masennus

Olisinpa kuollut.

Piti olla vaalea talo,ruusuikkuna,pellavapäisiä lapsia. Syksyllä joudun sulkemaan yhden oven uuden avautuessa. Uuden oven takana on maailma, johon olen aina halunnut astua. Naiiveissa kuvitelmissani hän oli siellä kuitenkin mukana. Minä ja terveyssandaalit, kotona illalla hän ja ne pellavapäät. Nyt minä lähden,hän jää, ja kun tulen takaisin, hänellä on katras jonkun muun kanssa. Jään taas yksin. Pala kurkussa tuntuu niin ahdistavalta,että haluaisin iskeä sakset kaulaani. Haluan huutaa, hypätä sillalta ja ajaa rekan alle. En kestä enää pienimpiäkään pettymyksiä, ja kun suunnitelmani eivät toteudu prikulleen, masennun ja kieltäydyn tapaamasta ketään, ja jään makaamaan sänkyyni muitten viettäessä juhannusta. Kukaan ei kuuntele, ulkoisesti minä olen iloinen ja suloinen tyttö, joka on juuri saavuttanut unelmansa. Minulta ei puutu mitään.

Kun ajattelen asiaa, elämässäni ei ole mitään. Kaikki ystäväni ovat jotenkin kaikonneet.

Kaipaan valtavasti ihmisiä ja yksinäisyys ahdistaa minua, sillä yksin ollessani pahat ajatukset saavuttavat minut ja seinät kaatuvat päälleni.
2724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuulostaa vähän minun juhannukseltani.
Olen ollut yksin koko juhannuksen ja olen myös huomisen.Minulla on mies,mutta hän on töissä ja on minulle vihainen koska vaadin häneltä aikaa ja yhteisiä hetkiä.Jos soitan hänelle töihin tulee luuria korvaan.Aina on väärä hetki.
Minäkin vain makaan ja luen kirjaa,katson hieman tv:tä mutten oikein jaksa keskittyä siihenkään.
Välillä itken ja puristan kainalooni pientä koiraamme jota rakastan yli kaiken ja tiedän että saan vastarakkautta edes häneltä,siitä olen onnellinen.
Odotan lasta,yksin,siltä tuntuu.Iso asia minulle,lapsi on toivottu(minulle)mutta en oikein jaksa iloita koska lapsen isän ja minun välit ovat niin vaikeat.
Minulla ei ole varsinaisia ystäviä.Olen saanut hyvän juhannuksentoivotuksia muutaman,hädin tuskin jaksoin vastata.En kestä sitä kun puhelin soi siellä on aina joku muu kuin mieheni.
Niin toivoisin hänen yhteydenottoaan.

Ehkä voisimme jutella tässä jos olet kuulolla?

Äänestä
  • On keskikesän juhla ja yksinäisiä masentuneita ihmisiä yksin masennustiloissaan.
    Tuntee voimattomuutta kun ei ole mahdollisuuksia auttaa,

    Omaakin elämää masennus ja lytistettu itsetunto on murentanut mitättömän hiiren elämäksi.
    Olen kuitenkin kehittänyt suojakilven, jossa on elää happea pahimman paikan ajan.

    Miksei ihmiset itseopiskellen yritä selvittää tätä maailmankaikkeutta jossa elämme.
    On kyseenalaistettava KAIKKI. Maapallolla elää VAIN avaruuden ötököitä. Ihmisetkin tällaisia.

    Pitää kuitenkin kirjoitella nettiin. Se laukaisee parhaimmillaan tunnelukkoja.
    Myös liikkua pitää joka päivä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


........ kirjoitti:

Olisinpa kuollut.

Piti olla vaalea talo,ruusuikkuna,pellavapäisiä lapsia. Syksyllä joudun sulkemaan yhden oven uuden avautuessa. Uuden oven takana on maailma, johon olen aina halunnut astua. Naiiveissa kuvitelmissani hän oli siellä kuitenkin mukana. Minä ja terveyssandaalit, kotona illalla hän ja ne pellavapäät. Nyt minä lähden,hän jää, ja kun tulen takaisin, hänellä on katras jonkun muun kanssa. Jään taas yksin. Pala kurkussa tuntuu niin ahdistavalta,että haluaisin iskeä sakset kaulaani. Haluan huutaa, hypätä sillalta ja ajaa rekan alle. En kestä enää pienimpiäkään pettymyksiä, ja kun suunnitelmani eivät toteudu prikulleen, masennun ja kieltäydyn tapaamasta ketään, ja jään makaamaan sänkyyni muitten viettäessä juhannusta. Kukaan ei kuuntele, ulkoisesti minä olen iloinen ja suloinen tyttö, joka on juuri saavuttanut unelmansa. Minulta ei puutu mitään.

Kun ajattelen asiaa, elämässäni ei ole mitään. Kaikki ystäväni ovat jotenkin kaikonneet.

Kaipaan valtavasti ihmisiä ja yksinäisyys ahdistaa minua, sillä yksin ollessani pahat ajatukset saavuttavat minut ja seinät kaatuvat päälleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu