fossiileille apinanaamoille

Ja Jumala sanoi: ”Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä”. Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin. (I Ms 1:6-8)

Siihen aikaan kun Herra Jumala teki maan ja taivaan, ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut yhtään ruohoa kedolla, koska Herra Jumala ei vielä ollut antanut sataa maan päälle, eikä ollut ihmistä maata viljelemässä, vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan. (I Ms 2:4-6)

”Ja Minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä Minun ja maan välillä.”

(I Ms 9:13-14)

Ensimmäisessä Raamatun jakeessa kerrotaan, miten Jumala erotti höyrykehän ja merten vedet toisistaan ilmakehällä (taivaanvahvuus, firmament).

Toisessa kohdassa selitetään, miten maan kaste nousi illalla ilman vähän jäähtyessä ja kasteli maanpinnan. Ilma oli kuitenkin melkoisen kosteaa ja ehkä epämiellyttävääkin. On esitetty arveluja, että ihmiset hakivat suojaa luolista, ei välttämättä petoeläimiä vaan kosteutta pakoon.

Patten toteaa kirjassaan, että maan ilmakehän koostumus on ollut jonkin verran nykyisestä poikkeava. Typpikaasun osuus oli 70-75 %, nykyisin 77%; hapen osuus silloin 18-20 %, nykyisin 21 %; vesihöyryn osuus silloin 5-10 %, nyt 0-1.5 %; argonin osuus silloin ja nyt 1 %; hiilidioksidin osuus silloin 0.5-1%, nyt 0.5 %; eri kaasuja silloin 0.25-0.5 %, nyt 0.25 %.

Patten toteaa, että hiilidioksidin osuuden muutos aiheuttaa sen, että carbon-14 menetelmällä saadut aikamääritelmät ovat harhauttavia. Hiilidioksidin runsas osuus ilmakehässä tasaisen kosteuden ja runsaan valon kanssa soivat edulliset kasvu-olosuhteet kasvustolle, joka oli trooppisen rehevää.

Esimerkkinä tarkoitushakuisesta aikamääritelmästä Patten kertoo, että perinteisen kehitysteorian mukaisesti öljyn ikä määritellään 200 miljoonaksi vuodeksi. Tri W F Libby tutki Tampico alueen öljyesiintymän iän Meksikossa vuonna 1952. Sen mukaan öljyesiintymä syntyi noin 20 000 eKr. Velikovsky esittää kirjassaan Worlds in Collision teorian, että Venus oli aluksi komeetta, joka vieraili maan läheisyydessä historiallisena aikana kahdesti, n. 1500 ja 700-800 eKr. Maan öljy ja kivihiili-esiintymät ovat peräisin Venuksen pyrstöstä. Sen läheisyys aiheutti maan kamaralla monia mullistuksia ja katastrofeja, joista ensimmäinen sattui Israelin exoduksen aikaan. Venuksen ja Marsin keskinäinen kohtaaminen ja läheisyys maan kanssa aiheuttivat muutoksia maan kiertoradassa ja sen akselien suuntauksessa, mahdollisesti myös kiertonopeudessa akselinsa ympäri.

Patten on myös huomioinut, että ilmakehän koostumus muiden positiivisten tekijöiden kanssa on voinut olla ratkaisevan tärkeä ihmisten ja ilmeisesti eläintenkin korkeaan ikään. Pattenin mukaan yksi tällainen tekijä on ollut otsonin suurempi määrä vesihöyrykehän ulkopuolella. Se on tehokkaasti estänyt auringonvalon vahingollista säteilyä, röntgen-, ultravioletti- ja avaruussäteily .

Ultraviolettisäteily tunkeutuu ihmisen ihon läpi. Se on tärkeä D-vitamiinin syntymiseen. Sillä oletetaan olevan monimutkainen osuus ruuansulatusprosessissa. Nämä tekijät yhdessä vaikuttavat kalkkeutumisilmiöön ja kudosten kulumiseen, mikä puolestaan vaikuttaa vanhenemisilmiöön.

Suojaava vesihöyrykehä esti liiallisen ultraviolettisäteilyn tunkeutumisen maan pinnalle, Toisaalta kolmiatominen otsoni on voinut vaikuttaa vahingollisesti soluun. Patten arvelee, että ihmisten ruuasta ja vedestä on voinut puuttua elämälle ja hormonien muodostumiselle tärkeitä mineraaleja ja hivenaineita, koska ei ollut sateita eikä virtaavia vesiä, jotka olisivat huuhtoneet niitä maaperästä.

Raamatun kirjat antavat yksityiskohtaisen raportin ihmisten iästä ja sen kehityksestä. Adamista Nooaan saakka keskimääräinen ikä oli 900 vuoden kahta puolen. Nooasta lähtien uusien sukupolvien ikä alkoi jyrkästi alentua: Abraham eli 175 vuoden ikäiseksi, Mooses 130 vuotta, David noin 70 vuotta.

”Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta tai enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse niin kuin me lentäisimme pois.” (Ps 90:10)

Patten kiinnittää huomionsa vielä yhteen asiaan, jättiläiskasvuun. Hän olettaa, että se johtui kasvuhormonin erityshäiriöistä yhdessä kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa. Tästä selittyisi muinaisten hirmuliskojen ja imettäväistenkin valtava koko. Diplodokus lisko oli yli 26 metriä pitkä, Bronosaurus yli 20 metriä, Tyrannosaurus 6 metriä. Tosin tällaisten eläinten ja liskojen on täytynyt elää olosuhteissa, joissa myös ruokaa oli runsaasti. Ehkä liskotkin elivät maan höyrykehän aikana.

Acromegaly, myös rauhastoiminnan häiriöstä johtuva, voi aiheuttaa eläimissä joittenkin luuosien liikakasvun, kuten mammuttien ja petoeläinten syöksy- ja torahampaiden suhteettoman koon.

Ihmisessä se ilmenee apinamaisena ulkonäkönä.

Darwin kiinnitti aikoinaan huomionsa löydettyjen ihmisfossiilien apinamaiseen ulkomuotoon. Patten arveleekin, että löydetyt apinamaiset ihmisfossiilit todistavat ihmisen hormonihäiriöistä mutta eivät ollenkaan kehityksestä apinasta ihmiseksi.

Raamatussa mainitut jättiläiset, anakilaiset, ovat voineet olla ennen vedenpaisumusta eläneiden suurikokoisten ihmisten jälkeläisiä, joiden suuri koko johtui häiriöistä ihmisten kasvuhormonien toiminnoissa. Jättiläiskokoisten ihmisten luurankoja on löydetty eri puolilta maailmaa.

”Niin filistealaisten joukoista tuli kaksintaistelija nimeltä Goljat, kotoisin Gatista. Hän oli kuuden kyynärän ja vaaksan pituinen”. (1.Sam.17:4.)

”Taas oli taistelu Gatissa. Siellä oli kookas mies, jolla oli kuusi sormea kummassakin kädessä ja kuusi varvasta kummassakin jalassa, yhteensä kaksikymmentä neljä; hänkin polveutui Raafasta.” (2 Sam 21:20)

Goljat oli yli kolmen metrin pituinen. Hän kuului anakilaisiin, joita asui Kanaanin maan eteläosissa, Heidän esi-isänsä oli nimeltään Arba. Heidän pääkaupunkinsa nimi oli Kirjat Arba, jonka Kaaleb valtasi. Israelilaiset antoivat kaupungille uuden nimen, Hebron.

Israelilaiset hävittivät anakilaiset lähes sukupuuttoon, mutta Lähi Idässä voi vieläkin löytää ihmisiä, joilla on kuusi varvasta kummassakin jalassa ja kuusi sormea kummassakin kädessä.

Eräs kehitysteorian periaatteita on luonnollinen valinta (survival of the fittest). Löydettyjen fossiilien ja kokonaisten mammutin ja muiden eläinten ruumiiden perusteella on voitu todeta, että ne olivat erittäin hyvin varustetut vallitseviin olosuhteisiin, jopa paremmin kuin monet nykyiset lajit omiinsa. Kuitenkin kokonaisia lajiryhmiä menehtyi ja kuoli, ilman varoitusta. Niiden tilalle syntyi uusia lajeja, yhtäkkiä ja näköjään suuria määriä. Kehityksestä edellisistä lajeista, ns. puuttuvista renkaista, ei ole minkäänlaisia todisteita, ei kivettyneinä, fossiileina eikä elävinä.

