Se nyt tietenkin on puhtaasti ihan kauppojen oma asia milloin ovat auki tai pitäisi normaalioloissa olla , vaikka Suomessa kaupat vaan vieläkin vaativat yhteenäänneen, että jonkun auktoriteetin pitää lakisääteisesti sanoa
milloin ne voivat olla auki ja milloin on ovat kiinni. Onneksi kauppajärjestöissä ja kollektiiveissa on nyt vähän näköjään joustettu ja takki on kääntynyt ja kauppasektori ei enää pidä kynsin ja hampain kiinni aukiolosäätelyvaatimuksistaan niin, että aukioloaikaa on sitten voitu pidentää.
Itsehän ne eivät halua mistään määrätä vaan vieläkään ja aina pitää olla jokua auktoritetti sanomassa.
Luulis olevan jo aika raskasta lainsäätäjillekin.
Mutta kyllä täytyy sanoa, että pitääkö sitä nyt toisena juhannuspäivänä olla auki.
Kai sitä sitten pitää olla ja mikäs siinä mutta
minä kyllä pyhittäisin ja rauhoittaisin Tapanin päivän ja II Jussin päivän muun kuin alkomahooli-tupakki- ja ruokatavarakauppain osalta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
... tarvitse olla auki. Me kuluttajathan sen viimekädessä maksamme, jos kaupat ovat auki työntekijöiden sata- tai kaksisataprosenttisina aikoina pyhänseutuina. Minun kesämökkikyläkauppias otti oikean asenteen, ei pitänyt kauppaansa auki enempää juhannusaattona kuin -päivänäkään.
Kauppias piti kauppansa kiinni juhannuslauantaina ja -sunnuntaina. Kun me kyläläiset sen tiesimme, ei ollut ongelmia ja kauppiaskin pääsi viettämään Juhannusta.
Oliko kauppias mahdollisesti kepulainen kun noin fiksuna pidät?
Eikös se vaan kuuluisi vapaaseen markkinatalouteen että kauppaansa saisi pitää auki milloin lystää? Ehkä nestemmäisten nautintoaineiden (keskioluen) myyntiä voisi työturvallisuuden nimissä edelleen rajoittaa?
Ettei se vaan olisi vapaiden aukioaikojen suurin vastustaja tämä maajussien oma kauppa eli SOK (vai mikä hitto se nykyään on)?
No siinäpä sen näet. En ymmärrä miksi tämä asia on niin jumalattoman vaikea. Englannissa on kaupat auki aina, ts. yrittäjä määrää itse aukioloajoista. Ei se siellä ainakaan näy hinnoissa enempää kun muuallakaan. Miksi ihmessä ei kauppias voi itse määrätä näistä asioista. Luulen, että se johtuu kateellisisista ammattiyhdistysihmisistä, jotka eivät sallisi opiskelijoille tai muille lisäansiota hakeville työmahdollisuuksia, varsinkin kun pyhinä tienaa paremmin. Itse ei viitsitä tehdä hommia, mutta ei sallittaisi sitä muillekaan. Kauppias päättäköön itse. Ei siihen tarvita lattapäisiä poliitikkoja ja virkamiehiä.
..olisivat samanlaisia kuin tuo mainitsemasi itsenäinen, autonominen kyläkauppias, joka ihan itse päättää milloin puoti on auki. Samoin hän varmaan kykenisi päättämään itse senkin, että hän pitää kaupan auki aatosta II Jussin päivän auringonlaskuun asti.
...kauppias sitten itkee sitä, että jonkun naapurikauppiaan kannattaa pitää kauppaansa auki pyhinä ja pitempään aivan kuin naapurin tekemiset jollakin tavalla kuuluisi toiselle kauppiaalle.
Mutta juuri tuollaisten nurisijoitten pillin mukaan, jotka joka asiassa vaativat, että kaikki sellainen, mikä itselle ei ole kannattavaa ja josta ei ole innostunut ei saa olla kannattavaa muillekaan ja pitää kieltää, Suomessa mennään.
Samat tyypit varmaan sitten itkevät sitäkin, että naapurikauppiaan kannattaa pitää kauppaansa kiinnikin pyhisin ja jopa Jussi IIna ja ihan milloin huvittaa.