Ylistyksestä on tehty ja tullut eräänlainen uskovaisten pubi-kokemus!
Sieltä haetaan fiiliksiä ja kiksejä, ei siinä oikeasta Jumalan ylistämisestä ole kyse! Että asetuttaisiin ylilstämään Häntä juuri siitä, mitä Hän on ihmiskuntaa kohtaan tehnyt antaessaan Ainokaisen Poikansa syntiuhriksi!
Valitettavan vääristynyttä, amerikanhumppaa, joka on saanut liian suuret puitteet ja merkityksen, samanaikaisen Sanan saarnan kadotettua merkityksensä ja asemansa!
Sieltä haetaan fiiliksiä ja kiksejä, ei siinä oikeasta Jumalan ylistämisestä ole kyse! Että asetuttaisiin ylilstämään Häntä juuri siitä, mitä Hän on ihmiskuntaa kohtaan tehnyt antaessaan Ainokaisen Poikansa syntiuhriksi!
Valitettavan vääristynyttä, amerikanhumppaa, joka on saanut liian suuret puitteet ja merkityksen, samanaikaisen Sanan saarnan kadotettua merkityksensä ja asemansa!
Vastaukset 6
Vanhimmat
En ole ylistys ihminen, enkä etsi ihmeitä.
Mutta harmittaa se, että sanan saarnalle yhä vähemmän jää aikaa, kun ylistys vie suuren osan ajasta ja nuoret eivät tule edes sanan kuuloon jos ei ylistys ryhmiä ole paikalla.
Tämä edellinen ei tosin koske meidän kokouksiamme, joissa harvoin on ylistys ryhmiä ja ylistys laulutkin jäävät hyvin vähiin.
Saarnoista vain tuntuu suola puuttuvan, joten makukin on puutteellinen, kun ei synnistä kukaan uskalla puhua.
Pyhityksen merkitys ja Jumalan pelko on jätetty tois-sijaiseen asemaan, ehkä on siirrytty viihteen alueille.
Kyten olen aiemmin kirjoittanut, nykyään monet etsiytyvät "aidan läheisyyteen", eli ollaan niin lähellä syntiä, että tuskin aina edes tiedetään, ollaanko synnin puolella vai viheriäisillä niityillä-
Muistan erään raamattu-tunnin, kun ylitystä pidettiin niin kauan, että kymmenisen minuuttia jäi raamattu-tunnille ja saarnaaja jätti sen pitämättä, sanomalla vain ,ettei saa sanomaansa mahtumaan niin vähäiseen hatkeen.
Ehkä olisi opetukselle annettava suurempi arvo ja enemmän siis aikaa, kyllä sitä viihdettä saa arkenakin.
sielullisiin, tunteita liikuttaviin ylistyksiin jää koukkuun, siinä missä hyvään musiikkiin jne.. ylistyksessä pyritäänkin (oletettavasti) unohtamaan ainakin osittain oman minä ja tavoitellaan korkeamman hengen kosketusta. onhan tuo sivulliselle aika kummajaista, ihmisten vetistelyllä ja herkkyydellä tohtorointi, jos perusasiana kerran on Sanan opetus. Vähän sama jos historian maikka laulattaisi gregoriaanisia kirkkolauluja koko tunnin.
Samoilla linjoilla.
Tosin en pidä tunnepitoisesta ylistyksestä, vaan sellaisesta, joka lähtee sydämen kyllyydestä! Jumala on hyvä ja ylistyksen arvoinen AINA. En tarvitse ylistykseen srk-tilaisuutta. Ylistän useimmiten kotona yksin. Aina ei edes ole ylistysmusiikkia, vaan yksinani ylistelen. Se saa minut syttymään ja saan nauttia Herrani läsnäolosta.
Missä on vahvempia sanoituksia kuin ylistyslauluissa esim.Rauhanruhtinas tai Kunnia on Herran tai Nimeäsi, Jeesus!
Eihän ylistys oikeasti vie Sanan tarvetta pois! Vaikka joissain srk:ssa näin on tapahtunutkin, ei pidä heittää lasta pesuveden mukana. Kaikelle on löydettävä tasapaino. Ikävä kyllä, ennemmin kuuntelen ja laulan ylistyslauluja kuin niitä laahaavia veisuja tai humppa-valssi pohjalle tehtyjä hengellisiä lauluja. Itse en pidä niistä, mutta mieheni pitää ja siksi meillä soi ylistys ja hengelliset laulut vuoron perään.
Räp-musiikissa on myös vahvat sanat, vahvemmat kuin missään muussa hengellisessä musiikissa. Harmi, että niitä ei meikäläisen ikäinen kauaa jaksa kuunnella. Meillä yksi tytöistä pitää räpistä ja joskus jään kuuntelemaan niiden vahvaa, kohtikäyvää sanomaa.
Musiikki makua on monenlaista ja kaikki ne mahtuu tähän hengelliseen kenttään. Hän, joka laulaa Herralle, laulaa oman tyylinsä ja makunsa mukaan ja se on OK. Muistelkaapa, miten aikoinaan "vanhat uskovat" kauhistuivat hengellisiä veisuja, kun ne olivat niin "maallisia". Nyt niitä lauletaan virsinä.
Rukous on myös tärkeää, mutta ennen laulan ylistystä Herralle, kuin kuuntelen varttitunnin saarnarukousta. Yleensä silloin vain hoen mielessäni:"loppus jo!" ja rukousillat olen jättänyt pois, kun en jakssa näitä kuunnella. Rukouksen tulisi olla Herran kuuntelemista ja Hänelle kanssaan puhumista, ei toisille ihmisille saarnaamista. Saarnoilla ja raamiksilla on oma paikkansa ja tapahtukoon ne siellä. Rukous ja ylistys kulkevat käsikädessä ja niin on hyvä!
Ei minun nuoruuudessani nuoret ylistelleet.
Siionin virsiä vaan .
Kyllä nuoriso pitäisi saada kuriin.
Muistan minäkin pikku poikana E. Mannisen kokouksen ja kun pitkästä kirjasta kitara-kuoro hengellisiä lauluja säesti.
Valitettavasti armo ei silloin minulle kelvannut, vaikka herätyksessä olinkin, muistan senkin ajan, kuin eilisen päivän.
Mutta sit tuli nää "maalliset ylistys laulut" jahämäräks meni höyryjen keskellä muistikin.
Voin ihmetellä miksi ylistys muusiikissakin täytyy niin korvia vihlova meteli olla, että ei sanoista saa selvää ja jos saakin, niin nekin yritetään englanniksi vedättää.
Se on ku enne vanhaan täällä svennelässä muutamat häpesivät finnejä olevansa ja yrittivät näytellä svennejä.