…vielä ainakin tämän kerran. Siksi, että edelleen on käytetty puheenvuoroja, joiden mielestä talvisodan rauhaan ei olisi ollut vielä pakko silloin kuin se tehtiin. Minä olen täysin vakuuttunut, että rauhantekoon oli silloin jo korkea aika pahemmalta välttyäksemme. Lukuisat kerrat eri lähteisiin tukeutuen olen pyrkinyt osoittamaan, että emme olisi kestäneet enää muutamaa viikkoa kauemmin.
Siinä ajassa ei missään tapauksessa olisi ehtinyt tulla se länsiapu, jota oli luvattu. Joka olisi ollut aivan riittämätönkin, ja jota ei olisi saatu perille, sillä Ruotsi ei olisi sitä maansa läpi päästänyt, ja Saksa ei olisi katsellut sivusta sellaisen yritystäkään. Kansainliiton tarjous ottaa apu nimiinsä oli lähinnä huvittava, sillä Kansainliitto oli jo aikoja sitten menettänyt kaiken arvovaltansa, kun Saksa ja Japani olivat eronneet siitä jo1933, Espanja paria vuotta myöhemmin ja Neuvostoliitto erotettiin sen hyökättyä Suomeen syksyllä 1939.
Ja mikä oleellisinta: Länsiapua ei ilmeisesti ollut edes tarkoitus antaakaan – niin utopistinen ja Euroopan poliittista tilannetta huomioon ottamaton ilmoitettu suunnitelma oli. Sen sijaan sen varjolla Englanti ja Ranska ajattelivat päästä Ruotsiin ja käsiksi sen rikkaisiin malmivaroihin, mutta ei sekään olisi niille onnistunut. Neuvostoliitto ja Saksa tajusivat ”länsiavun” luonteen alusta alkaen ja Stalin varmaan hymyili suuriin viiksiinsä.
Yhä suurempaa ihmetystä herättää, että tunnettu historiantutkija Heikki Ylikangas on siihen takertunut. Mauno Koivisto taisi olla oikeassa sanoessaan Ylikankaasta, että ”näytelmäkirjailijana hän on parempi”.
Viimeksi olen tuosta aiheesta lukenut Hannu Rautkallion vuonna 1990 julkaiseman ja hyvin moniin lähteisiin tukeutuvan kirjan ”Talvisodan Erkko ja amerikkalaiset yhteydet”. Siinä osoitetaan, että ulkoministeri Erkko ei luottanut ollenkaan Englannin ja Ranskan apuun, ja piti noiden maiden suunnitelmia avun toimittamiseksi tyystin mahdottomina. Sen sijaan hän kauan uskoi meidän saavan merkittävää apua Yhdysvalloista, jonne hänellä oli hyvät suhteet ja yhteydet.
Suomi sai Yhdysvalloissa hyvin suurta myötätuntoa ja edellinen presidentti Hoover yritti järjestää Suomelle apuakin, mutta istuva presidentti Roosevelt ja hänen hallituksensa eivät suostuneet antamaan Suomelle ainakaan pyydettyä aseapua ja muuhunkin avustamiseen he suhtautuivat melko nihkeästi. Jo siinä vaiheessa he ilmeisesti ajattelivat Neuvostoliittoa mahdollisena liittolaisenaan Saksaa vastaan.
Sen sijaan Roosevelt Neuvostoliiton lähettiläänsä Steinhardin avulla ryhtyi aloitteellisesti rauhanvälittäjäksi, ja Yhdysvaltojen väliintulo oli ihan ratkaisevia tekijöitä siinä, että Neuvostoliitto suostui neuvotteluihin ja rauhantekoon vihaamansa ”Ryti-Tannerin” hallituksen kanssa.
Englannin ja Ranskan länsiapusuunnitelmasta Rautkallio toteaa mm.(s.156-157):
”Englanti ja Ranska olivat epäilemättä kumpikin rohkaisseet Suomea käymään sotaa. Kummankin sotaan yllyttäneen länsivallan omat voimat ja edellytykset varustaa Suomea sotilaallisesti olivat osoittautuneet vähintään kyseenalaisiksi. Liittoutuneiden aseapusuunnitelmat saivat Suomessa hyväuskoista vastakaikua, mutta tosiasiassa ne olivat kuvitelmia ja kahden länsiliittoutuneen itsekkäitä aikomuksia. Englanti ja Ranska eivät kyenneet auttamaan Suomea sotilaallisesti ja maiden diplomaattiset ja kaupalliset pakotteet Neuvostoliittoa vastaan olivat olemattomat. Stalin oli sulkenut Ranskan ja Englannin näköpiiristään elokuun 23.päivän jälkeen 1939.”
Yhdysvaltojen väliintulo helmikuussa 1940 sai neuvostoliittolaiset heti vakaviin ajatuksiin tulevasta, mutta Molotov antoi amerikkalaisten ymmärtää, että he eivät voi suostua rauhaan suomalaisten kanssa ainakaan ennen kuin riittävä ”sotilaallinen testi” on suoritettu, eli Suomen armeija on saanut tuta puna-armeijan ylivoiman. Vähimmäisvaatimuksena hän piti Viipurin valtausta.
Yhdysvaltojen lähettiläs Steinhard ilmoitti Rooseveltille, että ”neuvostohallitus on kenties valmistautunut sovittelurauhaan, mutta en usko sen toteutuvan ilman tätä testiä”. No, toteutui se kuitenkin, sillä eihän se uljas puna-armeija pystynyt Viipuria valtaamaan, kun se katsoi viisaammaksi suostua rauhantekoon liittolaisensa Saksan ja tulevaksi liittolaisekseen toivomansa Yhdysvaltojen sitä siihen painostaessa. Ja meidän kannaltamme rauha tuli korkeaan aikaan, sillä vain muutaman viikon olisimme enää kestäneet päivittäin rajusti kestäviä tappiotamme.
Jos rauhaan emme olisi päässeet, puna-armeija olisi ollut maaliskuun lopussa Helsingissä ja pian Pohjanlahdella. Sitä ei olisi mikään länsiapu estänyt. Kun sellaista emme nimittäin olisi mitenkään voineet saada ainakaan ajoissa, eikä kai mainituilla länsivalloilla ollut aikomuskaan sellaista meille antaa, vaan kyse oli silkasta bluffista heidän omien päämääriensä peittämiseksi.
Tuossa linkki edellisiin kirjoituksiini aiheesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000017163459
Siinä ajassa ei missään tapauksessa olisi ehtinyt tulla se länsiapu, jota oli luvattu. Joka olisi ollut aivan riittämätönkin, ja jota ei olisi saatu perille, sillä Ruotsi ei olisi sitä maansa läpi päästänyt, ja Saksa ei olisi katsellut sivusta sellaisen yritystäkään. Kansainliiton tarjous ottaa apu nimiinsä oli lähinnä huvittava, sillä Kansainliitto oli jo aikoja sitten menettänyt kaiken arvovaltansa, kun Saksa ja Japani olivat eronneet siitä jo1933, Espanja paria vuotta myöhemmin ja Neuvostoliitto erotettiin sen hyökättyä Suomeen syksyllä 1939.
Ja mikä oleellisinta: Länsiapua ei ilmeisesti ollut edes tarkoitus antaakaan – niin utopistinen ja Euroopan poliittista tilannetta huomioon ottamaton ilmoitettu suunnitelma oli. Sen sijaan sen varjolla Englanti ja Ranska ajattelivat päästä Ruotsiin ja käsiksi sen rikkaisiin malmivaroihin, mutta ei sekään olisi niille onnistunut. Neuvostoliitto ja Saksa tajusivat ”länsiavun” luonteen alusta alkaen ja Stalin varmaan hymyili suuriin viiksiinsä.
Yhä suurempaa ihmetystä herättää, että tunnettu historiantutkija Heikki Ylikangas on siihen takertunut. Mauno Koivisto taisi olla oikeassa sanoessaan Ylikankaasta, että ”näytelmäkirjailijana hän on parempi”.
Viimeksi olen tuosta aiheesta lukenut Hannu Rautkallion vuonna 1990 julkaiseman ja hyvin moniin lähteisiin tukeutuvan kirjan ”Talvisodan Erkko ja amerikkalaiset yhteydet”. Siinä osoitetaan, että ulkoministeri Erkko ei luottanut ollenkaan Englannin ja Ranskan apuun, ja piti noiden maiden suunnitelmia avun toimittamiseksi tyystin mahdottomina. Sen sijaan hän kauan uskoi meidän saavan merkittävää apua Yhdysvalloista, jonne hänellä oli hyvät suhteet ja yhteydet.
Suomi sai Yhdysvalloissa hyvin suurta myötätuntoa ja edellinen presidentti Hoover yritti järjestää Suomelle apuakin, mutta istuva presidentti Roosevelt ja hänen hallituksensa eivät suostuneet antamaan Suomelle ainakaan pyydettyä aseapua ja muuhunkin avustamiseen he suhtautuivat melko nihkeästi. Jo siinä vaiheessa he ilmeisesti ajattelivat Neuvostoliittoa mahdollisena liittolaisenaan Saksaa vastaan.
Sen sijaan Roosevelt Neuvostoliiton lähettiläänsä Steinhardin avulla ryhtyi aloitteellisesti rauhanvälittäjäksi, ja Yhdysvaltojen väliintulo oli ihan ratkaisevia tekijöitä siinä, että Neuvostoliitto suostui neuvotteluihin ja rauhantekoon vihaamansa ”Ryti-Tannerin” hallituksen kanssa.
Englannin ja Ranskan länsiapusuunnitelmasta Rautkallio toteaa mm.(s.156-157):
”Englanti ja Ranska olivat epäilemättä kumpikin rohkaisseet Suomea käymään sotaa. Kummankin sotaan yllyttäneen länsivallan omat voimat ja edellytykset varustaa Suomea sotilaallisesti olivat osoittautuneet vähintään kyseenalaisiksi. Liittoutuneiden aseapusuunnitelmat saivat Suomessa hyväuskoista vastakaikua, mutta tosiasiassa ne olivat kuvitelmia ja kahden länsiliittoutuneen itsekkäitä aikomuksia. Englanti ja Ranska eivät kyenneet auttamaan Suomea sotilaallisesti ja maiden diplomaattiset ja kaupalliset pakotteet Neuvostoliittoa vastaan olivat olemattomat. Stalin oli sulkenut Ranskan ja Englannin näköpiiristään elokuun 23.päivän jälkeen 1939.”
Yhdysvaltojen väliintulo helmikuussa 1940 sai neuvostoliittolaiset heti vakaviin ajatuksiin tulevasta, mutta Molotov antoi amerikkalaisten ymmärtää, että he eivät voi suostua rauhaan suomalaisten kanssa ainakaan ennen kuin riittävä ”sotilaallinen testi” on suoritettu, eli Suomen armeija on saanut tuta puna-armeijan ylivoiman. Vähimmäisvaatimuksena hän piti Viipurin valtausta.
Yhdysvaltojen lähettiläs Steinhard ilmoitti Rooseveltille, että ”neuvostohallitus on kenties valmistautunut sovittelurauhaan, mutta en usko sen toteutuvan ilman tätä testiä”. No, toteutui se kuitenkin, sillä eihän se uljas puna-armeija pystynyt Viipuria valtaamaan, kun se katsoi viisaammaksi suostua rauhantekoon liittolaisensa Saksan ja tulevaksi liittolaisekseen toivomansa Yhdysvaltojen sitä siihen painostaessa. Ja meidän kannaltamme rauha tuli korkeaan aikaan, sillä vain muutaman viikon olisimme enää kestäneet päivittäin rajusti kestäviä tappiotamme.
Jos rauhaan emme olisi päässeet, puna-armeija olisi ollut maaliskuun lopussa Helsingissä ja pian Pohjanlahdella. Sitä ei olisi mikään länsiapu estänyt. Kun sellaista emme nimittäin olisi mitenkään voineet saada ainakaan ajoissa, eikä kai mainituilla länsivalloilla ollut aikomuskaan sellaista meille antaa, vaan kyse oli silkasta bluffista heidän omien päämääriensä peittämiseksi.
Tuossa linkki edellisiin kirjoituksiini aiheesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000017163459
Vastaukset 3
Vanhimmat
USA ja Englanti pitivät varmasti toisensa tietoisina kaikista operaatioistaan. Jotenkin tuntuu, että tuo USA:nkin touhu on silkkaa bluffia. Kirjassaan Kansakunnan syyllisyys Rautkallio ei enää korosta USA:n roolia, koska mitään tosiasiallista painostusta ei ollut. Pikemminkin juuri puheet taloudellisesta painostuksesta olivat pötyä tämän kirjan ja Nevakiven kirjan mukaan (Apu, jota ei annettu). Suomellekin vihjattiin sodan jatkamisen mielekkyydestä, koska juuri tuon Talvisodan Erkko -kirjan mukaanhan Erkko vastusti rauhantekoa.
USA ei piitannut Suomesta, minkä tutkijat siellä ovat todenneet. Englannin lähettiläshän harjoitti myös muka painostusta, mutta kaikki oli salaa bluffia. Maailmaa ja Suomea hämättiin, koska myötätunto näissä maissa oli myös Suomen puolella.
Näin ainoaksi rauhaan painostajaksi jää Saksa. Sille Suomi olikin elintärkeä Petsamon nikkelin ja Pohjanlahden sekä malmikaivosten suojaamisen kannalta.
Ihan vaan kurositeettina toteaisin, että Ranska sisäpoliitisista syistä halusi auttaa "vilpittömästi" Suomea. Tosin sotilaspoliittiset( välimeren ym tilanne) syyt pakottivat Ranskan tässä suhteessa täysin riippuvaiseksi englannnista. Ja tämä siis koski nimenomaan laivaston osuutta, sillä ranskalla oli apuun lähetettävät joukot organisoitu täysin valmiiksi lähetettäväksi suomeen. Näin ollen ei voida puhua enään ns. näennäisavusta. Eli siis toisin sanoen brittien "avustus" oli enemmän sitten "suurta" maailmanpolitiikkaa, kun taas ranskan enemmän vilpitöntä halua auttaa Suomea. Loppujen lopuksihan ranskassa hallitus joutui eroamaan, pitkälti juuri siitä syystä, että Ranskan yleinen mielipide ja eritoten lehdistön mielipide "rankaisivat" hallitusta, Suomen jouduttua antautumaan bolsevikeille...
Mielestäni tätä asiaa ei olla Suomen historian kirjoissa painotettu liikaa, eli siis jos ollenkaan...
Oliko Tanskan ja Norjan 9.4. 40 valloittaneet saksalaiset joukot tarkoitettu hyökkäämään suomalaisten selkään Hangossa tai Torniossa? Suomi olisi jaettu Puolan malliin?
Tiesikö tiedustelumme saksalaisten laivaus suunnitelmista talvisodan kestäessä?