PETETTY ISRAEL eli KIRVES OMASSA NILKASSA
Taas (21.11) on räjähtänyt itsemurhaterroristin laukaisema pommi Israelissa. Surullisena saldona on 11 kuollutta ja kymmeniä loukkaantuneita, uhrien joukossa oli myös useita koulumatkalla olleita lapsia. Vastareaktiona Israelin hallitus peruutti suunnitteilla olleen rauhansuunnitelman käsittelyn ja kostoisku on odotettavissa, mikäli perinteistä kaavaa noudatetaan.
Pommi ei ollut ensimmäinen eikä taatusti tule jäämään viimeiseksi. Israelissa on sodittu ja terrorisoitu koko sen olemassaolon aikana. Uskaltaisin väittää, että sama meno tulee jatkumaan Israelissa vielä 50 vuoden kuluttuakin, sillä pysyvä rauha vaikuttaa olevan pelkkä utopia. Mitä muuta voisi odottaakaan, sillä jokaisen terrori-iskun kostaminen väkivallalla vain ja ainoastaan lisää väkivaltaa ja syventää kostonkierrettä entisestään. Israelilaiset ja palestiinalaiset ovat kuin pikkupoikia hiekkalaatikolla, jotka rikkovat toistensa hiekkakakkuja vuorotellen. Heidän toimintansa on niin järjetöntä, että sitä voisi pitää naurettavana ellei kyseessä olisi myös tavallisten ihmisten henkiriepu.
Nykyään, ja varsinkin New Yorkin tapahtumien jälkeen terrori-iskut on uutisoitu näyttävästi. Näyttävä uutisointi on nykyajan trendi ja terrorismiuutisten kauhistelu sopii nykyiseen länsimaiseen ideologiaan, jossa sotaan terrorismia vastaan vedoten voidaan tehdä lähes mitä vain pienille kansoille ja vähemmistöille. Nykyiseen länsimaalaiseen ilmapiiriin ei kuulu edes yrittää ymmärtää terrorismin syitä. Kaikenlainen terrorismi on tietenkin tuomittavaa, mutta mikä saa palestiinalaiset vihaamaan israelilaisia niin paljon, että he (tietenkin vain pieni osa heistä) ovat valmiita räjäyttämään itsensä voidakseen surmata sattumanvaraisesti paikalla olevia siviilejä tai hyökkäämään siirtokuntiin ammuskellen sokeasti ympärilleen, uhreja valikoimatta?
Olisiko asia helpommin ymmärrettävissä, jos asia esitettäisiin näin: palestiinalaiset harjoittavat vastaterrorismia Israelin harjoittamalle terrorismille. He hyökkäävät mitä tahansa israelilaista vastaan kostoksi siitä, että israelilaiset sortavat heitä, polkevat heidän ihmisoikeuksiaan, nöyryyttävät heitä, ajavat heidät kodeistaan ja asuttavat heidän maitaan. Israel on miehittäjä, jota vastaan kuuluu taistella. Koska palestiinalaisilla ei ole helikoptereita, suihkuhävittäjiä ja panssarivaunuja, he käyttävät miehittäjää vastaan niitä keinoja joita heillä on: pommeja. He eivät kaihda siviilien tappamista, koska Israelkaan ei kaihda. He käyvät terrorisotaa valtioterroria vastaan. Israel itse on kylvänyt vihan siemenen ja korjaa siitä nyt satoa.
Israel miehittää laittomasti palestiinalaisten alueita. Miehitys rikkoo Geneven neljättä sopimusta, jossa kielletään valloittajamaan väestön siirto miehitetylle alueelle (juutalaissiirtokunnat) tai mitkä tahansa teot, jotka vahingoittavat siviiliväestöä. Punaiselle Ristille annettiin vastuu sopimuksen valvomisesta ja se on todennut Israelin uudisasutusohjelmien rikkovan Geneven neljättä sopimusta. Monet YK:n turvallisuusneuvoston ja yleiskokouksen päätöslauselmat ovat vahvistaneet Punaisen Ristin kannan. Muu maailma on tuominnut Israelin, joka väittää ettei Geneven sopimus koske sitä (USA tosin äänestää yleensä tyhjää kun käsitellään Israelia ja Geneven sopimusta). Mainittakoon vielä, että Geneven neljäs sopimus laadittiin toisen maailmansodan jälkeen natsi-Saksan rikosten toistumisen estämiseksi. Ei ole sopimus oikein toiminut Israelin vallatessa lisää elintilaa Gazassa ja Länsirannalla.
Lisäksi siirtokuntien asukkaat on vahvasti aseistautuneita ja he ovat väkivaltaisia palestiinalaisia vastaan. Esimerkkinä Human Rights Watchin raportti 11.4.2001, joka kertoo yksityiskohtaisesti Israelin hirmuteoista Hebronin maakunnassa, jossa kymmenien tuhansien palestiinalaisten joukossa elävät muutamat sadat israelilaiset siirtolaiset pahoinpitelevät ja nöyryyttävät palestiinalaisia, tuhoten myös heidän omaisuuttaan. Täysin vapaasti ja armeijan suojeluksessa. Missä olemme ennen nähneet jotain tämänkaltaista? Ehkäpä Etelä-Afrikassa joskus apartheidin aikoihin, jolloin valkoinen vähemmistö sai tehdä mitä halusi mustalle enemmistölle.
Punainen Risti on myös todennut helmikuussa 2001, että Geneven sopimuksen rikkomisen lisäksi israelilaisjoukot syyllistyvät kohtuuttomaan ja laittomaan voimankäyttöön, jonka kaikki merkittävät ihmisoikeusjärjestöt Israelissa, USA:ssa, Euroopassa ja muualla maailmassa on tuominnut. Myös YK on tuominnut sen EU:n tukemassa päätöslauselmassa, joka hyväksyttiin yksimielisesti USA:ta lukuun ottamatta, Costa Rica tosin äänesti tyhjää. [AFP, UN Human Rights Commission condems Israel on three counts, 18.4.2001)
Nykyisen pommiaalto sai alkunsa al-Aqsan moskeijan tapahtumista 28.9.2000, jolloin Ariel Sharon vieraili kyseisessä moskeijassa. Tästä loukkaantuneena palestiinalaiset aloittivat mellakat, jotka ovat johtaneen nykyiseen tilanteeseen. Tämänkaltaisesta, meidän nähdäksemme pikkuseikan vuoksi syntynyt väkivallan kierre tuntuu käsittämättömältä ja täysin ylireagoidulta. Sellaista se olisikin, ellei tapahtumien taustalla olisi ollut paljon muutakin.
Sharon vieraili moskeijassa kutsumatta, vahvasti aseistautuneen saattueen kanssa. Vierailun tarkoitus on jäänyt epäselväksi, mutta olettaisin Sharonin olleen täysin tietoinen siitä, että jos aseistautuneet juutalaiset tulevat ”Beirutin Teurastajana” tunnetun, sotarikoksista 1980-luvun tekojensa vuoksi syytetyn Sharonin johtamana muslimien pyhään paikkaan, jonkinlainen vastareaktio tämän kaltaiselle provokaatiolle olisi odotettavissa. Asia on ehkä helpommin ymmärrettävissä, jos sitä katsotaan vastakkaisesta näkökulmasta: miten israelilaiset olisivat suhtautuneet jos Arafat olisi marssinut aseistetun joukon kanssa juutalaiseen synagogaan?
Välikohtaukset eivät kuitenkaan, vastoin odotuksia, alkaneet sinä päivänä, vaan vasta seuraavana päivänä 29.9. (muslimien rukouspäivä) Silloinkin tarvittiin toinen provokaatio. Ehud Barakin lähettämä sotilas- ja poliisijoukko piiritti täynnä rukoilevia palestiinalaisia olevan al-Aqsan moskeijan ja käyttäytyi uhkaavasti. Tuhannet rukoilijat ryntäsivät ulos moskeijasta jolloin useita palestiinalaisia kuoli ja noin 200 loukkaantui [”The al-Aqsa Intifada”, Middle-East International 13.10.2000].Uusi kansannousu oli valmis.
Seuraavien kuukausien aikana Israelin joukot käyttivät ylimitoitettuja ja erittäin väkivaltaisia keinoja itse aikaansaamiensa mielenosoitusten ja mellakoiden taltuttamiseksi. Israelin joukot rikkoivat kiistattomasti ihmisoikeuksia raaoilla ja väestöä nöyryyttävillä toimillaan. Satoja palestiinalaisia kuoli vaikka israelilaiset joukot eivät raporttien mukaan joutuneet minkäänlaiseen hengenvaaraan. [”Question of the Violation of Human Rights in the Occupied Arab Territories, Including Palestine”, UN Economic and Social Council, Commission on Human Rights, E/CN.4/2001/121, 16.3.2001 sekä raportit Human Rights Watch (lokakuu 2000), Amnesty International 19.10.2000; Independent, Lontoo 18.10.2000]
Israelin joukot syyllistyivät kiistatta myös sotarikoksiin, kuten haavoittuneita evakuoivien ambulanssien tarkoitukselliseen tulittamiseen, jossa Punaisen Puolikuun (eli Punaisen Ristin) ambulanssikuski menehtyi [Human Rights Watch sekä Amnesty International, lokakuu 2000]. Silminnäkijänä ollut lehtimies (israelilainen) kertoi lisäksi sekä armeijan että siirtokuntien asukkaiden tulittaneen tuhansia aseettomia mielenosoittajia. [Amira Hass, ”Media omissions, army lies”, Le Monde Diplomatique, marraskuu 2000]. Tuoreimmat tiedot kertovat Israelin joukkojen käyttävän palestiinalaisia ihmiskilpinä heidän suorittaessaan operaatioitaan. Jopa Israelin korkein oikeus on tuominnut tämän laittomaksi, mutta armeija ei tunnu siitä välittävän vaan jatkavat kansainvälisten lakien ohella myös omien lakiensa pilkkaamista.
Syyskuun 11. päivän tapahtumat New Yorkissa olivat varsinainen onnenpotku, jolla Israel pystyi perustelemaan toimiaan ”terrorismin vastaisella sodalla” kuten USA Afganistanissa, vaikka Israeliin kohdistuva terrori oli vain seuraus sen omasta väkivalta- ja miehityspolitiikastaan. Omissa toimissaan Israel ei näe mitään väärää tai kyseenalaistettavaa, vaan he käyttäytyvät kuin olisivat viaton uhri. Lienee tarpeetonta mainita, että WTC-iskujen jälkeen Israel kiihdytti toimiaan muun maailman ummistaessa käytännössä silmänsä. George W. Bushin ilmoittaessa että ”kaikki jotka eivät ole puolellamme, ovat meitä vastaan”, muu maailma ei uskaltanut kritisoida mitään mikä tehtiin ”terrorismin vastaiseen sotaan” vedoten.
Uskon kyseessä olleen täysin harkittu ja tarkoitushakuinen palestiinalaisten ärsyttäminen sekä vihanlietsominen. Israelin tarkoituksena oli ilmiselvästi nostaa palestiinalaiset vastarintaan ja vastaterroriin, jotta joukkojen läsnäolo miehitetyillä alueilla ja tunkeutuminen palestiinalaisalueille olisi perusteltua turvallisuussyihin vedoten. Tähän viittaa myös Israelin ja USA:n yhteinen sotaharjoitus Negevin autiomaassa syyskuussa 2000, jossa ”valmistauduttiin palestiinalaisille palautettujen alueiden uudelleen miehittämiseen.” Samoihin aikoihin sotaharjoituksen ja al-Aqsan tapahtumien kanssa Israel teki suuret helikopterikaupat USA:n kanssa 3.10.2000. Kauppaan sisältyi myös varaosia Apache-rynnäkkökoptereita varten, joista oli allekirjoitettu sopimus jo syyskuun puolivälissä. [Avi Hoffman, Jerusalem Post 8.9.2000; Amnon Barzilai, Ha’aretz 3.10.2000; Janes’s Defense Weekly 4.10.2000; Boston Globe, 4.10.2000; Uri Blau, Kol Ha’ir 26.1.2001]. Sotaharjoitus ja Apache-helikopterien hankinta tapahtui siis vain hieman aikaisemmin al-Aqsan provokaatiota. Sattumaako?
Tarkoituksena lienee myös Yhdysvaltojen sotilas- ja ulkomaanavun jatkuvuuden turvaaminen. Israel on aina ollut USA:n sotilasavun saajien kärkimaita. Muita kärkimaita on mm. Turkki ja Kolumbia, jotka kuten Israel ovat kunnostautuneita ihmisoikeuksien rikkojia. Ennestäänkin merkittävän sotilasavun suhteen Israel ainakin on onnistunut, sillä tammikuussa 2001 USA:n hallitus lupasi jatkavansa Israelille myönnettävän sotilasavun lisäämistä vuosittain 60 miljoonalla dollarilla per vuosi vuoteen 2008 asti, johon tultaessa aikaisempi 1,8 miljardin dollarin vuosittainen apu olisi noussut 2,4 miljardiin. Kesäkuussa 2001 Israel ilmoitti ostavansa uusia (amerikkalaisia) F-16 hävittäjiä, joiden hankinta rahoitetaan USA:n sotilasavulla (eli siis käytännössä USA antaa koneet ilmaiseksi). USA on myös lupautunut kustantamaan Negeviin valmistuvan uuden sotilastukikohdan rakentamisen noin 266 miljoonalla dollarilla. Lisäksi jo helmikuussa 2001 Israel hankki USA:sta viidellä miljardilla dollarilla jälleen uusia Apache Longbow-helikoptereita. Sotatarvikekaupat ylittivät uutiskynnyksen, mutta Amnesty Internationalin kantaa ei ole USA:ssa raportoitu. [Amnesty Internationalin lehdistötiedote 19.10.2000 ”Amnesty International USA Calls for Cessation of all Attack Helicopter Transfers to Israel”]
Huomauttaisin myös, että Israelilla ei ole tätä nykyä sellaisia vihollismaita, joita vastaan pitäisi näin kovasti varustautua. Egypti ja Jordania kuuluvat samaan kerhoon USA:n kanssa, joten ne tuskin vihollisuuksiin ryhtyvät. Libanonista ei olisi mitään vastusta ja Syyriakin on ollut erittäin hiljainen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. USA vahtii Irakia, joten sitäkään ei voi pitää uhkana. Kaikki tämä aseistautuminen on siis tarkoitettu lähinnä palestiinalaisten kurissa pitämiseen. Normaaleiksi puolustusmenoiksi asehankinnat ovat ylimitoitettuja.
Ulkomaanapuaan USA on leikannut rajusti 90-luvun aikana, mutta varakkaalle Israelille siitäkin vähästä annetaan valtaosa (Egypti ja Turkki saavat seuraavaksi eniten, jotta ymmärtäisivät olla kommentoimatta uskonveljiensä sortoa. Turkki lisäksi harrastaa vastaavaa terroripolitiikkaa ja oikeuksien polkemista maan kurdivähemmistöä kohtaan. USA:n huoli maailman ihmisoikeustilanteesta ja vapaudesta on ilmeisen selektiivistä. Kavereiden rikokset sallitaan ja ”roistovaltioiden” tekoja käytetään poliittisena aseena heitä vastaan. Ironista on myös se, että USA tukee ja rahoittaa Turkin toimia kurdeja vastaan, kun taas Pohjois-Irakin lentokieltoalueen perustamiselle käytettiin tekosyynä kurdien suojelua Saddam Husseinilta). Ulkomaanapu on eri asia kuin sotilasapu ja se annetaan siis sotilasapumiljardien lisäksi.
17.4.2001 George W. Bush ilmoittaa naama peruslukemilla, että hänen hallituksensa on kyvytön vaatimaan Israelia jäädyttämään siirtokuntien rakentamisen, koska Sharon vastustaa sitä ”filosofisin” perustein. Ehkäpä Pikku-George voisi vaihtaa hallitustaan, jos sen jäsenet ovat niin kyvyttömiä, etteivät näe että lopettamalla rahan ja kaluston syytämisen Israeliin tai edes sillä uhkaamalla Sharonin ”filosofia” varmasti muuttuisi, mutta mikäpä minä olen häntä neuvomaan. Ja toisaalta, voiko ainoana valtiona maailmassa kansainvälisestä terrorismista tuomitun maan presidentiltä odottaa mitään muuta kuin tukea terroristikaverilleen? USA on tuomittu 1980-luvulla kansainvälisessä oikeudessa terrorismista [International Court of Justice, 26.6.1986, General List no. 70]. USA tuomittiin myös niin YK:n turvallisuusneuvostossa kuin YK:n yleiskokouksessakin, mutta USA kaatoi molemmat päätöslauselmat . No, sehän ei ollut mitenkään yllättävää. Mainitsin että Israel on USA:n terroristikaveri. Mitä muuta päätellä seuraavasta: joulukuussa 1987 YK:ssa äänestettiin siihen mennessä tärkeimmästä terrorismia koskevasta päätöslauselmasta, jossa terrorismi tuomittiin ja siinä vaadittiin kaikilta valtioilta voimakkaita toimia sitä vastaan. Päätöslauselma hyväksyttiin äänin 153-2 [YK:n lehdistötiedote GA/7603, 7.12.1987]. Yrittäkääpä arvata, mitkä kaksi maata äänestivät sitä vastaan. USA ja Israel. Ei ole siis perusteetonta sanoa, että Israel ovat lyönyt kirveen omaan nilkkaansa.
Kaiken mainitun jälkeen voitaneen todeta, että Israelin hallitus (hallitukset) ovat itse tarkoituksellisesti saaneet nykytilanteen aikaan. He eivät pyri rauhanomaiseen ratkaisuun, sillä kaikki tarjoukset hylätään vedoten siihen, että Arafatin ja palestiinalaishallinnon pitää ensin lopettaa terrori-iskut. Israel on nimennyt Arafatin syylliseksi terrori-iskuun. Täysin epärealistinen väite, sillä kuka tahansa järkevästi ajatteleva ihminen ymmärtää, että Arafatin valta on varsin rajallinen tai täysin olematon yksittäisiin ryhmittymiin ja fanaatikoihin. Israelin hallituksen vaatimus Arafatille on täysin toteuttamiskelvoton ja he ovat siitä tietoisia.
Yksi ja merkittävä syy Israelin toimiin ja Arafatin leimaaminen syylliseksi, on myös se, että politiikallaan, joka ei ole tuottanut mitään merkittäviä tuloksia tavallisten israelilaisten turvallisuuden parantamiseksi, Israel yllyttää palestiinalaisia vastarintaan. Osa palestiinalaisista pitää terroria oikeutettuna vastarinnan muotona. Koska Arafatilla ja palestiinalaishallinnolla ei ole keinoja estää terroristien tekoja, Israel voi halutessaan tunkeutua palestiinalaishallinnon alueelle etsimään terroristeja ja räjäyttelemään ihmisten koteja. Israelhan voi perustella tätä Arafatin kyvyttömyydellä estää terroritekoja. Koska Arafat ei myöskään pysty käytännössä vastustamaan Israelin säännöllisiä tunkeutumisia alueelle, hän saa myös nopeasti oman kansansa silmissä heikon ja pätemättömän miehen maineen, joka puolestaan lisää Arafatiin tyytymättömien palestiinalaisten määrää ja siten ääriliikkeet saavat kannatusta sekä uusia pommimiehiä. Uskon, että oikeaksi katsomallaan hetkellä Israel valtaa takaisin kaikki palestiinalaisille palautetut alueet ja väittänee palestiinalaisten olevan kykenemättömiä hallitsemaan itseään.
Sen sijaan että Israelin hallitus pyrkisi todelliseen rauhaan, joka parhaiten turvaisi tavallisten israelilaisten elämän, se turvautuu väkivallan kierrettä entisestään syventäviin toimiin, jossa israelilaisten hengenmenetykset ovat vain välineitä ja tekosyitä hallituksen politiikalle.
Israelin hallitus on pettänyt israelilaiset. He ovat omalla toiminnallaan altistaneet israelilaiset palestiinalaisten iskuille ja ovat vähintään yhtä tuomittavia kuin palestiinalaisterroristit. Toiminnallaan hallitus häpäisee kaikkien vainoissa kuolleiden juutalaisten muiston ja tekee pilkkaa juutalaisten kärsimyksistä syyllistymällä ihmisoikeuksia loukkaavaan vihapolitiikkaan. Historia tulee tuomitsemaan heidän rikoksensa ja pahimmassa tapauksessa Israel ja israelilaiset saavat kantaakseen samanlaisen häpeällisen taakan kuin Saksa.
Pitkäaikaiseen ja kestävään rauhanprosessiin sitoutuminen ja kostopolitiikasta luopuminen on ainoa ratkaisu terrorismiin. Terrorismi ei heti lopu, mutta mikäli Israel kunnioittaisi palestiinalaisia ja toimisi yhteistyössä heidän kanssaan tarjoten myös sotilaallisia ja taloudellisia resurssejaan palestiinalaishallinnon avuksi terroristiryhmittymien kitkemiseksi, tuloksia varmasti syntyisi. Kestäisi kuitenkin kauan, ehkä useampiakin vuosia, ennen kuin terroristit on kukistettu. Se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin nykyinen politiikka, josta seuraa vain ikuisesti kiihtyvä molemminpuolinen väkivalta.
PS. (24.11.) Kirjoituksen alussa mainitsin odotettavissa olevasta vastaiskusta. Israel vastasi linja-auton räjäyttämiseen heti seuraavana päivänä. Neljän päivän aikana räjäytettiin linja-auto, Israel tuhosi epäillyn räjäyttäjän kodin, neljä israelilaista haavoittui Gazassa kahden palestiinalaisen itsemurhaiskussa, Israel aloitti ääriliikkeiden jäsenten etsinnän Länsirannalla räjäyttäen kolmen epäillyn terroristin kodit Betlehemissä. Lisäksi käytiin tulitaistelu jossa brittiläinen avustustyöntekijä sai surmansa israelilaisten luodista. Miten tämä loputon jatkumo mahtaa kehittyä ensi viikolla?
