli aihe käytännössä sivuun työnnetyksi ja jäi pois päiviltä. Nykyisen ”riitelevän EU-konklaavin” kärhämissä on tuo kuollut paperi niin etäinen, että sen parissa näpertely ei anna oikein valoisaa vaikutelmaa puuhaajista.
Tästä huolimatta on "kuolleen paperin ratifioinnista" tullun pakkomielteen omainen mantra eduskunnassa. Koska eduskunnassa ratifioinnin kannatukselle olisi löydyttävä jokin todella merkittävä syy, pitäisi mielestäni syyn - syitten, samoin kuin kansan suuren enemmistön EU-vastaisuudenkin selvittelyyn panostaa juuri nyt, kun EU kaikkien nousee jokapäiväisiin otsikoihin puheenjohtajuuskautemme johdosta.
Olen vakuuttunut että joku poliitikkomme, se poliittinen ryhmä, joka ryhtyy toimeen saa merkittävä huomioarvon ja ehkä merkittävän kannatuksen kasvun osakseen, kun vain rohkenee asettaa EU-aiheen pääotsikot vertailuun vuoden 1994 kansanäänestyksessä syntynyttä EU-liittosopimustamme ja vertaa silloin sovittuja päälinjoja nykyiseen menoon!
"Nykyinen meno" tarkoittaa samaan kuin esim. pääministeri Matti Vanhanen on vakuuttanut:
"EU-perustuslain ratifioinnilla ja sen voimaan tullessa ei itse asiassa mikään sellainen oleellisesti muuttuisi, joihin olemme jo sitoutuneet EU-jäsenyytemme aikana".
Kuulun joukkoon, joka on todella kiinnostunut Vanhasenkin mainitsemista muutoksista vuodelta 1994 – tähän päivään tultaessa.
Mallina 1994 sopimuksemme:
- Kenen toimesta ja milloin muutoksia on tehty?
- Miten uudet sitoumukset vaikuttavat päivittäiseen elämäämme, päätäntävaltamme EU –versus itsenäisyytemme suhteen, ja ennen muuta
- miten niiden muutoksen ovat tasapainossa tai ristiriidassa perustuslakimme kanssa?
Suuren enemmistön vaatimusten mukaisesti olisi edeskäypien selvitettävä nuo erot, yksilöiden tärkeimmät muutoskohdat. Heidän tulisi vakuutaa kansalaiset siitä, että kaikki on tapahtunut ainakin toistaiseksi ainoaa voimassa olevan perustuslain, oman perustualakimme puitteissa, mitään sen kohtaa rikkomatta.
Seppo Hietanen
”kerimäki st”
CITY-Keskusta

Vastaukset 12
Vanhimmat
Vai että olet ihan Mari Kiviniemeä häiriköinyt?
Mitään muuta taas paskastasi ei saanut selvää.
"terorrosioivaa"
Keskusta on perseestä.
Vaihda puoluetta.
Ylläpito just antoi sulle armoniskun ja poisti edellisen ulostuksesi saitilta säästääkseen sinut enemmältä putkivittuilulta. Mutta sinä heti tulet uudestaan hakemaan samaa tavaraa.
Asiallinen keskustelu oikeista asioista loppuu aina tänne tultuasi, koska kaikki kokoontuvat katsomaan, miten sinua nokitaan ja raadellaan. Ja katsojaosasto ei sääliä tunne, vaan iloitsee täysin rinnoin näkemäänsä seuratessaan ja osallistuu kurittamiseesi, kunnes ylläpito taas sinua armahtaa ja vie pois!
Miksi et hae sitä apua, jota kipeästi tarvitsisit päästäksesi irti tuosta nettiriippuvuudestasi. Jos olet narkomaani, niin helpommalla pääset kun siirryt muihin aineisiin. Niitä ei tartte itseensä näin julkisesti piikittää.
No, enpä siihen puutu asiattomuuksilla. Mutta kun se puhe stadilaisuudesta jäi eilen ehkä vähäiseksi ja se näkyy sinua edelleen viehättävän. Palasit siihen äskeisessä, johon en ehtinyt vastata, kun se poistettiin. Ehkäpä nyt ehdin, ja ehkä ”yläpito” antaa tuon avauksesi jonkin aikaa olla saitillakin.
