Verohallinnon sivuilla on valmisteilla olevan veroehdotuksen suunnitelma jonka läpimennessä myös matkailuautoista joutuu maksamaan täyden diesel veron liittyy kuulemma jotenkin EU yhteisiin laki ehdotuksiin joten suomella ei ole paljon sananvaltaa päätöksen teossa eli voi varautua maksamaan noin 800e veroa jos huonosti käy vuoden 2008 alusta.
diesel
verot
192136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Se on oikein, en ole käsittänytkään että miksi ei pitäisi? Maksaahan ne muutkin autoilijat veronsa!
sillä tulihan vero myös kova penkkisiin maastureihin ja pakuihin.
ET taida olla m-auton omistaja kun tuollaisia asioita puolustelet.
En olekaan mutta mielestäni se on oikein että joudutte sen maksamaan! Maksanhan minäkin veroni dsl autosta, miksi ei teidän pitäisi? Onhan teillä varaa kalliiseen matkailuautoonkiin...
asiaa.
vero ollut aina tosin edullisempi kuin henkilöautoissa, eli sama kuin pakettiautoissa.
esityksen mukaan tulisi täysimääräisenä eli ajatelkaapa jos kokonaispaino olisi esim.3500kg niin vero olisi noin 875e.
haitta veron asuntovaunuille sillä autojen kulutukset nousevat pilviin kun vedetään vaunua ja siten myös hiilidioksidi päästöt tuhoavat maailman.
Ei makseta yleensäkään käyttövoimaveroa, miksi siis suomessa sitä kiristettäisiin? Koko käyttövoimavero on suomessakin aikansa elänyt. Esim. Italiassa diesel ja bensa on ihan saman hintaista, vero maksetaan siinä...
höpö höpöä vaan verot ovat tämän mukaan tekemässä tuloaan koko eu alueelle koska jostain niiden on saatava rahaa ja kun eu laajenee köyhiin itämaihin ja sitten menee monelta perheeltä kesälomarahat esim:serbiaan joten eikö ole tyhmää hommaa.
Ime munaa veroines...
kirpaista ja olen kyllä nainen joten en voi tuota tehdä.
Ja kyllä voin niin tehdä. Joka pääsiäiseksi imen tyhjiksi useitakin kananmunia, että lapset saavat niitä sitten maalata ja koristella.
Höh, eihän tuo nyt ole kun vajaa satanen kuussa lissee ja sehän ei tunnu missee:) Täytyyhän köyhän valtion saada jostakin rahhoo.
Veroja aleta valmistelemaan siten, että KÄYTÖSTÄ maksettaisiin? Eli vero pannaan polttoaineisiin eikä kiinteisiin autoveroihin?
No, vaikka nousisikin, ei se tunnu missään. Jos jollakulla on varaa hankkia 50.000-80.000 €:n hintainen auto, ei tuo veronkorotus tunnu missään.
Kesämökeillä on vielä tuntuvammat verot.
Suomella on kumma taipumus ottaa kansalaisten kannalta kaikki EU - haitat ! käyttöön , mutta etuja eikä hyötyjä saa kuin "kiven alta" , jos sieltäkään .
kun matkamökkini on c-kortilla ajettava? niissähän on eri verosysteemit
EU ajaa kaikille jäsenmaille samaa dieselin hintaa joka on reilusti bensan markkinahintaa kaliimpaa!
Elämme varsin erikoisia aikoja, EU tarvitsee rahaa paljon suomestakin maksaakseen lisälaajentumisen kustannukset ja lopputuloksena on entistä köyhempi suomalainen, tyhjiin imetty veronmaksaja jolla palkkakehitys inflaatioineen vie tällä kursilla köyhäintaloon energian kallistuessa.
Muutuimme lievästä netto saajasta raskaasti lypsetyksi nettomaksajaksi, Kuten eräät sen jo tiesivät etukäteen. Lammaskansan päättäjät eivät osanneet pitää kiinni edes reunaehdoista kun isompien edessä nöyristeltiin. Tästä tulee kallis lasku kuten sotakorvauksista aikanaan, eikä loppua näy.
Sanoihan "suuri" lipponenkin, viettäkäämme itsenäisyyspäivää hieman hiljaisemmin, juhlat eivät saa kaikua brysseliin asti.
http://www.euractiv.com/en/taxation/fuel-taxation/article-117495