Ulkopuolella telttaa sisäpuolelle Valtakuntaan!

Oli aivan mahtava lauantai ilta Keurun konferenssissa. Kun viimeinen tilaisuus oli päättynyt, niin menimme kaverini kanssa telttojamme kohti jotka sijaitsi aivan niemen kärjessä saunan lähellä. Siellä meitä tuli vastaan yksi kaverimme lähes juosten ja sanoi, että missä te ootte ollu? Teitä on odotettu täällä koko ilta! Nyt äkkiä tonne siunaamaan ja rukoilemaan viisi nuorta antoi elämänsä juuri Jeesukselle! Olimme kaimani kanssa kuin pölkyllä päähän lyötyjä, kun kaverini oli juuri täyttynyt Pyhällä Hengellä ensimmäistä kertaa ja sitten hän pääsi jo siunaamaan vasta uskoon tulleita. Täytyy sanoa, että se lauantai ilta oli meidän poppoolla liekkien ilta. Jumalalle kiitos kaikista niistä nuorista ja varjelkoon Hän heitä.
Goottien kanssa oli mukava jutella siellä paikan päällä. Olivat vain hiukan arkoja keskustelemaan, mutta ymmärsivät mielestäni mistä on kyse ja mitä heidän elämästään puuttuu!
121103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tämä on keskustelupalsta. MISTÄ asiasta tässä avauksessa pitäisi omasta mielestäsi keskustella?

Äänestä
  • noin paljon? Minusta on täysin hyväksyttävää tuoda yleiseen tietoisuuteen ilouutisia Jumalan teoista. Jos et siedä niitä, olet ehkä väärällä palstalla...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    noin paljon? Minusta on täysin hyväksyttävää tuoda yleiseen tietoisuuteen ilouutisia Jumalan teoista. Jos et siedä niitä, olet ehkä väärällä palstalla...

    Kyse ei ole sietämisestä vaan siitä, että tämä on keskustelua varten oleva palsta. Siis on tarkoitus KESKUSTELLA, ei julistaa mitään kenellekään.

    Ymmärrätkö, mitä tarkoittaa keskustelu?

    Äänestä

  • @£$€ kirjoitti:

    Kyse ei ole sietämisestä vaan siitä, että tämä on keskustelua varten oleva palsta. Siis on tarkoitus KESKUSTELLA, ei julistaa mitään kenellekään.

    Ymmärrätkö, mitä tarkoittaa keskustelu?

    Mielestäni, kun helluntalaisuudesta keskustellaan, niin tuo suurin vuodessa oleva tapahtuma monilta osin kuuluu tämän palstan sisältöön.

    Eli ne mitä siellä tapahtuu ja mitä siellä puhutaan, saatikka sitten mitä siellä JULISTETAAN.

    Äänestä

Valtava kiitosaihe. Kiitos Jumalalle!!!
Jeesus edelleen kutsuu ihmisiä pelastukseen.

Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Joh.1:11-13

Äänestä
  • Minäkin olin konfassa ja mikä mahtava oli koko anti, viimeksi puhui Mika Talja voi että minua nauratti hänen suorapuheisuutensa, mutta mitä valtavaa on tapahtunut kun he ovat kulkeneet Jumalan voimassa, jo heidän pienet lapsensakin ovat johdattaneet tovereitaan uskoon!

    Äänestä

  • hansutuulia kirjoitti:

    Minäkin olin konfassa ja mikä mahtava oli koko anti, viimeksi puhui Mika Talja voi että minua nauratti hänen suorapuheisuutensa, mutta mitä valtavaa on tapahtunut kun he ovat kulkeneet Jumalan voimassa, jo heidän pienet lapsensakin ovat johdattaneet tovereitaan uskoon!

    Ai että oikein lapsetkin jo viekottelevat toisia lapsia helluntailaisuuteen! Anna mun kaikki kestää!

    Mitä hyvää siinä on, että jonkun lapset opettavat toisen lapsille pahoja tapoja. Meidän lapsi ei muuten tämän kuultuani leiki enää ainoankaan helluntailaislapsen kanssa. Minun lasta ette lahkoonne saa!

    Itselläni ei ollut mahdollisuutta osallistua konfaan, enkä ole kun 2 kertaa muutenkaan voinut osallistua.

    Eilen kuitenkin netin välityksellä kuuntelin viimeisen kokouksen, eli tuon Taljan puheen ja puheeksi sen laskin omassa arvostelussa, en siis sitä julistukseksi kyennyt nostamaan.

    Ehkä hän on nuorempaa väkeä viihdyttävä puhuja joka nauraa itsekin jutuilleen.

    Eli toivoisin tuollaisten helareitten suurimpien juhlien esiintyjille hiukan syvällisempää antia.

    Minä todellakin eilen illalla mietin, että onko Suomen kristillisyyskin alentunut viihteen puolelle, kun muutenkin raamatun opetus vähenee, uhkaavasti, siis syvällinen opetus(vahva ruoka).

    Mutta Tonin todistus taas siitä, että ihmisiä tulee Golgatan ristille synteineen on plussaa.

    Ymmärrän toisaalta, että monet saapuvat konfaan, tapaamaan uskon sisaria ja veljiä ja silloinhan ei opetuksilla ole suurtakaan merkitystä.

    Äänestä

  • lahkolaiset kirjoitti:

    kovin tarkkaan. Kyse oli uskoon, ei helluntailaisuuteen johdattamisesta.