Viittasin eilen hyvin tuntemaani kiltatoveriini Uudenmaan Jääkäripataljoonan killasta (nykyinen Kaartin Jääkärirykmentin kilta) Lasse Liemolaan, joka on nykyisin Stadin Slangi ry:n puheenjohtaja. Hänestä oli pitkä juttu Helsingin Sanomissa 26.7.2005, jonka leikkasin ja otin talteen. Juttu on otsikoitu ”Aidoksi stadilaiseksi kasvetaan”. Siinä syntyperäinen stadilainen, Annalassa syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Lasse toteaa mm. näin:
”Stadilaiseksi ei synnytä vaan kasvetaan. Kaikista syntyperäisistä stadilaisista ei koskaan tule aitoja stadilaisia. Mutta jos joku muualta tullut alkaa kokea Helsinkiin kotiseuturakkautta, hän voi pitää itseään stadilaisena”.
Rakkaus Stadia kohtaan on temmannut Lassen mukaan kunnallispolitiikkaan. Ei tietenkään kepulaisena – hänhän on stadilainen, vaan ”istun sitoutumattomana svedupetterinä kiinteistölautakunnassa”, sanoo Lasse.
Ehkäpä sinäkin muistat Lassen suklaasilmäisenä kultakurkkuna, jonka tahdissa diivailtiin ja anottiin kitaraa ja sormusta takaisin. Entisenä yrittäjänä? ehkä tunnet myös Liemoloiden puutarhatuoteyrityksen ja tunnet myös Lassen Georg-veljenkin, sivutoiminen muusikko hänkin ja edesmenneen Carolan ex-aviomies. Vel jesten äitihän oli syntyjään kreikkalainen – siinä ehkä selitys tummiin silmiin.
No, tämä stadilaisuudesta Lassen kautta.
Mutta sitten eräs toinen stadilainen, Herulin Hande, ihmettelee city-keskustalaisuutta ja vähän muutakin seuraavasti:
- - -
Mä oon kysyny tätä ennenkin, mut kun et oo vastannu, mun täytyy stigata sulle kysymys uudestaan. Bamlaa jo viimein, mitä se city-kepulaisuus on?
Eli mikä on kepulaisuutta sinussa, Kerimäki? Mä oon funtsinu sitä, mut en bonjaa millään. Onks se sitä, ett rähjäät jatkuvasti kaikkien kans niin törkeesti, ett jos gartsalla tekisit silleen, sinivuokot tsöraisivat sut pian poseen.
Vai onks se sitä, ett näet vain pahaa ja harhanäkyjä joka pleisissä minne tsiigaat? Ett SAK on jokin Hagiksen punakone! No, et kai sä oo koskaan duunia tehny, niin et voit kolmikanta-asioita bonjaa. Mutt että demaritkin on punikkei, vaik ne oikeesti on tään argaarisosialistien johtaman hallituksen oikeistolaisempi osapuoli.
Vai onk se sitä citykepulaisuutta se, että yrität skragata kapia vastaan kuin Don Quijote tuulimyllyjä vastaan? D.Q. näki tuulimyllyt häntä vastaan peitsi tanassa höökivinä haarniskoituina ritareina. Millaisena sinä kapin näet? Ei sun tartte häntä, uffaria ja gentelemannia, niin kauheesti skagata. Ei hän ole snadeille paha.
Jos kaikki tommonen ei oo sulle sitä diggaamaasi kepulaisuutta, vaan bonjaat kepun ihan oikein, niin sitt mä oon vielä enemmän ihmeissäni. Kui joku Kaltsin kundi voi olla kepulainen! Kepuhan on landelaisten puolue, oikein agraarijunttien jengi, joka pyrkii tänne stadiin vain päästäkseen pomottaan ja ottaakseen stadilaisten fyrkat veke jakaakseen ne sinne landelle siltarumpuihin, kaivonrenkaisiin ja pakettipeltoihin. Jokaisen stadilaisen se pitäis snaijata.
Mä en tsennaa ketään muuta stadilaista kepulaista kuin sut, Kerimäki! Onneks sutkin vaan täältä saiteilta.
Ei mul oo mitään landee vastaan, sillä siel on ihan kliffaa viettää kesistä, dallata skuugessa ja tsimmata ja metskata rantsussa ja duunata vaikka mitä. Eikä mull landelaisiikaan vastaan mitään oo, ihan stärää niiden touhuja on siellä tsiigailla, ja voi ne hyvin käydä täällä stadissakin ja vaikka tulla tänne budjaamaan, mutta sen agroketkupuolueensa ne saa jättää fölistään sinne landelle.
Mut ei. Kepu vaan yrittää tunkee myös tänne ihmisten ilmoille. Ne siellä kepussa funtsi, ett nyt ne pääsee tänne stadiin, kun ne saivat agentikseen oikeen stadilaisen, sut, dille. Kyl jätkän pitää olla tosi dorka, kun rupee sellaseen! Ja yhtä dorkia ne kepulaiset, jotka sut hiffasivat. Ne haukkas – sanonko, mitä! 20 ääntä! Sille skriinaavat Korkeasaaren paviaanitkin! Uskottavampaa olis ollu heinäkenkien ittensä bamlata kepun puolesta.
Kyl ne kepun dirikat jatkossa hieman paremmin tsekkaavat kundin tai gimman taustat ja kyvyt, ennen kuin ottavat ehdokkaakseen. Pitäs sen ainakin luku- ja kirjotustaitonen olla, ja sanavarastossa pitäs olla muutakin kuin pelkkiä törkeyksiä. Eikä olis pahitteeks, jos sillä olis hieman selväpäisyyttäkin, eikä vain pelkkiä harhoja.
Kepun dirikat missasivat sinussa pahan kerran. Ne luuli, ett kaikki stadilaiset on fiksui, mut ei ne ihan kaikki oo. Äänestihän nytkin kepua melkein 5 prossaa stadilaisista. Mutt niin fiksui noikin silti oli, ett sua niistä äänesti vain promille! 20 ääntä - kovin snadi on omais- ja ystäväpiirisikin!
Mä tsennaan kyl sun stoorin, sen, ett sut futattiin veke kokoomuksesta, mutta miks sä sitten kepuun dyykasit, sit mä en bonjaa. Eks sä päässy kommareihinkaan? Mut just niinku Rautalehti sanoo: jatka vain samaa rataa, niin kauan kuin saat monoo kepustakin, niin hyvä tulee – eli kepun kannatus stadissa menee ihan oikeaan suuntaan!
Herulin Hande
Stadilaiset sivistymättömiä moukkia
Kirjoittanut: ei ihmetellä 16.6.2006 klo 12.44
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200606154662287_uu.shtm l
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?i d=1189405
Keskustan kannatus on vähäistä kuten myös näkyy Keskustan kannatusta korreloiva sivistys, tuossa Helsinki-nimisessä tuppukylässä.
On se sivistyneempää asua muualla Suomessa!
Onhan siellä yksi sivistynyt! Älykäs ja henkevä kirjailija keris! Oikea keskustalainen!
Kirjoittanut: Otsikossa korjaus! 16.6.2006 klo 16.55
(-;
Ei keris ole keskustalainen
Kirjoittanut: kuvittelee kyllä olevansa 16.6.2006 klo 17.32
Keris on helsinkiläinen idiootti siinä missä muutkin Stadin örveltäjät.
Keris ei ehkä tosin harrasta kenenkään kanssa julkisesti seksiä.
Lisään: Tuskin keris harrastaa seksiä salaakaan muuten kuin Tanjan kuvan kanssa (-;
Minkä takia keskusta ottaa stadilaisen örveltäjän ehdokkaakseen
Kirjoittanut: Otsikossa kysymys 16.6.2006 klo 18.17
Eikö muita saatu suostumaan
Kritiikillä tulee yleensä olla konkreettinen kohde, yksittäinen asia tai asiakokonaisuus, jota kohtaan kritiikki on suunnattu.
Millaisen EU:n haluat. Mitkä tekijät Perustuslaillisessa sopimuksessa ovat sellaisia, joita et voi hyväksyä?
.
Koska kysymys sopii hyvin linkin takaa löytyvään juttuun, en tässä leejemmin tuplaile jo valmista mielipidettä. Liitän tähän linkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000016208993&view_mode=threaded
sh
PITÄVÄLÄ TAVALLA VARMISTETTAVA VIRKAMIESTEN REHILLISYYS, KORRUPTIOSTA VAPAA HALLINTOTYÖ
" Suosittelen Keskustalle aloitteellisuutta, sen tehtäväksi todellisia hyviä aloitteita, ja jättämään sivuun kuolleen paperin, EU-perustuslain ratifioinnin suunnitelmat."
Kai keskusta sentään kiitti suosituksestasi? Kjihkjihkjihkjihihihihi...
Kun EU muuttuu meistä riipumatta, niin kumpi vaihtoehto on parempi: Olla aktiivisti mukana kaikessa mihin suinkin voimme vaikuttaa, vai "kritisoida" muutoksia 5 miljoonaisen kansan ominaispainolla.
Jälkimmäinen vaihtoehto ei koskaan tuo mitään hyvää Suomelle, mutta ensimmäisessä vaihtoehdossa on edes jokin mahdollisuus.
.
Jos lukisit jutun ajatuksella, et kysyisi noin.
EU-tuntemuksen taustasta
Kuulun pieneen vähemmistöön jolla on ollut perustellinen mahdollisuus todella tutstua EU-arkeen jo 1970 -luvulta. Samoin EU-soipmuskemme esivalmisteluihin toimialajärjsetöjen kautta ja päivittäisessä arkisessa toiminnassa useitten vientiyritysten läheisyydessä niiden kotimaan kaupassa kuin vietikaupassakin. Kuva tulevasta EU:sta muodostui noissa yhteyksissä varsin monipuoliseksi.
En ryhdy tässä laajempiin arvioihin. Totean nyt uudelleen avauksen teeman;
EU-kriittisyydellä ei tarvitse olla mitään tekemistä EU-vastaiduuden kanssa.
Kriittisen arvioinnin erääksi pakolliseksi perustaksi kuuluu asemamme määrittely; Milloin ja miten olemme pääseet/joutuneet EU-liitoksen läheisyyteen?
Varmaa on että tähänastisissa koko kansaa koskettavissa EU:n yhteyteen liittyvissä asioissa saldomme todella raskaasti pakkasella.
Kasinopelin, pankkikriisin, laman, suurtyöttömyyden ja huiman velkaantumisemme kohtalonyhteys EU:n jäsenyyteen pyrkimiselle on kiistaton.
Syöksyimme pohjalle jo ennen kuin kansalta oli kysytty yhtään mitään. Ei olisi eeds osattu kysyä, pitiväthän pienen, Koiviston johtamanpiirin salaseurlaiset tiedon visusti salaisena.
Faktaa on että emme ole milloinkaan toipuneet laman tuhoista. Voimme toki näyttää "nättiä naamaa" ulospäin ja saada jopa kehuja, joiden vaikutuksesta edeskäypämme, eritoten Lipponen ja Niinistö näytivät olleen lapsellisen altiita nostamaan omaa häntäänsä.
Hölmöläisten peitonjatkaminen on osuvin virtaus EU -ja myls katatvalle kotimaan politiikallemme.
Vain pieni osa kansta voi todella hyvin, keskiluolla kapenee ja köyhtyy ja varsinaisen köyhyyden, kurjuuden, kyykyssä nöyrinä pysyvien joukko kasvaa pelottavaa vauhtia.
Et sinäkään veli Jaba voi olla niin sinisilmäinen että suodattaisit poliitisten mainosmaakareitten fuulasta itsellesi sopivan selektiivisen palan, josta sitten muovaisit yleistä nostetta ja klooriaa näkemättä todellisuutta ympärilläsi?
Pikkupojille jatuista kehuista:
Jos Suomelle saadut tunnustukset olisi saatu todella pitävän, rehellisen perustan ansioista, ei meillä missään tapauksessa voisi olla kasvaava kurjuutta, saatikka pelottavaksi venyviä leipäjonona.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000016208993&view_mode=threaded