Nyt olisi sitten aika julkaista tämä ylen esittelemä ehdotus. Kuinka yle voi esitellä ellei ko paperi ole vielä julkistamiskelpoinen. Ei tiedotusvälineillä voi olla jotakin sellaista hallussa, mikä ei julkisuutta kestä.
Esille se paperi ja heti!
Tältä muutokselta ei taaskaan voi paljoa odottaa kun EU-oikeudenkin päätöstä sovelletaan vielä lainvastaisesti. Luultavasti se on suoraan hanurista. Kuitenkin sitä voisi vielä parantaa. Päättäjillä meni hätäpaska housuun ja kävivät räpeltämään ennen KO:n tulkintaa uusia säädöksiään. Jo haisee homma ja kauas.
Täälläkin on keskustelu vaiennut ja tappiomieliala on vallalla. Tosi katkeraa kirjoittelua Suomesta. Aihetta katkeruuteen on mutta periksi ei anneta ja keisarin uudet vaatteet katsastetaan täälläkin jälleen.
Ainakin kriittinen autoilija saa täältä yleisönosastolta riittävää tietoa autoveroasioista. Asennejutut erottuvat omikseen. Ruoditaanpa tämäkin uusin episodi läpikotaisin täällä. Uskon että täältä leviää kuitenkin asiallista tietoa tehokkaasti laajemmallekin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miettikääpä miten paljon huonommin tieto levisi ennen internettiä 10 vuotta sitten. Silloin katsottiin vaan uutiset ja todettiin että noinko on asiat ja seuraavana päivänä sama lehdistä. Nyt saadaan sentään soittaa suuta keskustelupalstoilla ja uutiset ja perättömät huhut leviävät salamannopeasti. Nykyään valtiovallalla on paljon huonommat mahdollisuudet peitellä tekemisiään ja tekemättä jättämisiään kuin ennen. Joskaan tuo ei näytä heidän tekemisiinsä juuri vaikuttaa.
Pimitys jatkuu, hanke menossa, paperit ei-julkisia?:
http://www.hare.vn.fi/mHankePerusSelaus.asp?h_iID=7118&tVNo=1&sTyp=Selaus