MAANOSIEN LIUKUMINEN.

”Ja Eberille syntyi kaksi poikaa: toisen nimi oli Peleg, sillä hänen aikanaan jakaantuivat maan asukkaat, ja toisen nimi oli Joktan. (1 Ms 10:25) Käännöksessä on virhe. Oikeampi käännös olisi:

”toisen nimi oli Peleg, sillä hänen aikanaan maa jakaantui”.

Tämä Raamatun Sana voisi tarkoittaa aikaa, jolloin jää oli sulanut maan pinnalta ja valtameret asettuivat nykyisiin korkeuksiinsa. Sitä on sovitettu myös mantereiden liikkumiseen.

Varmaan yksi jos toinenkin on maailman karttaa tutkiessaan havainnut, miten Etelä Amerikan mantere näyttää kuin Afrikan länsikupeesta reväistyltä, ja muitakin paikkoja voidaan katsella kuin ne olisivat joskus kuuluneet yhteen. Eihän tämä suinkaan jäänyt huomaamatta tutkijoiltakaan, mutta kellään ei ollut uskallusta lausua huomiotaan ääneen. Se olisi heti tuomittu kerettiläiseksi ja haihatteluksi, mikä olisi haitannut pahasti edistymistä uralla ja luotettavana tutkijana.

Tutkijoita oli kylläkin ihmetyttänyt löydettyjen fossiilien ja monien muiden luonnon ilmentymien samankaltaisuus Eteläisen Amerikan ja Afrikan kesken, mutta asia oli haudattu hiljaisuudessa.

Saksalainen tutkija Alfred Wegener (1880-1930) oli kuitenkin yksi uskalikko, joka uskalsi puhua ääneen sen, mitä monet muut olivat ihmetelleet omissa kammioissaan ja haudanneet sen sinne. Wegenerin varsinainen tutkimusalue oli sää ja sen ennustaminen. Hän teki kuumailmapalloillaan tutkimusretkiä yläilmoihin. Ehkä hänen mahdollisuutensa irtautua maanpinnan kahleista edes muutamaksi tunniksi (hän piti veljensä kanssa kuumailmapallon kestävyysennätystä 56 tuntia) auttoi häntä myös nousemaan ahtaiden tiedemiesnormien kahleista.

Mannerten liikkuminen toisiinsa nähden kiehtoi häntä siinä määrin, että hän alkoi tutkia toisten tiedemiesten tutkimusten tuloksia ja kirjoituksia, joista hän toivoi löytävänsä tukea ajatuksilleen.

Ja hän löysi todisteita runsaasti. Tällaisia olivat vuoristomuodostelmat, kivihiiliesiintymät, fossiilit, mineraaliesiintymät, ammoniitti- ja trilobiittilöydöt ja grafoliittiliuskekentät. Verratessaan näitä toisiinsa eri mantereilla ne tuntuivat sopivan yhteen kuin suuren palapelin osaset.

Hän tutustui aikaisempien tiedemiesten esittämiin ajatuksiin, joiden mukaan mantereet olivat muodostuneet maanpinnan vajoamisen kautta. Heidän mukaansa muinoin oli ollut kaksi suurta mannerta, Gondwanaland, jonka nimen Eduard Scuss antoi sille vuonna 1885, ja Laurasia. Näitä oli erottanut toisistaan suuri meri nimeltään Tethyan Ocean, joka oli muodostunut maan vajoamisen kautta. Tähän teoriaan liitettiin muinainen kertomus Atlantiksen vajoamisesta mereen.

Wegener kehitteli näistä teorioista omia ajatuksiaan mannerten syntymisestä.

Gondwanaland oli voinut hajaantua ja siitä muodostuivat Afrikka, Etelämanner, Etelä-Amerikka, Australia, Intian niemimaa ja Arabia. Laurasiasta puolestaan muodostuivat Pohjois-Amerikka, Grönlanti, Eurooppa ja Aasian Himalajan vuoriston pohjoispuoliset osat.

Lopulta Wegener päätyi toteamukseen, että kaikki nämä olivat joskus muodostaneet yhden alkumantereen, jolle hän antoi nimen Pangaea.

Wegenerin ajatukset saivat ehdottoman tuomion maailman tiedemiespiireissä. Jotkut uskalsivat tunnustaa niiden mielenkiintoisen mahdollisuuden, mutta kukaan ei halunnut pilata tieteellistä arvokkuuttaan ja luotettavuuttaan – tai uraansa - näin mielipuolisilla ideoilla.

Wegenerin oli vaikea saada professorin paikkaa Euroopan arvostetuissa yliopistoissa. Lopulta Itävallan mitätön Grazin yliopisto tarjosi hänelle meteorologian professorin paikan.

Wegener kuoli ollessaan tutkimusmatkalla Grönlannissa vuonna 1930, makuupussissaan ja nahkavällyihin kietoutuneena, ilmeisesti sydänhalvaukseen. Hänen tutkijakumppaninsa hävisi tietymättömiin. Hänen ruumistaan ei koskaan löydetty.

Wegener haudattiin jääkentälle lähelle löytöpaikkaa ja siihen pystytettiin korkea teräsristi. Myöhemmin todettiin, että liukuvat jäämassat olivat murskanneet ristin ja vieneet Wegenerin jäännökset mukanaan.

Siemen oli kuitenkin kylvetty maahan ja se iti aikanaan. Asiaa alettiin tutkia tieteellisesti.

Simon Winchester kertoo viehättävän sujuvasti kirjoitetussa kirjassaan ”Krakatoa”, Penguin Books, miten hän nuorena tiedemiehen alkuna sai tilaisuuden osallistua retkikuntaan, joka matkusti Grönlantiin hakeakseen sieltä todisteita, oliko mahdollista mantereiden siirtymistä tapahtunut.

Todistusaineistoon kuului maapallon magneettisuus, jonka tiedettiin vaikuttavan määrättyihin kalliomassoihin sulassa tilassa. Lukuun oli otettava tieto maan magneettisten napojen siirtymisestä aikojen kuluessa. Vuosi oli silloin 1965. Retkikunnan muiden tehtävien joukossa oli lohkoa itäisen Grönlannin kallioperästä lohkareita, joita sitten lähetettäisiin tutkittaviksi eri yliopistoihin.

Basaltti oli se kallio, jota haluttiin. Basaltilla on erikoinen ominaisuus. Jäähtyessään sen pienet rautaoksidipitoiset kristallit, jotka ovat heikosti magneettisia, toimivat pienten kompassien tapaan. Ne asettuvat tarkalleen maan magneettisten napojen suuntaisiksi jääden sitten iäksi paikoilleen.

Jos Grönlanti oli pysynyt paikoillaan, johon se jähmettyi 30 miljoonaa vuotta sitten, pienten basalttikristallien kompassit osoittaisivat suoraan pohjoisen ja etelän magneettisten napojen suuntaan. Löydettyään sopivan kallion tutkijat irrottivat useita basalttilohkareita merkiten tarkkaan muistiin paikan koordinaatit käyttäen aurinkokompasseja, koska normaalit kompassit ovat lähes kelvottomia niin lähellä magneettista napaa.

Löydökset lähetettiin tutkittaviksi, ja kuukausien odotuksen jälkeen saatiin vahvistus, joka oli todettu jo paikan päällä: Pienet kristallikompassit osoittivat 15 astetta sivuun magneettinavasta.

Lisätodisteita saatiin sitten eri puolilta maailmaa, jotka todistivat, että joskus tertiäärikaudella mantereet olivat todella liukuneet paikoiltaan.

Näin todistaa Simon Winchester.

TIETEEN VIRALLINEN KANTA.

Vertailun vuoksi on hyvä katsoa, mitä viralliset asiakirjat kertovat jääkaudesta ja ihmisestä.

The Record of Mankind; A Wesley Roehm ja Morris R Buske.

”Ihminen ilmestyi Eurooppaan ensiksi aikana, joka tunnetaan jääkautena. Se alkoi luultavasti

500 000 vuotta sitten”. Näin aloittaa edellä mainittu kirja esityksen ihmisestä. Kirja kertoo, miten satoja jalkoja (jalka n.30 sm) paksu jääpeite syntyi Pohjoisnavalla ja vähitellen hivuttautui etelämmäksi. Jäämassa peitti Pohjois-Amerikan etelässä Ohion ja Missourin jokien laaksoon asti, ja suuren osan Aasian, Venäjän ja Euroopan pohjoisosia aina Thames ja Rhine jokiin saakka. Jääkerroksia syntyi myös Alpeilla, Pyreneillä ja Kaukasuksella ja valui sieltä laaksoon.

Kirjan mukaan jääpeite eteni ja vetäytyi, siihen kuului useita lämpimiä ja kylmiä jaksoja. Me elämme kirjan mukaan nyt neljättä lämmintä kautta. Jääpeite vaikutti sekä ilmastoon että maan pinnan muodostukseen.

Kirjan mukaan Länsi-Euroopasta on löydetty kahden eri tyyppisen ihmisen fossiileja.

Yhtä niistä kutsutaan Neanderthalen ihmiseksi Saksassa olevan löytöpaikkansa mukaan. Kirja kertoo, että tämä yksilö muistutti kovin vähän ”modernia” ihmistä. Hän oli vain n. 150 sm:n mittainen, vahvarakenteinen, jykevä leuka, ulostyöntyvä poski, matala, luisu otsa ja komeat kulmakarvat.

Tämä ihminen eli kirjan mukaan viimeisen jääkauden aikana yhdessä luolakarhun, luolaleijonan, luolahyenan ja muiden kauan sitten hävinneiden eläinten kanssa.

Toinen tärkeä ihmistyyppi oli Cro-Magnon ihminen. Hänet nimettiin sen Rankassa sijaitsevan luolan mukaan, josta viiden ihmisen jäännökset löydettiin 1868.

Cro-Magnon eli maapallolla tuhansia vuosia edellisen ihmisen jälkeen. Hän muistutti nykyistä ihmistä. Hän oli kookas, leveät kasvot, hyvin muodostuneet posket ja suuret aivot.

Nämä ihmiset elivät aikana, jota kutsutaan vanhaksi kivikaudeksi (Paleoliittinen aikakausi) jonka arvellaan alkaneen 150 000 vuotta sitten. Tätä ihmistä kuvataan villiksi tai barbaariseksi.

Seuraavaa aikajaksoa kutsutaan nimellä uusi kivikausi (Neoliittinen kausi). Kirjassa kuvataan ihmisen edistymistä: hän oli keksinyt tulen käytön, hänellä oli työkaluja ja aseita ja hän oppi käyttämään nahkasta tehtyjä vaatteita. Hän osasi tehdä saviastioita ja piirteli kuvia luolan seiniin.

Tuntuu vähän oudolta tuo nahkojen käytön ”keksiminen”, sillä jääkauden aikana nuo ”barbaarit” tuskin hekään tulivat toimeen ilman jonkinlaisia suojaavia asuja jääkaudella. Mammutti ja luolakarhu hävisivät, poro muutti pohjoiseen, elefantti ja virtahepo muuttivat (?) Afrikkaan.

Kirjan mukaan uusi kivikausi (Neoliittinen kausi) alkoi n. 10 000 vuotta sitten.

Donald W Patten, jota olen referoinut usein aiemmin, ihmettelee tiedemiesten tapaa heitellä vuosisatoja ja tuhansia jopa miljoonia vuosia aikakausia arvioidessaan. Hän viittaa, miten Lyell arvioi jääkauden tapahtuneen miljoona vuotta sitten. Myöhemmin, uusien johtopäätösten ja laskelmien johdosta, hän antoi uudeksi aika-arvioksi: 35 000 eKr., joka sekin on liian aikainen.

Äskettäin uutisissa kerrottiin päälaen luun löytymisestä Afrikasta. Löytäjä arveli sen kuuluneen kauan sitten eläneelle alkuihmiselle. Päälaen luun pienestä koosta johtuen hän myös arveli, että sen omistaja oli ollut nainen, ilman ironiaa tai viittausta kana-aivoon.

Löydön tehnyt tutkija heitti lonkalta aika-arvion: 960 000 vuotta sitten. Kehitysteorian mukaan aikaa pitää olla riittämiin, jotta kehitys on ehtinyt käydä läpi kaikki tarvittavat välimuodot.