Taas (21.11) on räjähtänyt itsemurhaterroristin laukaisema pommi Israelissa. Surullisena saldona on 11 kuollutta ja kymmeniä loukkaantuneita, uhrien joukossa oli myös useita koulumatkalla olleita lapsia. Vastareaktiona Israelin hallitus peruutti suunnitteilla olleen rauhansuunnitelman käsittelyn ja kostoisku on odotettavissa, mikäli perinteistä kaavaa noudatetaan.
Pommi ei ollut ensimmäinen eikä taatusti tule jäämään viimeiseksi. Israelissa on sodittu ja terrorisoitu koko sen olemassaolon aikana. Uskaltaisin väittää, että sama meno tulee jatkumaan Israelissa vielä 50 vuoden kuluttuakin, sillä pysyvä rauha vaikuttaa olevan pelkkä utopia. Mitä muuta voisi odottaakaan, sillä jokaisen terrori-iskun kostaminen väkivallalla vain ja ainoastaan lisää väkivaltaa ja syventää kostonkierrettä entisestään. Israelilaiset ja palestiinalaiset ovat kuin pikkupoikia hiekkalaatikolla, jotka rikkovat toistensa hiekkakakkuja vuorotellen. Heidän toimintansa on niin järjetöntä, että sitä voisi pitää naurettavana ellei kyseessä olisi myös tavallisten ihmisten henkiriepu.
Nykyään, ja varsinkin New Yorkin tapahtumien jälkeen terrori-iskut on uutisoitu näyttävästi. Näyttävä uutisointi on nykyajan trendi ja terrorismiuutisten kauhistelu sopii nykyiseen länsimaiseen ideologiaan, jossa sotaan terrorismia vastaan vedoten voidaan tehdä lähes mitä vain pienille kansoille ja vähemmistöille. Nykyiseen länsimaalaiseen ilmapiiriin ei kuulu edes yrittää ymmärtää terrorismin syitä. Kaikenlainen terrorismi on tietenkin tuomittavaa, mutta mikä saa palestiinalaiset vihaamaan israelilaisia niin paljon, että he (tietenkin vain pieni osa heistä) ovat valmiita räjäyttämään itsensä voidakseen surmata sattumanvaraisesti paikalla olevia siviilejä tai hyökkäämään siirtokuntiin ammuskellen sokeasti ympärilleen, uhreja valikoimatta?
Olisiko asia helpommin ymmärrettävissä, jos asia esitettäisiin näin: palestiinalaiset harjoittavat vastaterrorismia Israelin harjoittamalle terrorismille. He hyökkäävät mitä tahansa israelilaista vastaan kostoksi siitä, että israelilaiset sortavat heitä, polkevat heidän ihmisoikeuksiaan, nöyryyttävät heitä, ajavat heidät kodeistaan ja asuttavat heidän maitaan. Israel on miehittäjä, jota vastaan kuuluu taistella. Koska palestiinalaisilla ei ole helikoptereita, suihkuhävittäjiä ja panssarivaunuja, he käyttävät miehittäjää vastaan niitä keinoja joita heillä on: pommeja. He eivät kaihda siviilien tappamista, koska Israelkaan ei kaihda. He käyvät terrorisotaa valtioterroria vastaan. Israel itse on kylvänyt vihan siemenen ja korjaa siitä nyt satoa.
Israel miehittää laittomasti palestiinalaisten alueita. Miehitys rikkoo Geneven neljättä sopimusta, jossa kielletään valloittajamaan väestön siirto miehitetylle alueelle (juutalaissiirtokunnat) tai mitkä tahansa teot, jotka vahingoittavat siviiliväestöä. Punaiselle Ristille annettiin vastuu sopimuksen valvomisesta ja se on todennut Israelin uudisasutusohjelmien rikkovan Geneven neljättä sopimusta. Monet YK:n turvallisuusneuvoston ja yleiskokouksen päätöslauselmat ovat vahvistaneet Punaisen Ristin kannan. Muu maailma on tuominnut Israelin, joka väittää ettei Geneven sopimus koske sitä (USA tosin äänestää yleensä tyhjää kun käsitellään Israelia ja Geneven sopimusta). Mainittakoon vielä, että Geneven neljäs sopimus laadittiin toisen maailmansodan jälkeen natsi-Saksan rikosten toistumisen estämiseksi. Ei ole sopimus oikein toiminut Israelin vallatessa lisää elintilaa Gazassa ja Länsirannalla.
Lisäksi siirtokuntien asukkaat on vahvasti aseistautuneita ja he ovat väkivaltaisia palestiinalaisia vastaan. Esimerkkinä Human Rights Watchin raportti 11.4.2001, joka kertoo yksityiskohtaisesti Israelin hirmuteoista Hebronin maakunnassa, jossa kymmenien tuhansien palestiinalaisten joukossa elävät muutamat sadat israelilaiset siirtolaiset pahoinpitelevät ja nöyryyttävät palestiinalaisia, tuhoten myös heidän omaisuuttaan. Täysin vapaasti ja armeijan suojeluksessa. Missä olemme ennen nähneet jotain tämänkaltaista? Ehkäpä Etelä-Afrikassa joskus apartheidin aikoihin, jolloin valkoinen vähemmistö sai tehdä mitä halusi mustalle enemmistölle.
Punainen Risti on myös todennut helmikuussa 2001, että Geneven sopimuksen rikkomisen lisäksi israelilaisjoukot syyllistyvät kohtuuttomaan ja laittomaan voimankäyttöön, jonka kaikki merkittävät ihmisoikeusjärjestöt Israelissa, USA:ssa, Euroopassa ja muualla maailmassa on tuominnut. Myös YK on tuominnut sen EU:n tukemassa päätöslauselmassa, joka hyväksyttiin yksimielisesti USA:ta lukuun ottamatta, Costa Rica tosin äänesti tyhjää. [AFP, UN Human Rights Commission condems Israel on three counts, 18.4.2001)
Nykyisen pommiaalto sai alkunsa al-Aqsan moskeijan tapahtumista 28.9.2000, jolloin Ariel Sharon vieraili kyseisessä moskeijassa. Tästä loukkaantuneena palestiinalaiset aloittivat mellakat, jotka ovat johtaneen nykyiseen tilanteeseen. Tämänkaltaisesta, meidän nähdäksemme pikkuseikan vuoksi syntynyt väkivallan kierre tuntuu käsittämättömältä ja täysin ylireagoidulta. Sellaista se olisikin, ellei tapahtumien taustalla olisi ollut paljon muutakin.
Sharon vieraili moskeijassa kutsumatta, vahvasti aseistautuneen saattueen kanssa. Vierailun tarkoitus on jäänyt epäselväksi, mutta olettaisin Sharonin olleen täysin tietoinen siitä, että jos aseistautuneet juutalaiset tulevat ”Beirutin Teurastajana” tunnetun, sotarikoksista 1980-luvun tekojensa vuoksi syytetyn Sharonin johtamana muslimien pyhään paikkaan, jonkinlainen vastareaktio tämän kaltaiselle provokaatiolle olisi odotettavissa. Asia on ehkä helpommin ymmärrettävissä, jos sitä katsotaan vastakkaisesta näkökulmasta: miten israelilaiset olisivat suhtautuneet jos Arafat olisi marssinut aseistetun joukon kanssa juutalaiseen synagogaan?
Välikohtaukset eivät kuitenkaan, vastoin odotuksia, alkaneet sinä päivänä, vaan vasta seuraavana päivänä 29.9. (muslimien rukouspäivä) Silloinkin tarvittiin toinen provokaatio. Ehud Barakin lähettämä sotilas- ja poliisijoukko piiritti täynnä rukoilevia palestiinalaisia olevan al-Aqsan moskeijan ja käyttäytyi uhkaavasti. Tuhannet rukoilijat ryntäsivät ulos moskeijasta jolloin useita palestiinalaisia kuoli ja noin 200 loukkaantui [”The al-Aqsa Intifada”, Middle-East International 13.10.2000].Uusi kansannousu oli valmis.
Seuraavien kuukausien aikana Israelin joukot käyttivät ylimitoitettuja ja erittäin väkivaltaisia keinoja itse aikaansaamiensa mielenosoitusten ja mellakoiden taltuttamiseksi. Israelin joukot rikkoivat kiistattomasti ihmisoikeuksia raaoilla ja väestöä nöyryyttävillä toimillaan. Satoja palestiinalaisia kuoli vaikka israelilaiset joukot eivät raporttien mukaan joutuneet minkäänlaiseen hengenvaaraan. [”Question of the Violation of Human Rights in the Occupied Arab Territories, Including Palestine”, UN Economic and Social Council, Commission on Human Rights, E/CN.4/2001/121, 16.3.2001 sekä raportit Human Rights Watch (lokakuu 2000), Amnesty International 19.10.2000; Independent, Lontoo 18.10.2000]
Israelin joukot syyllistyivät kiistatta myös sotarikoksiin, kuten haavoittuneita evakuoivien ambulanssien tarkoitukselliseen tulittamiseen, jossa Punaisen Puolikuun (eli Punaisen Ristin) ambulanssikuski menehtyi [Human Rights Watch sekä Amnesty International, lokakuu 2000]. Silminnäkijänä ollut lehtimies (israelilainen) kertoi lisäksi sekä armeijan että siirtokuntien asukkaiden tulittaneen tuhansia aseettomia mielenosoittajia. [Amira Hass, ”Media omissions, army lies”, Le Monde Diplomatique, marraskuu 2000]. Tuoreimmat tiedot kertovat Israelin joukkojen käyttävän palestiinalaisia ihmiskilpinä heidän suorittaessaan operaatioitaan. Jopa Israelin korkein oikeus on tuominnut tämän laittomaksi, mutta armeija ei tunnu siitä välittävän vaan jatkavat kansainvälisten lakien ohella myös omien lakiensa pilkkaamista.
Syyskuun 11. päivän tapahtumat New Yorkissa olivat varsinainen onnenpotku, jolla Israel pystyi perustelemaan toimiaan ”terrorismin vastaisella sodalla” kuten USA Afganistanissa, vaikka Israeliin kohdistuva terrori oli vain seuraus sen omasta väkivalta- ja miehityspolitiikastaan. Omissa toimissaan Israel ei näe mitään väärää tai kyseenalaistettavaa, vaan he käyttäytyvät kuin olisivat viaton uhri. Lienee tarpeetonta mainita, että WTC-iskujen jälkeen Israel kiihdytti toimiaan muun maailman ummistaessa käytännössä silmänsä. George W. Bushin ilmoittaessa että ”kaikki jotka eivät ole puolellamme, ovat meitä vastaan”, muu maailma ei uskaltanut kritisoida mitään mikä tehtiin ”terrorismin vastaiseen sotaan” vedoten.
Uskon kyseessä olleen täysin harkittu ja tarkoitushakuinen palestiinalaisten ärsyttäminen sekä vihanlietsominen. Israelin tarkoituksena oli ilmiselvästi nostaa palestiinalaiset vastarintaan ja vastaterroriin, jotta joukkojen läsnäolo miehitetyillä alueilla ja tunkeutuminen palestiinalaisalueille olisi perusteltua turvallisuussyihin vedoten. Tähän viittaa myös Israelin ja USA:n yhteinen sotaharjoitus Negevin autiomaassa syyskuussa 2000, jossa ”valmistauduttiin palestiinalaisille palautettujen alueiden uudelleen miehittämiseen.” Samoihin aikoihin sotaharjoituksen ja al-Aqsan tapahtumien kanssa Israel teki suuret helikopterikaupat USA:n kanssa 3.10.2000. Kauppaan sisältyi myös varaosia Apache-rynnäkkökoptereita varten, joista oli allekirjoitettu sopimus jo syyskuun puolivälissä. [Avi Hoffman, Jerusalem Post 8.9.2000; Amnon Barzilai, Ha’aretz 3.10.2000; Janes’s Defense Weekly 4.10.2000; Boston Globe, 4.10.2000; Uri Blau, Kol Ha’ir 26.1.2001]. Sotaharjoitus ja Apache-helikopterien hankinta tapahtui siis vain hieman aikaisemmin al-Aqsan provokaatiota. Sattumaako?
Tarkoituksena lienee myös Yhdysvaltojen sotilas- ja ulkomaanavun jatkuvuuden turvaaminen. Israel on aina ollut USA:n sotilasavun saajien kärkimaita. Muita kärkimaita on mm. Turkki ja Kolumbia, jotka kuten Israel ovat kunnostautuneita ihmisoikeuksien rikkojia. Ennestäänkin merkittävän sotilasavun suhteen Israel ainakin on onnistunut, sillä tammikuussa 2001 USA:n hallitus lupasi jatkavansa Israelille myönnettävän sotilasavun lisäämistä vuosittain 60 miljoonalla dollarilla per vuosi vuoteen 2008 asti, johon tultaessa aikaisempi 1,8 miljardin dollarin vuosittainen apu olisi noussut 2,4 miljardiin. Kesäkuussa 2001 Israel ilmoitti ostavansa uusia (amerikkalaisia) F-16 hävittäjiä, joiden hankinta rahoitetaan USA:n sotilasavulla (eli siis käytännössä USA antaa koneet ilmaiseksi). USA on myös lupautunut kustantamaan Negeviin valmistuvan uuden sotilastukikohdan rakentamisen noin 266 miljoonalla dollarilla. Lisäksi jo helmikuussa 2001 Israel hankki USA:sta viidellä miljardilla dollarilla jälleen uusia Apache Longbow-helikoptereita. Sotatarvikekaupat ylittivät uutiskynnyksen, mutta Amnesty Internationalin kantaa ei ole USA:ssa raportoitu. [Amnesty Internationalin lehdistötiedote 19.10.2000 ”Amnesty International USA Calls for Cessation of all Attack Helicopter Transfers to Israel”]
Huomauttaisin myös, että Israelilla ei ole tätä nykyä sellaisia vihollismaita, joita vastaan pitäisi näin kovasti varustautua. Egypti ja Jordania kuuluvat samaan kerhoon USA:n kanssa, joten ne tuskin vihollisuuksiin ryhtyvät. Libanonista ei olisi mitään vastusta ja Syyriakin on ollut erittäin hiljainen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. USA vahtii Irakia, joten sitäkään ei voi pitää uhkana. Kaikki tämä aseistautuminen on siis tarkoitettu lähinnä palestiinalaisten kurissa pitämiseen. Normaaleiksi puolustusmenoiksi asehankinnat ovat ylimitoitettuja.
Ulkomaanapuaan USA on leikannut rajusti 90-luvun aikana, mutta varakkaalle Israelille siitäkin vähästä annetaan valtaosa (Egypti ja Turkki saavat seuraavaksi eniten, jotta ymmärtäisivät olla kommentoimatta uskonveljiensä sortoa. Turkki lisäksi harrastaa vastaavaa terroripolitiikkaa ja oikeuksien polkemista maan kurdivähemmistöä kohtaan. USA:n huoli maailman ihmisoikeustilanteesta ja vapaudesta on ilmeisen selektiivistä. Kavereiden rikokset sallitaan ja ”roistovaltioiden” tekoja käytetään poliittisena aseena heitä vastaan. Ironista on myös se, että USA tukee ja rahoittaa Turkin toimia kurdeja vastaan, kun taas Pohjois-Irakin lentokieltoalueen perustamiselle käytettiin tekosyynä kurdien suojelua Saddam Husseinilta). Ulkomaanapu on eri asia kuin sotilasapu ja se annetaan siis sotilasapumiljardien lisäksi.
17.4.2001 George W. Bush ilmoittaa naama peruslukemilla, että hänen hallituksensa on kyvytön vaatimaan Israelia jäädyttämään siirtokuntien rakentamisen, koska Sharon vastustaa sitä ”filosofisin” perustein. Ehkäpä Pikku-George voisi vaihtaa hallitustaan, jos sen jäsenet ovat niin kyvyttömiä, etteivät näe että lopettamalla rahan ja kaluston syytämisen Israeliin tai edes sillä uhkaamalla Sharonin ”filosofia” varmasti muuttuisi, mutta mikäpä minä olen häntä neuvomaan. Ja toisaalta, voiko ainoana valtiona maailmassa kansainvälisestä terrorismista tuomitun maan presidentiltä odottaa mitään muuta kuin tukea terroristikaverilleen? USA on tuomittu 1980-luvulla kansainvälisessä oikeudessa terrorismista [International Court of Justice, 26.6.1986, General List no. 70]. USA tuomittiin myös niin YK:n turvallisuusneuvostossa kuin YK:n yleiskokouksessakin, mutta USA kaatoi molemmat päätöslauselmat . No, sehän ei ollut mitenkään yllättävää. Mainitsin että Israel on USA:n terroristikaveri. Mitä muuta päätellä seuraavasta: joulukuussa 1987 YK:ssa äänestettiin siihen mennessä tärkeimmästä terrorismia koskevasta päätöslauselmasta, jossa terrorismi tuomittiin ja siinä vaadittiin kaikilta valtioilta voimakkaita toimia sitä vastaan. Päätöslauselma hyväksyttiin äänin 153-2 [YK:n lehdistötiedote GA/7603, 7.12.1987]. Yrittäkääpä arvata, mitkä kaksi maata äänestivät sitä vastaan. USA ja Israel. Ei ole siis perusteetonta sanoa, että Israel ovat lyönyt kirveen omaan nilkkaansa.
Kaiken mainitun jälkeen voitaneen todeta, että Israelin hallitus (hallitukset) ovat itse tarkoituksellisesti saaneet nykytilanteen aikaan. He eivät pyri rauhanomaiseen ratkaisuun, sillä kaikki tarjoukset hylätään vedoten siihen, että Arafatin ja palestiinalaishallinnon pitää ensin lopettaa terrori-iskut. Israel on nimennyt Arafatin syylliseksi terrori-iskuun. Täysin epärealistinen väite, sillä kuka tahansa järkevästi ajatteleva ihminen ymmärtää, että Arafatin valta on varsin rajallinen tai täysin olematon yksittäisiin ryhmittymiin ja fanaatikoihin. Israelin hallituksen vaatimus Arafatille on täysin toteuttamiskelvoton ja he ovat siitä tietoisia.
Yksi ja merkittävä syy Israelin toimiin ja Arafatin leimaaminen syylliseksi, on myös se, että politiikallaan, joka ei ole tuottanut mitään merkittäviä tuloksia tavallisten israelilaisten turvallisuuden parantamiseksi, Israel yllyttää palestiinalaisia vastarintaan. Osa palestiinalaisista pitää terroria oikeutettuna vastarinnan muotona. Koska Arafatilla ja palestiinalaishallinnolla ei ole keinoja estää terroristien tekoja, Israel voi halutessaan tunkeutua palestiinalaishallinnon alueelle etsimään terroristeja ja räjäyttelemään ihmisten koteja. Israelhan voi perustella tätä Arafatin kyvyttömyydellä estää terroritekoja. Koska Arafat ei myöskään pysty käytännössä vastustamaan Israelin säännöllisiä tunkeutumisia alueelle, hän saa myös nopeasti oman kansansa silmissä heikon ja pätemättömän miehen maineen, joka puolestaan lisää Arafatiin tyytymättömien palestiinalaisten määrää ja siten ääriliikkeet saavat kannatusta sekä uusia pommimiehiä. Uskon, että oikeaksi katsomallaan hetkellä Israel valtaa takaisin kaikki palestiinalaisille palautetut alueet ja väittänee palestiinalaisten olevan kykenemättömiä hallitsemaan itseään.
Sen sijaan että Israelin hallitus pyrkisi todelliseen rauhaan, joka parhaiten turvaisi tavallisten israelilaisten elämän, se turvautuu väkivallan kierrettä entisestään syventäviin toimiin, jossa israelilaisten hengenmenetykset ovat vain välineitä ja tekosyitä hallituksen politiikalle.
Israelin hallitus on pettänyt israelilaiset. He ovat omalla toiminnallaan altistaneet israelilaiset palestiinalaisten iskuille ja ovat vähintään yhtä tuomittavia kuin palestiinalaisterroristit. Toiminnallaan hallitus häpäisee kaikkien vainoissa kuolleiden juutalaisten muiston ja tekee pilkkaa juutalaisten kärsimyksistä syyllistymällä ihmisoikeuksia loukkaavaan vihapolitiikkaan. Historia tulee tuomitsemaan heidän rikoksensa ja pahimmassa tapauksessa Israel ja israelilaiset saavat kantaakseen samanlaisen häpeällisen taakan kuin Saksa.
Pitkäaikaiseen ja kestävään rauhanprosessiin sitoutuminen ja kostopolitiikasta luopuminen on ainoa ratkaisu terrorismiin. Terrorismi ei heti lopu, mutta mikäli Israel kunnioittaisi palestiinalaisia ja toimisi yhteistyössä heidän kanssaan tarjoten myös sotilaallisia ja taloudellisia resurssejaan palestiinalaishallinnon avuksi terroristiryhmittymien kitkemiseksi, tuloksia varmasti syntyisi. Kestäisi kuitenkin kauan, ehkä useampiakin vuosia, ennen kuin terroristit on kukistettu. Se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin nykyinen politiikka, josta seuraa vain ikuisesti kiihtyvä molemminpuolinen väkivalta.
PS. (24.11.) Kirjoituksen alussa mainitsin odotettavissa olevasta vastaiskusta. Israel vastasi linja-auton räjäyttämiseen heti seuraavana päivänä. Neljän päivän aikana räjäytettiin linja-auto, Israel tuhosi epäillyn räjäyttäjän kodin, neljä israelilaista haavoittui Gazassa kahden palestiinalaisen itsemurhaiskussa, Israel aloitti ääriliikkeiden jäsenten etsinnän Länsirannalla räjäyttäen kolmen epäillyn terroristin kodit Betlehemissä. Lisäksi käytiin tulitaistelu jossa brittiläinen avustustyöntekijä sai surmansa israelilaisten luodista. Miten tämä loputon jatkumo mahtaa kehittyä ensi viikolla?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Uskomatonta, että joku vielä selvästi kannattaa rauhaa.
Tälläkin palstalla näkee yleensä vain kiihko uskovaisten militaristista/fasistista paatosta, jossa annetaan ymmärtää, ettei Israelin johto tee mitään väärää.
Mutta niinhän se on, että vain kiihkottomalla ja asiallisella suhtautumisella voidaan edistää rauhaa. Ehkä Israelin johtokin jonain päivänä valaistuu huomaamaan sen.