Miksi kaikki nudistirannat, leirit, saunat Saksassa ja kaikki muutkin paikat ovat niin eräeroottisia ja kurinalaisia, ettei niissä voi odottaa kohtaavansa mitään kiihottavaa. Naiset eivät koskaan katsele miehiä sinne, minkä takia ollaan alasti. Miehillä ei koskaan "seiso" ja fyysiseen kosketukseen ei ole mitään mahdollisuutta. Muutamalla nudistirannalla ja Saksan saunoissa paljonkin käyneenä olen pettynyt. Joskun 70-luvulla eksyin Tukholmassa Viking nimseen homosaunaan, jossa homoerotiikkaa saattoi toteuttaa pimeissä saunoissa, höyryhuoneissa etc. Koska en ole homo, en antautunut leikkiin. Vastaavaa heteropaikkaa, eli miesten-naisten eroottista kohtaamispaikka olen 20 vuotta etsinnyt, mutta turhaan. Johtune kristinuskosta, että aikamme on niin kaikesta näennäiseroottisuudestaan huolimatta äärimmäisen sovinnaista ja pidättyväistä ja tuomitsevaa.
Miksi kaikki niin epäeroottisia
erotomaanimies
31012
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos seksi nudistipaikoissa sallittaisiin ei se enää edes olisi nudistipaikka vaan seksipaikka. Aika ajoin aina joku nousee vastustamaan nudismin seksivastaisuutta en ymmärrä miksi tälläiset henkilöt ovat ylipäätään kiinnostuneita nudismista. Miksi he eivät mene sinne missä seksi on sallitua. Niitäkin paikkoja riittää.
Seksiin tietysti usein liittyy alastomuus mutta se ei tarkoita että alastomuuteen pitäisi aina liitty seksi. Ainakin omasta mielestäni on huomattavasti rentouttavampaa nakupaikoissa antaa vaan ajatuksen levätä ja unohtaa se seksi. Seksi on suoritammista kun taas nudismi puolestaan on lepoa. Jos seksi sallittaisiin nudistipaikoissa poissa olisi se rentous ja leppoisan vapautunut tunnelma joka on nudismssa mielestäni se kaikkein tärkein. Seksiä kaipaavat löytävät varmaan omat paikkansa.
Naturismilla ei ole mitään tekemistä kuvailemiesi seksitapahtumien kanssa.
Alasti olo ja siitä nauttiminen ei tarkoita sitä, että aina pitäisi olla seksipalveluja tarjolla.
Jos olet Saksassa käynyt saunassa, jossa olet saanut seksipalveluja, niin olet ollut bordellissa, millä ei ole mitään tekoa naturismin tai nudismin kanssa. Saksassa löytyy tänäpäivänäkin vielä sauna nimen alla toimivia kyylpylaitoksia, jotka tarjoavat seksipalveluja.
vaan sellaista heteroseksuaalista kohtauspaikka, johon miehet ja naiset tulevat kokeakseen siellä jotain erottisesti kiihottavaa, avointa flirttiä, katselua, ehkä koskettelua, ehkä molemminpuolista käsin tapahtuvaa tyydyttämistä, ei kuitenkaan sukupuoliyhteyttä, koska siihen suojaamattomana liittyy suuria riskejä ja on siksi poissuljettu asia. Ymmärrän, että naturistit ja nudistit haluavat pitää harrastuksensa pelkkänä alastiolona ilman erotiikkaa, onhan mukana lapsiakin, aviopuolisoita etc ja siksi tällaisen kysymyksen esittäminen tällä foorumilla saattaa herättää ärtymistä. Olen käynyt bordelleissa, mutta niissä vain ostetaan seksipalvelua ilman, että palvetun tuottaja lainkaan nauttii asiasta. Etsin siis heteroseksuaalista avointa ja rohkeaa kohtauspaikkaa miehille ja naisille, jonne kumpikaan osapuoli ei tule taloudellisen hyödyn, vaan erottisen nautinnon toivossa.