    Älä ole niin säikky. Usko Jeesukseen on erittäin myönteinen asia. Sitä esiintyy myös luterilaisessa kirkossa. Kierrätkö ev-lut.-kirkotkin kaukaa?
    Lapsesi tekevät omat valintansa aikanaan suuntaan tai toiseen.
    Jos usko on sinulle niin kauhea asia, niin miksi ihmeessä kiusaat itseäsi tällä palstalla?
    Hyvää yötä joka tapauksessa.

    Äänestä

  • lahkolaiset kirjoitti:

    Ai että oikein lapsetkin jo viekottelevat toisia lapsia helluntailaisuuteen! Anna mun kaikki kestää!

    Mitä hyvää siinä on, että jonkun lapset opettavat toisen lapsille pahoja tapoja. Meidän lapsi ei muuten tämän kuultuani leiki enää ainoankaan helluntailaislapsen kanssa. Minun lasta ette lahkoonne saa!

    mitä pahaa sun lapset on tehnyt?jätä lapsesi rauhaan omasta ongelmastasi.hellareiten lapset on suurelta osin hyviä esimerkejä,kuinka lapsuus on elettävä,eivät ryypää,polta,ovat kohtelliaita toisia kohtaan,ym ym.rukoilen puolestasi lahkolainen

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Itselläni ei ollut mahdollisuutta osallistua konfaan, enkä ole kun 2 kertaa muutenkaan voinut osallistua.

    Eilen kuitenkin netin välityksellä kuuntelin viimeisen kokouksen, eli tuon Taljan puheen ja puheeksi sen laskin omassa arvostelussa, en siis sitä julistukseksi kyennyt nostamaan.

    Ehkä hän on nuorempaa väkeä viihdyttävä puhuja joka nauraa itsekin jutuilleen.

    Eli toivoisin tuollaisten helareitten suurimpien juhlien esiintyjille hiukan syvällisempää antia.

    Minä todellakin eilen illalla mietin, että onko Suomen kristillisyyskin alentunut viihteen puolelle, kun muutenkin raamatun opetus vähenee, uhkaavasti, siis syvällinen opetus(vahva ruoka).

    Mutta Tonin todistus taas siitä, että ihmisiä tulee Golgatan ristille synteineen on plussaa.

    Ymmärrän toisaalta, että monet saapuvat konfaan, tapaamaan uskon sisaria ja veljiä ja silloinhan ei opetuksilla ole suurtakaan merkitystä.

    on oma persoonansa, ei pelkästään puhu vaan johtaa ihmisiä uskon tielle. Voidaanko ihmistä hänen puhetyylinsä mukaan arvostella, eikö hedelmät puhu puolestaan.
    Ei kaikki ihmiset ole tasapaksuisia kuin toiset, vaan toiset ilmaisevat elämäänsäkin eritavalla kuin toinen. Hyvä veli tuo Mika.
    Ja helluntakonffassa oli kyllä rukihista olin aamulla raamattutunneilla ja voin sanoa että kyllä julistus oli Sanan mukaista ja hyvää.

    Kyllä näin netin välityksellä tuntui tuo nauru-tunti olevan melko ihmeellinen, vaimoni kanssa tuli Elviksen eräs laulama kipale meileen, kun väliin melkoset naurun pätkät veteli, eli jos saarnaajan tyätyy etse vitseilleen nauraa niin ei mee mulla jakeluun.

    Siis tuntemattomana täältä käsin emme oikein ymmärtäneet mikä villityksessä noin naurattaa, enkä oikeastaan villitsijöiksi uskovia laske muutenkaan, varsinkaan arki-elämän keskellä.

    Ehkäpä teillä on edetty pidemmälle näissä uskon askelissa, vai vieläkö se nauru-herätys tekee tehtäväänsä.

    Tiedän kyllä ettei ihmisen persoonan ole tarvis niinkään muuttua ja saamme olla aivan oma itsemme tämän loppu elämämmekin, vaikka olemme syntyneet Jumalan lapsiksi.

    No tuo kuva tuli vain tuosta päätös kokouksesta mieleeni, et ei sen kummempia, jokainen taplaa tyylillään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toni.f kirjoitti:

Oli aivan mahtava lauantai ilta Keurun konferenssissa. Kun viimeinen tilaisuus oli päättynyt, niin menimme kaverini kanssa telttojamme kohti jotka sijaitsi aivan niemen kärjessä saunan lähellä. Siellä meitä tuli vastaan yksi kaverimme lähes juosten ja sanoi, että missä te ootte ollu? Teitä on odotettu täällä koko ilta! Nyt äkkiä tonne siunaamaan ja rukoilemaan viisi nuorta antoi elämänsä juuri Jeesukselle! Olimme kaimani kanssa kuin pölkyllä päähän lyötyjä, kun kaverini oli juuri täyttynyt Pyhällä Hengellä ensimmäistä kertaa ja sitten hän pääsi jo siunaamaan vasta uskoon tulleita. Täytyy sanoa, että se lauantai ilta oli meidän poppoolla liekkien ilta. Jumalalle kiitos kaikista niistä nuorista ja varjelkoon Hän heitä.
Goottien kanssa oli mukava jutella siellä paikan päällä. Olivat vain hiukan arkoja keskustelemaan, mutta ymmärsivät mielestäni mistä on kyse ja mitä heidän elämästään puuttuu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu