Abortti

Tietääkö kukaan mitä abortin tekeminen suunnilleen maksaa? Entä siitä aiheutuneet seuraukset? Masentuneisuutta jne.? Miten pitkään joutuu olemaan sairaalassa ja kannattaako mennä yksityiselle? Saakohan sen tehtyä kuinka heppoisin perustein? Toivon että joku voi auttaa.
3277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mieluummin synnyttää lapsi ja saada hänet ottolapseksi jollekin. Sosiaalitoimistosta kannattaa kysellä. Olen kuullut että on pitkät jonot ottolapsen haluavista. Minulle on tehty nuoruudessa kaksi aborttia sosiaalisin perustein ja kadun vieläkin.

Äänestä

minun nuoruudessani se ei maksanut mitään.
Yksi tehty ja mielessä pyörii välilklä mutta ei mitenkään syyllistävästi. siinä elämän tilanteessa ratkaisu oli oikea enkä kadu. Tuo raskaus -synnyttäminen ja adoptioon anto on paljon rankempi reissu. Joten jos päädyt aborttiin niin anna mennä. Se on vain ja ainoastaan sinun ratkaistvissasi oleva asia.

Päätös on kuitenkin tehtävä pian sillä aikaa on 12 viikkoa.

Äänestä

abortti muutama vuosi sitten, ja muistaakseni se makso 72 euroa, kunnallisella puolella. Ei minun sen kummemmin tarvinnut sitä perustella, kyllähän ne tietty kyseli tarkkaan, et oonko varma päätöksestäni. Sairaalassa meni yks päivä. Aamusta oli vielä tapaaminen gynen kanssa, ja sit oli paljo oottamista, koska lyhytkirurgian puolella, jossa abortit tehdään, oli paljo muitaki. Ei siitä mitenkään masentuneeks tullu, vaikka ei se tietenkään mikään elämän huippu hetki ollu. Mut kyl oon ollu ratkaisuuni tyytyväinen, siinä elämän tilanteessa lapsen saanti ois ollu tosi huono ratkaisu. Nyt on asiat jo ihan toisin. Ei siinä ole mitään hävettävää, jos huomaa itsestään, ettei ole vielä valmis äidiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelottaa kirjoitti:

Tietääkö kukaan mitä abortin tekeminen suunnilleen maksaa? Entä siitä aiheutuneet seuraukset? Masentuneisuutta jne.? Miten pitkään joutuu olemaan sairaalassa ja kannattaako mennä yksityiselle? Saakohan sen tehtyä kuinka heppoisin perustein? Toivon että joku voi auttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu